''Minä en unohda sinua koskaan, vaikka en muistaisi omaa nimeäni''

Heippa! Ihan ensimmäisenä haluan kiittää kaikista ihanista kommenteista edelliseen postaukseen. Niiden lukeminen oli rohkaisevaa ja tuli todella sellainen olo, että olen saavuttanut jotain. En voi kiittää tarpeeksi, te olette ihania! ♥ Tämän alkupuheen jälkeen kuitenkin postauksen aiheeseen: viikonloppuun ja parhaan ystävän vierailuun. :)

Karoliina kysyi, voiko tulla pe-la väliseksi yöksi tänne, eikä vastausta tarvinnut miettiä pitkään. Seitsemän aikoihin illalla, kun Karoliina sitten lopulta ilmestyi kotiovelle, päätettiin lähteä ottamaan pari kuvaa läheiseen metsään. Kesässä on se hyvä puoli, että vielä illallakin on riittävästi valoa kuvien ottamiseen! :-) Päätin ensimmäistä kertaa laittaa päälle nuo keltaiset housut vaikka ne kuinka leventäisivät jalkoja, mutta hitot siitä, kun ne ovat niin ihanan väriset!, joita metsästin koirien ja kissojen kanssa. ♥

 Tiettyjä traditioita pitää olla niin jouluna kuin parhaan ystävän vieraillessa: meidän yökylään kuuluu lähes poikkeuksetta elokuvan katselu ja B&J. Tällä kertaa jäätelön makuna oli New York Super Fudge Chunk, eli suklaajäätelöä pähkinöillä ja suklaapaloilla. Ei mikään uusi maku, mutta hyvää se ainakin oli. ;-) 

Elokuvakaan ei ollut mikään uutuus kauppojen hyllyltä, vaan 2007 vuonna ilmestynyt klassikko. Tai no, jos noin uutta elokuvaa nyt vielä klassikoksi voi sanoa... Leijapoika perustuu Khaled Hosseinin kirjaan se täytyy vielä joskus lukea!, ja kertoo siis kahdesta pojasta 1970-luvun Afganistanissa. Amir on rikkaan perheen lapsi ja Hassan on perheen palvelija. Yhtä kaikki, pojat ovat ystävyksiä - kunnes tulee yksi hölmö riita ja melkein heti perään sota, jolloin pojat ajautuvat erilleen toisistaan. Vuosia myöhemmin Amir saa puhelun, joka johdattaa hänet takaisin kotiseudulleen auttamaan vanhaa ystäväänsä.. Leijapoika on kaunis ja vähän surullinenkin elokuva, jonka katsomista suosittelen lämpimästi. 

...ja kaiken tämän kauneuden päätteeksi oli toki katsottava hieman Supernaturalia vastapainoksi, mutta ei siitä sen enempää...

 Lauantaina herättiin suht aikaisin, laittauduttiin, tehtiin aamupalaa ja laitettiin seuraava leffa pyörimään. ♥ Ihan vähän aikaa sitten, kun elokuva pyöri teattereissa, veli kehui Maggien maasta taivaisiin. Veljen mielipiteeseen vaikutti ehkä Arnold Schwarzenegger, joka näyttelee elokuvassa toista pääosaa, mutta jotenkin elokuvan kuvaus jäi kuitenkin pyörimään mieleen. Niinpä siis, kun näin elokuvan kaupan hyllyllä 12,95 e hinnalla, päätin ostaa sen. 

Yleensä en zombielokuvista piittaa, sillä suurin osa niistä on ollut vain päätöntä teurastusta ja suolenpätkiä. Maggie ei kuitenkaan ollut, vaan siinä on syvempi tarkoitus. Elokuva kertoo kaupungista, jota vaivaa zombiepidemia. Erikoista on kuitenkin, että tauti etenee hitaasti: vasta muutamien viikkojen kuluttua inhimillisyys ja hallinta katoavat. Maggie saa tartunnan, mutta hänen isänsä, Wade, päättää ottaa tytön kotiinsa viimeisiksi viikoiksi. Ensin on vain pientä mätänemistä pureman seuduilla, sitten silmistä katoaa väri, keho hiljalleen rapistuu ja ruokahalu alkaa kohdistua porkkanoiden sijasta ihmisiin. Wade kuitenkin taistelee loppuun asti, joten elokuvan tarina on ennen kaikkea isän ja tyttären välisen suhteen kehittyminen. Yllätyin elokuvasta positiivisesti - tässä on nyt toinen niistä kahdesta zombielokuvasta, joista olen oikeasti tykännyt! :-) Toinen on Warm bodies, ihan vaan jos jotain jäi mietityttämään.

 Elokuvan jälkeen lähdettiin kirpparikierrokselle Lanttilaan, mutta kierroksen saldo jäi melko olemattomaksi. Löysin sentään itselleni etsimäni pitsishortsit.. ♥ Ja sitten vaan takaisin kotiin! Loppupäivä kuluikin paria tietokonejuttua hoidellessa ja Supernaturalia katsellessa Miten niin koukussa?, kunnes Karoliinan kyyti jo tulikin.

Olipa taas ihana nähdä parasta ystävää ihan ajan kanssa. Elämän kolme tärkeintä asiaa: Nana, joka nytkin hyrisee sylissä, perhe ja paras ystävä. Mitä muuta voisi edes toivoa? ♥

Heippa!