torstai 21. joulukuuta 2017

''your lips on my lips, that’s a merry, merry Christmas''

Heippa! Kirjoittelen nyt ihan nopeasti tämän viikon kuulumisia, sillä täytyy kohta lähteä isän kanssa perinteisille lahjaostoksille. Joten jos on kirjoitusvirheitä tai muuta, se johtuu siitä, että kirjoitan näppäimet sauhuten.. :-D Mutta mennäänpäs sitten asiaan, eli tähän viikkoon Tonyn seurassa!
Jännitin tosi paljon etukäteen, mitä mieltä Tony on hankkimastani lahjasta. Suunnittelin täydellistä joululahjaa jo kesäkuussa, kyllä ihan liioittelematta, sillä halusin antaa jotain merkityksellistä ja varmasti mieleistä. Katsottiin toistemme lahjat, joulun säännöistä piittaamatta, etukäteen. Sain ihanan lahjan, josta kerron lisää vähän myöhemmin. <3 Ja kyllä vaan, myös antamani lahja oli mieleinen!
Viikon aikana ollaan hyvin pitkälti katsottu elokuvia, Hobitteja ja kauhua, muutama jakso Game of Thronesia ja tehty kaikkea pientä jouluista. On ollut aivan ihana viikko, sillä kaipasin pysähdystä arjen ja kiireen keskelle. Olen niin onnellinen, kun saan jakaa elämäni tämän ihanan ihmisen kanssa. <3 Ollaan edelleen onnellisia, rakastuneita ja vähän liiankin ällösöpöjä. Löydetään yhä enemmän asioita, jotka yhdistävät meitä, ja ollaan kiitollisia siitä, että meillä on toisemme. Rakastan. <3
Olen pyrkinyt syömään vähän paremmin, mutta se tuottaa yllättävän paljon vaikeuksia. Onneksi Tonyn seurassa ruokailut sujuu, eivätkä ne oikeastaan edes kummemmin pyöri mielessä. Pitää tosissaan panostaa syömisten määrään ja laatuun, sillä viime viikolla otetuista labroista näkyi aika selkeästi, miten aliravittu olen (edelleen?). Täytyy käydä verikokeissa vielä uudestaan joulun jälkeen, sillä lääkäri haluaa sulkea pois elimelliset sairaudet, joilla voi myös olla asiaa tuloksiin. Mutta joo, eiköhän asiat tästä jotenkin järjesty, kunhan ei vaan anna periksi! :')
 
Ennen Tonyn vierailua mieliala on ollut todella alhaalla ja on ahdistanut päivittäin ihan liian paljon. Onneksi yhdessä vietetty aika piristi kummasti ja nyt jaksan jopa intoilla joulusta! <3 Siihen on enää muutama päivä, mikä on ihan käsittämätöntä. Mihin aika oikein katoaa?
Nyt on aika hiljentyä joulun viettoon. Joulukalenteri ilmestyy tottakai aattoon asti, siitä ei tarvitse olla huolissaan! ;-) Enää muutamat pakolliset hommat täytyy hoitaa ennen joulua, sitten on muutama päivä aikaa lepäillä, syödä hyvin ja viettää laatuaikaa perheen kanssa. <3 Nyt kiireellä viimeisille joululahjaostoksille.. Heippa!

LYRICS: JUSTIN BIEBER - MISTLETOE
Kenties ainoa kyseisen artistin biisi, jota tulee kuunneltua.. 

4 kommenttia:

  1. Voii, toivotaan että terveydentilasi kohenisi ja ettei mistään elimellisistä sairauksista olisi kyse. Tsemppiä ja voimia, kyllä sä pärjäät <3

    Ootte Tonyn kanssa hirmu suloinen pariskunta, toivottavasti vietätte molemmat ikimuistoisen joulun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Toivotaan, että asiat tästä vielä järjestyy. :-) Kiitos <3 Vietetään ihan varmasti. Hyvää joulua myös sinne!

      Poista
  2. No mitä sä sitten annoit sille? Tuo paketti näyttää suklaarasialta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron siitäkin lisää myöhemmin, mutta sen voin paljastaa, ettei paketissa ollut suklaarasiaa. :-)

      Poista