sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Never never land -teemabileet

Heippa hei! :-) Eilinen yö kului juhliessa pitkään odotettuja ja suunniteltuja Never never land -teemabileitä. Juhlat jatkuivat pitkälle aamuyöhön, mutta täällä sitä nyt ollaan - kaikesta väsymyksestä selvinneinä. Mikähän on seuraavien bileiden teema?
 Karoliinan kanssa vietettiin edellinen ilta katsellen Hobitti 3. -elokuvaa - ja ilmeisesti eksyin hieman väärään elokuvaan pukuvalinnassani. Mutta kukapa sitä tietää, vaikka Mikä mikä maasta löytyisi haltioitakin? ;-)
 
Herättiin lauantaina aikaisin ja alettiin valmistella juhlia. Aamulla katsottiin tosin pari tuntia elokuvaa, mutta siitäkin huolimatta oli reilusti aikaa laittautua, koristella ja asetella tarjottavia kippoihin. Ensimmäiset vieraat kun saapuivat joskus neljän ja viiden välillä.
 Toki bileet painottuivat enemmän juomapuoleen - mutta aina, jos on syy leipoa, olen heti valmiina! Tarjolla oli mm. kinuski-päärynäjuustokakkua, kasvispiirakkaa ja sitrusboolia.. Olisi ehkä voinut olla enemmänkin tarjolla, sillä kupit tyhjennettiin melkein viimeistä murua myöden.

 Porukkaa kertyi ihan kiitettävissä määrin! Paljon oli vanhoja tuttuja naamoja, mutta myös uusia tuttavuuksia oli useampia kuin yksi. ;-) Paikalla oli mm. Sanni, Oona, Jasse, Makko, Tatu, Olli, Toni, kaksi Riinaa, Elli, Leevi, Pia, Hanna, Johanna, Mia,.. No joo, pointti oli, että aika täyteen saatiin tämäkin omakotitalo pakattua. :-D
 Ensimmäistä kertaa sain myös hyvän syyn kutsua kavereita kylään Lohjalta: Meme ja Riina viettivät iltaa meidän kanssa ja jäivät myös seuraavaksi aamuksi. Olipa hämmentävää, kun ''kaksi erillistä elämää'' sulautuivat yhteen: Lohjalla olen tavallaan aivan erilaisessa ympäristössä, minkä jälkeen palaan Lahteen tavallisen arjen pariin. Mutta niin ne kaksi elämää vaan sulautuivat yhteen, ja oli oikein hauskaa näiden leidien kanssa!
Ihana Oona
 Ilta oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut, vaikka muut yökyläläiset karkasivat nukkumaan kahden jälkeen. Siinä sitten sinnittelin hereillä ja yritin kestää univelkaa, kun muutamilla juhlat jatkuivat vielä pitkälle aamuyöhön.. :-D
 Siinä vaiheessa, kun tuli hitaiden aika, olin jo päättänyt siirtää talovastuun veljelle. Tosin aika hupaisaltahan tuo Tatun ja Makon yhteistanssi näytti... ;-) En kyllä halua edes arvata, kuinka pitkään nuo loput sankarit jatkoivat juhlintaa...
Mutta joo, sellainen ilta ja sellaiset bileet. Hauskaa oli! Tänään vielä vietettiin aamupäivä yhdessä yökyläläisten (Karoliinan, Sannin, Riinan ja Memen) kanssa. Olo oli oikeastaan aika hyvä, mutta pikku hiljaa alkaa viikon vähäiset yöunet painaa.. Josko tänään menisi aikaisemmin nukkumaan. :-D
Heippa!

4 kommenttia:

  1. mistä tollaset keijukorvat löysit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Butterik's -kaupasta, niillä oli hintaa n. 28 e. :-)

      Poista
  2. Naurattaa nuo kaksi viimeistä kuvaa :D Ja olitpas suloinen haltia! :3
    Tuo kakku näyttää niin ihanalta myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, sama täällä. :-D Oli meinaan aika ikimuistoinen näky! Kiitos paljon. ♥ Ja kiitos vielä uudestaan. :-D

      Poista