sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Viikonloppua ja isänpäivä

Moikka! Onpa ollut taas kiireinen viikonloppu: melkein hetkeäkään ei ole ehtinyt hengähtämään, mutta onneksi suurin osa tekemisistä on ollut mieleisiä. Olen ehtinyt ihailla lumen peittämää Lahtea, nähdä ystäviä, käydä kaupunkikierroksella, täyttää loputtomia pinoja Kelan papereita käsi ylös, jos olet joskus niiden kanssa turhautunut!, järjestänyt isänpäiväbrunssia,... Tässä nyt vähän kuvallista informaatiota kuluneesta viikonlopusta:
 Perjantaina lähdin aikaisin aamupäivällä Työkkärin ajalle, minkä jälkeen jäikin sopivasti aikaa nähdä Karpoa! Meidän oli tarkoitus viettää muutama tunti Karpon luona, mutta jotenkin se aika hujahti kirpparilla kiertelyssä ja talvisia kuvia napsiessa. Matkalla keskustasta huomattiin, että kello olikin jo melkein kaksi! Kummasti aika rientää, kun on hyvässä seurassa.. :-)
Olin sopinut treffit kaupungilla kahdeksi, joten oli pakko kääntyä takaisin sinne päin. Matkalla saatoin eksyä vielä Maustemestaan, mutta siitä lisää myöhemmin...
 Tässä vielä parempaa kuvaa torstaina otetusta tatuoinnista!  
Tällä hetkellä koko ranteen alueella onkin ihan näyttävän kokoinen mustelma...
 Eivät ne treffit mitenkään erityisen romanttiset olleet: ihan vain laatuaikaa äidin kanssa. 
Ensimmäisenä käytiin syömässä Kauppahallin Cafe Annikassa salaatit, jotka ovat edullisia (6e) ja mahdollisesti parhaita maistamiani. Täytteet saa valita oman mielen mukaan tiskiltä: otin mm. aurinkokuivattuja tomaatteja, cantaulopemelonia, valkoisia papuja, raejuustoa ja fetaa. Nam!
Syömisen jälkeen lähdettiin metsästämään lahjoja isänpäivää ja veljen lähestyviä synttäreitä varten. Lahjat löytyivätkin aika nopeasti, joten jäätiin vielä kiertelemään muutamiin kauppoihin ihan ajankuluksi.. :')
 Maustemestassa en ollut käynyt koskaan aikaisemmin - mutta tällä kertaa päätin viimein poiketa. Siellä olikin sitten vaikka ja mitä: pähkinöitä, mausteita, teetä, kahveja, karkkeja, kuivahedelmiä,.. Ensimmäisenä oli kahmittava käsiin kaikki ihanimmat makukahvit (joita sai 3 kpl/10e), minkä jälkeen ostin vielä isälle pussillisen hänen lempparisuklaitaan. Olisin voinut ostaa melkein kaiken, mitä kaupasta löydyin, mutta onneksi oli sentään vähän kohtuudentajua matkassa. :-D Kaupungilta ostin myös yhden paidan alennuksesta, mutta siihen se sitten suunnilleen jäikin.
 Lauantaipäivän onnistuin kuluttamaan lähes pelkästään Kelan ja Työkkärin kaavakkeita täyttäen - ja välillä oli jo ihan kyynel silmäkulmassa. Tuntui, ettei mistään saanut selkoa, ja että tein kaiken ihan väärin. Onneksi veli tuli kuitenkin illalla pelastamaan tilanteen! Voi sitä helpotuksen määrää, kun sain viimeisetkin annetut tehtävät hoidettua...
 Mutta sitten isänpäivään: tänään muistettiin isää tarjoamalla suolaisia ja makeita herkkuja sekä antamalla perjantaina hankitut lahjat. Oli ihana nähdä, miten pienillä asioilla sai isän ilahtumaan. Siinä se hykerteli tyytyväisenä jokaiselle lahjalle, nopeasti väsytylle kortille ja saamilleen herkuille.
 Tällä kertaa tarjolla oli mm. bageleita, juustokakkua ja smoothieta. Oli kiva, kun velikin oli vaihteeksi kotosalla, ja vietettiin isänpäivää koko perheen voimin. :-) Illemmalla sitten heitettiin veli kotiin ja käytiin kävelyllä satamassa. Päivä kului ihan hetkessä - mutta oli kyllä aamusta iltaan asti onnistunut!
Sain kerrankin Minnistä onnistuneita kuvia!  
Eikös olekin aika kaunis tuo meidän 15-vuotias kisuneitimme?
PS. Sain viimein valmiiksi Adele-taulun! Jos kiinnostuit, lisätietoja löydät täältä.
Mukavaa alkavaa viikkoa - nauttikaa siitä lumesta ja loskasta nyt, kun sitä vielä on! Heippa.

2 kommenttia:

  1. Oi tulipa Adelesta hieno ! :) En osannut yhtään odottaa mimoista kuvaa teet.

    Voisin pikkuhiljaa alkaa vaihtaa nimeäni täällä sunkin blogissa Karposta Karoliinaksi, kun ei olla enää edes amiksessa ;D Vaikkakin sulla on toi monta vuotta palvellut tagi, voihan sen käyttöä silti jatkaa. Haha, ei vaan, ei sillä niin väliä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Sen kanssa oli aika paljon ongelmia, kun maalit ei oikein ''toimineet'' tuolla pohjalla. Luulin jo, etten saa sitä koskaan valmiiksi! Onneksi kuitenkin sain.
      Oot kyllä ihan oikeassa. :-D Se on vaan jotenkin niin vakiintunut status, että muuttamisessa menee hetki totutteluun....

      Poista