sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Toivepostaus: Bullet Journal

Heippa! Eiköhän jatketa taas toivepostausten toteuttamista, tällä kertaa Bullet Journal -aiheella. ;-) Pahoittelut kehnosta kuvanlaadusta, sillä muistin ottaa kuvat vasta hetki sitten. Keltainen keinovalo ei ole eduksi oikein millekään.. :-D
Kuulin Bullet Journalista, tuttavallisemmin Bujosta, alkuvuodesta. Aluksi vihkon luominen tuntui olevan täyttä hepreaa ja aivan liian teknistä, mutta hetken selailtua aloin päästä kärryille ja päätin kokeilla oman Bujon tekemistä. Kaupasta vaan mahdollisimman kivan näköinen (mielellään ruutukuvioinen) vihko ja paljon värikkäitä tusseja koristelua varten. Halusin toteuttaa Bujoni mahdollisimman visuaalisena, en niinkään teknisenä ja kaikkien sääntöjen mukaan.
Bullet Journal alkaa sisällysluettelolla, johon tulee kuukaudet sivunumeroineen sekä kaikki mahdolliset listat ja sivut, joita vihkossa on. Sisällysluetteloa täytetään sen mukaan, kun aukeamat täyttyvät. Alkuperäiseen Bujoon tulee lisäksi tulevaisuudensuunnitelmia ja muita ajankäytön helpottajia, mutta jätin ne suosiolla pois, enkä ole niitä kaivannut. :-)
Seuraavalle sivulle tehdään seitsemän laatikkoa, yksi jokaista viikonpäivää kohden. Sivun voi jakaa kolmeen kerrokseen, joista viimeiselle jää tilaa esim. muistiinpanoille. Sivun voi myös jakaa poikittain seitsemään osaan, tehdä kuusi laatikkoa, joista viimeisen jakaa kahteen osaan,.. Tässä on oikeastaan vain mielikuvitus rajana! ;-) Laatikot numeroidaan ja niihin merkitään viikonpäivät. Sitten vaan viikon menot ylös ja seuraavaa viikkoa suunnittelemaan. Muista käyttää mieleisiä värejä ja rentoudu vaikkapa piirtelemällä Bujon sivuille. <3
Tykkään tehdä listoja ja kirjoitella ylös kaiken maailman mietelauseita ja laulunsanoja. Listojen avulla pystyn konkreettisesti näkemään, mitä pitäisi tehdä ja että ne on tehty. Stressinhallintaa parhaimmillaan! Tykkään tehdä listoja myös sellaisista asioista, jotka eivät ole välttämättömiä ja pakollisia, kuten ''Käy kirpparilla'', ''Vietä aikaa ystävän kanssa'', ''Hymyile vastaantulijalle'',..
Jossain vaiheessa hullaannuin Skamista, josta löysin elämänviisauksia! :-D
Mitä hyötyä Bullet Journalista sitten on? Ainakin oman kokemuksen mukaan sen avulla voi hallita stressiä ja sulkea kaikki menot kätevästi yksien kansien sisään. Bujon täyttäminen on myös mukavaa ajanvietettä, sillä sen sivuille voi taiteilla vaikka mitä. Kuvien lisääminen voisi olla yksi tavoite seuraavaa vuotta varten!
Tältä näyttää omat suherrukset, joita olen Bujon väliin koonnut.

Pidättekö te Bullet Journalia? 
Saitteko uusia ideoita sitä varten? :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti