sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ensilumi & IKEA

Heippa! Eilen lähdettiin metsästämään joulufiilistä IKEA:sta. Meille se on eräänlainen joulutraditio, joka ollaan tehty jo useamman vuoden ajan. Tällä kertaa ei edes tarvinut itse ideaa ehdottaa, sillä äiti nosti asiaan esiin viikko sitten. Niinpä siis matkaan vaan ja joulufiilistä etsimään!
 Ensilumi ei olisi voinut sataa yhtään parempana ajankohtana: oli ihana herätä ja valmistautua reissuun, kun ikkunasta näkyi luminen maisema. Joulufiilis iski päälle oikein rytäkällä, niin suuri vaikutus tuolla valkealla maisemalla on. Kyllähän se siitä vielä sulaa, mutta uudet lumet tulevat taas ennen joulua. Joohan?
 Kuten sanottua, aloitin joulun odottamisen ihan avoimesti marraskuun alussa.  
Tämä päivä olikin sitten juuri sitä fiilistelyä: Joulu-lehden lueskelua ja sen pohjalta ideoimista. Matka taittui nopeasti, kun oli hyvät eväät ja sitäkin parempi fiilis..
 IKEA:ssa oltiin joskus yhden paikkeilla. Ensimmäiseksi pysähdyttiin kahvilaan keräämään voimia kaikelle kiertelylle ja ostelulle. ;-)
 
Tahdon tällaisen huoneen, pliis!
Mikä näissä possuissa aina viehättää? Rakastuin niin paljon, että melkein harmittaa, kun jäi ostamatta..
 Reissun tavoitteena oli löytää uusia koristeita ja kynttilöitä, joilla saisi kotiin ihanan jouluista tunnelmaa.. Loppujen lopuksi löytyikin vaan yksi lyhty - ja kaikkea muuta vähemmän jouluista.
 Kierrellessä vierähtikin taas aikaa useampi tunti! Alkoikin olla jo sellainen olo, että oli kiva päästä ulos tuulettumaan..
 Kello oli vasta viisi, kun parkkeerattiin auto Juustoportin pihaan. Taitaa tosiaan olla talvi, kun silloin on jo ihan pimeää..
 Ollaan aina suunniteltu, että mentäisiin Juustoportille syömään, mutta ollaan aina oltu liian myöhässä. Joko koko paikka on ollut kiinni tai sitten keittiö on suljettu. Ajateltiin kuitenkin kokeilla onneamme tällä kertaa - ja ehdittiin! Voitti kyllä Shellin valikoiman mennen tullen. ;-)
Aika harvoin löytyy kasvissyöjälle valinnanvaraa, mutta Juustoportilla oli useampikin vaihtoehto. Päädyin leipäjuusto-cashewsalaattiin. Hyvää oli! 
Syömisen jälkeen olikin taas mukavasti energiaa kierrellä Juustoportin myymälässä ja jatkaa matkaa kotia kohti. Kotona vielä sauna lämpiämään, niin ei voinut enää enempää onnistuneelta päivältä toivoa.
 Olisi ehkä pitänyt malttaa jättää ostosten kuvaaminen seuraavaan päivään, sillä tämän kehnompaa valaistusta ei etsimättä löydä. :-D IKEA:sta tarttui kuitenkin mukaan kaikenlaista kivaa tässä on kylläkin vain oma osuuteni..: ihanat oranssit lakanat, teline tabletille, pannunalusia, kuppeja joululahjoja varten ja levy tummaa suklaata. Piparinmakuisen joulukahvin nappasin matkaan Juustoportilta. Kaikkea hyödyllistä siis, eikä mitään täysin järjetöntä. ;-)
Mutta joo, sellainen oli se IKEA-reissu.. 
Vuoden päästä taas uudestaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti