sunnuntai 7. elokuuta 2016

Ruotsin reissun ostokset

Heippa! Vielä pieni paluu Ruotsin reissuun, sillä sieltä tuli hankittua vähän yhtä sun toista. Täytyy kyllä ensin todeta, että vapaa viikonloppu on tullut enemmän kuin tarpeeseen! Reissusta paluun jälkeen käytiin veljen kanssa katsomassa Suicide Squad (tykkäsin!) ja perjantaina lähdettiin vielä Mänttään taidenäyttelyyn. On ollut niin paljon ohjelmaa, että nyt on osannut taas nauttia rauhallisesta arjesta kotona. :-) Mutta siis, niihin ostoksiin!
Olen ihaillut Pidä Ruotsi Siistinä -Muumimukeja siitä asti, kun ensimmäinen niistä ilmestyi. Huono puoli oli vaan siinä, ettei näitä saa ostettua Suomesta. Sinisen mukin sain oikeastaan jo aikaisemmin, sillä vanhemmat toivat sen tuliaisena Tallinnasta. Tällä oli hintaa lähemmäs 30 euroa.
Alemman mukin ostin Ruotsin laivalta, sillä olin etsiskellyt sitä jo pitkään. Tällä oli hintaa vähän reilu 20 euroa. Tätä mukia myytiin läheisellä kirpparilla 50 euron hintaan, enkä ihan sellaisia hintoja ollut valmis maksamaan. Nyt se kuitenkin koristaa astiakaappiani ja olen enemmän kuin innoissani!
Pidä Ruotsi Siistinä -mukit ovat mielestäni niin ihania, että ne oli ihan pakko saada. Plussana tietysti vielä se, että osa mukien tuotosta menee hyvään tarkoitukseen. :-) 
Joko teillä on omanne tai aiotteko metsästää ne käsiinne?
Aikaisemmassa postauksessa mainitsikin, että ostin yhden puseron kahdessa värissä. Toinen on väritykseltään punertava ja kuvan paidassa on sini-mustia kuvioita valkoisella pohjalla. Paidat löytyivät New Yorkerista ja niillä oli hintaa alle kymmenen euroa /kpl.
Siinä sivussa ostin vielä paketin Björn Borgin alushousuja, jotka matsoivat vajaa 30 euroa. En usko, että ketään kiinnostaa lukea tästä aiheesta yhtään enempää, joten.. :-D
Yksi isompi hankinta oli Vanssin kukkakuvioiset tennarit, joiden kuvaaminen unohtui ihan kokonaan. Kengät päätyivät nimittäin heti käyttöön, eivätkä kulkeneet laukussa muiden ostosten tapaan. Uusille kengille olikin tarvetta, sillä edellisistä Vansseistani tuli jo varvas läpi..
Täytyy tunnustaa eräs asia: ensimmäisenä uudessa kaupungissa, kaupassa tai maassa tutkin aina välipalapatukoiden valikoiman. Olen kehittänyt niihin jonkinmoisen fiksaation, joten uudet maut ja merkit kiinnostavat aina. :-) Ruotsista ostin mm. MadeGood-merkin parapähkinän ja appelsiinin makuisen raakapatukan. Näitä on näkynyt jossain kaupoissa Suomessakin, mutta meren toisella puolen hinnat olivat huomattavasti edullisempia.
Laivalle oli ilmestynyt uusia Smiling-tuotteita, jotka ovat Reilua kauppaa ja vegaanisia. Ostin raakapatukoita kaikissa kolmessa maussa, joista parhaaksi on tähän mennessä osoittautunut Cashew-Mango. Kookoksen ystävänä halusin tietysti heti kokeiluun kookoslastut. Sellaisina ne eivät olleet kovin kummoisia, mutta soijajukurttiin sekoitettuna.. no, taivaallisia. ;-)
Viimeinen löytö on Ruotsin puolelta yhdestä suuremmasta ruokakaupasta. Olen jo pitkään etsinyt suoristavaa ja pörröisyyttä poistavaa hiustuotetta Suomen kaupoista, mutta siellä ollaan tarjottu lähinnä värjätyille ja käsitellyille tuotteille tarjottuja kiiltosuihkeita. Ruotsissa olikin sitten valikoimaa vaikka muille jakaa, ja Ecolinkin Straight Creme ylitti kaikki odotukset. Tuotteella oli hintaa vähän päälle 44 kruunua (4,50 e). Tuote jättää hiukset niin silkkisen sileiksi, että täytyi laittaa tädille tilauspyyntö myöhempää tarvetta varten. :-D
Sellaisia ostoksia tällä kertaa. 
Mitä mieltä olette? ♥  
 
Ps. Snickers-raakakakun resepti löytyy leivontablogin puolelta! :-)

6 kommenttia:

  1. muumimukit ovat niin ihania. toi paitakin on tosi hieno.
    mulla kanssa kiinnostaa aina kokeilla kaikkia uusia tuotteita myös eri patukat kiinnostavat.
    Kiva postaus! :)
    toi kakkukin näyttää hyvältä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ei löydy toisia yhtä kivoja astioita. :-) Kiitos.
      Kiva kuulla, etten ole ainoa. Ulkomailla on vaan kiva, kun löytää ihan uusia tuotteita ja maisteltavia.
      Kiitos! ♥

      Poista
  2. Ihania muumimukeja! En ennen ollut kuullutkaan noista Ruotsin mukeista. Itse ajattelin kerätä jonkun verran muumimukeja ja jo 4kpl löytyy. Eniten minua mietityttää vähäinen kaappitila kun noista mukeja on niin paljon! Aiemmin olen keräillyt muumilusikoita, mutta nyt ajattelin kerätä noita mukejakin (ja muita astioita), koska ovat niin sopivan kokoisia. Kupit ovat täydellisen kokoisia teelle, kulhot puurolle ja jogurtille ja lautaset esim. leiville tai pikkuruuille. Tosin ajattelin, etten aio noita astioitakaan läheskään kaikkia kerätä, koska otan ne käyttöön, enkä tee mitään kymmenillä kulhoilla ja kupeilla. :D
    Mutta ainakin läheiset tietävät mitä voi hankkia lahjaksi. ;) Tulipa sepustus taas. Halusin vain purkaa intoani jonkun muumikeräilijän kanssa. xD
    Ruotsinreissusi on ollut selvästi mukava ja olet tehnyt mahtavia löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mukit ovatkin vähän vieraampia, kun ei niitä pahemmin Suomessa edes mainosteta. :-) Oli vaan pakko saada ne omaa kokoelmaa täydentämään.
      Siinäpä se ongelma onkin: mihin ihmeeseen saa mahtumaan kaikki astiat? Olet joutunut raivaamaan omille tilaa jo parista eri kaapista.. :-D Muumilusikat ovat myös ihania (ja niiden hyvä puoli on myös siinä, etteivät ne vie niin paljoa tilaa)! Ei ehkä kannatakaan ihan kaikkia hankkia, vaan ne, joista pitää oikeasti. ♥
      Sama täällä, pyydän aina lahjaksi Muumiastioita. Hahah, kyllähän harrastuksista (etenkin tästä) pitää voida intoilla. :-D
      Oli kyllä mukavaa ja olen tyytyväinen löytöihini. :-)

      Poista
  3. Noita Ruotsin mukeja on ainakin Helsingistä Muumishopista saanut, en tiedä tämän hetken tilannetta. Hinta taisi olla ~30€/muki. Ne on kyllä kivoja, itsellä vain innostus on vähän hiipunut, tosin luulisi vajaan 40mukin yhdelle riittävän :) Säästätkö noita muuten omaan asuntoon, vai ovatko teillä perheen käytössä? Mä oo kaappitilan rajallisuuden vuoksi jakanut mukit kolmeen "ryhmään"; kesä- välikausi- ja talvimuumimukit, joita siis vaihdan vuodenaikojen mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä tietää. :-) Niin, kyllähän se 40 mukia aika paljon yhdelle ihmiselle on.. Tosin taidan omistaa vieläkin enemmän. :-D Mutta se on harrastus, joten ehkä se sallitaan.
      Meillä on osa käytössä, mutta pari kalliimpaa mukia olen laittanut toiseen astiakaappiin säilöön. Periaatteessa kuitenkin mukit ovat käytössä, enkä niitä erityisemmin säästele. Ryhmittely on käytössä täälläkin: talvella talvimukeja, kesällä ja keväällä kesäisempiä. Eihän niitä muuten saisi kaappiin edes mahtumaan :-D

      Poista