Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuulumiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuulumiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

All in recovery

Heippa! Uskoisin, että siellä ruudun toisella puolella on monia, joita kiinnostaa nimenomaan syömishäiriöön liittyvät postaukset. All in recovery -metodista pyydettiin erillistä postausta ja tässä se nyt tulisi! :-)
MISTÄ ON KYSE

All in muistuttaa hyvin paljon Minnie Maud (MM) -metodia, mutta näissä on joitakin eroja. Minnie Maudissa tulee syödä vähintään 2500-3500 kaloria päivässä riippuen siitä, miten pitkään on rajoittanut syömistä, mitä sukupuolta on, sekä minkä ikäinen ja pituinen on. All in sen sijaan perustuu hyvin pitkälti intuitiiviseen ruokailuun ja siihen, että pyritään syömään aina, kun tekee mieli ja aina sitä, mitä tekee mieli, ilman minkäänlaista rajoittamista. Metodi on siis huomattavasti vapaampi, eikä siinä tarvitse keskittyä kaloreiden laskemiseen. Tiettyjä periaatteita kuitenkin on: ruokailujen pohjana on 6 ateriaa ja liikunta tulee laittaa tauolle.

Tutustuin termiin Recovered Bakes -käyttäjän Youtubevideoiden avulla, mutta en löytänyt tietoa siitä, kuka metodin on alunperin keksinyt. All in on kuitenkin vain yksi muoto real recoverysta, eli siitä, että laitetaan kaikki peliin toipumisen eteen ja luovutaan kaikista syömishäiriön toimintamalleista.
MIKSI

Rehellisesti sanottuna, olin jo pitkään ollut Quasi recoveryssa, eli eräänlaisessa tilassa toipumisen ja sairauden välillä. Vaikka näytin ulkoisesti jo toipuneelta ja pystyin syömään paljon vapaammin kuin ennen, olin kuitenkin kiinni rajoitteissa ja ajatukset olivat hyvin pitkälti sairaita. Hyvillä aikeilla aloitettu salilla käyminen muuttui jossain määrin pakonomaiseksi ja mahdollinen salin sulkeutuminen koronan takia tuntui maailmanlopulta. En ollut vielä tiedostanut asiaa kunnolla, mutta kun pandemian uhatessa pelkästään tauko kuntosalilta tuntui merkittävältä, oli jotain selkeästi pielessä.

Oli kaksi vaihtoehtoa: joko voisin jatkaa treenaamista kotona ja lenkkipoluilla, uppoutuen yhä syvemmälle sairauteen, koska se oli ''ymmärrettävää poikkeustilanteessa'', tai käyttää tauon hyödykseni. Valitsin lopulta jälkimmäisen ja se on ollut ehdottomasti paras mahdollinen päätös!

Lopullinen päätös syntyi, kun katsoin juurikin Recovered Bakesin videota all in -metodin aloittamisesta ja päättäväisenä, mutta peloissani päätin aloittaa. Selailin informaatiota ja etsin motivaatiota sosiaalisesta mediasta, mikä lujitti päätöstä entisestään. Suurempi kuva on tottakai se, etten kokenut valaistusta videon aikana, vaan olin jo pitkään ollut kurkkua myöden täynnä sairautta. Päätin yrittää vielä kerran, josko olisi mahdollista päästä kokonaan eroon sairaudesta.

Olen jo pitkään pohtinut Minnie Maudin kokeilua, mutta koin siinä ongelmalliseksi juurikin kalorien laskemisen. All in vaikutti jollain tapaa sallivammalta, joten sen aloittaminen oli helpompaa. Olen kuitenkin jo siinä vaiheessa toipumista, että kehon nälkäsignaalit toimivat melko hyvin, joten niitä kuuntelemalla syöminen sujuu.
MITEN PYSYN MOTIVOITUNEENA

Motivaatiosta ja motivoituneena pysymisestä voisin antaa useammankin neuvon. Ensinnäkin on hyvä tiedostaa, ettei toipuminen saa olla kiinni pelkästä motivaatiosta, sillä prosessin on edettävä myös silloin, kun motivaatiota ei ole. Tarvitaankin siis sitoutumista: syön ja pidän huolta itsestäni, vaikken haluaisi. Aina ei nimittäin löydy halua toipumiseen ja on täysin normaalia, että motivaatio menee ja tulee toipumisen aikana ⎯ parantuminen ei saa kuitenkaan jäädä kiinni siitä.

Toinen neuvo on puolestaan, että ympäröi itsensä parantumismyönteisillä käyttäjillä (somessa) ja palaa aina tarpeen tullen vaikkapa erilaisten podcastien pariin. Ensimmäiset pari viikkoa epäröin jokaista suupalaa ja olin todella ahdistunut, joten kuuntelin paljon esimerkiksi Tabitha Farrarin podcasteja. Näiden avulla sain aina tarvitsemani tuen jatkaa epäröinnistä huolimatta. Jossain vaiheessa olen ilokseni huomannut, etten juurikaan tarvitse tätä vakuuttelua, vaan voin kuunnella vaikkapa rikospodcasteja.

Kolmas on, että pitää eräänlaista toipumispäiväkirjaa. Vihkoon voi kirjata esimerkiksi erilaisia pelkoruokahaasteita, oivalluksia toipumiseen liittyen, vasta-ajatuksia sairaille ajatuksille, listan niistä asioista, jotka motivoivat parantumaan, tsemppaavia lauseita,.. Ylipäätään kaikkea sellaista, minkä pariin voi palata vaikean hetken tullessa.

''Always go with the choice that scares you the most.'' 
Recovered Bakes

''Stop saying you TRY to recover and start saying you're GOING to recover.'' 
myrealrecoverydiary

''If not now, when?'' 
Primo Levi
ALL IN & IBS

All in ja ylipäätään ruokamäärien lisääminen syömishäiriöstä toipuessa aiheuttaa arvatenkin paljon erilaisia ruoansulatusoireita. Tähän, kun lisää vielä IBS:n, niin johan on soppa keitettynä! Miten siis toipua rajoittavasta syömishäiriöstä, kun on joka tapauksessa rajoitettava ruokavaliota suoliston takia? Omalla kohdalla on siinä määrin onnekas tilanne, että IBS:n kanssa on ollut hyvä vaihe meneillään jo jonkin aikaa. Voin esimerkiksi syödä jonkin verran ruokia, joissa on käytetty mausteena sipuli- tai valkosipulijauhetta. Myös ruisleipä sopii, kunhan malttaa syödä sitä kohtuudella. Toisin sanoen olen voinut kokeilla kaiken näköisiä ruokia niin, että ne aiheuttavat korkeintaan turvotusta ja pientä kipua. Joitain rajoituksia on kuitenkin pakko pitää, enkä esimerkiksi syö sipulia (muutoin kuin pieninä määrinä sipulijauhetta), paprikaa tai omenaa. Näiden jälkeen jää silti laaja valikoima kaikkea, mitä saa ja voi syödä. :-)

Tietenkään en ole kaikilta ruoansulatusoireilta välttynyt: aluksi oli vaikeaa närästystä ja välillä vatsa turpoaa todella kivuliaasti. Närästyksen suhteen auttoi, kun otin lyhyen lääkekuurin, mutta se on edelleen riesana jossain määrin. Koen kuitenkin, etteivät oireet ole närästystä lukuunottamatta juurikaan pahentuneet. Vaikea sanoa, miten käy, mikäli tulee taas vaikeampi vaihe..

PS.
◦ Ruoansulatusvaivat ovat osa toipumista, mutta ne menevät kyllä ohi!
◦ Kokeile erilaisia ruoka-aineita rohkeasti, kuitenkin niin, että jätät pois pahimmat oireiden aiheuttajat. Voit myös kokeilla, sietääkö vatsa pieniä määriä näitä ruoka-aineita.
◦ Mikäli ei ole närästystä, piparminttuöljykapseleilla voi helpottaa turvotusta.

Jos jäi jotain kysyttävää, vastaan mielelläni! :-) Tosin taas vähän viiveellä, kiitos Bloggerin kommentointiongelman..

lauantai 23. toukokuuta 2020

Auringonpaistetta & smoothieita

Hei! Täällä taas ja ihan yllättävän lyhyen ajan kuluessa. :-D Tämän kertainen postaus on ihan vaan yleistä höpinää, mutta mietin, että voisin pian tehdä videota/postausta All in recovery -metodista. Jos teillä on kysymyksiä siihen liittyen tai muita sisältötoiveita, niin olisin kiitollinen! <3
 
Eilen oli ihanan lämmin ja kesäinen päivä! Kaipaan keskustassa asuessa, etenkin nyt pandemian rajoitusten aikaan, omaa pihaa, jossa viettää aurinkoisia päiviä. Tällä kertaa olinkin onneksi jo lupautunut kyläilemään vanhempien luona ''kotikotona'' ja sain nautiskella auringosta ulkona. :-)
Olen hullaantunut smoothieihin, nyt kun olen ne viimein sallinut itselleni. Mikä olisikaan parempaa, kuin istua ulkosalla lämpimällä säällä ja litkiä kylmää smoothieta? Okei, varmaan se, jos smoothiesta ei tulisi niin pahoja ristiallergioita, mutta kaikkea ei voi saada. :-D
Smoothien ja siitepölyallergioiden lisäksi rikospodcastit, Tetris ja kalanruotoletti on ollut selkeästi in. Voisin kuunnella Jäljillä-podcastia 24/7, pelata Tetristä tuntitolkulla ja pitää hiukset aina kalanruotoletillä. Meikki (paitsi kun olen liikenteessä, kuten eilen) ja farkut on puolestaan ihan out tällä hetkellä. Kaiken tämän koronahärdellin keskellä hyvää on ainakin se, ettei tarvitse laittautua tai vaihtaa pois yökkäreistä! :-D
No juu, sellaiset kuulumiset tällä kertaa. Vastailen taas vähän jälkijunassa kommentteihin, kun Bloggerin kanssa on edelleen ongelmaa. Heippa! <3

tiistai 12. toukokuuta 2020

The world's gone mad

Heippa! Ollaan varmasti kaikki saatu kuulla jo tarpeeksi koronasta, joten en nyt siitä sen kummempia kirjoittele. Edellisestä postauksesta on kuitenkin jo vierähtänyt tovi (enkä ole edes vastannut kommentteihin - pahoittelut siitä!) ja ajattelin kertoa, mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä pandemian alun jälkeen. :-)
Käynyt lintutorneilla ja bongannut paljon uusia lintulajeja.
 Pitänyt etäsynttärit Tonyn isäpuolelle ja siskolle.
Ei pystytty näkemään livenä, joten laitettiin kehyksiin kuvat synttärisankareista, syötiin vegaanista pakastekakkua ja juotiin limsaa skumppalaseista.
 Juhlistanut Malachain 1-vuotissynttäreitä!
Aika kuluu kyllä pelottavan nopeasti, sillä tuntuu, että Malachai ihan vasta tuli meille..
Lukenut ruotsinkielisen kirjan.
Ihan vain koska tilasin sen vahingossa englanninkielisen sijaan.
 Aloittanut all in recoveryn.
En tästä vielä sen enempää puhu, kuin että syömishäiriön suhteen menee todella hyvin. Olen kohdannut tosi monia pelkoruokia ja ylipäätään rikkonut lukemattomia syömishäiriön asettamia sääntöjä. 
 Istunut satamassa Karoliinan kanssa.
Juhlinut vappua ihan vaan leipomalla munkkeja.
Opetellut uusia taitoja.
Yksi niistä oli mm. tämän tyypin hiusten värjääminen. Vähän on myös tullut harjoiteltua tanssia, tukkiutuneen viemärin avausta ja muuta vastaavaa.
Niin ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: opinnot Muotsikassa on nyt selvitetty! Ensi kuussa saan todistuksen ja sitten on ammattikorkea virallisesti käytynä. ;-) 

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Kuuden viikon kuulumiset

Heippa! Mihin ihmeeseen kuusi viikkoa oikein katosi? En ole varmaan ikinä pitänyt näin pitkää taukoa postausten välillä.. Nyt on kuitenkin ollut pakko delegoida asioita sen mukaan, mihin riittää aika ja jaksaminen. Tässä olisi kuuden viikon kuulumiset! ;-)
Työharjoittelu
Suurin syy siihen, miksi en ole postaillut, on työharjoittelu. Olin tosiaan pienessä mainostoimistossa harjoittelussa kuusi viikkoa. Vaikka viihdyin siellä hyvin, ei energiaa juuri muuhun riittänyt. Työkaverit olivat aivan mahtavia, sain tehdä mielenkiintoisia hommia ja ilmapiiri oli tosi rento. Tulen varmasti muistamaan harjoittelun vielä pitkään - ja on nyt jo ikävä työkavereita. :-) Oli miten oli, sen verran rankasta rupeamasta oli kyse, että se on käynyt jaksamisen päälle. Nyt onkin sitten otettava jonkun aikaa ihan rennosti. Harkkaviikkoihin mahtui mm. pari flunssaa, tahmeita aamuja, lukemattomia lehtiä lounastauon lomalla, sata uutta opittua asiaa ja hauskoja juttutuokioita kahvitunnilla.
Karoliinan 26 v.
Juhlittiin tammikuussa Karoliinan synttäreitä Pokémon-teemalla. Oli kyllä todella onnistunut ilta, vaikka jatkojen jatkoilla menikin hitusen liian lujaa.. :-D Juhliin mahtui mm. upeita pukuja, teemaan sopivia pelejä, ystäviä, baarissa pöydillä tanssimista,..
Sekalaista
Malachai sai lempinimen Kauluri, sillä hän joutui pitämään tötteröä päässä monta viikkoa leikkauksen jälkeen. Viimeisen tikin poistamisen jälkeen neiti sai viimein kaulurin pois, eikä mitään suurempia ongelmia onneksi ollut. Yksi talvinen päivä vietettiin linturetkellä ja nähtiin mm. pähkinänakkeli, pikku-uikku ja teerejä. <3 Aloin käymään taas salilla ja se on tuonut paljon iloa arjen keskellä! Ystäviä olen ehtinyt näkemään ihan liian vähän näiden viikkojen aikana, mutta onneksi sentään kahvittelulle Karoliinan kanssa ja veljen kanssa elokuville riitti aikaa.
Maustetyttöjen keikka
Eilen puolestaan juhlistin työharjoittelun päättymistä Makon ja Ollin kanssa Maustetyttöjen keikalla. Päivä ennen keikkaa oli hyvin ahdistuksen täyteinen, mutta ilta onnistunut! Päästiin mm. kuvaan Maustetyttöjen solistin kanssa, käytiin yksillä baarissa ja juoksin myrkyssä kotiin lempparibiisejä kuunnellen. Ei yhtään huono päätös näille kuudelle viikolle! <3

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Mökillä

Heippa! Viikonloppuna saatiin Karoliinalta ja Sannilta kutsu mökille - eikä siihen tietenkään voinut sanoa ei. ;-) Tässä siis vähän kuvia reissulta sekä viime päivien kuulumisia.
Tällä hetkellä menee melko hyvin syömishäiriön suhteen, mutta paniikkihäiriö on ollut jo jonkin aikaa tosi pahana. Kotoa lähteminen ahdistaa ja ylipäätään ihmisten näkeminen tuottaa päänvaivaa. Silti ei pidä jäädä kotiin, vaan täytyy haastaa pelkoja niin paljon kuin mahdollista! ;-) Toinen asia, joka on tuottanut viime aikoina päänvaivaa, on fyysinen vointi. Huomasin tässä muutama kuukausi sitten, että ihoni kellertää huomattavan paljon etenkin käsistä ja jalkateristä. Sittemmin keltaisuus on levinnyt polviin, käsitaipeisiin ja lopulta koko iholle. Se ei kuitenkaan tällä hetkellä ole ehkä ihan niin huomattavaa, joten on vielä toivoa, että koko asia menee ohi omia aikojaan. Samoihin aikoihin alkoi myös mm. pahoinvointi, heikotus ja paineen tunne otsassa. Olen tietysti rampannut lääkärissä useampaan otteeseen, mutta mitään selkeää syytä ei löydy. Ehkä jossain vaiheessa kumminkin selviää enemmän. :-) Siinä siis vähän tämän hetken kuulumisia ja nyt postauksen varsinaiseen aiheeseen, eli mökkireissuun!
Matkattiin Vääksyyn mökkeilemään ystävien kesken, tosin tällä kertaa aika pienellä porukalla. Tunnelma oli kuitenkin sitäkin parempi ja oli kiva, kun ehti jutella kaikkien kanssa. :-)
Merimetsoja!
Vaikka mökki ei ollut järven rannassa, oli vettä silti ihan lyhyen kävelymatkan päässä. Uimaan asti ei tällä kertaa päästy, mutta onnistuin bongaamaan taas pari uutta lajia 100 lintulajia -haasteeseen.
Mökillä täytyy tietysti grillata!
Tässä on Kaapo. Seuraavana päivänä Kaapo syötiin.
Päivän ja illan ohjelmaan kuului mm. lautapelejä ja krokettia, joista jälkimmäistä olen pelannut viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Oli niin hauskaa, että voisin oikeasti jopa harkita hankkivani pelin!
Onneksi sääennusteen lupaama kaatosade ei toteutunut, vaan ulkona tarkeni päivällä jopa hihattomassa. Illalla alkoi kuitenkin olla jo sen verran hyytävää, että kauhulla mietin niitä, jotka aikoivat nukkua yön teltassa. Onneksi notskin äärellä tarkeni, vaikka yö viileni!
Muut jatkoivat vielä iltaa, kun päätettiin Tonyn kanssa mennä sisälle lämpimään nukkumaan. Tosin sisällä ei ollut lämmin, vaan hytistiin pitkähihaisiin ja villasukkiin pukeutuneina. :-D Onneksi peiton alla lämpeni nopeasti ja päästiin lopulta tyytyväisinä nukkumaan!
Sunnuntaina nautittiin vielä mökkeilystä pitkälle iltapäivään, kunnes lopulta lähdettiin kaikki omiin suuntiimme. Oli kyllä tosi mukava reissu, vaikka sen jälkeen onkin väsyttänyt niin paljon, että voisi kevyesti nukkua viikon putkeen!
Sellaiset hieman sekavat kuulumiset tällä kertaa. Yritän vastailla kommentteihin, sekä toteuttaa välipala-postausta mahdollisimman pian, joten pysykää kuulolla (ja kärsivällisinä)! ;-)

maanantai 13. toukokuuta 2019

Äitienpäivä 2019

Heippa! Ihan ensimmäisenä haluan taas pahoitella, että kommentteihin vastaaminen on viivästynyt. Siinä on edelleen ongelmia, joten vastailen heti, kun pystyn. :-) Nyt kuitenkin postauksen aiheeseen, eli äitienpäivään.
Sunnuntai alkoi perinteiseen tapaan, kun heräsin ajoissa ja aloin laittamaan herkkuaamupalaa. Äidillä oli lauantaina myös synttärit, joten oltiin aikaisemmin käyty isän kanssa ostamassa lahja äidille. Oman lahjani annoin tottakai sunnuntaina samalla, kun herättelin äitiä aamupalalle. <3
 Tarjottavat löytyvät tuttuun tapaan leivontablogin puolelta.
Veli tuli kylään myöhemmin iltapäivällä, joten vietettiin laatuaikaa perheen kesken. Katsottiin BlacKkKlansman, joka kertoo nimensä mukaisesti KKK:sta. Tarkemmin sanottuna tummaihoisesta poliisista, joka soluttautuu Ku Klux Klaniin. Lämmin suositus elokuvalle! Samaan aikaan koskettava, järkyttävä ja innostava elokuva, jossa muuten Jasper Pääkkönen näytteleee todella onnistuneen roolin. Äitienpäivä oli siis rento ja oikein onnistunut. Tuli ehdottomasti tarpeeseen jättää kaikki velvollisuudet vähäksi aikaa ja keskittyä viettämään aikaa perheen kanssa. <3
Viime viikolla sain viimein opinnäytetyön päätökseen. Meillä oli tiistaina loppuseminaari, jossa esiteltiin valmiit työt. Stressasin sitä etukäteen sanoinkuvaamattoman paljon, mutta onneksi kaikki sujui hyvin! Seminaarin päätteeksi käytiin vielä luokkalaisten kanssa keskustassa kahvilla ja juhlistettiin sitä, että oltiin saatu iso työ tehtyä. Vaikka omalla kohdalla tämä ei vielä tarkoita valmistumista, olen silti enemmän kuin tyytyväinen, kun sain opinnäytetyön tehtyä. :-)
Ihmismieli on erikoinen, sillä ajattelin olon parantuvan, kun saan opparin valmiiksi. Sitä vastoin iski kuitenkin tyhjyys, suru ja ahdistus, jotka ovat nyt onneksi jo helpottamaan päin. Aluksi oli tosi vaikea löytää sisältöä päiviin ja kaikki tuntui jollain tapaa merkityksettömältä. Mietin, että mitä nyt teen, kun kaikki aika ei kulu opinnäytetyön tekemiseen. Nyt alkaa kuitenkin olla jo paljon parempi mieli ja muutaman päivän notkahdus voinnissa on jo saatu käännettyä oikeaan suuntaan. :-) Teen vielä yhden työharjoitteluhomman päätökseen ja sitten alkaakin jo kesäloma!
Sellaiset kuulumiset tähän väliin. Toivottavasti teillä oli onnistunut äitienpäivä ja saitte viettää aikaa perheen kesken. <3

torstai 18. huhtikuuta 2019

Vääksyssä & kuulumisia

Kiitos vielä kaikista kommenteista edelliseen postaukseen! Niitä oli kiva lueskella, vaikka vastaaminen venyikin taas aika pitkälle. On ollut vähän ongelmia kommentoimisessa Bloggerin kautta, joten olen joutunut keksimään kaiken maailman kiertoteitä.. Mutta joo, nyt tämän postauksen aiheeseen, eli viikonloppuun Vääksyssä.
Vähän kuulumisia taas alkuun! Syömisten kanssa menee tällä hetkellä hyvin, ainakin omasta mielestä. Yritän edelleen tehdä lisäyksiä ja kuunnella kehon viestejä, enkä stressata painosta. Vielä on paljon tehtävää ennen, kuin kokonaisuus on kunnossa, mutta on kiva huomata edistystä! Myös kehonkuva on parantunut huomattavasti, ja saatan välillä nähdä jopa itseni aika pienenä. Huomaa kyllä, miten iso vaikutus sillä on, kun aivot saavat enemmän energiaa. Ahdistus on vähäisempää, eikä syömishäiriön äänellä ole enää samanlaista valtaa.
Koulun kanssa on edelleen kiirettä, mikä näkyy jaksamisessa. Alan olla tosi väsynyt kaikkeen kouluun liittyvään, enkä malta odottaa kesää ja hommien saamista päätökseen! Opinnäytetyön palautus arviointiin oli eilen, joten ainakin yksi iso työ on saatu suunnilleen valmiiksi. ;-)
Viime aikoina olen myös ollut tosi väsynyt ja kroppa tuntuu jotenkin uupuneelta. Saan myös herkästi mustelmia ja suupielet halkeilevat.. Täytyy ehkä käydä verikokeissa tarkistamassa, mikä on rautavarastojen tilanne. Onneksi pahin väsymys alkaa kuitenkin (toistaiseksi) olla paranemaan päin!
Olin Vääksyssä perjantaista maanantaihin. Tavoitteena oli tehdä vähän kouluhommia, viettää aikaa Tonyn kanssa ja rentoutua. Otin kyllä koneen mukaan, mutta päätin jo alusta lähtien, että teen vain sen verran opparijuttuja, kuin tuntuu hyvältä.
Katsottiin paljon sarjoja, käytiin vähän nautiskelemassa aurinkoisesta ulkoilmasta ja oltiin vaan. Lepo tuli kyllä niin tarpeeseen stressaavan viikon jälkeen! Oli ihanaa, kun sai kerrankin vaan olla, eikä tarvinnut koko ajan miettiä oppariasioita. :-)
Vähäsen sain kuitenkin myös kouluhommia tehtyä, kuten sunnuntaina, kun heräsin pari tuntia Tonya aikaisemmin. Siinä olikin sitten hyvin aikaa edistää opinnäytetyötä, ja lopun päivää saikin ottaa ihan rennosti!
Sunnuntaina päätettiin juoda muutamat siiderit, käytiin saunassa ja katsottiin sarjoja. Oli tosi ihana päivä kaiken kaikkiaan. <3 En myöskään yleensä ''tissuttele'', koska nestemäiset kalorit tuntuvat vaikeilta, joten tämä oli hyvä haaste viikonlopulle.
Maanantaina piti tottakai heti aamulla päästä katsomaan Game of Thronesin uusin jakso! Ollaan odotettu sitä kuin kuuta nousevaa, ja tehtiin jopa listat, joihin kirjattiin arviot siitä, kuka jää henkiin ja kuka kuolee. Olen kyllä ajatellut katsoa viimeisen kauden sillä oletuksella, että kaikki kuolevat ja Valkoiset kulkijat valtaavat maailman, etten varmasti joudu järkyttymään. :-D
Oli kyllä tosi ihana viikonloppu! Vaikka kirjoitukset ovat taas vähän mitä sattuu, niin toivottavasti kuvista välittyy vähän sitä kivaa tunnelmaa. Nyt on aika siirtyä pääsiäisen viettoon! Mummon kuolemasta tulee viikonloppuna viisi vuotta, joten ajatukset ovat aika paljon niissä tunnelmissa. Kuitenkin on myös tosi paljon kivaa odotettavaa, eli eiköhän tästä tule kiva pääsiäinen!

Aurinkoista ja rentouttavaa pääsiäistä! <3