Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

All in recovery

Heippa! Uskoisin, että siellä ruudun toisella puolella on monia, joita kiinnostaa nimenomaan syömishäiriöön liittyvät postaukset. All in recovery -metodista pyydettiin erillistä postausta ja tässä se nyt tulisi! :-)
MISTÄ ON KYSE

All in muistuttaa hyvin paljon Minnie Maud (MM) -metodia, mutta näissä on joitakin eroja. Minnie Maudissa tulee syödä vähintään 2500-3500 kaloria päivässä riippuen siitä, miten pitkään on rajoittanut syömistä, mitä sukupuolta on, sekä minkä ikäinen ja pituinen on. All in sen sijaan perustuu hyvin pitkälti intuitiiviseen ruokailuun ja siihen, että pyritään syömään aina, kun tekee mieli ja aina sitä, mitä tekee mieli, ilman minkäänlaista rajoittamista. Metodi on siis huomattavasti vapaampi, eikä siinä tarvitse keskittyä kaloreiden laskemiseen. Tiettyjä periaatteita kuitenkin on: ruokailujen pohjana on 6 ateriaa ja liikunta tulee laittaa tauolle.

Tutustuin termiin Recovered Bakes -käyttäjän Youtubevideoiden avulla, mutta en löytänyt tietoa siitä, kuka metodin on alunperin keksinyt. All in on kuitenkin vain yksi muoto real recoverysta, eli siitä, että laitetaan kaikki peliin toipumisen eteen ja luovutaan kaikista syömishäiriön toimintamalleista.
MIKSI

Rehellisesti sanottuna, olin jo pitkään ollut Quasi recoveryssa, eli eräänlaisessa tilassa toipumisen ja sairauden välillä. Vaikka näytin ulkoisesti jo toipuneelta ja pystyin syömään paljon vapaammin kuin ennen, olin kuitenkin kiinni rajoitteissa ja ajatukset olivat hyvin pitkälti sairaita. Hyvillä aikeilla aloitettu salilla käyminen muuttui jossain määrin pakonomaiseksi ja mahdollinen salin sulkeutuminen koronan takia tuntui maailmanlopulta. En ollut vielä tiedostanut asiaa kunnolla, mutta kun pandemian uhatessa pelkästään tauko kuntosalilta tuntui merkittävältä, oli jotain selkeästi pielessä.

Oli kaksi vaihtoehtoa: joko voisin jatkaa treenaamista kotona ja lenkkipoluilla, uppoutuen yhä syvemmälle sairauteen, koska se oli ''ymmärrettävää poikkeustilanteessa'', tai käyttää tauon hyödykseni. Valitsin lopulta jälkimmäisen ja se on ollut ehdottomasti paras mahdollinen päätös!

Lopullinen päätös syntyi, kun katsoin juurikin Recovered Bakesin videota all in -metodin aloittamisesta ja päättäväisenä, mutta peloissani päätin aloittaa. Selailin informaatiota ja etsin motivaatiota sosiaalisesta mediasta, mikä lujitti päätöstä entisestään. Suurempi kuva on tottakai se, etten kokenut valaistusta videon aikana, vaan olin jo pitkään ollut kurkkua myöden täynnä sairautta. Päätin yrittää vielä kerran, josko olisi mahdollista päästä kokonaan eroon sairaudesta.

Olen jo pitkään pohtinut Minnie Maudin kokeilua, mutta koin siinä ongelmalliseksi juurikin kalorien laskemisen. All in vaikutti jollain tapaa sallivammalta, joten sen aloittaminen oli helpompaa. Olen kuitenkin jo siinä vaiheessa toipumista, että kehon nälkäsignaalit toimivat melko hyvin, joten niitä kuuntelemalla syöminen sujuu.
MITEN PYSYN MOTIVOITUNEENA

Motivaatiosta ja motivoituneena pysymisestä voisin antaa useammankin neuvon. Ensinnäkin on hyvä tiedostaa, ettei toipuminen saa olla kiinni pelkästä motivaatiosta, sillä prosessin on edettävä myös silloin, kun motivaatiota ei ole. Tarvitaankin siis sitoutumista: syön ja pidän huolta itsestäni, vaikken haluaisi. Aina ei nimittäin löydy halua toipumiseen ja on täysin normaalia, että motivaatio menee ja tulee toipumisen aikana ⎯ parantuminen ei saa kuitenkaan jäädä kiinni siitä.

Toinen neuvo on puolestaan, että ympäröi itsensä parantumismyönteisillä käyttäjillä (somessa) ja palaa aina tarpeen tullen vaikkapa erilaisten podcastien pariin. Ensimmäiset pari viikkoa epäröin jokaista suupalaa ja olin todella ahdistunut, joten kuuntelin paljon esimerkiksi Tabitha Farrarin podcasteja. Näiden avulla sain aina tarvitsemani tuen jatkaa epäröinnistä huolimatta. Jossain vaiheessa olen ilokseni huomannut, etten juurikaan tarvitse tätä vakuuttelua, vaan voin kuunnella vaikkapa rikospodcasteja.

Kolmas on, että pitää eräänlaista toipumispäiväkirjaa. Vihkoon voi kirjata esimerkiksi erilaisia pelkoruokahaasteita, oivalluksia toipumiseen liittyen, vasta-ajatuksia sairaille ajatuksille, listan niistä asioista, jotka motivoivat parantumaan, tsemppaavia lauseita,.. Ylipäätään kaikkea sellaista, minkä pariin voi palata vaikean hetken tullessa.

''Always go with the choice that scares you the most.'' 
Recovered Bakes

''Stop saying you TRY to recover and start saying you're GOING to recover.'' 
myrealrecoverydiary

''If not now, when?'' 
Primo Levi
ALL IN & IBS

All in ja ylipäätään ruokamäärien lisääminen syömishäiriöstä toipuessa aiheuttaa arvatenkin paljon erilaisia ruoansulatusoireita. Tähän, kun lisää vielä IBS:n, niin johan on soppa keitettynä! Miten siis toipua rajoittavasta syömishäiriöstä, kun on joka tapauksessa rajoitettava ruokavaliota suoliston takia? Omalla kohdalla on siinä määrin onnekas tilanne, että IBS:n kanssa on ollut hyvä vaihe meneillään jo jonkin aikaa. Voin esimerkiksi syödä jonkin verran ruokia, joissa on käytetty mausteena sipuli- tai valkosipulijauhetta. Myös ruisleipä sopii, kunhan malttaa syödä sitä kohtuudella. Toisin sanoen olen voinut kokeilla kaiken näköisiä ruokia niin, että ne aiheuttavat korkeintaan turvotusta ja pientä kipua. Joitain rajoituksia on kuitenkin pakko pitää, enkä esimerkiksi syö sipulia (muutoin kuin pieninä määrinä sipulijauhetta), paprikaa tai omenaa. Näiden jälkeen jää silti laaja valikoima kaikkea, mitä saa ja voi syödä. :-)

Tietenkään en ole kaikilta ruoansulatusoireilta välttynyt: aluksi oli vaikeaa närästystä ja välillä vatsa turpoaa todella kivuliaasti. Närästyksen suhteen auttoi, kun otin lyhyen lääkekuurin, mutta se on edelleen riesana jossain määrin. Koen kuitenkin, etteivät oireet ole närästystä lukuunottamatta juurikaan pahentuneet. Vaikea sanoa, miten käy, mikäli tulee taas vaikeampi vaihe..

PS.
◦ Ruoansulatusvaivat ovat osa toipumista, mutta ne menevät kyllä ohi!
◦ Kokeile erilaisia ruoka-aineita rohkeasti, kuitenkin niin, että jätät pois pahimmat oireiden aiheuttajat. Voit myös kokeilla, sietääkö vatsa pieniä määriä näitä ruoka-aineita.
◦ Mikäli ei ole närästystä, piparminttuöljykapseleilla voi helpottaa turvotusta.

Jos jäi jotain kysyttävää, vastaan mielelläni! :-) Tosin taas vähän viiveellä, kiitos Bloggerin kommentointiongelman..

maanantai 6. tammikuuta 2020

Vegaaniherkut arvostelussa

Heippa! Pyydettiin taas tekemään arvostelua tuotteista, joten täältä pesee. Tällä kertaa arvostelen vegaanisia herkkuja - tai no, jos nyt ihan tarkkoja ollaan, jäätelöitä ja yhden suklaan. :-D 
 Magnum Vegan Almond
4/5

Odotin tältä maulta paljon, etenkin kun olin aikaisemmin maistanut Magnum Vegan Classicia. Olen tavallisesti ihan hulluna pähkinöiden/manteleiden ja suklaan yhdistelmään, mutta tässä se ei ollut niin ihmeellinen. Ei tämä pahaa ollut missään tapauksessa, mutta kuitenkin jossain määrin pettymys. Ehkä se johtui vaaleammasta suklaasta, vaikea sanoa.. 
 Magnum Vegan Classic
5/5

Hassu fakta: en ole koskaan tykännyt Magnumista, kunnes maistoin tätä vegaanista versiota. En ole ikinä suoranaisesti inhonnut Magnumeita, ne on vaan tuntuneet jotenkin tylsiltä. Vegan Classic nousi kuitenkin välittömästi lemppariksi! Suklaa on ihanan täyteläistä ja sopivan vahvan makuista ja jäätelö on todella kermaista vaniljajäätelöä. Simppeliä, mutta ei voi sanoa muuta kuin nam.
 B&J Coconutterly Caramel'd 
5/5

Täyteläistä, kermaista jäätelöä, runsaasti sattumia ja herkullista kastiketta. Täytyykö sanoa muuta? Kookos olisi mielestäni saanut maistua voimakkaammin, jos jotain miinusta täytyy antaa. Suklaapalat olivat ehdottomasti kaikkein paras osuus! ;-)
 Organic health Juhlakonvehdit
3/5

Valko-, maito- ja tummalla suklaalla kuorrutettuja hasselpähkinäkonvehteja. Täyte oli pehmeää ja siitä tuli aika paljon mieleen Geisha. Suklaista tykkäsin etenkin maitosuklaasta, mutta valkosuklaa puolestaan jätti rasvaisen tunteen kitalakeen. Nämä oli ihan sellaisia perushyviä konvehteja, joita oli kiva napostella jouluna. ;-) Konvehdit ovat myös gluteenittomia ja niitä myydään ainakin Vegekaupassa. 
 Aino Kaurajäätelö Omenahyve
3/5

Yllätti positiivisesti! En ole mikään suuri kypsennetyn omenan tai omenan makuisten tuotteiden ystävä, mutta tämä päätyi kokeiluun lähinnä, koska pikkukaupasta ei löytynyt muutakaan vegaanista jäätelöä. Jäätelö on pehmeää ja täyteläistä, pähkinärouhe tuo kivaa suutuntumaa ja kastike on sopivan raikasta. Itse en vaan voi sietää kypsennetyn omenan paloja, joita löytyi jäätelöstä..
 Vegan Cornetto
4/5

Ei mikään maailmoja mullistava, mutta kuitenkin kaikin puolin hyvä tuutti. Iso plussa rapeasta vohvelista! Oletteko enemmän rapean vai pehmeän vohvelin ystäviä?
Jymy Pistaasi
2/5

Tämä ilmeisesti jakaa paljon mielipiteitä! Oma mielipiteeni, no, sitä on oikeastaan hyvin vaikea kuvailla. Ensin maku oli hyvä, sitten tuli erittäin suolainen ja jotenkin raskas jälkimaku. Oudointa tässä oli kuitenkin ehdottomasti suolaisuus.. Rakastan pistaasia, joten odotin jäätelöltä paljon. Tätä ei kuitenkaan varmasti uudestaan tule ostettua, vaikkei se ollutkaan varsinaisesti pahaa. Liian outoa vaan..

perjantai 27. joulukuuta 2019

Joulu 2019

Heippa! Tässä on jo muutama päivä aatosta vierähtänyt, mutta toivottavasti teitä ei haittaa palata vielä hetkeksi joulutunnelmiin. ;-) PS. Pahoittelut, että kommentteihin vastaamisessa on taas kestänyt. Yritän vastata niihin mahdollisimman pian!
Moni asia oli tänä jouluna toisin: aattoaamun rutiinit, porukoille matkustaminen, Tonyn seura ja  rento syöminen. En rehellisesti sanottuna edes muista, milloin olisi ollut näin vähän syömishäiriöajatuksia synkistämässä joulutunnelmaa! On niin vapauttavaa, kun joulutorttuja saa syödä muulloinkin kuin aattona, eikä jouluaterian syöminen ahdista. Niin sitä vaan huomaa, että koko ajan pääsee eteenpäin toipumisessa - ja se tuntuu vähintäänkin upealta! <3
Aaton aattona olin vanhempien luona laittelemassa jouluruokia, käytiin yhdessä kaupassa ostamassa viimeisiä ruokia ja illalla oli vuorossa joulusauna. <3 Oli tosi ihana päivä, vaikka menikin ikuisuus ennen, kuin pääsin kotiin nukkumaan..
 
Aattona herättiin aikaisin antamaan ensimmäiset lahjat ja syömään riisipuuroa kynttilän valossa tunnelmoiden. Oli kiva luoda yhteisiä perinteitä ja tapoja ensimmäiseen yhteiseen jouluun. <3
Porukoille matkustettiin puolen päivän aikoihin, katsottiin Lumiukko ja muutaman tunnin kuluttua alettiin valmistelemaan jouluateriaa. Tofukinkku ja Muu-paisti oli kyllä tämän vuoden lemppareita!
Aika kului ihan liian nopeasti, kun pelattiin jouluvisaa porukalla ja juteltiin niitä näitä. Sitten olikin jo lahjojen jakamisen aika..
 Pyysin yhtä lahjaa, mutta sain useamman. Olen niin onnellinen ja kiitollinen kaikesta, mitä sain. <3
Ilta/yö meni puolestaan leffoja ja sarjoja katsellessa, kunnes silmät eivät enää pysyneet auki ja oli pakko painella nukkumaan. Oli kyllä aivan ihana aatto! <3
Joulupäivänä nukuttiin myöhään, reissattiin kotiin ja katsottiin koko loppupäivä leffoja yökkäreissä. Tottakai herkkuja tuli myös mutustettua! :-D Oli kyllä tosi kiva ja rento päivä, kun ei tarvinnut stressata mistään ja oli vaan lupa olla. <3
Sellaiset jouluiset kuulumiset tällä kertaa! Piti kirjoittaa tämä postaus nopeasti, joten pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä. :-D

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Toivepostaus: välipalaideoita

Heippa! Nyt olisi viimein luvassa toista osiota toivepostaukseen: eli tässä vähän ideoita välipaloihin. Varoitan kyllä etukäteen, ettei tässä mitään maailmoja mullistavaa ole luvassa, mutta ehkä jokin idea on kuitenkin mahdollista poimia! ;-)
Leipä & vegejuusto: tällä hetkellä ihan lyömätön kaksikko, sillä leipä on suhteellisen edullista, helppoa, täyttävää ja maukasta. Tällä hetkellä jogurtit tai rahkat eivät mene pahoinvoinnin takia alas, mutta leipä onneksi menee. :-) Täytteitä ja leipiä voi onneksi vaihdella loputtomiin. Soijaleikkeitä, vegaanista juustoa, tofua, vihanneksia, tahnoja ja erilaisia leipiä.
Karjalanpiirakka & vegejuusto. Syömishäiriön mielestä pelottava, mutta muutoin kaikin puolin herkullinen välipala. Vegaanisia karjalanpiirakoita löytyy nykyään onneksi hyvin!
Erilaiset eväät tilanteen mukaan. Aina kannattaa olla jotain pientä mukana, kun lähtee liikenteeseen! Vaikka banaani tai välipalapatukka, kunhan on jotain, mikäli ruokailut venyvät.
Erilaiset välipalapatukat. Näissä on ongelmana korkea hinta, mutta tykkään syödä usein välipalaksi jonkun patukan. Ylempänä kuvassa on yksi tämän hetken lemppareista. <3
Jäätelö. Kesällä välipala voi aivan hyvin olla myös jäätelö! Tai miksei vaikka ympäri vuoden, mutta olennaisinta on, että herkut kuuluvat monipuoliseen ruokavalioon. ;-)
Pulla. Korvapuusti on ehdottomasti kaikkein paras vaihtoehto välipalaksi! Tiesittekö, että Lidl:n paistopisteen korvapuustit ovat nykyään vegaanisia?

Sellaiset olivat ne tämän hetken välipalat. Ei siis mitään maailmoja mullistavaa, mutta toivottavasti tykkäsitte! <3

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

25 V + hemmottelupäivä

Heippa! Tänään täytin 25 vuotta, jota olen etukäteen odottanut kauhulla. Oli kuitenkin niin ihana päivä, että unohtui kaiken maailman ikäkriiseilyt. :-D
15-vuotiaana ajattelin, että se on puolet kolmestakymmenestä. 20-vuotiaana ajattelin, että se on puolet neljästäkympistä. 25-vuotiaana ajattelen sen olevan puolet viidestäkympistä. 50 puolestaan on puolet sadasta.. Ei mikään ihme, että olen aina ikäkriiseillyt. :-D Oikeasti olen ihan sinut sen kanssa, että ikää tulee, vaikka tuntuukin, etten ole juuri saanut aikaiseksi tämän elämän aikana. Olen kuitenkin vielä nuori ja on tässä aikaa vaikka muille jakaa!
Syntymäpäivän vietin tottakai Tonyn kanssa. <3  
Perinteiseen tapaan mentiin Konnichiwaan syömään! Sushi ei enää tunnu yhtään niin pelottavalta, ja odotan jokaista käyntiä innolla. Ei tälläkään kertaa jouduttu pettymään, sillä onhan Konnichiwa vähintäänkin koko Suomen parhain ravintola!
Lahjaksi sain shoppailurahaa, joten lähdettiin lounaan jälkeen kiertelemään kauppoihin. Olen tänä vuonna vähentänyt (etenkin uuden) ostelua huomattavasti, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen. Löysin aivan ihanan mekon Vilan alennuksista, oikeasti tarpeelliset urheilurintsikat ja tämän hetken suosikkivälipalapatukoita. <3 Oli kyllä aika hemmoteltu olo!
Täydellisen päivän ei tarvitse koostua uusista tavaroista ja hienoista illallisista, mutta tällä kertaa ne tekivät päivästä vielä erityisemmän. Paras lahja on kuitenkin, kun saa viettää syntymäpäivän rakkaan seurassa! <3 Ystäviltä saadut synttärionnittelut piristivät kyllä mieltä suunnilleen yhtä paljon! Piti pikaisesti kirjoittaa tämä postaus, joten pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä ja outoja asiayhteyksiä. :-D

Lauantaina onkin vuorossa Pride Helsinki! 
Saa tulla moikkaamaan. <3

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Vegaaniuutuudet osa 2.

Heippa! Pahoittelut taas kerran venyneestä postausvälistä, on ollut voimat sen verran vähissä, ettei ole oikein jaksanut mitään ylimääräistä. Mutta täällä sitä ollaan taas ja postauksen aiheena olisi taas vegaaniset uutuustuotteet. Myös muita postaustoiveita otetaan vastaan (toteutan välipalapostauksen tässä jossain vaiheessa)! ;-)
Pingviini Vadelmainen suklaapuikko
3/5

Tästä tulee vähän liikaa mieleen Eskimot, joista en ole koskaan välittänyt. Suklaa on hieman halvan makuista ja jäätelö turhan makeaa. Silti vadelmakastike on kivan raikas ja pelastaa tosi paljon. Ihan sellainen perushyvä jäätelö, jota ostan varmasti uudelleen jossain vaiheessa.
Pingviini Suklainen jäätelöpuikko
3-/5

Maistoin tätä ennen vadelman makuista ja ajattelin, että tämä olisi ehdottomasti parempaa. Vadelma yllätti silti positiivisesti! Joka tapauksessa, puikossa on samat viat kuin edellä mainitsemani, eli vähän turhan makea jäätelö ja halvan makuinen suklaa. Silti tämäkin oli ihan kelpo jäätelö! Tykkäsin siitä, ettei sisällä ollut suklaajäätelöä, vaan vaniljaa suklaakastikkeella. 
Lohilo Mint Chocolate
4/5

Yllätti positiivisesti! Jotkut ovat sanoneet, ettei tämän koostumus ole kermainen tai jäätelömäinen, mutta tykkäsin siitä ihan tosi paljon. Suklaapalat olivat myös kiva lisä! Ainoa miinus on, että kastiketta olisi voinut olla enemmän, se oli nimittäin jäätelön paras osuus.
Valio Oddlygood Smoked
4/5

Nyt, kun on jäätelöt arvosteltu, niin laitetaan jotain muutakin. :-D Näistä on kuullut sanottavan joko tosi paljon hyvää tai sitten pelkkiä haukkuja. Itse kuitenkin kuulun ensimmäisiin, sillä tykästyin tähän savunmakuiseen ensimmäisellä kokeilukerralla. Toista makua en ole vielä kokeillut, mutta ostin jo paketin odottamaan jääkaappiin. Tämä on sellainen hyvä perusjuusto! :-)
Fast Veg Crunchy Chocolate
4/5

Tätä patukkaa kohtaan odotukset olivat sen verran korkeat, että jouduin hieman pettymään. Koostumus on erittäin rapea ja maku on tavallaan tosi hyvä. Jokin sivumaku tässä kuitenkin on, joten ensimmäisen maistamiskerran jälkeen en ollut vielä aivan varma, ostanko tätä uudelleen. Seuraavalla kerralla tykkäsin jo huomattavasti enemmän!
 Fast Veg Crunchy Coconut
4/5

Yllättäen tykkäsin tästä mausta vielä enemmän kuin suklaasta! Isoja mantelinpaloja, reilusti kookosta ja muutenkin todella hyvä patukka. Tätäkin tosin täytyi syödä kahteen kertaan ennen, kun saattoi olla ihan varma. Suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan. <3
 Kaslink Aito Plus Omena-Mango
1/5

Tämä oli vähän sellainen, hm, jauhoinen ja voimakkaan makuinen. Ei nyt ehkä suoranaisesti pahaa, mutta ei missään tapauksessa hyvääkään. Ehkä se on se omena, joka tuo jogurttiin hämmentävän maun. Olen yrittänyt keksiä korvikkeita Ehrmannin vanukkaille, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt mitään, mitä oikeasti tekisi mieli syödä..
 Nush Cashew jogurtti Vanilja
0/5

Pahoittelut, mutta tämä oli niin pahaa, etten saanut alas kuin muutaman lusikallinen. Kaikki mättää mausta koostumukseen, eikä tätä tule varmasti jatkossa ostettua. Onko joku muu maistanut tätä ja tykkäsikö?
Humble Oat & Hazelnut
5/5

Tämä ei varsinaisesti ole uutuus, mutta oli pakko päästä suosittelemaan! Vaikka patukka on aavistuksen turhan makea, on siinä täyteläinen hasselpähkinän maku ja täydellinen koostumus. Näillä on muuten hintaa alle euron, eli ei ole tosiaankaan kalleimmasta päästä. ;-)
Humble Oat & Berry
5/5

Tämä maku oli oikeasti niin positiivinen yllätys! Syynä oli oikeastaan se, etten yleensä tykkää mistään marjan makuisesta. Tykkään kyllä marjoista, mutta syön ne mieluiten sellaisenaan. Toinen juttu oli siinä, että tässä on muistaakseni gojimarjaa. En voi sietää gojia, ja jos olisin ostaessa tiennyt patukassa sitä olevan, olisin varmasti jättänyt ostamatta. Onneksi en kuitenkaan jättänyt, sillä tämä on kivan raikas ja hyvää vaihtelua hasselpähkinän makuiselle.