torstai 15. joulukuuta 2016

Joulukalenteri luukku 15.

 Rakkain joulumuisto
 
''Mummolan keittiössä oli lämmintä pakkassäässä tehdyn hautakierroksen jälkeen. 
Vanhan leivinuunin päällä höyrysi laatikoita ja keittiön täytti jouluruokien tuoksu. 
Kanelia, mausteita ja ripaus sitä tuoksua, joka tulvi sisään nenään aina mummolaan tullessa. Katettiin pöytä ja istuttiin syömään. Radiossa söi vanhoja joululauluja ja välillä juontaja
kertoi joulun sään. Tuvan täytti puhe ja haarukoiden kilinä lautasta vasten. 
Tyhjät lautaset annettiin pullealle, vanhalle kissalle, joka istui pöydän vieressä kerjäämässä. 
Istuin ikkunan ääressä ja odotin, että näkisin joulupukin reen valot taivaalla. 
Aika tuntui kuluvan hitaasti, eikä pukkia näkynyt. Mummoa sanottiin kissamummoksi, 
sillä hänellä oli aina vähintään kaksi kissaa. Pieni musta kissanpentu hyrisi vieressä ja kiipesi 
joskus olalle katsomaan, jos näkisi pukin pimeässä talvimaisemassa. 
Verannalta kuului kolinaa ja tossujen töminää. Joulupukilla oli valkoinen parta ja harmaa nuttu. 
Olin odottanut pukkia koko päivän, mutta nyt alkoi ujostuttaa. Piilouduin äidin taakse, mutta lahjojenjaon jälkeen lauloin pukille tarhassa opetetun laulun.
Sain lahjaksi nuken, jonka kannoin mukanani kammariin. Ajattelin, että valvoisin koko
 yön ja leikkisin sillä, mutta uni alkoi painaa jo hetken kuluttua. Nukahdin nukke sylissäni
 sänkyyn, kun aikuiset vielä jatkoivat joulunviettoaan.''

Tehän tiedätte, että olen jouluihminen. Rakastan joulua ja kaikkea siihen liittyvää. Pienestä asti joulu on ollut vuoden kohokohta, sillä sitä on valmisteltu hartaudella ja aattoon liittyy hyviä muistoja. Tavoitan saman taian kuin lapsuudessakin, vaikka arvostan nykyään eri asioita kuin silloin. Mikä on teidän rakkain joulumuisto?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti