sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Jassen ylppärit 5.12.2014

Heippa! Perjantaina juhlistettiin ihanan ystäväiseni Jassen ylppäreitä. Illasta jäi mieleen ainakin vähän liian hyvä booli, upea talo bilispöytineen ja baaritiskeineen, loistava seura ja diskovaloviidakon keskellä tanssiminen. Ilta oli upea! Kenties se tulee selville näistä kuvista..
 On Jassen ansiota, että valmistuin ajallani lukiosta ja kirjoitin L:n äidinkielestä: kuten ehkä muistatte, olin unohtanut kirjoituspäivän kokonaan ja olin menossa kirjoittamaan saamenkielen kirjoituksiin. Onneksi Jasse laittoi viestiä kirjoituksia edeltävänä iltana ja muistutti asiasta! Niinpä siis menin seuraavana aamuna kirjoituksiin, ja onnistuin sen verran hyvin, että se L päätyi lukion päättötodistukseen. :-) Voitte siis arvata, kuinka onnellinen ja ylpeä olen Jassesta, kun hänellä oli päättötodistus ja kuvisstipendi esiteltävänään perjantaina!
 
Perjantai oli siinä mielin kiireellinen päivä, että vielä kuuden aikaan olin kaupassa ostamassa juomia illaksi, eikä meikkikään ollut valmiina. Kutsu oli tietenkin jo klo 18, mutta selvisin paikalle vasta seitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Onneksi olin kuitenkin riittävän ajoissa - kukaan muista lukioajan ystävistä ei ollut vielä saapunut. Siinä sitten kierrettiin vähän taloa, vaihdettiin kuulumisia ja esittäydyin muutamille sukulaisille. Jasse oli myös tehnyt ihanaa vegaanista kuivakakkua, jota maistelin siinä juomisten lomassa.
 Lukuisten ihmisten seassa oli myös muutama kärttyinen kissa: Iitu ja Enska. Taisi puheensorina ja ympäriinsä pyörivät ihmiset käydä vähän kissojen hermoille. Ihania ja kovin pörröisiä kamusia ne olivat siitäkin huolimatta! :-)
 Alkoihan siinä jossain välissä valua tuttuja paikalle: Oona, Krisu, Sonia, Ese ja Hanna. Aikaisemmin paikalla olikin jo mm. Jubu. Mainitsinko jo, että siellä oli ihan privaatti baaripöytä ja -mikko meille juhlijoille? Siinä vaan viereiseen huoneeseen heittämään tilausta, mikäli pöydällä edessä ammottava boolivati ei ollut vielä riittämiin. :-D 
Oikeastaan ilta taisi venyä yli puolenyön, kun pelattiin bilistä, juteltiin, kiskottiin juomia ja napsittiin kuvia...
 ...kunnes lopulta päädyttiin baariin asti. Siinä vaiheessa olikin tullut otettua jo melkoisesti juomia, mutta meno ja olo oli loistava! Pyörittiin tuttuun tapaan Glowissa, tarkemmin baarilattialla.
Myös tuttuja näkyi melkoisesti: yläasteaikaisia ystäviä ja toinen Oona (seuraavassa kuvassa näkyy, jos joku hämmentyi ja tahtoo saada selvyyden asialle)!  
Glowissa tanssiskelun jälkeen päädyttiin vielä pienemmällä porukalla Chicagoon, jossa tanssit jatkuivat tuttuun tapaan. Meillä oli enemmän kuin hauskaa Jassen ja muiden kanssa, vaikka tanssilattialla sattunut juomaäksidentti vähän sotkikin kuvioita. Kieltämättä vika oli minun: ei niitä juomia ole mikään pakko raahata mukaan tanssilattialle, eikä toinen tanssija ole syyllinen, mikäli sattuu kolhaisemaan lasin lattialle. Olisinkin tämän ihan hyvin ymmärtänyt, mutta eräs jo ennestään tuttu naama päätti ottaa oikein asiaksi haastaa riitaa asiasta. Huoh. Onneksi se ei kuitenkaan pilannut iltaa, ja tappeluiltakin säästyttiin. :-)
 Lopulta puoli neljän aikaan hoipuin Oonan ja Krisun kyydistä kotiin. En ehkä sittenkään ole vielä tullut vanhaksi, sillä ei se krapula yllättänyt yöllä eikä aamullakaan. :-D
Mutta että sellaista tällä kertaa - hyvää alkavaa viikkoa! Ja vielä kerran onnea Jasselle. ;-)

2 kommenttia:

  1. Harmittaa kyllä super paljon ettei me päästy, oltais voitu sopii menot, muttakun hotellia ei voinu enää siirtääkkää. Ehkä Jasse vielä toiste pitää juhlat heillä tai jotain, vaikkei toisia näin hienoja juhlia tulekaan. Kerranhan sitä vain lakki saadaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se osui vähän huonolle päivälle.. Mutta kyllä niitä juhlia vielä tulee! ♥ Tosin ei varmaan niitä lakkiaisia, mutta joitain muita kumminkin. :-D

      Poista