Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivokset. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 4. kesäkuuta 2017
Veljen valmistujaisjuhlat
Moikka! Tällä viikolla veli valmistui tradenomiksi, joten olihan sitä juhlittava ihan kahteen otteeseen. Viikolla käytiin ulkona syömässä perheen kesken ja lauantaina järjestettiin pienet juhlat sukulaisille.
Keskiviikkona oli veljen valmistujaisjuhlat, joihin en päässyt osallistumaan. Aamupäivällä oli aika poliklinikalle juuri silloin, kun juhlat olisivat alkaneet. Onni onnettomuudessa, sillä ajan jälkeen jäi muutama tunti aikaa Tonyn kanssa kaupungilla vietettäväksi. Istuttiin teellä, juteltiin ja saatiin aika kulumaan ihmeen nopeasti, vaikka juhlat päättyivät vasta vähän ennen neljää. Kun sitten tapasin porukat ruokapaikan edessä, hymyilin typeränä ja autuaan onnellisena. :-D
Lahteen avattiin Fafa's -ravintola jo aikoja sitten, mutten ollut vieläkään saanut aikaiseksi käydä testaamassa paljon kehuttuja ruokia. Onneksi myös muut perheenjäsenet olivat innokkaita kokeilemaan ravintolan tarjontaa. Tilasin vegaanisen mezesalaatin, jossa oli mm. paahdettua kukkakaalia, erilaisia kastikkeita, maailman parasta falafelia ja munakoisoa. Ei jättänyt kylmäksi, eikä ainakaan nälkäiseksi. Käytiin hakemassa matkaan kahvit ja lähdettiin kotia kohti.
Oli kiva viettää vaihteeksi aikaa perheen kesken ja istua ravintolassa kaikessa rauhassa. Onhan se nyt aina yhtä hienoa, kun veli saa uuden sulan hattuunsa. Tässä tapauksessa tosin uusi tutkinto ja nauha ylioppilaslakkiin taitaisi olla osuvampi ilmaisu. :-D Veljellä on nyt datanomin ja tradenomin tutkinnot, joista on tarkoitus jatkaa vielä ylemmälle asteelle. En ole mikään tekniikan ihmelapsi, joten on kätevää, että nämä jutut sujuvat veljeltä.
Lauantaina oli vuorossa juhlat sukulaisten kesken. Päätettiin pitää
kutsulista pienenä ja pyydettiin paikalle vaan muutamat läheisimmät:
äidin sisko, siskon mies, serkut ja Olli. Tein tarjolle vegaanista
raparperi-kinuskikakkua ja soija-voileipäkakkua. Tarjottavien reseptit löytyvät täältä. Myhäilin tyytyväisenä, sillä kasvisleikkeleillä täytetty voileipäkakku upposi jopa vannoutuneille lihansyöjille. ;-)
Jännitin juhlia etukäteen, sillä olen jokaista solua myöten introvertti. Ahdistun, kun täytyy olla sosiaalinen ja viettää aikaa isossa porukassa. Julhat sujuivat kuitenkin hyvin ja oltiin rennosti, ottamatta sen kummempia paineita. Pelattiin veljen konsolilla Supermariota, juotiin liian monta kuppia teetä ja kahvia, juteltiin ja naurettiin. Suurin osa otti limsaa vahvempaa, joten tunnelma muuttui entistä rennommaksi iltaa kohden. Vieraat jäivät myöhään, sillä onhan veljen valmistujaisia juhlittava kunnolla. :-)
Sellaiset juhlat tällä kertaa. Fafa'sin ruoille kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Sukulaisten vierailulle lämmin peukutus. Näitä enemmän, kiitos. :-) Onnea kaikille valmistuneille!
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Never never land -teemabileet
Heippa hei! :-) Eilinen yö kului juhliessa pitkään odotettuja ja suunniteltuja Never never land -teemabileitä. Juhlat jatkuivat pitkälle aamuyöhön, mutta täällä sitä nyt ollaan - kaikesta väsymyksestä selvinneinä. Mikähän on seuraavien bileiden teema? ♥
Karoliinan kanssa vietettiin edellinen ilta katsellen Hobitti 3. -elokuvaa - ja ilmeisesti eksyin hieman väärään elokuvaan pukuvalinnassani. Mutta kukapa sitä tietää, vaikka Mikä mikä maasta löytyisi haltioitakin? ;-)

Herättiin lauantaina aikaisin ja alettiin valmistella juhlia. Aamulla katsottiin tosin pari tuntia elokuvaa, mutta siitäkin huolimatta oli reilusti aikaa laittautua, koristella ja asetella tarjottavia kippoihin. ♥ Ensimmäiset vieraat kun saapuivat joskus neljän ja viiden välillä.
Toki bileet painottuivat enemmän juomapuoleen - mutta aina, jos on syy leipoa, olen heti valmiina! Tarjolla oli mm. kinuski-päärynäjuustokakkua, kasvispiirakkaa ja sitrusboolia.. ♥ Olisi ehkä voinut olla enemmänkin tarjolla, sillä kupit tyhjennettiin melkein viimeistä murua myöden.
Porukkaa kertyi ihan kiitettävissä määrin! Paljon oli vanhoja tuttuja naamoja, mutta myös uusia tuttavuuksia oli useampia kuin yksi. ;-) Paikalla oli mm. Sanni, Oona, Jasse, Makko, Tatu, Olli, Toni, kaksi Riinaa, Elli, Leevi, Pia, Hanna, Johanna, Mia,.. No joo, pointti oli, että aika täyteen saatiin tämäkin omakotitalo pakattua. :-D
Ensimmäistä kertaa sain myös hyvän syyn kutsua kavereita kylään Lohjalta: Meme ja Riina viettivät iltaa meidän kanssa ja jäivät myös seuraavaksi aamuksi. Olipa hämmentävää, kun ''kaksi erillistä elämää'' sulautuivat yhteen: Lohjalla olen tavallaan aivan erilaisessa ympäristössä, minkä jälkeen palaan Lahteen tavallisen arjen pariin. Mutta niin ne kaksi elämää vaan sulautuivat yhteen, ja oli oikein hauskaa näiden leidien kanssa! ♥
Ihana Oona ♥ |
Ilta oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut, vaikka muut yökyläläiset karkasivat nukkumaan kahden jälkeen. Siinä sitten sinnittelin hereillä ja yritin kestää univelkaa, kun muutamilla juhlat jatkuivat vielä pitkälle aamuyöhön.. :-D
Siinä vaiheessa, kun tuli hitaiden aika, olin jo päättänyt siirtää talovastuun veljelle. Tosin aika hupaisaltahan tuo Tatun ja Makon yhteistanssi näytti... ;-) En kyllä halua edes arvata, kuinka pitkään nuo loput sankarit jatkoivat juhlintaa...
Mutta joo, sellainen ilta ja sellaiset bileet. Hauskaa oli! ♥ Tänään vielä vietettiin aamupäivä yhdessä yökyläläisten (Karoliinan, Sannin, Riinan ja Memen) kanssa. Olo oli oikeastaan aika hyvä, mutta pikku hiljaa alkaa viikon vähäiset yöunet painaa.. Josko tänään menisi aikaisemmin nukkumaan. :-D
Heippa! ♥

sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Sitten tuli lierojen yö.
Hellou! Eilen juhlistettiin Karoliinan 21-vuotissynttäreitä hyvässä seurassa telkkua katsellen, juomia litkien ja jutellen. Musiikkiakin saatettiin huudattaa vähän pidempään, kuin kerrostalon hiljaisuus olisi sallinut.. Mutta sen pidemmittä puheitta - annetaan kuvien puhua puolestaan! ♥
Leivoin Dumle-juustokakun viemisiksi, minkä lisäksi tarjolla oli mm. kasvispiirakkaa ja lakritsisia mokkapaloja. ♥
Paikalla oli tosiaan paljon tuttuja! Kutsuin Jassen ja Sannin mukaan, ja sainkin siinä kaupanpäälle vielä kyydit molempiin suuntiin. Jostain syystä suurin osa kuvista on juurikin tuon viimeisimmän kaltaisia.. :-D
Ilta sujui pääosin hyvissä merkeissä, ja oli ihanaa viettää aikaa ystävien kanssa. :') Ehkä olisi voinut jättää pari lasillista ottamatta, mutta sattuuhan sitä paremmissakin piireissä..
Tultiin juhliin jo kuuden aikoihin, ja lähdettiin siinä puolen yön jälkeen.
Ja sitten tuli lierojen yö, totta tosiaan. Tein läheisempää tuttavuutta vessanpöntön kanssa, eikä nyt ainakaan tee ihan heti mieli juhlia uudestaan. :-D Onneksi aamulla oli jo parempi olo! ♥
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Viikonloppua ja isänpäivä
Moikka! Onpa ollut taas kiireinen viikonloppu: melkein hetkeäkään ei ole ehtinyt hengähtämään, mutta onneksi suurin osa tekemisistä on ollut mieleisiä. Olen ehtinyt ihailla lumen peittämää Lahtea, nähdä ystäviä, käydä kaupunkikierroksella, täyttää loputtomia pinoja Kelan papereita käsi ylös, jos olet joskus niiden kanssa turhautunut!, järjestänyt isänpäiväbrunssia,... ♥ Tässä nyt vähän kuvallista informaatiota kuluneesta viikonlopusta:
Perjantaina lähdin aikaisin aamupäivällä Työkkärin ajalle, minkä jälkeen jäikin sopivasti aikaa nähdä Karpoa! Meidän oli tarkoitus viettää muutama tunti Karpon luona, mutta jotenkin se aika hujahti kirpparilla kiertelyssä ja talvisia kuvia napsiessa. Matkalla keskustasta huomattiin, että kello olikin jo melkein kaksi! Kummasti aika rientää, kun on hyvässä seurassa.. :-)
Olin sopinut treffit kaupungilla
kahdeksi, joten oli pakko kääntyä takaisin sinne päin. Matkalla saatoin
eksyä vielä Maustemestaan, mutta siitä lisää myöhemmin...
Tässä vielä parempaa kuvaa torstaina otetusta tatuoinnista! ♥
Tällä hetkellä koko ranteen alueella onkin ihan näyttävän kokoinen mustelma...
Eivät ne treffit mitenkään erityisen romanttiset olleet: ihan vain laatuaikaa äidin kanssa.
Ensimmäisenä käytiin syömässä Kauppahallin Cafe Annikassa salaatit, jotka ovat edullisia (6e) ja mahdollisesti parhaita maistamiani. Täytteet saa valita oman mielen mukaan tiskiltä: otin mm. aurinkokuivattuja tomaatteja, cantaulopemelonia, valkoisia papuja, raejuustoa ja fetaa. Nam! ♥
Syömisen jälkeen lähdettiin metsästämään lahjoja isänpäivää ja veljen lähestyviä synttäreitä varten. Lahjat löytyivätkin aika nopeasti, joten jäätiin vielä kiertelemään muutamiin kauppoihin ihan ajankuluksi.. :')
Maustemestassa en ollut käynyt koskaan aikaisemmin - mutta tällä kertaa päätin viimein poiketa. Siellä olikin sitten vaikka ja mitä: pähkinöitä, mausteita, teetä, kahveja, karkkeja, kuivahedelmiä,.. Ensimmäisenä oli kahmittava käsiin kaikki ihanimmat makukahvit (joita sai 3 kpl/10e), minkä jälkeen ostin vielä isälle pussillisen hänen lempparisuklaitaan. Olisin voinut ostaa melkein kaiken, mitä kaupasta löydyin, mutta onneksi oli sentään vähän kohtuudentajua matkassa. :-D Kaupungilta ostin myös yhden paidan alennuksesta, mutta siihen se sitten suunnilleen jäikin.
Lauantaipäivän onnistuin kuluttamaan lähes pelkästään Kelan ja Työkkärin kaavakkeita täyttäen - ja välillä oli jo ihan kyynel silmäkulmassa. Tuntui, ettei mistään saanut selkoa, ja että tein kaiken ihan väärin. Onneksi veli tuli kuitenkin illalla pelastamaan tilanteen! Voi sitä helpotuksen määrää, kun sain viimeisetkin annetut tehtävät hoidettua... ♥
Mutta sitten isänpäivään: tänään muistettiin isää tarjoamalla suolaisia ja makeita herkkuja sekä antamalla perjantaina hankitut lahjat. Oli ihana nähdä, miten pienillä asioilla sai isän ilahtumaan. Siinä se hykerteli tyytyväisenä jokaiselle lahjalle, nopeasti väsytylle kortille ja saamilleen herkuille. ♥
Tällä kertaa tarjolla oli mm. bageleita, juustokakkua ja smoothieta. Oli kiva, kun velikin oli vaihteeksi kotosalla, ja vietettiin isänpäivää koko perheen voimin. :-) Illemmalla sitten heitettiin veli kotiin ja käytiin kävelyllä satamassa. Päivä kului ihan hetkessä - mutta oli kyllä aamusta iltaan asti onnistunut! ♥
Sain kerrankin Minnistä onnistuneita kuvia!
Eikös olekin aika kaunis tuo meidän 15-vuotias kisuneitimme? ♥
PS. Sain viimein valmiiksi Adele-taulun! Jos kiinnostuit, lisätietoja löydät täältä.
Mukavaa alkavaa viikkoa - nauttikaa siitä lumesta ja loskasta nyt, kun sitä vielä on! Heippa. ♥
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Prinsessabileet ja illanistujaiset
Heippa! Viikonloppuna juhlistettiin hirmuista halloweenia oikein kahteen otteeseen: ensimmäisenä iltana pukeuduttiin mekkoihin ja tiaroihin, seuraavana iltana katsottiin kauhuelokuvia pitkälle yöhön. Aika on mennyt hirmuisen nopeasti - ja hauskaa on taatusti ollut! :-)
Prinsessabileet
Oona järjesti halloweenin juhlistamiseksi vaaleanpunaiset prinsessabileet, joissa pukeuduttiin arvatenkin mekkoihin ja tieroihin - mitä enemmän rimpsuja ja röyhelöitä, sen parempi! ♥
Sain Jasselta kyydin seitsemän aikoihin, ja pakkasin mukaan yöllä leipomani muffinit.
Illan isännöitsijät: Aladdin (Krisu) ja Jasmine (Oona)! :-)
Olin tällä kertaa ihan energiajuoma-limulinjalla, mutta kyllä niidenkin voimalla oli hauska tanssia ja hölistä. Oli vaihteeksi kiva olla se, joka katsoo muiden toilailuja pieni hymynkare huulilla.. :-)
Oonan, Jassen ja Krisun lisäksi paikalla oli paljon tuttuja naamoja: Sanni, Hanna, Johanna, Sonia, Jossu, Ese, Jali,.. Porukkaa oli niin paljon, ettei kaikkien kanssa ehtinyt edes jutella! :-D
Kotiin lähdin joskus yhdentoista jälkeen, eikä ollut tylsää hetkenkään aikaa. Lähteminen olikin sitten astetta vaikeampaa, kun joutui kaapatuksi syliin ja ihmisten pitelemäksi, ettei vaan lähtisi. ''Et saa lähteä, nukut täällä vaan, lähet vasta huomenna sitten, jooko?''
Oli hauska ilta ja mahtavia ihmisiä! ♥
Illanistujaiset
Illanistujaiset järjestettiin tällä kertaa täällä, joten sain tehtäväkseni vastata illan tarjoilusta (ruoista, en sentään juomapuolesta). Leivoin tarjolle appelsiini-suklaisen hämähäkkikakun, leikkelin vihannes- ja hedelmätikkuja,.. Näiden lisäksi oli tarjolla vielä mm. sipsiä, dippejä, karkkia, keksejä,.. Ja tottakai sitä juomaakin täytyi olla vähintään riittävästi! ♥
Ensimmäisenä paikalle saapui ihana Makko-veli, jota oltiinkin Pupan ja Minnin kanssa odoteltu. Kello taisi olla siinä vaiheessa vähän yli iltakuuden..
Oltiin tällä kertaa päätetty pitää illanistujaiset pienemmällä porukalla: Makko, Olli, Sanni ja Karpo ilmestyivät siis sovitusti paikalle. Odotettiin myös rakasta lapsuudenystävää vierailulle, mutta se ei nyt tällä kertaa onnistunutkaan - seuraavalla kerralla sitten! :-) Paikalla kävi piipahtamassa myös Noora..
Illan ohjelmaan kuului siis tosiaan juomien ja hyvän seuran lisäksi kolme ''ei niin pelottavaa'' kauhuelokuvaa: The Others, The Unborn ja Silent hill.
Saattaa hyvin olla, että suurin osa elokuvista meni ohi siinä vitsaillessa ja nauraessa - mutta eipähän ainakaan ollut niin pelottavaa! ♥ Jatkettiin elokuvien katselua pitkälle aamuyöhön..
Olivat kyllä parhaat illanistujaiset tähän mennessä! :-) Milloin uudestaan?
Huomenna on taas lähtö Lohjalle - minne se viikonloppu oikein katosi? :-o Ei huvittaisi ollenkaan lähteä, kun tuntuu, että olisi vasta palannut sieltä takaisin! Oli miten oli, loppuviikolle on sen verran jännittävää odotettavaa, että kyllä se viikko siinä sivussa menee... Nyt pitää kuitenkin hipsiä hiuksia värjäämään - joten adios! :-D
Juhlittiinko siellä halloweenia? ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)