sunnuntai 29. marraskuuta 2015

''Esittelit mulle utopian, teit musta kuolleen runoilijan''

Moikka! Tämä viikko on ollut yhtä rämpimistä, mutta ei sentään onneksi pelkästään huonoa. Sitä paitsi, joulu lähestyy päivä päivältä, joten aina on jokin turvallinen ja lohduttava asia, jota ajatella.
 Sanotaan nyt ihan suoraan, että viime päivät on olleet vaikeita. Peukaloiden takia otetut antibiootit kyllä toimivat, mutta aiheuttavat ikäviä sivuvaikutuksia. Oireeni ovat kuitenkin niitä yleisimpiä, joita tulee suunnilleen kaikille, joten mitään lääketieteellistä syytä kuurin lopettamiselle ei ole. Ne kuitenkin häiritsevät ja haittaavat koulunkäyntiä.
Reilun viikon ajan on ollut mm. huimausta, päänsärkyä, keskittymisvaikeuksia ja jatkuvaa nälkää. 
Huimaus menee onneksi aika nopeasti ohi, kunhan istun ja hengittelen vähän aikaa. Päänsäryn kanssa oppii elämään, eikä sitä oikeastaan edes aina muista. Kaksi viimeistä oiretta ovat kuitenkin enemmän kuin ahdistavia. 
Istun lääkärillä ja yritän kuunnella tärkeitä neuvoja tulevan varalle. Tiedän asioiden olevan tärkeitä, joten yritän tosissani keskittyä. Kohta huomaan, etten ole kuullut sanaakaan. Ne ovat vain kadonneet jonnekin, ja yritän arvailla, mitä pitäisi tehdä. Opettaja puhuu tärkeistä aikatauluista ja seuraavan viikon tehtävistä. Yritän kuunnella, mutten taaskaan kuule yhtään mitään. En jaksa keskittyä tehtäviin ja sen näkee lopputuloksesta. Saan varmasti huonon arvosanan tai ainakin laiskan maineen.
Ja tähän päälle on vielä jatkuva nälkä (joka on onneksi jo katoamaan päin): en ole juuri ikinä nälkäinen, mutta yhtäkiä se vaivaa jatkuvasti. Sitten alkaa heikottaa ja tiedän ongelman ratkeavan syömällä. Koko ajan pelkään, että lääke saa kropan keksimään nälän, joten en uskalla vastata siihen. Entä jos sivuoireena onkin lihominen? Luultavasti pelko on ihan turha, mutta en pääse siitä eroon.
 En jaksa opiskella ja panostaa töihin, mikä vaikuttaa saman tien itsetuntoon. Pystyn koko ajan näkemään, miten paljon parempia muiden työt ovat. Tiedän, että pystyisin parempaan, jos vaan jaksaisin nähdä vaivaa ja keskittyä töihin. Mutta kun en jaksa.
Sitten tulee vaihtoehto kaksi: ehkä olisinkin parempi ja hyväksytympi, jos olisin edes vähän laihempi. Vanha selviytymiskeino, johon olen turvautunut aina vaikean hetken tullen. Kohta peilistä katsookin järkyttävän kokoinen tyttö, joka ei saa edes koulutehtäviä tehtyä kunnolla, eikä tee muuta kuin syö ja laiskottelee. Teen jo suunnitelmia, miten laihtua jouluun mennessä, mutta ymmärrän kuitenkin lopettaa ajoissa. Tiedän, etten oikeasti saavuta sillä mitään.
Tämä kaikki yhdestä lääkkeestä - melkein pistää kysymään, ovatko hyödyt pienempiä kuin haitat? No, ainakin säryt ovat loppuneet ja peukut parantumaan päin. Kuuri täytyy syödä loppuun, joten ehkä näiden oireiden kanssa oppii elämään, jos ne eivät katoa vähän ajan päästä itsestään.
Yksi asia on kuitenkin varma: seuraavalla viikolla aloitan puhtaalta pöydältä. Lähden kouluun sillä asenteella, että olen ihan yhtä hyvä ja lahjakas kuin kuka tahansa muukin.  
Asenne ennen kaikkea: ei saa luovuttaa, eikä jäädä vellomaan pahaan oloon. :-)
 Kaiken tämän vuodatuksen jälkeen voisin kertoa, mitä hyvää viikon aikana tapahtui. 
Perjantaina lähdin äidin makutuomariksi kaupungille. Löydettiin sopivat vaatteet työpaikan pikkujouluihin, käytiin kahvilla ja juteltiin. Tästä kaikesta kun sai vielä vaivanpalkaksi pienen kassillisen Punnitse&Säästä -myymälän tuotteita, niin ei voi hymy olla yhtään leveämpi. Löysin tottakai vielä pari tarpeellista juttua itselleni: täydelliset talvikengät ja mustat farkut.
 Kaikesta huolimatta sain myös paljon koulujuttuja tehtyä: maalasin kaksi omakuvaa, viimeistelin kahvipaketteja, suunnittelin pintakuvioita kurssitehtävää varten, maalasin kolme pintakuviota, aloitin vesivärityön maalaamista, tein typografian tentin,... No, sanotaan nyt vaikka niin, että vapaa-aikakin on mennyt hyvin pitkälti Netflixin seurassa maalatessa. Mielummin kuitenkin laitan hyvän sarjan pyörimään ja otan pensselin käteen, kuin pänttään vaikkapa fysiikkaa tai lasken matikkaa. Tämä on edelleen sitä, mitä haluan tehdä, enkä todellakaan aio luovuttaa.
Mitäpä muuta? Ensi viikolla koulu alkaa vasta keskiviikkona, joten nyt on aikaa tehdä koulutehtäviä kaikessa rauhassa ja käydä kirpparilla ja tehdä joulujuttuja ja leipoa ja.. ;-) Perjantaita odotan kuitenkin kaikkein eniten: Karoliina tulee kyläilemään pitkästä aikaa!  
Sellaista tällä kertaa. Heippa! :-)
PS. Muistakaa avata joulukalenterin ensimmäinen luukku tiistaina!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ensilumi & IKEA

Heippa! Eilen lähdettiin metsästämään joulufiilistä IKEA:sta. Meille se on eräänlainen joulutraditio, joka ollaan tehty jo useamman vuoden ajan. Tällä kertaa ei edes tarvinut itse ideaa ehdottaa, sillä äiti nosti asiaan esiin viikko sitten. Niinpä siis matkaan vaan ja joulufiilistä etsimään!
 Ensilumi ei olisi voinut sataa yhtään parempana ajankohtana: oli ihana herätä ja valmistautua reissuun, kun ikkunasta näkyi luminen maisema. Joulufiilis iski päälle oikein rytäkällä, niin suuri vaikutus tuolla valkealla maisemalla on. Kyllähän se siitä vielä sulaa, mutta uudet lumet tulevat taas ennen joulua. Joohan?
 Kuten sanottua, aloitin joulun odottamisen ihan avoimesti marraskuun alussa.  
Tämä päivä olikin sitten juuri sitä fiilistelyä: Joulu-lehden lueskelua ja sen pohjalta ideoimista. Matka taittui nopeasti, kun oli hyvät eväät ja sitäkin parempi fiilis..
 IKEA:ssa oltiin joskus yhden paikkeilla. Ensimmäiseksi pysähdyttiin kahvilaan keräämään voimia kaikelle kiertelylle ja ostelulle. ;-)
 
Tahdon tällaisen huoneen, pliis!
Mikä näissä possuissa aina viehättää? Rakastuin niin paljon, että melkein harmittaa, kun jäi ostamatta..
 Reissun tavoitteena oli löytää uusia koristeita ja kynttilöitä, joilla saisi kotiin ihanan jouluista tunnelmaa.. Loppujen lopuksi löytyikin vaan yksi lyhty - ja kaikkea muuta vähemmän jouluista.
 Kierrellessä vierähtikin taas aikaa useampi tunti! Alkoikin olla jo sellainen olo, että oli kiva päästä ulos tuulettumaan..
 Kello oli vasta viisi, kun parkkeerattiin auto Juustoportin pihaan. Taitaa tosiaan olla talvi, kun silloin on jo ihan pimeää..
 Ollaan aina suunniteltu, että mentäisiin Juustoportille syömään, mutta ollaan aina oltu liian myöhässä. Joko koko paikka on ollut kiinni tai sitten keittiö on suljettu. Ajateltiin kuitenkin kokeilla onneamme tällä kertaa - ja ehdittiin! Voitti kyllä Shellin valikoiman mennen tullen. ;-)
Aika harvoin löytyy kasvissyöjälle valinnanvaraa, mutta Juustoportilla oli useampikin vaihtoehto. Päädyin leipäjuusto-cashewsalaattiin. Hyvää oli! 
Syömisen jälkeen olikin taas mukavasti energiaa kierrellä Juustoportin myymälässä ja jatkaa matkaa kotia kohti. Kotona vielä sauna lämpiämään, niin ei voinut enää enempää onnistuneelta päivältä toivoa.
 Olisi ehkä pitänyt malttaa jättää ostosten kuvaaminen seuraavaan päivään, sillä tämän kehnompaa valaistusta ei etsimättä löydä. :-D IKEA:sta tarttui kuitenkin mukaan kaikenlaista kivaa tässä on kylläkin vain oma osuuteni..: ihanat oranssit lakanat, teline tabletille, pannunalusia, kuppeja joululahjoja varten ja levy tummaa suklaata. Piparinmakuisen joulukahvin nappasin matkaan Juustoportilta. Kaikkea hyödyllistä siis, eikä mitään täysin järjetöntä. ;-)
Mutta joo, sellainen oli se IKEA-reissu.. 
Vuoden päästä taas uudestaan?

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

''It's as if the entire world's fallen in love with their insanity''

Heippa! Tällä hetkellä elämä on suunnilleen tätä: herätys, kouluun, Netflix, nukkumaan ja sama uudestaan seuraavana päivänä. Pimeät aamut ja sateiset päivät eivät ainakaan auta asiaa, mutta hiljalleen lähestyvän joulun odotus piristää ihmeellisen paljon. Kyllä vain, aloitin joulun odottamisen jo marraskuun alettua.. :-)
Ajattelin jo sunnuntaina kirjoittaa Ranskassa tapahtuneista iskuista, mutten löytänyt sopivia sanoja sitä kuvaamaan. Maailmalla tapahtuu niin paljon kamalia asioita, että luulin jo kyynistyneeni sille kaikelle: maailma on sekaisin ja ihmiset sanoinkuvaamattoman julmia. Syyrian ja muiden Arabimaiden tilannetta seuratessa on tavallaan turtunut kaikelle kamaluudelle. Ensimmäinen reaktioni Ranskan iskuista kuullessa oli kulmien kohautus ja tuttu lause: maailma on sekaisin.
Sitten katsoin silminnäkijöiden kuvaamia videoita. Ajattelin, etten enää järkyttyisi niistäkään. Videolla ihmisiä juoksee ulos rakennuksesta: osa ammutaan maahan ja veri leviää lammikoiksi asfaltille. Huudetaan ja juostaan. Joku raahaa käsistä haavoittunutta. Ihmisiä kiipeää ulos toisen kerroksen ikkunoista. Toisessa videossa maahan kaatunut teloitetaan. Katsoin nuo videot, mutten todellakaan tunteettomana ja kyynisenä. Itkin videoiden ajan ja niiden jälkeenkin. Rikossarjoista tutut ampumiset ja kohtaukset eivät olleetkaan niin viihteellisiä: tuntui väärältä ja julmalta, kun ne tapahtuivat oikeasti, oikeille ihmisille. Jos videoiden katsominen tuntui näin kamalalta, miltä tuntui ihmisistä kadulla?
On surullista elää maailmassa, jossa turtuu julmuuksille ja murhille. Niistä kuitenkin kuulee niin paljon, ettei enää osaa oikein edes järkyttyä. Melkein tyynenä kysyy: Mitähän seuraavaksi? Kuitenkaan näiltä asioilta ei voi sulkea silmiään: niitä ei unohda. En ole ikinä ymmärtänyt sotia, pelkkä niiden ajattelu saa voimaan pahoin. Miksi ihmiset himoitsevat valtaa, usuttavat toisen toistensa kimppuun? Miksi satutetaan ja murhataan oman uskon vuoksi?
Islaminusko on aivan yhtä oikea ja hyvä uskonto kuin mikä tahansa muukin, ääriajattelijat vain pilaavat sen maineen julmuudellaan. En itse usko Jumalaan, enkä ylempään voimaan, mutta puolestani muut saavat uskoa mihin tahtovat. Ei se ole minulta pois.  Pointti tässä oli siis: mikään uskonto ei käske tappamaan. Mikään ei oikeuta tappamaan.
 Nyt kuitenkin keveämpiin aiheisiin: Maanantaina päätin poiketa koulun jälkeen katselemaan joululahjoja. Äiti pyysi tänä vuonna kauneudenhoitojuttuja, joten lähdin niitä parista liikkeestä metsästämään. Muualta ei löytynyt mitään mieluista, joten jatkoin matkaani The Body Shopille. Siellä on ehkä hieman kalliimpaa, mutta tuotteet ovat kuitenkin ekologisia, eläinkoetestaamattomia ja yksinkertaisesti ihanimman tuoksuisia. Voisin hehkuttaa kauppaa vaikka loppuillan, mutta kerrottakoon nyt vaan, etten ole ainoa liikkeen tuotteiden ihannoija meidän perheessä. Useampana vuonna olen ostanut äidille jonkun suihkusaippuan tai voiteen joululahjaksi, joten ajattelin tälläkin kertaa katsoa jotain sellaista.
 
Pian huomasin kuitenkin seisoskelevani The Body Shopin joulukalenterin edessä. Hintaa kalenterilla on lähemmäs 70 euroa, joten epäröin sen ostamista pitkään. Opiskelijabudjetilla kun ei ihan kaikkeen rahat riitä. Mukava myyjä tuli siinä sitten juttelemaan ja kertoi, että kalentereita oli enää muutama jäljellä. Mieleen muistui kaksi edellistä joulua, jolloin olin kalenterin halunnut, mutta se oli loppunut kaikista Lahden liikkeistä jo ennen joulukuuta.  
Niinpä siis kannoin tuotteen kassalle...
 En kuitenkaan unohtanut äidin lahjatoivetta, vaan ostin kalenterin meille yhteiseksi. Avataan äidin kanssa vuorotellen luukkuja jouluun asti. En malta odottaa joulukuun alkua! :-D
Kalenteri on siis hieman etukäteinen lahja äidille ja samalla myös minulle.
 Löysin H&M:stä neuleen, johon ihastuin ensi silmäyksellä. Jäljellä oli enää pienintä kokoa, joten vaihtoehtoina oli jättää ostamatta tai ottaa istuva kappale. Käytän mieluiten vähän löysempiä vaatteita, jolloin kehon muotoja ei joudu miettimään. Olen muuten ihan sinut kroppani kanssa, mutta lantion ja reisien koko ahdistaa. Pelkäsin, että neuletta käyttäessäni murehtisin koko ajan pömpöttävää mahaa ja liian isoa lantiotani. Vaan arvatkaas, mitä sitten kävikään? Laitoin neuleen kouluun, ja olinkin yhtäkiä ihan tyytyväinen kroppaani. En ehkä ole enää laiha ja muodoton, mutta mitä sitten? Kyllä naisella kuuluu olla muotoja. Kelpaan hyvin juuri näin - ja häpeämisen sijaan voin olla vain ylpeä kehostani. :-)
 Koulussa on ollut aivan hirveä kiire jo useamman viikon. Stressiltä ei pysty välttymään mitenkään, sillä projekteja on jo ihan liian paljon. Eilen saatiin kuitenkin yksi harmaita hiuksia aiheuttanut homma päätökseen: Arjen luksusta -teemainen pakkaus. Nämä tehtiin tosiaan paritöinä, ja meidän tehtävänä oli suunnitella neljä pinottavaa etikkapulloa. Tehtiin pinoittain luonnoksia, suunniteltiin grafiikat tämä homma jäi lähinnä parin hoidettavaksi, kun en ole vieläkään mitenkään loistava ohjelmien kanssa..., tehtiin protoja, käristeltiin kuumaliimaa ja hiottiin lopputulosta useamman viikon ajan. Meille tuli jo kiire pakkausten toteuttamisessa, mutta saatiin kuitenkin kaikki ajallaan valmiiksi!
Ihan yllätyin, miten hieno tunne tuli katsoessa valmista näyttelyä eilen päivän päätteeksi. Koko porukka oli saanut aikaiseksi niin hienoja tuotteita, ettei siinä voinut olla kuin aivan äärettömän ylpeä. Tämä oli meidän ensimmäinen suurempi projekti, ja onnistuttiin siinä hyvin. Samalla tunsi, kuinka stressi ja painontunne putosivat hartioilta - nyt se on viimein ohi!
 Koulupäivien jälkeen fiilis on tämä: ei siinä paljoa muuta jaksa, kuin laittaa Netflixin pyörimään. Huh, kyllä opiskelu voikin olla rankkaa. En kuitenkaan valita, tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Onneksi pian on taas viikonloppu ja voi kerätä voimia hetken aikaa.
 Opiskelua, ystäviä, joulunodotusta ja Netflix-sarjoja
- mitä muuta sitä voisi elämältä toivoa? 
 Huomenna aion nukkua pitkään ja maalailla kurssitehtäviä, koska niin päätin tänään. Meillä olisi kyllä koulua, mutta sallittakoon pieni omaloma silloin tällöin. Tiedän, että saan enemmän tehtyä kotona - ja suoraan sanottuna yksi lomapäivä tulee tarpeeseen..
Siinä olikin sitten kaikki, yhtenä sekavana sepostuksena. Kiitän ja kuittaan.
Ihanaa (pian alkavaa) viikonloppua!

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kaksi erilaista aamua

Heippa! Tässä olisi nyt kaksi täysin erilaista aamua: toinen onnistunut ja toinen vähän vähemmän onnistunut. Tämä aamupäivä kului nimittäin päivystyksessä jonotellen, mutta ainakin sain pitkään vaivanneen ongelman viimein hoidettua. :-)
 Tiistaina oli mahdollisuus nukkua pitkään ja nauttia kiireettömästä aamusta. Päivän ohjelmassa oli itsenäistä työskentelyä, joten päätettiin nähdä koululla vasta puolen päivän jälkeen. Sain nukuttua suunnilleen puoli yhdeksään asti - ja oli niin ihana herätä ilman herätyskelloa. 
Nousin ylös ja laitoin aamupalaa. Mahdollisesti paras alku päivään on suosikkiaamupala, päivän lehti ja maalailu. Ylipäätään se, ettei ole kiire mihinkään.
 Kouluun painelin lopulta puoli yhden aikoihin, ja tehtiin töitä neljään asti. Saatiin projekti jo melkein valmiiksi, joten pahin stressi alkaa olla takanapäin. Sain koululta vielä sopivasti kyydin kotiin..
Ei ollut yhtään hassumpi päivä! Miksei näitä myöhäisempiä herätyksiä voisi olla jokaisella viikolla?
 
  Tämä päivä ei sitten alkanutkaan ihan niin idyllisesti. Heräsin ennen seitsemää, laittauduin, söin aamupalaa ja soitin terveydenhoitajalle. Sitten ajanvaraukseen. Sitten terveysneuvontaan, missä pääsin jonottelemaan. Jonotin vähän aikaa, kerroin vaivani ja sain kehotuksen lähteä päivystykseen. 
Aamupäivä menikin sitten päivystyksessä jonottaessa..
Syy päivystykseen onkin sitten nähtävissä tässä kuvassa. Jo puolisen vuotta sitten alkoivat ensimmäiset erikoiset oireet: käsiin ilmestyi pieniä haavoja, kun käsittelin sitrushedelmiä, mansikoita tai jos koskin vaikkapa kukkasiin. Ylipäätään käsiä kirveli ja sormenpäihin sattui. Sitten molempien peukkujen kynnet alkoivat irrota toiselta puolelta. Täytyykö erikseen sanoa, että se oli kivuliasta?
Pari päivää sitten alkoivat järkyttävät kivut ja peukun kynsien alta alkoi vuotaa mätää. Jep, ällöttävää, mutta menkööt nyt, kun kerta aloitin. Ylipäätään olo on ollut väsynyt ja voimaton.
Vasta noiden jatkuvien särkyjen jälkeen tajusin, että on ihan pakko käydä näyttäytymässä lääkärillä. Meinasin vielä tänäänkin jättää soittamatta, mutta onneksi sain asian viimein hoidettua. 
Mikä oli sitten tuomio? Molemmissa peukaloissa on infektio ja elimistö on tulehdustilassa. Lääkäri otti kynsistä näytteitä ja kirjoitti reseptin antibiootteihin. Antibioottikuuri jatkuukin sitten 1,5-3 kuukautta. 
Mitä tästä sitten opittiin? Ei pidä pitkittää sitä lääkärille menemistä, sillä aika harva vaiva katoaa itsestään. Toisaalta olen vaan onnellinen, että sain tämänkin asian viimein hoidettua.
Pahoittelut, jos aiheutin elinikäiset traumat kuvalla. :-D
Sellaista siis tällä kertaa. 
Toivottavasti hoito tehoaa ja pääsen viimein eroon jatkuvasta väsymyksestä ja säryistä!
Heippa!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isänpäivä & viikonloppu

Tänä sunnuntaina juhlitaan isejä! Isänpäivä pääsee aina jotenkin yllättämään, ja lopulta tuleekin jo kiire suunnitella kaikki lahjat ja tarjottavat. Sain kaiken kuitenkin tehtyä ajallaan ja päivä oli oikein onnistunut..
 Aamulla hiivin keittiöön, laitoin valot päälle ja laitoin tehosekoittimen pärisemään - tuli isälle varmasti yllätyksenä, että olin siellä aamupalaa valmistelemassa! :-D Olisin ehkä ollut hienovaraisempi ja yrittänyt tehdä kaiken mahdollisimman äänettömästi, jos en olisi tienyt yllätettävän kadehdittavan hyvistä unenlahjoista. Siellä se vaan tuhisi ja veteli sikeitä, vaikka möykkäsin keittiössä... 
Olen tästä aikaisemminkin kirjoittanut, mutta tykkään järkätä näitä yllätysaamupaloja ja ostaa tarkkaan harkittuja lahjoja. Etenkin isänpäivänä, sillä isä on aina tyytyväinen kaikkeen saamaansa ja hymyilee niin onnellisena, että se tarttuu kaikkiin ympärillä oleviin. Niin oli tänäkin aamuna.
 Aikataulu kävi tiukoille, mutta sain onneksi kaiken tehtyä ajallaan. Alkeellisilla Illustrator-taidoillani väsäsin erään koulupäivän päätteeksi isälle kortin Nanasta (en osaa vielä juuri mitään muuta, kuin tehdä viivajäljennyksiä kuvista ja värittää niitä) ja lahjan kävin ostamassa perjantaina. Tarjolle leivoin foccacciaa ja surauttelin sillä äänekkäällä tehosekoittimella banaanipehmistä ja kardemumma-mustikkasmoothieta.
Lahjat ja tarjottavat olivat mieleisiä, ja aamupäivä oli todella onnistunut. Viikon päästä juhlitaankin sitten veljen synttäreitä - joten onhan tämä elämä yhtä juhlaa jouluun asti! :-D
 
Joulusta puheenollen taasko se alkaa?, kuvailin tänään Nanaa joulukortteja varten. Neiti oli sen verran villillä päällä, ettei siitä meinannut tulla yhtään mitään. Sain kuitenkin muutaman onnistuneen otoksen huijaamalla laservalolelulla.. 
Vaikea uskoa, että Nana on kohta vasta yhdeksän kuukautta vanha! Kokoa ja korkeutta alkaa olla jo melkoisesti, mutta käytös paljastaa todellisen iän.
 Kaikki on oikeastaan tosi hienosti. Perjantaina jopa hämmästyin: tältäkö tuntuu olla oikeasti tosi onnellinen? Ehkä se johtuu vaan lähestyvästä joulusta, mutta ei sillä syyllä ole niin merkitystä. Onnellisuus on tärkeintä.
Onnea kaikille isille 
ja voimia alkavaan viikkoon! :-)

torstai 5. marraskuuta 2015

Joulukalenteri luukku 5.

Välillä olisikin sitten vuorossa ihan tavallista leivontaa, ja vieläpä klassikon muodossa. Tai no, ei ehkä ihan, nimittäin taatelikakku on saanut uuden muodon. Oli se sitten muffini tai kakku, suosittelen rohkeasti kokeilemaan. Onko taatelit teille suurta herkkua vai suurin inhokki?

Taatelimuffinit
(16 kpl)

Taikina
1 pkt (250 g) kivettömiä taateleita
2 dl vettä
200 g margariinia tai voita
2 munaa (vapaan kanan tai joulu)
1 ½ dl fariinisokeria
1 dl smetanaa tai kermaviiliä
2 tl vaniljasokeria
(½ tl piparkakkumaustetta)
2 tl ruokasoodaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
Kuorrutus
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria 
150 g huoneenlämpöistä margariinia tai voita
1 pkt (500 g) tomusokeria
Koristelu
nompparelleja

Keitä taateleita kattilassa veden kanssa noin 5 min, kunnes ne pehmenevät. Ota kattila pois levyltä ja lisää joukkoon kuutioitu margariini.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää smetana.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita muna-sokerivaahtoon. Lisää lopuksi taateli-voiseos ja kääntele tasaiseksi. 

Lusikoi taikina paperisiin vuokiin muffinipellin koloihin.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 min. Anna jäähtyä.

Vatkaa tuorejuusto pehmeäksi kulhossa. Lisää vaniljasokeri ja voi. Vatkaa, kunnes seos on tasaista ja lisää sitten tomusokeri. Lusikoi taikina pursotinpussiin ja pursota muffinien päälle. Koristele nompparelleilla.

Nyt saa talvi tulla!

Heips! Leikitään nyt hetki, että kuuntelen Nrj:n kuumimpia hittejä, enkä joululauluja, tätä postausta kirjoittaessani. Leikitään, etten vielä aloittanut joulun fiilistelyä ja odottamista. Pidetään tämä siis meidän pienenä salaisuutena, josta kukaan ei ole kuullut koskaan puhuttavankaan. Nyt kun koko asia on jo unohtunut, siirrytään postauksen viralliseen aiheeseen: uuteen talvitakkiin, jonka löysin viimein pitkän ja tuskallisen etsiskelyn jälkeen. :-D
Takki, 149 e, Stadium
Pari vuotta sitten ostettu talvitakki alkoi repeillä saumoista ja vetoketju sanoutui irti sopimuksesta jo aikoja sitten. Niinpä aloin etsimään uutta takkia. Etsin nettikaupoista, kävin kiertelemässä liikkeissä ja kirpputoreilla. Päätin ostaa takin Partioaitasta, kunnes tajusin katsoa hintoja liikkeen nettikaupasta. 600 euroa? Takista? Se idea kuoppautui samaisella hetkellä.
Kiertelin lannistumatta vielä läpi toisia nettikauppoja, mutta törmäsin samaan hintaluokkaan vähän turhan usein. Jos joku kiva ja kohtuullisen hintainen takki sitten löytyikin, ei tietenkään ollut kokoja. Sitten oli liian ohut. Liian kirkkaan värinen. Liian tumma. Oudon mallinen.
Olin jo luopua toivosta, kunnes..
 
..lähdettiin sunnuntaina katsomaan takkia veljelle. Kello oli jo aika paljon ja kauppojen sulkemiseen oli enää vajaa puoli tuntia. Kiersin Stadiumia hetken paniikin vallassa, mutten löytänyt mitään - päinvastoin kadotin veljenkin jonnekin kaupan uumeniin. Päätin jättää takit katsomatta ja etsiä veljen käsiini. Vaan mitä sitten tapahtuikaan? Siellähän tuo seisoskeli ja katseli kerrassaan täydellistä takkia! Kyseinen takki oli naistenpuolelta, joten se oli veljelle liian pieni. Kokeilin takkia - ja se oli juuri täydellisen mallinen. Se oli kaunis ja istui kuin mitoitettuna. 
Niinpä löysin siis täydellisen takkini, juuri ennen pahimpia pakkasia.  
Älkääkä huoliko, myös veljelle löytyi mieleinen takki - joten kaupasta poistui kaksi tyytyväistä asiakasta. ;-)
Kerrankin löysin takin, joka on omasta mielestä aivan täydellinen. Lämmin, kivan mallinen ja riittävän värikäs, muttei kuitenkaan räikeä. Nyt saa talvi tulla!
Mitä mieltä olette? 
Onko tämä teistä yhtä kiva, kuin minusta? :-)