maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulu 2016

Heippa! Joulu tuli ja joulu meni, mutta nyt voidaan siirtyä odottamaan uutta vuotta. Tosin ensin viipyillään vielä hetki joulun tunnelmissa, sillä kuvia tuli taas räpsittyä ahkerasti. ;-)
Aattoaamu alkoi hiippailemalla olohuoneeseen. Sytytin valot kuuseen ja laitoin Joulupukin Kuuman linjan pyörimään. Tämä on perinne, jonka olen tehnyt vuosien ajan! Laitoin riisipuuron hautumaan ja laittauduin. Oli ihana valmistautua päivään muiden vielä nukkuessa.
Muiden herättyä siirryttiin aamupalalle. Taustalla soi joululaulut ja ratkottiin yhdessä lehden jouluvisaa. Äiti oli yllättänyt meidät leffalipuilla, jotka odottivat pöydällä punaisissa kirjekuorissa. Sain riisipuurosta mantelin ja esitin toiveen, jota ei saa lausua ääneen tai se ei toteudu.
Päivän asuna oli maanantaina Helsingissä löytämäni housut ja paita. En halunnut pukea mitään joulupunaista, sillä käyttäisin sitä uudestaan luultavasti vasta vuoden päästä. Onneksi viininpunainen on kuitenkin aika lähellä - ja paita tulee varmasti käyttöön!  Hiukset laitoin ranskanletille, kuten tein viime jouluna. Sellaiset sopivan juhlalliset, mutta kuitenkin rennot vaatteet ja kampaus.
Aamupalan jälkeen katsoin Lumiukon, joka oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Katsoin jouluohjelmia jonkin aikaa, kunnes toiset olivat valmiina lähtöön.
Käytiin kolmella hautausmaalla viemässä kynttilöitä kissoille ja sukulaisille. Olin syväjäässä, mutta kynttilöiden tuike hiljalleen pimenevillä haudoilla näytti kauniilta. Kotimatkalla ajeltiin kiemurtelevia pikkuteitä ja laulettiin joululauluja kilpaa radion kanssa.
Olisiko tässä ensi vuoden joulukorttikuva? XD
Oli ihana palata kodin lämpöön ja vaihtaa villasukat jalkaan! Otettiin perinteiset kuvat joulukuusen ääressä veljen ja Pupan kanssa.
Kaikilla alkoi olla jo kova nälkä, kun saatiin ruokapöytä katettua ja tarjoilut pöytään. Kuunneltiin vähän lisää joululauluja ja syötiin kaikessa rauhassa. Ehkä vähän liiankin pitkän kaavan mukaan, sillä meinasi tulla kiire television ääreen.. 
Illan ohjelmana oli nimittäin SuomiLove, jossa oli mukana Karoliina ja Kaikka. Tiesin tästä jo etukäteen, mutta oli silti hassua nähdä tuttuja televisiossa! Jakson voi katsoa Areenasta, mikäli kiinnostaa. ;-)
SuomiLoven jälkeen maalailin ja katseltiin jotain ohjelmaa. Olen nyt innostunut vesiväreillä maalaamisesta, joten olen yrittänyt treenata sitä aina silloin tällöin. Niin ja olihan sitä joulutorttuakin maistettava, kun kerta joulu oli!
Lahjat avattiin vuorotellen ja katseltiin, mitä paketeista löytyi. Olin ihan turhaan huolissani antamieni lahjojen suhteen, sillä niistä tykättiin tosi paljon. Viimeisen lahjan sain valmiiksi vasta aaton aattona, mutta onneksi kaikki tuli valmiiksi ennen H-hetkeä. Sain taas ihan hirveän paljon lahjoja ja kiittelin niistä vähintään kymmeneen kertaan. Teen lahjoista vielä erillisen postauksen.
Aattoilta venyi aamuyöhön asti, kun katseltiin lahjaksi saatua elokuvaa. Joulupäivänä tulikin sitten nukuttua pitkään. Aamupäivällä kävin ulkoilemassa, mutta muuten päivä kului kodin lämmössä villasukat jalassa ja yökkärit päällä. Uppouduin hyvän kirjan pariin ja katselin elokuvaa, en stressannut mistään ja otin vaan rennosti.
 
Illemmalla syötiin vielä jouluateria ja keitettiin jälkkäriksi glögiä. Katsottiin veljen kanssa Star Wars -elokuvaa ja valvottiin myöhään. 
Joulu oli taas kaikin puolin onnistunut. Olin kiitollinen perheestä ja ystävistä. Yhdessäolo olikin tärkein osa joulussa. Nyt on taas ihan uutta energiaa ja rentoutta alkavaan vuoteen!

Toivottavasti teillä on ollut yhtä onnistunut joulu!

2 kommenttia:

  1. Tästä tuli mieleen mun lapsuuden joulut. Ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos. :-) Meillä joulut on pysyneet aika samanlaisina kuin lapsuudessakin, joten en yhtään ihmettele! ♥

      Poista