tiistai 28. helmikuuta 2017

20.2. MyDay

Moikka! Kuvasin viime viikolla taas MyDayn, mutta ehdin muokkaamaan sen vasta nyt. :-) Vähän erilainen maanantai tällä kertaa,  sillä päivään mahtui kiva shoppailureissu ja ehkä muutama heräteostoskin.. Toivottavasti tykkäätte!

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

''Elämä on sarja, yllätysten sarja, se joka sitä pelkää, jää sisälle ja pölyyntyy''

Heippa! Olin suunnitellut postausta, jossa on täydellisiä kuvia laskiaispullista ja nätisti katetusta pöydästä. Sen sijaan laskiaispullien kerma jäi löysäksi ja pullat kokonaan kuvaamatta. Katettu pöytä vaihtui jakkaralla kuvattuihin limulaseihin ja elokuviin. Tällainen on kuitenkin elämäni sellaisena kuin se on: nopeasti räpsittyjä kuvia, joissa tunnelma on tärkein. Eilen oli nimittäin niin hyvää seuraa, että kuvailut jäivät toiselle sijalle. ;-)
En edes tiedä, miten kuvailisin lähipäivien tunnelmaa. Tuntuu, että viikon aikana olen oivaltanut ja kokenut niin paljon, ettei niitä voi mitenkään tiivistää sanoiksi. Tein päätöksen olla rehellinen ja oma itseni, välittämättä muiden mielipiteistä. On niin tärkeää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, että sen eteen on valmis luopumaan niistä, jotka eivät osaa arvostaa. Jokainen, joka oikeasti välittää, on valmis jäämään. Mukautumaan ja arvostamaan juuri tällaisena. En avaa tätä asiaa vielä sen enempää, halusin vain jotenkin kuvailla muutoksia ajattelussa. Ne eivät ole olleet pelkästään muutoksia, vaan mullistuksia. Pienillä asioilla voi olla uskomattoman suuri vaikutus.
Olen miettinyt paljon sitä, miten voi olla samaan aikaan tosi onnellinen, mutta kuitenkin surullinen. Miten voi olla samalla heikko, mutta vahva. Välillä vaan tuntuu, että arki on näiden kahden välimuodon välillä tasapainottelua. Elämä ei kuitenkaan ole musta-valkoista, vaan se on harmaan sävyjä. Ehkä ei pitäisi miettiä ja analysoida asioita niin paljon, että voisi vaan pysähtyä hetkeen.
Uskaltauduin myös laittamaan viestiä opettajille siitä, että joudun ottamaan välillä vähän rennommin. Nyt ei tarvitse olla niin huolissaan poissaoloista, sillä saatiin asiat sovittua tosi hyvin. Olen myös ollut harvinaisen sosiaalinen, tutustunut uusiin ihmisiin ja laittanut viestejä, joiden lähettämistä olen lykännyt pitkään. Lupauduin työhaastatteluun. Teen paljon kaikkea ja piristyn entisestäni, kun pääsen ulos auringon paisteeseen. Ehkä se on tämä kevät, mikä pistää pään pyörälle. :-D
Shoppailin myös uuden kevättakin ja pari vaatetta, vaikka piti vaan lähteä shoppailuseuraksi. Syytän siitäkin kevättä. Sanoinhan, että on tapahtunut ihan liikaa kaikkea. En edes pysty kuvailemaan sitä lähellekään järkevästi. Mutta eiköhän mennä viimein asiaan!
Ei ehditty näkemään Karoliinan kanssa ystävänpäivänä, joten sovittiin leffahetki vähän myöhemmälle. Ensimmäisenä oli tietysti kauheasti asiaa, kun ei oltu nähty pitkiin aikoihin! Päätettiin katsoa kaksi elokuvaa, joista ensimmäinen oli tajuttoman huono ja toinen tajuttoman hyvä. :-)
Stephen Kingin SE on vuodelta 1990. Elokuvan on ohjannut Tommy Lee Wallace ja se perustuu Kingin SE-kirjaan. Kirjoitin oman arviointini kyseisestä kirjasta aikaisemmin, joten en siitä puhu muuten, kuin kehumalla kirjaa yhdeksi lemppareistani. Stephen Kingin SE -elokuva kertoo Derryn kaupunkia piinaavasta pahuudesta, joka ilmestyy aina kolmenkymmenen vuoden välein. SE houkuttelee luokseen, jonka jälkeen uhri katoaa jäljettömiin. Pieni ryhmä nuoria ottaa tehtäväkseen tuhota pahan, mutta epäonnistuu - siksi on yritettävä uudestaan lähes kolmenkymmenen vuoden kuluttua.
Itse elokuva oli lähinnä komediaa, jos nyt ihan totta puhutaan. Ainakin sai nauraa niin, että vatsaan sattui. Elokuvassa oli otettu ihan liikaa vapauksia, eikä sen hahmoihin saanut minkäänlaista kiinnityspintaa. Tähän päälle vielä 80-lukuiset ääni- ja kuvatehosteet, niin ei voi mennä kovin hyvin. Aika paljon kertoi jo sekin, ettei jaksettu katsoa elokuvaa loppuun. Pahoittelut, jos joku loukkaantuu, mutta tämä oli oikeasti todella huono elokuva. Onneksi pian on tulossa uusi elokuvaversio SE-kirjasta!
 
Toinen elokuva, joka katsottiin, oli Lenny Abrahamsonin ohjaama Room. Room on koskettava ja riipaiseva tarina äidistä ja tämän 5-vuotiaasta pojasta, jotka ovat vankina pihavajassa. Poika on syntynyt huoneessa ja elänyt siellä koko ikänsä. On vain yksi huone, äiti, poika ja kaappaaja, kunnes tulee aika paeta. Miten vankeudessa eläneet poika ja äiti sopeutuvat muuttuneeseen maailmaan?
Riipaisevinta tässä on, että näin voisi ihan oikeasti tapahtua. Julkisuudessa on ollut monia samankaltaisia tapauksia, mutta moni niistä jää varmasti salaisuudeksi. On vaikeaa edes kuvitella, miltä tuntuu tulla kaapatuksi ja elää vankeudessa. Millainen ihminen voi tehdä niin toiselle? 
Room oli toteutettu todella hienosti ja tarina tuntui todelliselta. Tätä elokuvaa ei tehnyt mieli jättää kesken - päinvastoin, tämän voisi katsoa uudestaan vielä monta kertaa!
 
Leffojen katseleminen venyi iltaan asti, mutta oli ihanaa viettää yksi löhölauantai ystävän seurassa. Ei kiire minnekään, vaan lupa olla vaan. Juuri sellainen päivä, josta tällainen kotikissa nauttii. Varsinkin, kun talviloma on aluillaan, eikä tarvitse stressata kouluasioista seuraavaan viikkoon!
Tästä tuli mahdollisesti sekavin koskaan kirjoittamani postaus, mutta syytän myöhäistä kellonaikaa. :-D Ehkä pitäisi mennä vaan suosiolla nukkumaan..

Lyrics: Samuli Putro - Matkamuistot

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Luonnon & eläinten hyötykäyttö

Heippa! Olen jo pitkään miettinyt tätä asiaa, mutten ole keksinyt tapaa kirjoittaa siitä ilman, että saarnaisin tai paasaisin. Se ei ole tarkoitus, vaan haluan jakaa ajatuksiani aiheeseen liittyen. En itsekään ole mikään malliesimerkki - parannettavaa löytyy aina. Tosiasia on kuitenkin, että muutoksia on jossain vaiheessa pakko tehdä toiminnassa ja ajattelussa, jos halutaan säilyttää maapallo tuleville sukupolville.
Olen viime aikoina ajatellut yhä useammin, että ihminen on tyhmä ja itsekäs eläin. Mikään aikaisempi laji ei ole ollut yhtä tuhoisa kuin ihminen. Meillä on valheellinen kuvitelma siitä, että luonto ja eläimet ovat omaisuutta, jota saa hyödyntää oman edun nimissä. Ei ymmärretä, että todellisuudessa kumpikaan näistä ei kuulu meille, vaan niiden olemassaolo on etuoikeus. Etuoikeus, että saa kokea ja elää näiden kanssa - ei niiden kustannuksella.
Näin vähän aikaa sitten dokumentin keskitysleireistä. Järkytyin videomateriaalista, vaikka tiesin tapahtumien olemassaolosta. Videon näkeminen teki siitä kuitenkin todellista, aitoa. Kuolleiden juutalaisten ruumiit hyötykäytettiin: hiuksista valmistettiin kangasta, ihosta paperia ja luista muita esineitä. Ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että nämä kaikki olivat ajattelevia ja tuntevia ihmisiä, joille ei olisi saanut tehdä mitään niin hirveää. Sehän on totuus, eikä siinä mitään. Vähän aikaa ajatusta mietittyäni tajusin, että tätä samaa tehdään eläimille ja siihen jopa kannatetaan. Suomessa juodaan maitoa uskomattomia määriä ja lihoja mainostetaan jokaisella mainoskatkolla. On ihan okei pukeutua eläimen nahkaan tai turkkiin. On jopa suotavaa juoda eläimen pennuille tarkoitettua maitoa ja syödä eläimen lihaa. Yleensä vielä niin, että ensin eläin elää maitotaloudessa ja siirtyy sen jälkeen teuraalle. Eläimet ajattelevat ja tuntevat: miksi on oikein hyötykäyttää niitä, muttei ihmisiä?
Kuva täältä.

Katsoin Cowspiracy -dokumentin vähän aikaa sitten, enkä ole saanut sitä pois mielestäni. Olisin halunnut jakaa ne oivallukset, joita dokumentti aiheutti, mutten osannut kertoa niistä paasaamatta. Olen edelleen sitä mieltä, että ruokavalio ja kulutustavat ovat jokaisen oma asia. Vegaanisuus ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, eikä oikeuta tuomitsemaan muita. Haluaisin kuitenkin löytää tavan, jolla jakaa vegaanisuuden sanomaa hyvässä hengessä - ei pakottamalla, vaan inpiroiden. Se on yllättävän vaikeaa, sillä usein vegaanisuus leimataan ituhippeilyksi ja niuhottamiseksi, ilman että asiaan perehdytään sen enempää. Uskon kuitenkin siihen, että vain puhumalla ja vaikuttamalla voi saada aikaan muutoksen.

Dokumentti käsitteli naudanlihan ja maidon ympäristövaikutuksia. Siinä, missä paasataan vedenkulutuksesta, pakkausjätteestä ja liikenteen päästöistä, tärkeimmän asian vaikutusta salaillaan. Sen lisäksi, että lihan ja maidon tuottamiseen kuluu järkyttäviä määriä vettä, naudankasvatus vie tilaa. Lehmät eivät ole ongelma, mutta niiden kasvattaminen ruoaksi ja juomaksi on. Vihanneksia ja palkokasveja voisi sen sijaan kasvattaa pienemmällä tilalla ja niin, että siitä riittää kaikille. Puhumattakaan eläimien kärsimyksestä. Vegaanisuus ei ole helppoa, vaan se vaatii paneutumista asiaan. Maitoa löytyy jokaiselta hyllyltä ja eläinperäisiä ainesosia yllättävistä paikoista.
Toinen asia on eläinten hyötykäyttö muuten kuin ruoaksi. Aitoa nahkaa suositaan sen ominaisuuksien ja kestävyyden takia. Siitä ollaan valmiita maksamaan enemmän. Miksi on hyväksyttyä pukea päälleen toisen eläimen nahka tai tehdä siitä lompakoita? Tietysti nahkaa voidaan hyötykäyttää lihatuotannon ylijäämänä, mutta koko eläinteollisuus on pielessä maidon tuotannosta lähtien. Miksi turkistarhat ovat niin tiiviisti kiinni taloudessamme, ettemme tahdo niistä luopua? Turkis ei kuulu meille, se kuuluu eläimelle. Se on ehkä lämmin, mutta sitä ei ole tarkoitettu lämmittämään kuin eläintä itseään. Voisin jatkaa listaa loputtomiin: angora, untuva, eläinkokeet, sirkukset,.. Kaikki kärsimys vain, jotta meillä olisi kaikki mukavuudet.
On etuoikeus saada elää maapallolla: sen vehreissä metsissä ja henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa. Kuitenkin yhä useampi on vieraantunut luonnosta, eikä sitä pidetä arvokkaana. Ei osata kuunnella metsän hiljaisuutta tai muuttolintujen laulua keväällä. Kulutetaan luonnonvaroja kiihtyvää tahtia, eikä uskota sillä olevan merkitystä. Pahimmassa tapauksessa ei edes välitetä. Nyt eletään kuitenkin jo sitä aikaa, jolloin ilmastonmuutos alkaa olla enemmän kuin ajankohtaista. Muutokset ovat hitaita, mutta pieniä edistysaskeleita ollaan jo otettu. Herääkin kysymys, riittääkö se?
Roskaaminen on aihe, josta puhuttiin ennen enemmän. Kaikki tietävät sen olevan väärin, mutta silti maasta löytyy roskaa. Se on yksinkertaisesti typerää, sillä roskiksia löytyy nykyään joka nurkasta ja kadunkulmasta. Vieläkin näkee usein teiniporukoita, jotka viskovat tyhjät karkkipaperit ja leipärasiat maahan. Roskis on parin metrin päässä, mutta on paljon siistimpää heittää roskat maahan. Siinä on asia, jota en voi ymmärtää.
Asian pointti oli herätellä ajatuksia eläinten ja luonnon hyötykäytöstä. Tiedän, ettei vegaaniruokavalio ole helppoa, eikä kaikille sopivaa tai ajankohtaista. Ruokavalio vaatii vaivannäköä ja uhrauksia ainakin alussa, mutta se on kaiken arvoista. Kuten jo aikaisemmin aiheesta kirjoitellessani sanoin: pienet muutokset ovat askel eteenpäin. Riittää, että ottaa ympäristön huomioon edes useimmiten valintoja tehdessään. Ruoassa on tärkeää myös nautinto, joten kannattaa ennen kaikkea nauttia niistä ruoista, joista pitää ja tulee hyvä olo. Entä olisiko niin suuri uhraus, jos vaihtaisi nahkan tekonahkaan ja turkiksen tekoturkikseen? Rahaakin säästyy, eikä laaduissa ole enää niin paljon eroa kuin ennen. Odotan sitä päivää, jolloin tähän totuuteen herätään: meillä on vain yksi maapallo ja rajattu määrä eläinlajeja.

PS. Mikäli täällä on muita ympäristön tilasta huolestuneita, suosittelen katsomaan ainakin nämä dokumentit: CowspiracyRacing Extinction ja Before The Flood.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Toivepostaus: lemppariasut

Se on kuulkaa niin, että viimeistä postaustoivetta viedään. Näiden tekeminen on ollut hauskaa ja vaatinyt uutta ideoita postausten toteuttamiseen - toivottavasti tekin olette tykänneet näistä! Kokosin teille neljä lemppariasua, joita tulee vedettyä useimmiten päälle arkena tai juhliin. ;-) Kuvista myös huomaa sen, ettei yksikään asu ole valmis ilman kissankarvoja.
Oli yllättävän vaikea valita omat suosikkiasut, sillä ne vaihtelevat lähes viikoittain - ainakin vuodenaikojen mukaan. Tällä hetkellä lemppariväreihin kuuluu maastonvihreä, okra, marjapuuron punainen ja terracotta. Ylipäätään kaikki maanläheiset sävyt ovat vallanneet tilaa vaatekaapista viimeisten kuukausien aikana.
Nykyään kuvailisin tyyliäni rennoksi: valitsen vaatteet sen mukaan, mitkä tuntuvat parhailta päällä. Korkokengät ja minihameet kuuluvat entiseen elämään! Tämä on se tyyli, joka tuntuu omalta. En enää kaipaa suurempia muutoksia, vaan viihdyn juuri tälläisena ja tämän tyylisenä. ;-)
Juhla-asu osa 1.
 Housut, Seppälä
Paita, Kontti / H&M

Vaikka nykyään tulee juhlittua harvemmin, on tämä vaatekappale eksynyt päälle useammin kuin kerran. Melkein täytyy pitää kirjaa, ettei käytä samaa asukokonaisuutta kaikissa juhlissa! Ostin rennot housut jo lukioaikoina, mutta käytin niitä silloin lähinnä kotona. Jossain vaiheessa löysin ne uudestaan ja puin päälleni ystävän tupareihin. Korkeavyötäröiset housut saavat parikseen lyhyen paidan, joista parhain on Kontista löytynyt musta paita. Tuolla taisi olla hintaa vaivaiset pari euroa, joten se on ainakin maksanut itsensä takaisin. :-) Etsin lyhyitä paitoja viime kesänä kirppareilta, mutta eihän niitä tietenkään löytynyt. Vasta, kun lakkasin etsimästä, löysin talvella tämän lemppariksi muodostuneen yksilön.
 Arkiasu osa 1.
Neule, BikBok
Housut, Kontti
Toppi, H&M

Maastonvihreä neule on pitkäaikainen suosikkini, sillä se on ihanan värinen ja mallinen. Lehtiommel on kaunis ja takaa avonainen kaulus toimii kivana lisänä. Ainoa harmi on, että neule näkyy läpi, joten alle täytyy laittaa toppi tai mekko. Rennoin asukokonaisuus syntyy mustasta topista ja farkuista. Jotenkin huomaan yhä useammin valitsevani päälle housut kuin hameen. Kai se on mukavuuskysymys..
Arkiasu osa 2.
Neule, H&M
Mekko, Lanttila / Indiska

Harmillisen usein mekkojen ja hameiden helmat ovat todella lyhyitä, eikä sopivan pituisia tunnu löytyvän millään. Uskokaa tai älkää, hobittivarteni omaa pitkät jalat, jolloin suurin osa helmoista jää lyhyiksi. Toinen ongelma onkin sitten maximekoissa, jotka laahaavat lähes poikkeuksetta maahan. Kirpparilta löytynyt Indiskan mekko onkin juuri tästä syystä yksi suosikkini: täydellisen pituinen helma, jonka nousemista ei tarvitse pelätä tuulessa tai tuiskussa. :-D Muutoin koko on kyllä aavistuksen liian suuri, mutta neuleen kanssa kokonaisuus on sopivan rento. Alle vielä mustat sukkahousut - ja arjen pelastava asu on valmis.
 Juhla-asu osa 2.
Nappihame, H&M
Lyhyt paita, H&M

Toinen asu, joka valikoituu suurella todennäköisyydellä juhliin, on vihreä hame ja lyhyt printtipaita. Pidän hameesta todella paljon, mutta siinä on juurikin edellemainittu ongelma. Helman pituus on aivan liian lyhyt, joten loppujen lopuksi hametta tulee käytettyä vain juhlissa. Oli tyylivirhe tai ei, hameen alle valikoituu aina mustat sukkahousut. En osaa olla ilman sukkahousuja edes kesällä..
Tähän loppuun voisi todeta, että on selkeästi tullut kierreltyä kirppareilla ja H&M:ssä. Moni sanoo H&M:n vaatteita huonolaatuisiksi, mutta omani ovat olleet ahkerassa käytössä ja silti ehjiä. Nykyään ostan suurimman osan vaatteistani kirppareilta, H&M:stä ja Indiskasta. Olen ottanut periaatteeksi, että käytän vaatteita mahdollisimman pitkään - ja ne, jotka eivät päädy käyttöön, myyn kirpparilla.

Mitä mieltä olette asuista?

torstai 16. helmikuuta 2017

Toivepostaus: Pikanuttura & lettikampaus

Enää pari toivepostausta jäljellä! 
Tällä kertaa kuvasin videon kahdesta 
yleisimmästä kampauksestani. ;-) 
Toivottavasti videosta on jotain hyötyä!

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Vegaanibrunssi ystävänpäivän teemalla

Heippa! Järjestin taas perinteisen ystävänpäiväbrunssin vanhemmille, kuten on ollut tapana muutaman vuoden ajan. Tällä kertaa yllätys onnistui sen verran hyvin, että valmiin aamupalan ääreen asteli kaksi hämmentynyttä ja ilahtunutta tyyppiä. Siinä tuli kyllä hyvä mieli itsellekin!
Aamulla leivoin maailman nopeinta leipää, surauttelin mangonicecreamia tehosekoittimella ja keitin kahvia, kun toiset vielä nukkuivat. Oli kiva hääräillä hiljaisessa asunnossa ja kattaa pöytää aamuauringon valossa. Reseptit löytyvät leivontablogin puolelta.
Oli kyllä todella mukava aamu ja kaikilla hymy herkässä. Huomasin taas, miten hyvä mieli toisten yllättämisestä tulee. Kuten tiedätte, rakastan yllätysten järjestämistä. Loppujen lopuksi hyvin vähällä vaivalla saa aikaan ikimuistoisia hetkiä, jotka muistaa vielä vuosienkin päästä.
Flunssasta olen jo pikkuhiljaa toipunut, onneksi! Kulunut viikko meni hyvin pitkälti kotioloissa, mutta yhden esitelmän kävin pitämässä englannin tunnilla. Esitelmä sujui paremmin, kuin olin uskaltanut toivoakaan, joten ainakin jotain hyödyllistä sain tehtyä viikon aikana. ;-) Toinen juttu, jonka parissa on saanut ajan kulumaan, on Ruokaoivallus-kilpailu. Alkoi käydä jo aika pitkäksi kotosalla, kunnes päätin ottaa osaa kilpailuun. Kerrankin olen innostunut grafiikoiden suunnittelusta ja panostanut parhaani mukaan. Saa nähdä, miten käy!
Muutoin ei ole paljoa päiviteltävää tämän hetken tilanteesta, sillä suurin osa selviää (toivottavasti) ensi viikon kokeissa. Nyt tutkitaan kaiken maailman kilpirauhaset, tulehdukset ja keliakiat. Olo on kuitenkin selkeästi parempi kuin viikko sitten. Ensi viikolla voisi vaikka yrittää selvitä kouluun asti. ;-)
Huomenna saan vielä nukkua pitkään, sillä meillä on projektipäivä. Rakastan pitkiä viikonloppuja, sillä kaksi vapaapäivää ei riitä oikein mihinkään. Maalailua, rauhassa syötyä aamupalaa ja kirppareilla kiertelyä - kyllä kiitos!

Muistakaa ystäviä ja läheisiä tiistaina. 
Sen ei tarvitse olla mitään suurta ja ihmeellistä, 
pienikin muistaminen voi piristää toisen päivää! ♥

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kissatarinoita

Heippa! Yhtenä päivänä yllätin itseni selailemassa vanhoja kuvia ja ikävöimässä meidän kissavanhuksia. Ajattelin kirjoittaa postauksen kissoista: niistä, jotka ovat olennainen osa elämää. Olen joskus kuullut väittään, jonka mukaan kaikki kissat näyttävät ja käyttäytyvät samalla tavalla. Onhan näitä: kissat eivät ajattele, kissat eivät kaipaa läheisyyttä,.. Täysin absurdeja väitteitä! Sehän on sama, kuin sanoisi, että kaikki suomalaiset syövät makkaraa saunassa. :-D
Eetu oli ensimmäinen oma kissani. Ensimmäisenä päivänä heiteltiin pojulle pöydän taakse palloa, jonka pieni käpälä syötti aina takaisin. Tuntien pallottelun päästä Eetu uskaltautui esiin pöydän takaa ja siitä alkoi meidän yhteinen matka. Eetu oli arka muita eläimiä kohtaan, mutta rakasti ihmisiä. Kutsuttiin pojua välillä Eeskaksi, Eeska-neidiksi ja millä tahansa e-alkuisella nimellä, joka keksittiin. Meistä tuli erottamattomia. Eetu nukkui joka yö vieressä ja herätti puskemalla. Siinä onkin muuten yksi taito, mihin yksikään toinen ei ole yltänyt: poju puski niin, että siinä meinasi ihan pää irrota. ;-) Eetu myös maukui paljon ja vastasi aina puheeseen. Eetu oli herkkä ja osasi tulla aina lohduttamaan huonoina päivinä. Poju ei koskaan purrut tai raapinut.
En olisi voinut saada parempaa ensimmäistä kissaa, vaikka Eetu välillä sairastelikin. Muistan ensimmäisen kerran, kun Eetu sai kohtauksen, varmaan ikuisesti. Silloin saatiin kuitenkin poju terveeksi ja vietettiin yhdessä vielä monta hyvää vuotta. Vieläkin Eetu tulee mieleen aina välillä, mutta nykyään enää harvemmin. Elettiin kuitenkin yhdessä yli kymmenen vuotta. Rakkain.
Minni tuli meille, kun mummo joutui sairaalaan, eikä enää pystynyt pitämään huolta suuresta talostaan. Toinen kissoista, Pätkä, lopetettiin. Vanhemmat ajattelivat lopettaa Minninkin, mutta kieltäydyin. Päätettiin ainakin kokeilla, sopeutuisiko Minni meille. Niin tuo musta neiti muutti meille ja eli vielä monta hyvää vuotta. Eli ei voi sanoa muuta, kuin että joskus periksiantamattomuus on paikallaan.

Minni oli pieni, mutta luonnetta löytyi sitäkin enemmän. Neidillä oli monta nimeä: Mini, Telaketjufeministi, Musta hirmu,.. Nimistä voi päätellä, millainen Minni oli. Pienenä jopa pelkäsin Minniä, sillä neulanterävistä kynsistä sai osumaa jo muutaman rapsutuksen jälkeen. Iän myötä neiti muuttui kuitenkin hempeämmäksi ja meistä tuli läheisiä.
Muiden kissojen kanssa Minni oli dominoiva: Eetua jahdattiin ympäri asuntoa ja Puppa heitettiin seinään sähinän säestyksellä. Eetusta ja Minnistä tuli kuitenkin jossain vaiheessa kaveruksia, ja jahtaaminen vaihtui leikiksi. Neiti oli tosiaan pieni: minikokoiset tassut ja pennun vartalo. Poikkeuksena oli kuitenkin pyöreä koripallomasu, mikä vaan korosti  persoonaa. Pieni, mutta pippurinen.
 
Loppuaikoina Minnistä tuli hempeä ja seurankipeä. Aina piti päästä syliin ja rapsuteltavaksi. Välillä saattoi löytyä kynä tai muu leikkikalu, jota heiteltiin ympäri asuntoa pennun tavoin. Minni oli loppuun asti kova syömään, vaikka lopulta laihtuikin suunnilleen puolet elinpainostaan. Neiti eli 17-vuotiaaksi ja oli terve koko ikänsä. Minni on nyt samalla eläinten hautausmaalla kuin Eetukin.
Puppa oli alunperin veljen kissa. Ensimmäiseltä vierailulta jäi mieleen pieni tehopakkaus, joka sinkoili ympäri asuntoa ja yritti syödä jättimäisiä koiranraksuja kupista. Vähän oli kömpelyyttä, mutta joka paikkaan oli päästävä tutkimaan. Kyllähän siinä sydän suli tuolle pikkuiselle. Joulun aikaan Puppa vieraili meillä ja sinkoili energisenä ympäri taloa. Kokoa oli vain kolmasosa meidän kissavanhuksista, mutta koko ajan oli pakko päästä isompien seuraan. Eetu oli jonkinsortin heila Pupalle, varsinkin kun ikää ja kokoa alkoi tulla vähän enemmän. Puppa on saanut nimekseen mm. Puppa-EI, Pupu, Pur ja Hubu.
Aluksi Puppa kävi meillä aika usein ja jäi pidemmäksi aikaa. Välillä meinasi hermo mennä, kun jokaiseen kaappiin ja pientäkin pienempään koloon oli päästävä. Se oli kuitenkin osa Pupan hellyyttävää persoonaa: villi ja utelias, mutta kuitenkin niin herkkä ja hellyydenkipeä.
Puppa otti Eetun kuoleman aika raskaasti (itki perään ja kierteli huoneissa etsimässä), mutta sai Nanasta myöhemmin uuden kaverin. Nana olikin suurin syy siihen, miksi Puppa lopulta muutti tänne kokonaan. Nykyään en enää osaisi kuvitella kotia ilman tätä kaksikkoa.
 
Puppa on maatiaiskissaksi isokokoinen: painoa on yli viisi kiloa ja kokoa löytyy. Paino tulee enemmänkin jäntevyydestä kuin lihavuudesta. Puppa on vain yksinkertaisesti todella suuri. Toinen jännittävä piirre on, ettei poju mau'u juuri koskaan. Puppa kiertää ympäri asuntoa ja purisee. Välillä purina on hyvätuulista, välillä ärtyisää, mutta aina yhtä äänekästä. Sitä ei oikein osaa edes kuvailla. Tähän varmaan vaikuttaa se, että Puppa kasvoi koiran kanssa ja omi tältä erilaisia piirteitä.
Nanan tarinan olen kertonut jo niin usein, että yritän kertoa jotain uutta. Nana oli ensimmäinen kissa, jonka sain nimetä itse. Nykyään neidin kutsumanimia ovat mm. Nanu, Pör, Pörrö, Pöjyhuisku, Nana-Banana, Nanski,.. Viimeisin keskintö taisi olla Nana Sebastian, jonka syntyperää saatte miettiä ihan itse. :-D Aika usein kutsutaan kisuja nimillä Pur ja Pör, joista ensimmäinen purisee ja toinen on pörröinen.
Luonteeltaan Nana on rauhallinen, enemmän tarkkailija kuin toimija. Nana seuraa Pupan tekemisiä ja liittyy pahantekoon vasta hetken epäröityään. Neiti on vieraskorea, eikä heti tule vieraiden lähelle. Hyväksymisen merkiksi Nana nostaa häntää ohikulkiessaan: meidän kohdalla häntä nousee aina. Sanon usein, etten olisi voinut saada parempiluontoista kissaa. Nana on oikea enkeli, varsinkin Pupan rinnalla. Maine coon -rodulle on tyypillistä leikkisyys, lempeys, rauhallisuus ja kurlaavat äänet. Nana on useimmiten rauhallinen, mutta intoutuu toisinaan leikkimään pennun lailla. Oma peilikuva pelottaa vieläkin ja pörröistä häntää on kiva jahdata.
Meidän molemmat kissat ovat siis suurikokoisia ja pitävät erikoisia ääniä. Nana on nykyään jo Puppaa korkeampi! Neidin suusta pääsee välillä vienoja maukauksia, välillä mouruntaa ja välillä kurlausta. Hauskinta on kuunnella, kun Puppa juoksee edellä puristen ja Nana perässä kurlaten. Viimeinen asia, jonka haluan mainita, on Nanan erikoinen juomatyyli. Oltiin aluksi hyvinkin huolissamme, kunnes kasvattaja sanoi kaikkien kyseisen sukupuun kissojen juovan samalla tavalla. Nana ensin maukuu kupille, kaapii samalla maata tassuillaan ja lopulta työntää koko kuononsa vesikuppiin. Tietää aina, milloin Nana on juonut, sillä naama on märkä korvantupsuja myöden. :-D
Sellaiset kissamaiset terveiset täältä meiltä! 
Toivottavasti tykkäsit. :-)

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

''Ehkä sä oot maan pinnalla ja mä oon ylhäällä pilvissä''

Moikka! Täällä kirjoitellaan postausta teekupin ja kurkkupastillien voimalla. Toivottavasti tauti menee ohi, eikä ylly enää tämän pahemmaksi.. Ensi viikolle on nimittäin luvassa niin monta lääkäriaikaa ja koulutehtävien palautusta, etten ehdi potea kotona flunssan kourissa. Oli miten oli, tässä pieni ja mahdollisesti sekava koonti viikon tapahtumista. ;-)
 
Jotkut ovat lohtusyöjiä, jotkut shoppailevat pahan päivän päätteeksi. Kuulun itse jossain määrin tuohon jälkimmäiseen kastiin, sillä ostan usein jotain piristykseksi ollessani kipeänä. Usein mietin tarkalleen, mitä oikeasti tarvitsen - mutta taudin iskiessä heitän ajatuksen hetkeksi narikkaan. 
Alkuviikosta en ollut vielä flunssassa, mutta oma jaksaminen oli vähän niin ja näin. Lähdin Eevin kanssa koulusta ja jotenkin kummassa päädyin Sokoksen astiaosastolle. Mystinen juttu. Päätin heittäytyä hetkeen ja ostin alennuksesta Marimekon kupin ja kulhon. Hintaa näille tuli hieman alle 30 euroa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä - ja olen löytänyt uudet lempiastiani. Kai sitä joskus saa shoppailla, varsinkin kun rahat tulivat triplasti takaisin kirpparipöydän myynneistä.
Jos ollaan ihan rehellisiä, tällä hetkellä ei mene kovin hyvin. Syömisten kanssa ei ole ongelmia, mutta muutoin on senkin edestä. On vaikea jaksaa keskittyä kouluun, kun vatsa on jatkuvasti kipeä, väsyttää ja on ongelmia nivelten sekä sormien kanssa. Tähän päälle vielä ahdistus siitä, ettei jaksa keskittyä kouluhommiin, niin on jo melkoisessa solmussa. Vatsakipuja on nykyään jo aamusta lähtien, eikä tiedä, mitä uskaltaa syödä. Nivelissä on turvotusta, polttelua ja arkuutta. Kynnet tulehtuvat parin viikon välein. Onneksi huomenna on lääkärin aika, josta toivon saavani selvyyttä näihin ongelmiin. 
Olen yrittänyt ottaa vähän rennommin koulun suhteen, sillä jaksaminen menee kuitenkin aina etusijalle. Tehnyt vähän lyhyempiä päiviä ja ottanut osaa sen verran, kuin jaksan. Tämä kaikki on onneksi ohimenevää: tiedän, että jo lääkärin ajan jälkeen voi keskittyä paremmin opiskeluun. Olen yrittänyt tehdä enemmän niitä asioita, joista nautin. Kaikkea sellaista, mistä tulee hyvä olo. Ihan jo niinkin yksinkertainen asia, kuin lupa ottaa vähän rennommin ja pysähtyä hetkeksi, on parantanut oloa huomattavasti. Ei ollut tarkoitus kirjoittaa mitään valitusvirttä, mutta tässä oli tämän hetken vointi ihan rehellisesti.
Päätin, että tästä viikonlopusta tulee onnistunut. Vähän kouluhommia, mutta pääasiassa lepoa ja palautumista koulukiireistä. En tietenkään suunnitellut tulevani kipeäksi, mutta en antanut sen lannistaa hyvää fiilistä. Joskus on oikeasti paikallaan, että unohtaa kaikki velvollisuudet viikonlopun ajaksi ja tekee juuri sitä, mitä tahtoo. :-)
Mitä onnistuneeseen viikonloppuun sitten kuului? Ulkoilua, elokuvia, kirjojen lueskelua, maalailua ja hyvää ruokaa. Tein pitkästä aikaa sushia, jonka syömistä olen pitkittänyt milloin milläkin tekosyyllä. Nyt päätin, että tekosyiden aika on ohi ja tein ison satsin sushia, joka sattuu olemaan koko perheen lempiruoka! Parhaan sushin väliin tulee kotimaista kvinoaa ja kylmäsavutofua, nam.
Kouluhommat ovat onneksi olleet pääosin mieluisia: printtien suunnittelua, maalausta ja piirtelyä. Katsoin viikonlopun aikana Hobbitti-elokuvat uudestaan ja piirsin tai maalasin samalla. Ihan huomaamattaan edistyi printtien suunnittelussa ja maalaustehtävässä, kun keskittyi Tolkienin maailmaan. ;-) Englannin tehtäviä tein puolestaan pienissä erissä, eikä niitäkään ole jäljellä enää kovin paljoa. Saan kyllä kaiken ajallaan valmiiksi, joten turha niistä on stressata.
Eilen kaivoin pitkästä aikaa teleobjektiivin esille, kun mustarastas lennähti naapurin puuhun. Olen nähnyt mustarastaan vain kolme kertaa elämässäni, joten oli juostava hakemaan kamera ja vaihtamaan objektiivi, että sai ikuistettua näyn. Meillä oli kunnon kuvauskompanja, kun isä piti sädekaihtimia ylhäällä ja Puppa istui isän olkapäällä tutkimassa lintua. Nämä on taas niitä asioita, joita vain valokuvauksesta ja linnuista kiinnostuneet ihmiset voivat ymmärtää. :-D
Tänään innostuin kuvailemaan lisää. Ulkona oli sen verran kylmä ja kurkku sen verran kipeä, että reissu jäi aika lyhyeksi. Harmittaa, etten ole ehtinyt kuvailemaan uudella objektiivilla kuin muutaman kerran. Nyt on sentään kuvattu oravia, varpusia ja paria muuta lintulajia. Ehkä keväällä ehtii vähän paremmin, kun ei pakkanenkaan estä pidempiä kuvausreissuja. 
Nyt tämä nuhanenä painuu iltapalalle ja television ääreen. Saattaa olla vähän sekavaa tekstiä, mutta siitä syytän tietysti flunssaa. :-D Ei tässä muuta. Heippa!
 
Lyrics: Pariisin Kevät - Pilvissä