sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isänpäivä & viikonloppu

Tänä sunnuntaina juhlitaan isejä! Isänpäivä pääsee aina jotenkin yllättämään, ja lopulta tuleekin jo kiire suunnitella kaikki lahjat ja tarjottavat. Sain kaiken kuitenkin tehtyä ajallaan ja päivä oli oikein onnistunut..
 Aamulla hiivin keittiöön, laitoin valot päälle ja laitoin tehosekoittimen pärisemään - tuli isälle varmasti yllätyksenä, että olin siellä aamupalaa valmistelemassa! :-D Olisin ehkä ollut hienovaraisempi ja yrittänyt tehdä kaiken mahdollisimman äänettömästi, jos en olisi tienyt yllätettävän kadehdittavan hyvistä unenlahjoista. Siellä se vaan tuhisi ja veteli sikeitä, vaikka möykkäsin keittiössä... 
Olen tästä aikaisemminkin kirjoittanut, mutta tykkään järkätä näitä yllätysaamupaloja ja ostaa tarkkaan harkittuja lahjoja. Etenkin isänpäivänä, sillä isä on aina tyytyväinen kaikkeen saamaansa ja hymyilee niin onnellisena, että se tarttuu kaikkiin ympärillä oleviin. Niin oli tänäkin aamuna.
 Aikataulu kävi tiukoille, mutta sain onneksi kaiken tehtyä ajallaan. Alkeellisilla Illustrator-taidoillani väsäsin erään koulupäivän päätteeksi isälle kortin Nanasta (en osaa vielä juuri mitään muuta, kuin tehdä viivajäljennyksiä kuvista ja värittää niitä) ja lahjan kävin ostamassa perjantaina. Tarjolle leivoin foccacciaa ja surauttelin sillä äänekkäällä tehosekoittimella banaanipehmistä ja kardemumma-mustikkasmoothieta.
Lahjat ja tarjottavat olivat mieleisiä, ja aamupäivä oli todella onnistunut. Viikon päästä juhlitaankin sitten veljen synttäreitä - joten onhan tämä elämä yhtä juhlaa jouluun asti! :-D
 
Joulusta puheenollen taasko se alkaa?, kuvailin tänään Nanaa joulukortteja varten. Neiti oli sen verran villillä päällä, ettei siitä meinannut tulla yhtään mitään. Sain kuitenkin muutaman onnistuneen otoksen huijaamalla laservalolelulla.. 
Vaikea uskoa, että Nana on kohta vasta yhdeksän kuukautta vanha! Kokoa ja korkeutta alkaa olla jo melkoisesti, mutta käytös paljastaa todellisen iän.
 Kaikki on oikeastaan tosi hienosti. Perjantaina jopa hämmästyin: tältäkö tuntuu olla oikeasti tosi onnellinen? Ehkä se johtuu vaan lähestyvästä joulusta, mutta ei sillä syyllä ole niin merkitystä. Onnellisuus on tärkeintä.
Onnea kaikille isille 
ja voimia alkavaan viikkoon! :-)

4 kommenttia:

  1. Tosi söötti kisu! :D
    isäsi oli varmasti tosi iloinen yllätyksestä :) ja ihanaa kuulla että olet oikeasti onnellinen. Hyvää viikonalkua sulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos. :-) Nana on. ♥
      Niin todellakin toivon ja uskon! Olen kyllä ainakin välillä, ja se on aika uskomatonta. Kiitos! ♥

      Poista