Erilainen tarina kiusaamisesta

Tällä kertaa vähän vakavammalla aiheella, kiusaamisella, joka on näin koulujen alkaessa hyvinkin ajankohtainen asia. Uskallan väittää, että jokainen meistä on kokenut kiusaamista jossain muodossa: jätetty ulkopuolelle, huudeltu perään tai ainakin nähnyt näin tapahtuvan toiselle. En ole koskaan ollut varsinaisesti koulukiusattu, mutta tiedän, miten pahalta se tuntuu. Halusinkin kertoa teille hieman erilaisen tarinan kiusaamisesta.

Ala-asteella meidän luokalle tuli uusi tyttö, joka oli vuoden muita vanhempi. Ystävyys alkoi sattumalta, kun istuttiin luokassa vierekkäin ja päädyttiin juttelemaan välitunnilla. Se tuntui jännittävältä: saada kutsu uuden ystävän luo ja puhua asioista, joista oman ikäiset eivät vielä puhuneet. Pian olinkin hänen luonaan joka ikinen ilta koulun jälkeen ja joka ikinen hetki koulun aikana. Jaettiin yhteiset kiinnostuksenkohteet ja keksittiin yhdessä uusia - olin onnellinen, kun löysin niin täydellisen ystävän.
Kouluvuoden kuluessa asiat alkoivat kuitenkin muuttua, ensin hitaasti ja huomaamatta. Suutuin muihin ystäviini, sillä kaikki varoittelivat tytön olevan huonoa seuraa. Ajauduin yhä kauemmas lapsuuden ystävistäni, enkä edes kunnolla tajunnut asiaa. Samaan aikaan uusi ystäväni alkoi haukkua ja kielsi näkemästä heitä. Olinhan kuitenkin hänen paras ystävänsä, eikä muita tarvittu. Jos näin muita ystäviä, siitä seurasi syyllistämistä ja lisää ilkeitä sanoja.
Ennen kesälomaa tyttö valehteli opettajalle, että entinen paras ystäväni oli lyönyt häntä. Siitä seurasi ihan kauhea haloo ja turhia syytöksiä. Hän kertoi minulle valehdelleensa ja oli siitä ylpeä. Yksi asia, joka tuntuikin kaikkein pahimmalta, oli jatkuva valehtelu.
Loman aikana olin käynyt ystäväni kanssa reissuissa ja viettänyt aikaa hänen luonaan. Kerran hän taivutteli tulemaan luokseen, koska halusi syödä lettuja. Lopulta lupasin tulla ja kävelymatkan jälkeen aloin leipomaan. Kun olin viimein saanut urakan valmiiksi, tyttö otti letut käteensä. Hän heitti niitä minun ja koiriensa päälle. Pidättelin itkua ja sanoin vihaisena, ettei niin saa tehdä, mutta hän vain jatkoi heittelyä ja nauroi. Lähdin kotiin ja sen matkan aikana tajusin, etten enää ollut onnellinen ystäväni seurassa. Ystävyys oli muuttunut manipuloinniksi ja jatkuvaksi piikittelyksi siitä, miten huono ja ruma olin.
Loma loppui ja jatkettiin tietysti samalla luokalla. Yhä useammin sain kuulla piikittelyä ja yhä useammin tyttö käski minun olla poissa muiden ystävieni luota. En uskaltanut sanoa vastaan, joten tein juuri niin, kuin hän halusi. Kaipasin ystäviäni, mutten saanut nähdä heitä juuri ollenkaan. Vuoden lopulla saatiin todistukset, joita katsoessaan tyttö otti minut kainaloonsa ja vei opettajan luo. ''Miten Mervillä voi olla paljon parempi todistus, vaikka ollaan molemmat yhtä surkeita?'' Olisitte nähneet opettajan ilmeen..
Näin jälkeenpäin paras asia, joka saattoi tapahtua oli, että tyttö muutti toiseen kaupunkiin. Aluksi tietysti itkin, sillä oltiinhan edelleen parhaat ystävät. Kävin hänen luonaan kaksi kertaa, joista toisen jälkeen laitoin välit poikki. Ensinnäkin, paikalla oli tytön uusia ystäviä, joiden kanssa tyttö pilkkasi kaikkea sanomaani, ulkonäköäni ja ylipäätänsä kaikkia asioita, joista pidin. Löysin myös talosta tavaroita, jotka omistin ja joiden luulin hukkuneen. Ne olivat kaikki esillä, eikä hän hävennyt asiaa ollenkaan. Lähdin kotiin ensimmäisen yön jälkeen, enkä enää vastannut viesteihin.
Harmi vaan, ettei se päättynyt vielä siihenkään. Olin kai suututtanut tytön, kun en enää ottanut yhteyttä. Löysin netistä viestejä, joiden mukaan olin varas, valehtelija ja vielä paljon pahempaakin..

Tarinalla on kuitenkin onnellinen päätös, sillä sain vanhat ystäväni takaisin ja viestit pois netistä muiden nähtäviltä. Ennen kaikkea, pääsin eroon ihmisestä, joka olisi voinut saada paljon pahempaakin tuhoa aikaan. En ole katkera, sillä meidän ystävyydessä oli paljon hyvääkin, mutta se jätti jälkensä. Kiusaaminen, oli se sitten millaista tahansa, jättää aina jäljen.

Kiusaamisen takana on jokin syy. Se saattaa olla kiusaajan epävarmuus ja halu pönkittää omaa asemaansa. Se voi olla myös kateellisuutta. Kiusaamisen kohteeksi riittää, että on jokin erottuva ominaisuus tai on vaikkapa hiljainen. Oikein etsimällä etsitään niitä sanoja, jotka osuvat arkaan kohtaan. Ajattelen, että yläaste on kiusaamisen kulta-aikaa: ollaan tarpeeksi vanhoja ymmärtämään oma paikkansa, muttei tarpeeksi kypsiä ymmärtämään tekojensa seurauksia. Tietysti osa on, mutta eivät kaikki. Itse säästyin vähällä, mutta osa ei ole niin onnekkaita.
Surullisinta on kuitenkin se, ettei kiusaaminen rajoitu aina peruskouluun. Puhutaan työpaikkakiusaamisesta ja pahimmassa tapauksessa ulkopuolelle jättäminen ja ivailu alkaa jo tarhassa. Kysymys kuuluukin: miksi? Miten tähän kaikkeen ollaan ajauduttu?

Monia ystäviäni on kiusattu koulussa, toinen toistaan julmemmilla tavoilla. Kun katson heitä, näen vain kauneutta ja vahvuutta - en yhtäkään syytä kiusaamiselle. Vika ei ole kiusatussa, vaikka se siltä usein tuntuukin. Vika on aina kiusaajan, oli taustalla mitä tahansa. Joskus ei ehkä tiedosteta, että ulkopuolelle jättäminen on yhtä lailla kivuliasta ja satuttaa ehkä vieläkin enemmän kuin haukkumasanat tai fyysinen väkivalta. Koulunkäynti muuttuu painajaiseksi, jollaista kenenkään ei pitäisi kokea.

Kiusaaminen jättää arven, jota kantaa mukanaan lopun elämäänsä. Mennyttä ei saa muutettua, mutta yritetään muuttaa nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Otetaan vastuu: jos nähdään jonkun jäävän porukasta tai kuullaan jonkun huutelevan ilkeitä sanoja - mennään väliin ja puututaan asiaan. Kiusaaminen on ajattelematonta ja typerää. Tehdään loppu kiusaamiselle.