sunnuntai 6. joulukuuta 2015

''It's better to light one candle than curse the darkness''

Heippa! Ette ikinä arvaa, kuka oli meillä vierailulla tänä viikonloppuna vaikka mainitsinkin sen jo aikaisemmassa postauksessa..! Aika kuluikin siis parhaan ystävän seurassa jouluisissa tunnelmissa, tosin tänään jo keskityttiin perheen kanssa itsenäisyyspäivän juhlistamiseen.
Piti ottaa jouluisia kuvia, mutta lopputulos oli lähinnä syksyinen..
Kengät (Citymarket, n. 60 e), housut (H&M, 14,99 e) & neule (4 e, kirppari) ♥
 ..mutta kuvat ajavat kuitenkin asiansa. Halusin nimittäin esitellä teille uudet lempparivaatteeni. :-) Kengät löysin ihan sattumalta kauppareissulta, kun olin aikaisemmin pyörinyt päivän kenkäkaupoissa tuloksetta. Toiveena oli kengät, joissa on tukeva pohja, ei aitoa nahkaa ja helpot vetää jalkaan. Nämä kengät olivatkin juuri sellaiset, millaisiksi olin unelmieni kengät kuvitellut!
Olen pukeutumisessa todella mukavuudenhaluinen, enkä tykkää käyttää ''tavallisia'' farkkuja. Niinpä siis olen kuluttanut loppuun parit trikoiset jegginssit, joille en olekaan löytänyt korvaajia.. Kunnes löysin nämä stretch-kankaiset ihanuudet. 
Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä, on mainittava keltainen neule. Lempiväri - check, mukavuus - check, lämpö - check. Ehkä se on pääosin tuo väri, mutta olen jo ristinyt sen lempparineuleekseni. Kirppareilta löytyy aina ihania neuleita, tällä kertaa Kontista.
 
Mutta mennään nyt viimein siihen varsinaiseen aiheeseen! Karoliina tuli meille perjantaina illalla, kun olin ensin kotiutunut koulusta, viimeistelemästä kahvipaukkauksia. Vaihdettiin joululahjoja ja kuulumisia - ja jälkimmäisiä olikin paljon! :-)
Odotin tätä päivää kuin kuuta nousevaa, ja se oli ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. 
Olen niin onnellinen ja onnekas, että saan viettää aikaa näin ihanan ihmisen kanssa.
 Illalla katsottiin Racing Extinction -niminen dokumentti, joka esitettiin perjantaina maailman ensi-illassa. Ilmastonmuutos ja ihmisten aiheuttama massiviinen eläinten sukupuutto kun ovat sellaisia asioita, jotka kiinnostavat ja joista tietäminen on ehdottoman tärkeää. Vähän aluksi pelkäsin, että dokumentin katsominen aiheuttaa järkyttävää ahdistusta ja syyllisyyttä, mutta onneksi pelkäsin turhaan.
Racing Extinction kertoo ihmisten aiheuttamasta massasukupuutosta, joka on nopeampi ja rajumpi, kuin mikään aikaisempi sukupuuttoaalto. Kuvitella, että meidän toimintamme on eläinlajeille tuhoisampaa, kuin meteoriitit tai luonnonmullistukset! Dokumentti koostui aktivistiporukan kuvaamasta videomateriaalista mm. Kiinan kaupoilla. Haineväkeittoa, rauskujen kiduksia ''syöpälääkkeenä'',.. Uhanalaisia lajeja, joita metsästetään ja kaupataan vanhojen uskomusten mukaisina lääkkeinä. Meren pohjaan uppoava hai, joka on heitetty elävänä takaisin mereen ilman eviä, vain jotta ihmiset saisivat syödä evistä tehtyä keittoa. 
Dokumentissa käsiteltiin lähinnä toimintaa Kiinassa, jossa uhanalaiset eläimet ovat iso osa bisnestä. Vanhat uskomukset ovat siellä voimissaan, joten kauppa käy. Ei kuitenkaan voida sanoa, että näin tapahtuisi vain Kiinassa, sillä länsimailla on oma voimakas vaikutuksensa lajien sukupuuttoon mm. teollisuuden saasteiden kautta. Ylipäätään lopputulos on se, että satoja lajeja kuolee sukupuuttoon satoja vain yhden päivän aikana. Se on kamalaa ja julmaa, mutta pahinta on se, ettei suurin osa edes välitä.
Racing Extinction on todella vaikuttava ja liikuttava dokumentti. Kuitenkin se, mikä tekee dokumentista erityisen, on toivo. Lopussa maailmaa ja sen ihmisiä ei tuomita, vaan annetaan toivoa. Kehotetaan muuttamaan yksi tapa kerrallaan, sillä kun moni tekee niin, muutos on valtava. Yksittäinen ihminen kykenee aloittamaan muutoksen, jokaisen teko on tärkeä.
Katsokaa tämä dokumentti, jos se jäi jostain syystä perjantaina näkemättä!

"It's better to light one candle than curse the darkness. 
I think that's where movements are started." 
- Shawn Heinrichs -
 Tottakai iltaan kuului myös B&J:tä! Olin jo pitkään halunnut maistaa tuota Peanut Butter Cup -jäätelöä, mutta säästelin sitä Karoliinan vierailuun. Ja tiedättekös mitä? Olen löytänyt uuden lempparini. En ole ikinä maistanut noin hyvää jäätelöä, en ehkä ole maistanut mitään näin hyvää aikaisemmin. Pähkinäistä jäätelöä ja isoja maapähkinävoi-suklaasattumia. Ihan. Älyttömän. Hyvää.
Jos et ole vielä maistanut, juokse äkkiä kauppaan ja korjaa vääryys. :-D
 Lauantaina siirryttiin vähän kevyempään elokuvatarjontaan. Aamulla katsottiin Napapiirin pikajuna ja vähän myöhemmin muutama jakso The Joulukalenteria. Tietyt elokuvat ja The Joulukalenteri on vaan katsottava aina ennen joulua. Ne ovat tärkeitä traditioita ja takaavat joulufiiliksen.
Päivällä käytiin vielä kuvailemassa ja Prismassa ostelemassa pari joululahjaa. 
Niin se vaan on, ettei parhaan ystävän seuraa voita mikään. :-)
 Itsenäisyyspäivä meillä onkin kulunut ihan niissä normaaleissa merkeissä: aamulla leivottiin äidin kanssa joulupipareita ja päivällä katsottiin porukalla elokuvaa. Pipareita ollaan leivottu itsenäisyyspäivänä niin pitkään kuin vain voin muistaa, ja se on aina yhtä ihanaa. Kuunnellaan joululauluja, kaulitaan itsetehtyä piparitaikinaa ja vahditaan, ettei mikään pellillinen pääse vahingossakaan palamaan. Sen kummempia itsenäisyyspäivän perinteitä meillä ei ole, enkä niitä kyllä kaipaakaan. Äiti tuolla viereisessä huoneessa katsoo linnanjuhlia, mutta itseä ei oikein jaksa kiinnostaa. :-D Joten blogin parissa kuluu tämäkin sunnuntai-ilta!
Miten siellä sujui viikonloppu ja itsenäisyyspäivä?

4 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanan lämpimältä sun itsenäisyyspäivänvietto :) Itse kävin rannassa hirveässä tuulessa kuvaamassa aaltoja ja sään korvasi tihkusade. Kotiin päästyäni pääsin onneksi kylpyyn rentoutumaan ja sulattelemaan raajojani xD
    Nyt illan olen katsellut toisella silmällä Linnan juhlia ja selaillut samalla blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin sun postauksen ja aika kylmältä vaikutti. :-D Mutta sait kuitenkin hyviä kuvia! Vähän samaa ohjelmaa siis kuin täälläkin (paitsi että omalla kohdalla se jäi lähinnä kuunteluun). :-)

      Poista
  2. Oottepa taas kauniina Karpon kaa! <3 Ja noi sun asukuvat on upeita. ♡__♡

    VastaaPoista