torstai 5. marraskuuta 2015

Nyt saa talvi tulla!

Heips! Leikitään nyt hetki, että kuuntelen Nrj:n kuumimpia hittejä, enkä joululauluja, tätä postausta kirjoittaessani. Leikitään, etten vielä aloittanut joulun fiilistelyä ja odottamista. Pidetään tämä siis meidän pienenä salaisuutena, josta kukaan ei ole kuullut koskaan puhuttavankaan. Nyt kun koko asia on jo unohtunut, siirrytään postauksen viralliseen aiheeseen: uuteen talvitakkiin, jonka löysin viimein pitkän ja tuskallisen etsiskelyn jälkeen. :-D
Takki, 149 e, Stadium
Pari vuotta sitten ostettu talvitakki alkoi repeillä saumoista ja vetoketju sanoutui irti sopimuksesta jo aikoja sitten. Niinpä aloin etsimään uutta takkia. Etsin nettikaupoista, kävin kiertelemässä liikkeissä ja kirpputoreilla. Päätin ostaa takin Partioaitasta, kunnes tajusin katsoa hintoja liikkeen nettikaupasta. 600 euroa? Takista? Se idea kuoppautui samaisella hetkellä.
Kiertelin lannistumatta vielä läpi toisia nettikauppoja, mutta törmäsin samaan hintaluokkaan vähän turhan usein. Jos joku kiva ja kohtuullisen hintainen takki sitten löytyikin, ei tietenkään ollut kokoja. Sitten oli liian ohut. Liian kirkkaan värinen. Liian tumma. Oudon mallinen.
Olin jo luopua toivosta, kunnes..
 
..lähdettiin sunnuntaina katsomaan takkia veljelle. Kello oli jo aika paljon ja kauppojen sulkemiseen oli enää vajaa puoli tuntia. Kiersin Stadiumia hetken paniikin vallassa, mutten löytänyt mitään - päinvastoin kadotin veljenkin jonnekin kaupan uumeniin. Päätin jättää takit katsomatta ja etsiä veljen käsiini. Vaan mitä sitten tapahtuikaan? Siellähän tuo seisoskeli ja katseli kerrassaan täydellistä takkia! Kyseinen takki oli naistenpuolelta, joten se oli veljelle liian pieni. Kokeilin takkia - ja se oli juuri täydellisen mallinen. Se oli kaunis ja istui kuin mitoitettuna. 
Niinpä löysin siis täydellisen takkini, juuri ennen pahimpia pakkasia.  
Älkääkä huoliko, myös veljelle löytyi mieleinen takki - joten kaupasta poistui kaksi tyytyväistä asiakasta. ;-)
Kerrankin löysin takin, joka on omasta mielestä aivan täydellinen. Lämmin, kivan mallinen ja riittävän värikäs, muttei kuitenkaan räikeä. Nyt saa talvi tulla!
Mitä mieltä olette? 
Onko tämä teistä yhtä kiva, kuin minusta? :-)

12 kommenttia:

  1. Onnistunut ostos, tosi kiva toi väri! Mäki just kävin ostamassa talvitakkia ja löysin juuri sellaisen kuin olin toivonutkin! Satanen meni siihen, mutta talvitakkia pitää useamman vuoden ja ilman sitä ei oikein pärjää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Talvitakkiin kannattaa panostaa, sillä hinta näkyy kyllä laadussa ja käyttöiässä. Mielummin ostaa vähän kalliimman, niin se on varmasti mieluinen ja lämmittää talven pakkasilla. ;-)

      Poista
  2. Onnistunut ostos, tosi kiva toi väri! Mäki just kävin ostamassa talvitakkia ja löysin juuri sellaisen kuin olin toivonutkin! Satanen meni siihen, mutta talvitakkia pitää useamman vuoden ja ilman sitä ei oikein pärjää :D

    VastaaPoista
  3. Ihana toi kuvio! Voiskohan omaan syystakkiin koittaa rustailla samantyylistä kangasmaaleilla vaikkapa (oon ollu liikaa töissä, kirjoitin ensin vaippaka :D), talvitakki on villakangastyylistä niin siihen ei viitsisi :C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on, se olikin varmaan suurin syy tämän takin ostamiseen. :-D
      Joo se olis kyllä hyvä idea! Tosin ei varmaan tosiaan villakankaaseen, koska lopputulos voisi olla aika mielenkiintoinen.. Mutta syystakkiin se sopisi!

      Poista
  4. Ihana takki! ^^ Toi etu osa on kiva, kun ei oo semmonen ns. tavalilnen (siis toi vetoketju ja sen yläpuolella oleva "lärpäke"systeemi") :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Se kieltämättä tekee takista paljon mielenkiintoisemman.

      Poista
  5. On ihana takki! Noi kuviot ja keltaiset vetskarit on suloset :) Itellekin pitäisi ettiä joku talvitakki, vaikka just viime vuonna ostin, mutta kun on tällainen tuuliviiri mieleltään -- viime vuonna se oli just hyvä ja nyt se näyttää niin rumalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri noista samoista jutuista itsekin tykkään eniten. :-)
      Tiedän niin tuon tunteen, mutta olen itse onneksi päässyt siitä jo vähän eroon. Jotenkin se kesän jälkeen ei vaan enää näytäkään kivalta.. Mystistä. :-D

      Poista
  6. Mä kokeilin muutama viikko sitten ihan samanlaista takkia. :'D mutta päädyin ostamaan yhden vihreän takin. Oon muutenki huomannut et meillä aika samankaltainen tyyli!

    VastaaPoista