lauantai 30. joulukuuta 2017

My Day: Shoppailua, kauhuelokuva & GOT

Heippa! Päätin taas vaihteeksi kuvata päivän ajan, mitä tuli tehtyä. :-) Tämä onkin muuten viimeinen postaus vuonna 2017! Eli ei muuta kuin onnea alkavaan vuoteen! <3
8.00: Heräsin herätyskellon soittoon, mutta olisin halunnut jatkaa vielä unia.
8.30: Tein aamupalaa ja söin samalla, kun askartelin jouluosiota 2017-vihkoon. Sain taas ajan kulumaan vähän liiankin hyvin..
 
10.00: Laittauduin pikaisesti. Samalla testiin pääsi uusi Body Shopin eyelinersivellin, joka osoittautui hintansa arvoiseksi. En edes muista, milloin rajausten tekeminen olisi viimeksi tuntunut näin vaivattomalta!
10.30: Kokkasin ja söin pikaisen ruoan ennen, kuin piti lähteä hirveällä kiireellä kohti keskustaa.
12.30: Polilla.
13.30: Nähtiin Tonyn kanssa Triolla. Sain lahjaksi lahjakortin, jolla sain luvan etsiä jotain tosi kivaa itselleni. Kaupoissa oli alennuksia ja paljon ihmisiä niiden perässä. Löysin yhden kivan hupparin ja alusvaatteita.
17.00: Vielä kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita. Saatiin juuri sopivasti kyyti Cittarille. :-)
 
18.00: Viimein kotona ja aika laittaa elokuva pyörimään! Katsottiin Apartment 1303 -niminen elokuva. Karkeasti juoni menee jotenkin niin, että asuntoon muuttavat naiset kuolevat aina tietyn ajan sisällä. Elokuva lähtee liikkeelle, kun päähenkilön pikkusisko alkaa käyttäytyä oudosti ja hyppää alas 13. kerroksen parvekkeelta. Mikä saa naiset tappamaan itsensä? Muutama juttu meni aika pahasti yli, mutta oli elokuva silti näkemisen arvoinen. :-) Samalla syötiin tietysti välipalaa ja juotiin energiajuomaa.
20.30: Game of Thronesia ja iltapalaa.

2 kommenttia:

  1. Tosi kivoja tälläset arkiset päiväni kuvina-postaukset :) Ne on tosi leppoista luettavaa. Toi sun joulukalenteri oli muuten myös aivan ihana!

    Sen verran mä haluan sanoa ruokakuvien perusteella, että ruuan määrät vois olla huoletta isompia ja monipuolisuutta enemmän. Sä kyllä toki varmasti tiiät sen ja teet asian eteen jatkuvasti paljon psyykkistä duunia, mutta ehkä se voi kans olla ihan paikallaan, että saat välillä ulkopuolistakin kannustusta oikeeseen, terveempään suuntaan :)

    Oon ite paininut syömisongelmien kanssa myös vuosia, ja oon nyt ekaa kertaa pitkään aikaan normaalipainossa! Sulla on kaikista vaikeuksista huolimatta ollu niin positiivinen ja reipas asenne, että oon itekkin saanu siitä huimasti tsemppiä ja inspiraatiota <3

    Paljon voimia ja ihanaa uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla, kiitos! :-)
      Ruokailuissa ei tällä hetkellä ole kauheasti kehumista, mutta olen yrittänyt viime aikoina saada vähän vaihtelua ja monipuolisuutta niihin. Onneksi saan ulkopuolista apua, sillä yksin en tällä hetkellä pärjäisi. :-)
      Tosi ihana kuulla, onnea! <3 Kiitos <3 Eiköhän asiat tästä vielä järjesty, kunhan ei anna periksi.

      Poista