keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100

Heippa! Tänään on ollut se suuri päivä, Suomen satavuotisjuhla, josta ollaan puhuttu koko vuoden ajan. En katso linnanjuhlia, enkä koe olevani erityisen isänmaallinen, mutta tänä vuonna on todellakin aihetta juhlaan. Nämä on niitä asioita, joita kokee kerran elämässä, jos silloinkaan. :-) Tässä siis vähän ajatuksia Suomen itsenäisyydestä ja päivän aikana napsittuja kuvia.
On vaikea selittää sitä, mitä ajattelen itsenäisyydestä ja etenkään sitä edeltäneestä sodasta. On ehkä epäkunnioittavaa sanoa näin, mutta en näe hyvää siinä, että itsenäisyys on saatu sotimalla. Niinhän se tässä maailmassa menee ja on naiivia ajatella, että ilman sotimistakin olisi selvitty. Vieroksun ajatusta siitä, että sodassa se, joka tappaa eniten, saa kunniamitalin ja arvostusta. Niin moni nuori kuolee ennen aikojaan ja miehiä niitetään kuin viljaa. On sotaorpoja, leskiä ja vammautuneita sekä traumatisoituneita ihmisiä. Kuitenkin totuus on se, että ilman sotaa ja menetettyjä ihmishenkiä Suomi olisi edelleen Venäjän vallan alla. Olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että saan asua itsenäisessä ja hyvinvoivassa Suomessa. 
Toinen asia, joka mietityttää, on ääri-isänmaallisuus. Kaikki se ajattelu, jonka mukaan Suomi tulee ensin ja muut voivat pysytellä rajojen ulkopuolella. Ikävä kyllä sitä tuntuu olevan vähän liian monen ajattelussa, jolloin isänmaallisuudesta puhuminen saa väärän sävyn. Sitä alkaa miettimään, voiko olla suvaitsevainen, jos on ylpeä kotimaasta ja alkuperästään. On silti aivan eri asia arvostaa kotimaataan, kuin arvostaa pelkästään kotimaataan. Olen miettinyt tätä paljon, sillä jostain syystä itsenäisyyspäivä herättää ristiriitaisia tunteita. Olen onnellinen siitä, että saan asua ja elää Suomessa. Arvostan Suomea ja suomalaisuutta. Sen vuoksi aion olla kiitollinen kotimaastani ja juhlistaa tätä päivää, jonka koittaminen ei ole itsestäänselvyys. <3
Järripeippo <3
Ruisleipä, salmiakki, mämmi, sauna, järvet, loputtoman pitkä talvi ja juro kansanluonne. Siinä on ne asiat, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen, kun ajattelen Suomea. Vapaus on kuitenkin se, joka nousee ylitse muiden. Se ei tarkoita, etteikö Suomessa olisi sääntöjä ja kieltoja vaikka muille jakaa, mutta muualla asiat voivat olla paljon huonommin. Täällä voi elää suhteellisen vapaasti ja olla juuri sitä, mitä on. Naisilla on samat oikeudet kuin miehillä, homoseksuaalisuutta ei kielletä laissa, kaikilla on mahdollisuus opiskella ja saada kunnollista hoitoa. Asiat ovat enemmän kuin hyvin. 
 
Meillä ei erityisemmin juhlita itsenäisyyspäivää, mutta joitain perinteitä siihen liittyy. Aamu alkaa piparitalkoilla ja pian koti täyttyy jouluisista tuoksuista. Kuunnellaan joululauluja ja paistetaan monta pellillistä samalla, kun kuunnellaan joululauluja ja tunnelmoidaan. <3
 
Perinteisiin kuuluu myös illallinen, joka syödään kynttilänvalossa. Tänä vuonna tein tofukinkkua, joka osoittautui hitiksi. Kuulemma sitä pitää tehdä myös jouluna ja mielellään isompi satsi. Istuttiin ruokapöydässä pitkään ja päätettiin illallinen kahveilla. Hoitelin samalla pakollisia tehtäviä ennen, kuin lähdin ulos pakkasilmaan kävelemään.
Illan vietin Kotikolossa Karoliinan, Sannien ja Kaikan kanssa. Katsottiin linnanjuhlia ja arvosteltiin asuja. Itse ohjelma ei niin kiinnostanut, mutta halusin liittyä seuraan, kun Karoliina kutsui kylään. Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa 100-vuotiasta Suomea, kuin ystävien seurassa hengailu? <3
Kilisteltiin sinisellä skumpalla ja mietittiin, mikä on Suomessa parasta. Oma vastaukseni oli vapaus. Olen kiitollinen ja ylpeä kotimaastani. Onnea Suomi 100 v!

2 kommenttia:

  1. Näin on!
    Näen asian niin, että meidän tehtävä on huolehtia maastamme ja tehdä siitä sellainen kuin tahdomme. Eli, vaikka meidän vapautemme onkin sodittu, me voimme vaikuttaa millainen Suomi tulee olemaan jatkossakin.
    Ylpeä omasta kansallisuudestaan saa ja minusta pitääkin olla, mutta tehden maastamme samalla hyvä paikka asua. Ettei se sota jonka veteraanit vapautemme edestä kävivät, ollut turha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan samaa mieltä! Meidän tehtävä on pitää huolta kotimaasta ja tehdä siitä hyvä paikka asua. :-)

      Poista