sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kissanäyttely Hyvinkäällä & ensimmäinen kouluviikko

Heippa! Tuntuu, että edellisestä postauskerrasta on jo ikuisuus, vaikka tasan viikkohan siitä vasta on. Kulunut viikko on ollut todella kiireinen, eikä blogille ole yksinkertaisesti ollut aikaa.. No mutta, tässä olisi nyt kuulumisia ensimmäiseltä kouluviikolta ja Nanan eilisestä näyttelystä.
Muotsikassa opiskelu alkoi siis maanantaina. Paljon uutta opittavaa, luentoja ja pitkiä päiviä - kun on joskus viiden jälkeen viimein palannut kotiin, on jo ihan rättiväsynyt! Päivät ovat olleet pääosin yhdeksästä viiteen, mutta hieman on niissäkin joustettu. On vaan ollut todella vaikea tottua arjen rytmiin: aikaisiin herätyksiin ja luennoille kiirehtimiseen, mutta alkaa tähän jo hiljalleen tottua.
Torstaina meillä oli "koulua" 8.00 - 23: aamu alkoi kielitason kokeilla, välissä oli muutama luento ja illalla jäätiin koulun tiloihin tervetuliaisjuhliin. Pääsin kielikokeista kirkkaasti läpi, joten oli kiva juhlistaa sitä luokkalaisten, muiden ykkösvuotisien ja vanhempien opiskelijoiden kanssa! Seuraavana päivänä väsytti ihan pikkuisen, kun ilta jatkui puoleen yöhön...
Luentojen lisäksi aika on kulunut ensimmäisen projektin parissa (siitä lisää ensi viikolla) ja muihin opiskelijoihin tutustuessa. On ollut mukava huomata, miten saman henkisiä ja avoimia ihmisiä Muotsikassa opiskelee: olen jo nyt löytänyt monta kaveria. :) Eli ehkä tämä on ihan oikea paikka minulle!
Sitten siihen näyttelyyn: lauantaina Nanalla otti osaa ensimmäiseen näyttelyynsä! Kasvattaja kävi jo aamulla ennen seitsemää nappaamassa neidin mukaan, kun jatkoin vielä unia tunnin ajan. Sitten olikin jo aika nousta ylös, laittautua, syödä aamupalaa ja valmistautua tunnin ajoreissuun. Matka kului yhdessä hujauksessa, kun luki uusinta Hyvä Terveys -lehteä...
 Heti ensimmäisenä, kun oltiin saavuttu näyttelyalueelle, oli etsittävä Nana kaikkien häkkien ja karvapallojen seasta. Meinasi siinä jo vähän huoli olla, kun ei tiennyt, miten neiti suhtautuu vieraaseen paikkaan.. Nana oli kuitenkin niin tyyni ja tyytyväisen oloinen, että tuli itsellekin paljon parempi olo. Olisi meinaan ollut viimeinen näyttely, jos Nana olisi ollut ihan hermorauniona ja peloissaan. Kissan ehdoilla kun mennään, tietenkin. :-)
 Siinä vaiheessa, kun tultiin paikalle, Nana oli voittanut jo yhden sarjan. Jäätiin katselemaan seuraavaa esittelyä, jossa tuomari valitsi pentusarjan suosikin.
Vaikka pentujen osalta esittelyt olivatkin jo ohi, kissat sai kirjata ulos vasta kuudelta. Niinpä jätettiin Nana hetkeksi häkkiinsä ja lähdettiin kierrokselle keskustaan.
 Syömisten osalta kulunut viikko on ollut yhtä hapuilua: olen käynyt koulussa syömässä, mutta välipala on "kiireessä unohtunut". Sitten kotiin tullessa onkin ollut jo melkoinen nälkä... No, tässä asiassa täytyy siis vielä vähän petrata. Sama linja jatkui sitten näyttelyreissussakin. Aamupäivällä söin välipalapatukan, kun käytiin ennen näyttelyyn menoa kahvilassa. Aamupalasta oli vasta pari tuntia, mutta nälkä ilmoitteli jo olemassaolostaan. Ihan hyvä valinta, sillä seuraava ruokailukerta venyikin iltapäivään. Silloin siis läheiseen kauppakeskus Willaan, jonka ruokapaikat olivat tupaten täynnä. Päädyttiin Raxiin, jossa oli edes vähän rauhallisempaa.. Linjastolla sain kuitenkin taakseni pari tyttöä, jotka suunnilleen hengittivät niskaan ja jyräsivät päälle niin, että jouduin kiireessä kokoamaan lautaselle edes jotain. No, kyllähän sillä nälkä lähti... Iltapäivä sitten kuluikin liikenteessä, joten seuraavan kerran söin vasta illalla. Ei mitenkään esimerkillinen suoritus, mutta jotenkin näin tuppaa käymään aina reissun päällä. :/ Luulen, ettei ensimmäisellä viikolla tai tämän päivän ruokailuilla ole ollut mitään merkitystä painoon, joten tuskin tässä on mitään hätää. :-)
 Ruoan jälkeen oli tarkoitus kierrellä parissa vaatekaupassa, mutta jotenkin sain kaiken ajan kulutettua New Yorkerin rekkien väleissä.. En ole pitkään aikaan löytänyt mitään erityisen mieleistä vaatekaupoista tai kirppareilta, joten oli ihan jees löytää parikin toivelistalla ollutta vaatekappaletta New Yorkerista! Mutta niistä lisää postauksen lopussa. :-) Vielä parissa liikkeessä poikettiin pikaisesti, sitten palattiinkin taas näyttelysaliin.
 Saatiin kasvattajalta sellaista infoa, että tuomarin mieltymys eri kissarotuihin vaikuttaa aina huomattavasti lopputulokseen. Tuomari joko tykkää tai ei tykkää rodusta, jolloin tulokset saattavat vaihdella hyvinkin paljon. Tällä kertaa maine coonit eivät olleet mitenkään suuressa suosiossa, vaan moni palkinto meni, ainakin oman havainnon mukaan, burmille tai kilpikonnakuvioisille kissoille.
Nana menestyi kuitenkin hyvin: pentuluokan Paras väri tuli Nanalle, ja saman luokan Tuomarin parhaassa jäätiin toiseksi. Oli todella hämmentävää kuunnella tuomarin arviointia omasta pikkuisesta. ''Strong girl'', ''Nice box'' (kuono) ja niin edelleen. :-D
 
Ostokset:
syksyisen värinen neule, 19,95 e, New Yorker
musta suora hame, 9,95 e, New Yorker
t-paita printillä, 9,95 e, New Yorker
Quest Barrit, 1,95 e /kpl, P&S

Pienehkö syyllisyys meinasi taas iskeä, kun kotiin kantautui pussillinen vaatteita. Ennen koulun alkua tuli ostettua joitain uusia vaatteita, joilla ajattelin pärjääväni ainakin syksyn ajan. Niin sitä kuitenkin huomasi, ettei vaatekaapista oikein löytynytkään mitään mieleistä puettavaa. Puolustuksekseni voin kai sanoa, että myin suurimman osan aikanaan kirpparilla pois... Neuleita nyt tarvitsee aina. T-paitoja ei taida olla kuin yksi tai kaksi. Hameet... No joo, kumminkin. :-D Nyt on ainakin puettavaa kouluun, eikä tarvitse ihan heti tuskailla mieleisen asukokonaisuuden löytymistä!
Kuten ehkä tiedätte, Punnitse & Säästä -liikkeissä tulee käytyä aika usein. Olihan sitä sitten mahdoton vastustaa, kun huomasi Willassa olevan suuren myymälän. Siellä oli ainakin nelinkertainen valikoima Lahden myymälöihin verrattuna! Quest barrit olivat puoleen hintaan ja valikoimasta löytyi myös minttu-suklaamakua, jota olen halunnut testata pidemmän aikaa. Noitahan voisi ottaa vaikka kouluun evääksi, niin saisi sen välipalan toimimaan edes jollain tasolla..
Että semmoinen oli Nanan ensimmäinen näyttely. Päivä oli pitkä, mutta kaiken kaikkiaan onnistunut. Vaikken ole ennen juuri kissanäyttelyissä käynyt, enkä rotukissaa hankkinut ruusukkeiden vuoksi, niin olihan tämä ihan kiva kokemus. Oli hauska kuulla, että oma maailman kaunein, suloisin ja rakkain pikkuinen on myös ammattilaisten mielestä kaunis.
...mutta mihin katosi viikonloppu? Huomenna taas kouluun ja projektia jatkamaan. Heippa!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kouluunpaluufiiliksiä

Hellou! Ensin oli kuukausia, sitten yksi kuukausi, sitten muutama viikko ja lopulta vain muutama päivä. Niin sitten koitti viimeisen lomapäivän aika. Olen nyt lomaillut yhden vuoden - jos Lohjalla opiskeltuja iltatunteja ei lasketa - ja nyt on taas edessä koulun penkille paluu. Niin hämmentävää, niin outoa, niin pelottavaa ja niin jännittävää! Vaikka ehkä se on vaan hyvä juttu, sillä muutoin olisin pian joutunut vaihtamaan Facebookin parisuhdestatukseksi Netflixin... :-D
 Huomenna aamulla kirjaudun sisään Muotoiluinstituutin pakkaus- ja brändimuotoilun linjalle. En edes muista, miten pitkään olen haaveillut tuohon kouluun pääsystä! Enkä ole vieläkään oikein sisäistänyt, että aloitan opiskelun siellä. Ennen kaikkea olen siis innostunut, sillä onhan tämä taas yksi toteutunut unelma. ♥ 

Kuitenkin tällä hetkellä fiilikset ovat aika ristiriitaiset: tuntuu, että on liian paljon uutta opittavaa ja tehtävää. Miten ensimmäinen päivä sujuu? Entä jos olenkin tehnyt jotain väärin hauissa, enkä pääsekään sisään? Saanko kavereita? Miten sujuvat syömiset? 
Joudunko heräämään joka aamu ennen seitsemää? Miten sujuvat lähtötason kielikokeet?

Tiedän, että ensimmäinen päivä on vaikein - kun ensimmäistä kertaa menee uuteen ympäristöön, eksyy ehkä kerran ja saa infoa, seuraava päivä on jo helpompi. Niinpä siis, huomenna vaan painelen opistolle ja selviän päivästä, sitten se on tehty. :-)

Aika paljon huolestuttaa myös uuteen ympäristöön sopeutuminen, sillä siellä täytyisi myös tutustua uusiin ystäviin ja kehittää tietynlainen rutiini. Täytyisi uskaltautua ruokalaan ja syödä muiden kanssa. Eiköhän sekin jotenkin suju, kun on ateriasuunnitelmakin tukena. 

Sitten on vielä ne kielikokeet: entä jos en pääsekään läpi? Osaan kyllä kieliä ihan sujuvasti, mutta en ole pahemmin panostanut lukemiseen. Sehän tarkoittaa vain preppauskursseja, mutta silti.. Ja hei, vielä aamuherätykset ja pitkät päivät, äää!

Miksei mikään voi koskaan olla yksinkertaista? 
Kun yksi asia muuttuu, myös moni muu asia muuttuu mukana. 
Kaiken tämän panikoinnin jälkeen odotan opiskelua innolla. Varmasti muitakin jännittää ensimmäinen päivä, enkä ole ainoa käytävillä haahuilija. 
Nyt on siis aika sanoa jäähyväiset kesälomalle ja sopeutua arjen pyörityksiin. Pitäkää peukut ylhäällä ja sormet ristissä. ;-) Heippa! ♥

torstai 20. elokuuta 2015

Lauantai Lapakistossa -video


Moikka! Sunnuntaina en tehnyt tavanomaista postausta, sillä halusin tehdä videon lauantain reissusta Lapakistoon. Lapakistossa kierreltiin lähinnä luonnonsuojelualueella, jonka maisemat ja koskematon luonto olivat todella upeita. Hassua kyllä, että ''paikka jossa en ollut koskaan käynyt'', olikin juuri se metsäalue, jonne käveltiin aina pienenä serkun kanssa. Olinkin siis juuri noissa maisemissa viettänyt niin monta lapsuuden päivää! Hämmentävää.
Tässä olisi nyt kuitenkin se tämänkertainen vierailu Lapakistossa.
 
Löydettiin vanha majavanpesä, ja sen lähettyviltä paljon ''vuoltuja'' puunrunkoja. Voin melkein vakuuttaa, että myös kuulin majavien vislaavan järven rannalla ja metsikössä, mutta mitään en kuitenkaan nähnyt. :-D
Päivä Lapakistossa oli todella onnistunut: kauniita maisemia, mustikoiden värjäämät sormenpäät, hyvää seuraa, ulkoilua ja hyvää fiilistä. Tätä reissua palailen varmasti muistelemaan, kun kesä on ohi ja arki alkanut.  
Mitä mieltä olitte videosta?

torstai 13. elokuuta 2015

Amy & edistysaskeleita

Moikka! Johonkin tämä loman toisiksi viimeinen viikko on vaan kadonnut, mutta onneksi vielä on edessä viikonloppu mukavine ohjelmineen. ;-) Tällä viikolla onkin ollut menoa vähän jokaisena päivänä, mikä mahdollisesti selittää ajankulun nopeuden...
 Ehkä laadukkain kuva ikinä, mutta syytettäköön siitä elokuvateatterin hämärää valaistusta. :-D
 Veljen kanssa maanantaina tuli juttua siitä, että molempia kiinnosti elokuvateatterissa pyörivä Amy-dokumentti. Niinpä siis tuumasta toimeen, ja Finnkinon sivuilta seuraavaa näytöstä etsimään. Niin siinä sitten kävi, että keskiviikkona hirveällä kiireellä, minuuttia yli elokuvan alkamisajan jälkeen... ostettiin liput ja taiteiltiin itsemme salin puolelle.
 Tähän alkuun voisi ehkä sanoa, etten ollut aikaisemmin juurikaan Amy Winehousen musiikkiin tutustunut. Tiesin artistin elämän pääkohdat, mutta en juurikaan sen enempää. Aihe oli kuitenkin kiinnostava, enkä yhtään pettynyt dokumenttiin.
Amy on Asif Kapadian ohjaama dokumentti, joka kertoo Amy Winehousen elämäntarinan lapsuudesta kuuluisuuteen ja ennenaikaiseen kuolemaan. Pääosin dokumentti rakentuu Amysta kuvattuihin videoihin, joiden lisäksi tähden läheiset kertovat kokemuksistaan. 
19-vuotiaana Winehouse haaveili soittavansa pienillä jazzklubeilla, eikä halunnut saavuttaa suurta suosiota. Ensimmäisen levyn julkaisun aikaan nuori artisti elikin unelmaansa. 2006 vuonna julkaistu Back to black toi Amyn kaikkien tietoon, ja media alkoi seurata tiiviisti tähden jokaista liikettä. Siinä sivussa tuli vielä ero poikaystävän kanssa, ja kaikki alkoi mennä huonompaan suuntaan. Mukaan tulivat huumeet, joista Winehouse oli välillä kuivilla... 
Tuntui niin kamalalta seurata, miten artistia kohdeltiin mediassa: seurattiin kameroiden kanssa jokaiseen maailman kolkkaan, pilailtiin ulkonäöstä ja elämäntyylistä tv:ssä,.. Julkisuus teki Amyn elämästä yhtä helvettiä. Toisaalta oli myös järkyttävää seurata, miten vuosia jatkunut bulimia - yhdessä alkoholin ja huumeiden kanssa - vaikutti nuoren naisen kuntoon ja ulkonäköön. 
Lopulta ei kummemmin yllättänyt, että Winehouse kuoli jo 27-vuotiaana. Silti tuntuu niin väärältä ja kamalalta, että niin taitava ja täynnä unelmia oleva ihminen ajetaan loppuun, ihan vain viihteen ja lööppien takia. 
Äh, tästä olisi sanottavaa vaikka miten paljon, mutta en saa koottua ajatuksia kovin selkeäksi tekstiksi. Pointti on kuitenkin, että käykää katsomassa Amy-dokkari, se on todellakin näkemisen arvoinen! Ihan sama, vaikkette olisi Winehousen musiikkiin tutustuneet. Kokemuksesta tiedän, ettei se juuri elokuvakomusta haittaa. :-)
 
Ja sitten ne edistysaskeleet. Oikeastaan voisin melkein sanoa, että tämä oli enemmänkin harppaus eteenpäin, sillä niin isosta jutusta oli ainakin oman pään sisällä kyse. Olen noudattanut ateriasuunnitelmaa osastolla, mutta heti kotiin päästyä se jäi. Hautasin suunnitelman syvälle pois näkyvistä, ja vannoin, etten enää ikinä suostu sellaista noudattamaan. Vaan mitä teinkään tänä maanantaina? Suostuin täysin vapaaehtoisesti suunnittelemaan ravitsemusterapeutin kanssa uuden suunnitelman. En sitä teille esittele, sillä se on tehty täysin minun tarpeideni mukaan, eikä noudata mitään tavallista mallia. Se on summittainen, ilman desimittoja tai grammoja. Oikeastaan sen tarkoituksena on lähinnä patistaa syömään niitä pelkäämiäni hiilihydraatteja. Lisättiin mukaan kyllä yksi välipalakin, mutta se on sitten koulun alkua ajatellen. En ole vielä suunnitelmaa täysin noudattanut, mutta aion ehdottomasti aloittaa. 
Jotenkin vaan tuntui hyvältä ottaa ravitsemussuunnitelma taas käyttöön. Se ei ole samanlainen kuin osastolla, vaan noudattaa omia mieltymyksiä, joten varmasti suunnitelman noudattaminen tulee olemaan helpompaa. Ehkä tämä nyt on jonkinlainen harppaus eteenpäin. :-)
 
Ravitsemusterapian lisäksi kävin tänään psykiatrilla ja huomenna olisi vuorossa fysioterapeutin haastatteluaika. En tiedä, olenko enemmän innoissani vai kauhuissani, mutta on vaan jaksettava jatkaa. Tällä viikolla on tullut itkettyä ja panikoitua, mutta toisaalta tehtyä oikeita valintoja. Olen kaikenkaikkiaan ihan tyytyväinen itseeni ja edistykseeni, enkä ajatellut enää palata takaisin vanhaan vaikka se kuinka helpommalta tuntuisikin. Että eteenpäin vaan ja sitä rataa!
Mutta joops, sellaista siis tällä kertaa! ♥  
Huomenna on perjantai ja viikonloppu - nauttikaa siitä nyt etenkin, jos olette jo palailleet lomilta töihin ja kouluihin! ;-)

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Vielä on frappéa jäljellä

Heippa! Täällä ollaan taas, tällä kertaa kirjoittelemassa perjantain kuulumisia. Kulunut viikko on ollut niin lämmin ja aurinkoinen, että melkein uskaltaa sanoa kesän vielä jatkuvan - en valita! ♥ Kauniilla säällähän ei sisällä viihdytä, joten aika paljon on tullut oltua ulkona (heitin jopa talviturkin keskiviikkona!!). Tässä kuitenkin niitä perjantain kuulumisia.
 Perjantaina lähdin aamupäivällä keskustaan, jossa oltiin sovittu tapaavamme äidin kanssa. Pikaisten kahvittelujen jälkeen kierreltiin muutamissa kaupoissa ja kirpparilla. Koulun alku lähestyy vääjäämättä, joten olisin halunnut löytää jotain syksyistä puettavaa sinne. En kuitenkaan löytänyt mitään mieleistä, mutta onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa.. Apua, alkaako se jo niin pian! :OO Muut etsimäni jutut sitten onneksi löysinkin.
 Viime kerralla, kun kävin keskustassa pari viikkoa sitten, oli vähän sama tilanne. Olin lukenut Millenium-trilogian ensimmäisen osan ja lähdin lainaamaan toista. Tällä kertaa oli kuitenkin palautettavana toinen osa, Tyttö joka leikki tulella, ja lainattavana trilogian viimeinen osa. Tuo kakkososa oli vielä paljon parempi ja jännittävämpi kuin ensimmäinen! Useimmiten vain istuin alas ja luin aina uuden sivun, kun ei malttanut laskea kirjaa käsistä. Pilvilinna joka romahti -kirjaa olen ehtinyt lukea vasta vähän reilut sata sivua, mutta tarina tuntuu paranevan entisestään! Luultavasti luen nämä kirjat vielä uudestaan, sen verran loistavia ne ovat. :-)
Kirjaston lisäksi tein taas pakollisen reissun Punnitse&Säästä-kauppaan, josta tarttui mukaan mm. pari uutta Quest-makua ja kuivattua melonia. Ihan parasta.
 Todellisuudessa suurin syy lähteä keskustaan oli kuitenkin tyhjyyttä ammottava meikkipussi. Eyelinerin ja ripsarin saan kulutettua loppuun ihan hetkessä, joten koulun alkua varten täytyi ostaa uudet tilalle. Peitepuikon ja puhdistussienen kun vielä lisäsi hintaan, niin olihan siinä taas pienellä pussukalla hintaa sellaiset 50 euroa. Mutta mitäs sitä hyvää vaihtamaan - eikä nyt taas tarvitse vähään aikaan ostaa uusia.
Muutoin viikonloppu on kulunut lähinnä kuistia maalatessa, ulkoillessa, Supernaturalia katsellessa hups, lueskellessa ja veljen kanssa hengaillessa. Tylsää ei ole kuitenkaan ollut, vaan on ollut ihan mukava vähän latailla akkuja ja ottaa rennosti. :-) Kyllähän sitä ehtii taas olla kiireinen, kun koulu alkaa! Nyt voi ihan hyvin lomailla nämä viimeiset viikot, eikös?
PS.
Puppa ei ole täällä kyläilemässä nyt, mutta löysin kameran kätköistä vähän vanhemman kuvan. Olihan se pakko sitten tännekin laittaa, sillä nuo kaksi ovat vaan niin suloisia. :-D

torstai 6. elokuuta 2015

MyDay-video

Heippa! Tässä on kuulkaa ensimmäinen itse editoimani video. :-D Videosta tuli ihan liian lyhyt, eikä muokkaus muutenkaan ole kovin tajunnanräjäyttävää - mutta hei, ihan hyvin ensimmäiseksi tekeleeksi, vai mitä mieltä olette? Tässä olisi siis MyDay, eli video päivästäni, joka oli tällä kertaa maanantai.
(alun musiikki: Florence and the Machine - Drumming)

sunnuntai 2. elokuuta 2015

''Minä en unohda sinua koskaan, vaikka en muistaisi omaa nimeäni''

Heippa! Ihan ensimmäisenä haluan kiittää kaikista ihanista kommenteista edelliseen postaukseen. Niiden lukeminen oli rohkaisevaa ja tuli todella sellainen olo, että olen saavuttanut jotain. En voi kiittää tarpeeksi, te olette ihania! Tämän alkupuheen jälkeen kuitenkin postauksen aiheeseen: viikonloppuun ja parhaan ystävän vierailuun. :)
Karoliina kysyi, voiko tulla pe-la väliseksi yöksi tänne, eikä vastausta tarvinnut miettiä pitkään. Seitsemän aikoihin illalla, kun Karoliina sitten lopulta ilmestyi kotiovelle, päätettiin lähteä ottamaan pari kuvaa läheiseen metsään. Kesässä on se hyvä puoli, että vielä illallakin on riittävästi valoa kuvien ottamiseen! :-) Päätin ensimmäistä kertaa laittaa päälle nuo keltaiset housut vaikka ne kuinka leventäisivät jalkoja, mutta hitot siitä, kun ne ovat niin ihanan väriset!, joita metsästin koirien ja kissojen kanssa.
 Tiettyjä traditioita pitää olla niin jouluna kuin parhaan ystävän vieraillessa: meidän yökylään kuuluu lähes poikkeuksetta elokuvan katselu ja B&J. Tällä kertaa jäätelön makuna oli New York Super Fudge Chunk, eli suklaajäätelöä pähkinöillä ja suklaapaloilla. Ei mikään uusi maku, mutta hyvää se ainakin oli. ;-) 
Elokuvakaan ei ollut mikään uutuus kauppojen hyllyltä, vaan 2007 vuonna ilmestynyt klassikko. Tai no, jos noin uutta elokuvaa nyt vielä klassikoksi voi sanoa... Leijapoika perustuu Khaled Hosseinin kirjaan se täytyy vielä joskus lukea!, ja kertoo siis kahdesta pojasta 1970-luvun Afganistanissa. Amir on rikkaan perheen lapsi ja Hassan on perheen palvelija. Yhtä kaikki, pojat ovat ystävyksiä - kunnes tulee yksi hölmö riita ja melkein heti perään sota, jolloin pojat ajautuvat erilleen toisistaan. Vuosia myöhemmin Amir saa puhelun, joka johdattaa hänet takaisin kotiseudulleen auttamaan vanhaa ystäväänsä.. Leijapoika on kaunis ja vähän surullinenkin elokuva, jonka katsomista suosittelen lämpimästi. 
...ja kaiken tämän kauneuden päätteeksi oli toki katsottava hieman Supernaturalia vastapainoksi, mutta ei siitä sen enempää...
 Lauantaina herättiin suht aikaisin, laittauduttiin, tehtiin aamupalaa ja laitettiin seuraava leffa pyörimään. Ihan vähän aikaa sitten, kun elokuva pyöri teattereissa, veli kehui Maggien maasta taivaisiin. Veljen mielipiteeseen vaikutti ehkä Arnold Schwarzenegger, joka näyttelee elokuvassa toista pääosaa, mutta jotenkin elokuvan kuvaus jäi kuitenkin pyörimään mieleen. Niinpä siis, kun näin elokuvan kaupan hyllyllä 12,95 e hinnalla, päätin ostaa sen. 
Yleensä en zombielokuvista piittaa, sillä suurin osa niistä on ollut vain päätöntä teurastusta ja suolenpätkiä. Maggie ei kuitenkaan ollut, vaan siinä on syvempi tarkoitus. Elokuva kertoo kaupungista, jota vaivaa zombiepidemia. Erikoista on kuitenkin, että tauti etenee hitaasti: vasta muutamien viikkojen kuluttua inhimillisyys ja hallinta katoavat. Maggie saa tartunnan, mutta hänen isänsä, Wade, päättää ottaa tytön kotiinsa viimeisiksi viikoiksi. Ensin on vain pientä mätänemistä pureman seuduilla, sitten silmistä katoaa väri, keho hiljalleen rapistuu ja ruokahalu alkaa kohdistua porkkanoiden sijasta ihmisiin. Wade kuitenkin taistelee loppuun asti, joten elokuvan tarina on ennen kaikkea isän ja tyttären välisen suhteen kehittyminen. Yllätyin elokuvasta positiivisesti - tässä on nyt toinen niistä kahdesta zombielokuvasta, joista olen oikeasti tykännyt! :-) Toinen on Warm bodies, ihan vaan jos jotain jäi mietityttämään.
 Elokuvan jälkeen lähdettiin kirpparikierrokselle Lanttilaan, mutta kierroksen saldo jäi melko olemattomaksi. Löysin sentään itselleni etsimäni pitsishortsit.. Ja sitten vaan takaisin kotiin! Loppupäivä kuluikin paria tietokonejuttua hoidellessa ja Supernaturalia katsellessa Miten niin koukussa?, kunnes Karoliinan kyyti jo tulikin.
Olipa taas ihana nähdä parasta ystävää ihan ajan kanssa. Elämän kolme tärkeintä asiaa: Nana, joka nytkin hyrisee sylissä, perhe ja paras ystävä. Mitä muuta voisi edes toivoa?
Heippa!