''Koti on koti ja sinne voi palaa vaik lähtis kaikkialta''

Mikä olikaan se asia, jonka jätin kertomatta teille edellisessä postauksessa?

Karoliina ja Sanni muuttivat takaisin Lahteen! En voi edes sanoin kuvailla, miten hyvältä tuntuu, kun voi vaan poiketa kylään vaikka koulupäivän jälkeen. Välimatkaa ei ole enää neljän tunnin verran, vaan voi nähdä vaikka päivittäin. Lahti tuntuu jotenkin täydemmältä, kokonaiselta. En enää ikinä päästä Karoliinaa takaisin Turkuun!

 Muistinko jo mainita, että asunto sijaitsee torin kulmalla?

Tällä viikolla olenkin käynyt Karoliinan ja Sannin luona useampaan otteeseen. Pitkän ja rasittavan koulupäivän jälkeen piristyi kummasti, kun pääsi katsomaan uutta asuntoa ja ihan vaan juttelemaan. Perjantain koulupäivän jälkeen jäin kylään useammaksi tunniksi niin, että ehdittiin jutella ja katsella Netflixiä. Ihan paras päätös kouluviikolle! ♥

 Mistä tietää, että koulumotivaatio on kateissa?

Koulussa tuntuu olevan ilmassa yleinen motivaation lasku: melkeinpä ketään ei pahemmin kiinnosta istua koulussa iltaan asti tekemässä rästihommia, eikä päivisinkään juuri riemunkiljahduksia kuulu. En tiedä, johtuuko se keväästä ja loman lähestymisestä vai rasittavasta kurssista, mutta tällä hetkellä koulussa olo tuntuu vähintäänkin puuduttavalta. Ei vaan jaksa, eikä kiinnosta. Töiden tekeminen on lähinnä stressaavaa, kun on saatava kaikki valmiiksi ennen lomaa. Kyllähän kouluun ne hyvätkin puolensa mahtuvat, ja uskon toisen vuoden alkavan taas motivoivana ja mielenkiintoisena. Nyt vaan olisi jotenkin löydettävä mielenkiintoa käynnissä olevaan, melko tärkeään kurssiin..

 Mitä tehdä, kun ei vaan ihan oikeasti kiinnosta?

Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä lopulta kyse on vaan opiskelusta. Se ei lopulta ole ihan niin justiinsa, vaan välillä voi ottaa vähän omaa lomaa. Käväisin keskiviikkona koululla pitämässä esitelmän kurssin edistymisestä, kuuntelin vähän aikaan muiden esitelmiä ja lähdin sitten keskustaan. Oltiin jo aikaisemmin sovittu äidin kanssa, että lähdetään keskustaan vähän shoppailemaan. Meillä piti olla keskiviikkona projektipäivä, mutta sain kuulla, että meillä oli sittenkin koulua. Menin siis tosiaan paikalle muutamaksi tunniksi, sitten lähdin viettämään shoppailupäivää.

Keskiviikko oli oikeastaan aika ihana päivä: käytiin ulkona syömässä, otettiin bussi Karismaan ja kierreltiin siellä useamman tunnin ajan. En pahemmin edes tuntenut syyllisyyttä loppupäivän väliin jättämisestä - tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Hetki omaa aikaa ja lomailua äidin seurassa. ♥

 Shoppailupäivän saldo?

Kevät on mystistä aikaa, sillä auringon paistaessa ja ilmojen lämmetessä iskee hirveä tarve saada kaikkea uutta! Shortseja, kukkamekkoja, ohuempia neuleita,.. Ainakin yritän pysyä kohtuudessa, ja olen ostanut vain eniten tarvitsemiani juttuja. H&M:stä ostin keltaiset shortsit (14,95 e) ja ohuen harmaan neuleen (9,95 e). Punnitse&Säästä on yksinkertaisesti pakko tarkistaa läpi aina tilaisuuden tullen: kokeiluun lähti Quinoa Popseja ja tutumpia kuivahedelmiä ja Quest bareja. ♥

 

Lopuksi vielä pari kuvaa tältä päivältä. Vietettiin aurinkoista sunnuntaipäivää Karoliinan ja Sannin kanssa Radiomäellä ja satamassa. Sää oli yksinkertaisesti niin kaunis, ettei sitä vaan voinut viettää sisällä. ♥ Juteltiin, kuvailtiin ja oltiin vaan. Nyt on kyllä sellainen olo, että jaksaa taas huomenna herätä aikaisin ja pakertaa koulussa pitkää päivää. :-)

 Kaiken kaikkiaan on ollut ihan mukava, joskin raskas viikko. Pitkien koulupäivien vastapainoksi on saanut viettää pari upeaa päivää ystävien ja perheen kanssa. Ei valittamista!

Miten teidän viikko on sujunut? ♥

''Sunday morning is everyday for all I care''

Heippa! Tämä viikonloppu on ollut aika rauhallinen, enkä ole tehnyt mitään kovin erikoista. Kouluviikko ei ollut raskas, vain opetusta oli varsinaisesti vain yhtenä päivänä, mutta kaipasin kuitenkin kiireettömyyttä ja lepoa. Niinpä siis toivon, että näistä kuvista välittyy vähän sitä kaivattua viikonloppuista zen-henkeä. :-D

Joskus aamun voi aloittaa sängyssä loikoillen, aamupalaa syöden ja kirjaa lueskellen. Niin tapahtuu kyllä ihan liian harvoin, mutta voisi ihan ottaa tavaksi aloittaa aamun näin aina silloin tällöin. Rakastan aamuja, kuten ehkä tiedättekin, etenkin näitä kiireettömiä viikonloppuaamuja. Ikkunoista tulviva auringonvalo tekee aamuista vieläkin parempia. ♥

Kävin viikolla pitkästä aikaa kirjastossa, kun veljen antama kirjasuositus jäi pyörimään mieleen. Aikaisemmin en ollut Stephen Kingin kirjoja lukenut, mutta kiinnostuin heti Carrien juonesta. Se oli vaan pakko lukea! Carrie kertoo siis Carrie-nimisestä yllättävää.. tytöstä, joka on uskovaisen ja hieman sekopäisen naisen tytär. Carrieta kiusataan koulussa, mutta kukaan ei tiedä, millaisia voimia tytöltä löytyy. Kingille tyypillisesti kirja kasvattaa hitaasti jännitystä, joka purkautuu järkyttävään loppuun. Ihan mahtava kirja, niin mahtava, että luin sen kahdessa päivässä. Tiedättekö sellaiset kirjat, joita ei malttaisi millään laskea käsistään? On vaan jatkettava lukemista, sillä haluaa niin kovasti tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Joten kyllä, lauantai kului käytännössä nenä kiinni kirjassa. Aamupäivän puuhailin tavallisten lauantaiaskareiden parissa, mutta sen jälkeen vaan luin ja luin. Meillä kävi pari sukulaistakin, mutta en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Jep, yksi lukutoukka ilmoittautuu! Tänään sitten aloitinkin jo Herääminen-kirjaa, jota tosin ehdin lukea vasta parikymmentä sivua, koska onhan sitä joskus jotain muutakin tehtävä. ;-)

Tiedättekö sen tunteen, kun ensin odottaa jotain innolla, mutta seuraavassa hetkessä ei enää haluakaan mennä? Yhtäkkiä iskee vaan ajatus, että koko homma on ihan turhaa ja tekisi mielummin mitä tahansa muuta. Niin kävi tänään: oltiin päätetty lähteä koiranäyttelyyn jo pari päivää sitten. Olin innoissani, kunnes kohta en enää ollutkaan. Porukat halusivat lähteä kävellen, jolloin matkaa oli suuntaansa suunnilleen tunti. Oli vielä liian aikaista syödä lounasta, mutta näyttelyn jälkeen se olisi jo liian myöhäistä. Ajatus lähtemisestä alkoi tuntua hirveän painostavalta, ihan tuosta vain. Istuin aloillani, enkä osannut päättää. Sanoin kuitenkin lähteväni ja menin syömään sen liian aikaisen lounaan.
Lopulta sitten lähdettiin, käveltiin tunti raikkaassa ilmassa ja juteltiin. Aloin pikkuhiljaa piristyä. Niin siinä sitten kävi, että reissu oli juuri niin mukava, kuin olin alunperin ajatellutkin. Kierreltiin katselemassa jos jonkin kokoisia ja näköisiä koiria, juotiin kahvia ja törmättiin pariin tuttuunkin. Paluumatkalla juteltiin niitä näitä ja aurinko paistoi. En ehkä ole henkeen ja vereen koiraihminen, mutta viihdyin kuitenkin hyvin. En yhtään tiedä, mistä epäröintini johtui, mutta se meni kuitenkin ohi. Onneksi - sillä sain taas uuden kokemuksen, joka meinasi mennä ihan sivusuun!

Hm, eli kirjojen lukemista ja koiranäyttelyitä. Sain myös kuulla kivoja uutisia, mutta kirjoitan siitä vasta seuraavalla viikolla! Pidän teitä jännityksessä vielä yhden viikon ajan.. :-D

Hyvää alkavaa viikkoa! ♥

Surkeiden sattumusten sarja

Huomenta! Nyt ainakin tiedän, miltä kyseisen elokuvan henkilöistä tuntui.. Tänään ei mennyt kyllä mikään suunnitelmien mukaan, ja oli ihan pakko tulla tänne siitä kertomaan.

Tärkeä välikritiikki Tampereella. 

Paikalla on projektihankkeen asiakkaita, mahdollisia ostajia, opettajia ja muuta yleisöä. 

EU-pohjan mukaan tehty esitys ja luonnokset ovat valmiina.

Lähtö koululta klo 8.00.

Herään kännykän herätykseen vasta seitsemän jälkeen. En ikinä nuku pommiin.

Kiireessä vaatteet päälle, meikkiä naamaan ja edes jotain aamupalaa kurkusta alas ennen lähtöä.

Eevin, projektiparin, kännykkään ei saada yhteyttä. Huomaan yöllä tulleet viestit laturin vioittumisesta.

Saan kuulla, että ryhmän insinöörit ovat sairaina.

Lähden juoksujalkaa Eevin asunnolle ja soitan summeria vähintään sata kertaa. Ei vastausta.

Tajuan, että kello on jo kahdeksan. En enää ehdi koululta lähtevään bussiin.

Aamu on ollut todellakin yhtä kaaosta, eikä yksikään asia ole mennyt suunnitelmien mukaan. Tämän päivän ohjelma olisi ollut todella tärkeä, mutta meidän ryhmästä ei ole kukaan esittelemässä projektia. En kyllä tiedä, olisinko edes halunnut mennä yksin esitelmöimään suuren yleisön eteen. Palasin kotiin, keitin kahvia ja lueskelin aamulehden kissojen kanssa. Tällä hetkellä on vähän sellainen ihan sama -fiilis. Menkööt, ei se maailma tähän kaadu.

Ainakin kissat olivat tyytyväisiä, kun joku tuli pitämään seuraa! Ehkä tälle voi jo nauraa vähän ajan päästä..

 Mutta sellaista siis tällä kertaa..

 Toivottavasti teidän aamu alkoi paremmin!

Pääsiäisfiiliksiä

Heippa! Omistetaanko pieni hiljainen hetki keväälle? Voisin kirjoittaa loputtomiin siitä, miten paljon kevättä ja kesää rakastan. Auringon valoa, lämpöä, kenkien alla rahisevaa asfalttia, kevätvaatteita,.. Pääsiäinen on se aika, jolloin kevät on - ainakin omalla kohdalla - virallisesti tullut. Kellot käännetään kesäaikaan ja mielessä herää haaveita kesästä. ♥

Meillä pääsiäisen juhlinta rajoittui lähinnä perjantaille. Torstaina käytiin kyllä saunassa, mikä oli juuri sopivan arkinen tapa aloittaa tulevat pyhät. Perjantaina nukuttiin pitkään vai lasketaanko se, jos herää kahdeksalta seitsemän sijaan? ja keiteltiin aamukahvit kaikessa rauhassa. Saatiin kissat hullaantumaan pöytäkoristeista ja narsisseista. Oli ihan normaali ja kiireetön aamupäivä, mutta ne ovatkin niitä parhaimpia: saa vaan olla ja valmistautua rauhassa alkavaan päivään.

En tiedä muistatteko, mutta kaksi vuotta sitten pääsiäisenä mummoni sai aivohalvauksen ja menehtyi pyhien aikana. Vielä viime vuonna pääsiäinen lähinnä muistutti siitä pitkien pyhien aikana kyteneestä pelosta, sairaalakäynneistä ja lopulta seuranneista suru-uutisista. Tänä vuonna nuo muistot palasivat mieleen vain hetkittäin - ei kipeinä, vaan lähinnä haikeina. Muisteltiin mummoa ja mennyttä pääsiäistä. Muisteltiin viime vuotta ja sitä, miten erilaista tänä vuonna on. Pääsiäinen on kuitenkin ilon ja kevään juhla - siitä kuuluu nauttia. Tänä vuonna pääsiäisessä olikin jo mukana ripaus toivoa, paljon naurua ja unelmia kesästä. ♥

Käytiin reippailemassa ulkona, kun vietiin kukkia haudoille ja käveltiin muutaman kilometrin lenkki kissojen hautausmaalle. Siinä vierähtikin useampi tunti, joten kotiin palattua oli ihana istua ruokapöydän ääreen. Tein meille perinteistä pääsiäisruokaa: vegaanista kvinoasushia kurkku-suolakurkku- ja paprika-aurinkokuivattutomaattitäytteillä. Okei, myönnetään, tästä oli perinteet aika kaukana. Meillä kun ei kumminkaan lammasta syödä, niin tämä ruoka oli kaikille mieleistä. :-) Istuttiin pöydän ääressä pitkään, juteltiin ja naureskeltiin. Siinä välissä ulkona alkoi jo hämärtyä..

Päivä päättyi elokuvan katseluun. Ostettiin torstain kauppareissulla pari elokuvaa, joista toinen oli juuri ilmestynyt Nälkäpeli Matkijanärhi osa 2. Kirjan olinkin jo lukenut, joten tiesin suunnilleen, mitä elokuvassa tapahtui. Elokuvissa en kuitenkaan tätä käynyt katsomassa, eli jännitystä riitti. Nälkäpelin päätös oli jännittävä ja nopeastihan tuo parituntinen kului, vaikkei elokuva ehkä Nälkäpeleistä paras ollutkaan.
Päivä oli kaikin puolin onnistunut, ja illallakin tuli valvottua aika myöhään. Sanonpahan vaan, että tämä on ollut paras pääsiäinen pitkään aikaan! ♥

Pääsiäiseen kuului tietysti myös herkkujen leivontaa ja suklaata. Paljon rentoutumista ja akkujen latailua. Hyvää seuraa ja elokuvien katselua. Tänäänkin katseltiin veljen kanssa Supernaturalia, liioittelematta koko päivä. Halusin näyttää sarjan alun veljelle, sillä siitä on ollut jo pitkään puhetta. Meidän piti katsoa pari ekaa jaksoa, mutta kuinkas sitten kävikään.. :-D Aamulla tein kyllä perinteiset joogat ja muut sunnuntaipuuhat, mutta iltapäivä kului telkkarin ääressä. Hyvä, että maltoin tulla edes blogiin kirjoittelemaan! Oli miten oli, juuri tällaisia päiviä olen kaivannut: ei mitään velvollisuuksia ja lupa olla vaan. Katsella vaikka koko päivä lempparisarjaa, jos siltä tuntuu.

Sellainen oli pääsiäinen tähän asti. Huomenna on tietenkin vielä lomaa, joten kai se pääsiäinen vieläkin jatkuu. Omalla kohdalla koulu alkaa tosin vasta keskiviikkona! Olen ainakin saanut akkuja latailtua ja olo on virkeämpi kuin moneen viikkoon. Näitä lisää, jooko? :')

Miten teidän pääsiäinen on sujunut? ♥

Tuorepuuro x 2

Moikka! Olen ihan poikki, sillä tällä viikolla ollaan raadettu koulussa neljään tai viiteen asti. Pajatyöskentelyä, viivapiirroksia, pakkausten suunnittelua, lisää piirroksia,.. Tänäänkin aamusta viiteen asti pullojen luonnostelua, piirtämistä ja lopullisen idean työstöä. Asiat ovat onneksi kiinnostavia, sillä muuten tämä viikko olisi ollut yhtä kidutusta. Tosin eipä sitä nytkään ole juuri ollut muuhun energiaa, kuin Netflixin katseluun. Nyt on edessä kuitenkin kuuden päivän pääsiäisloma - joten kyllähän sen eteen jaksoikin raataa! :-D
Mutta sitten asiaan: viime aikoina olen innostunut uudestaan tuorepuuroista, jotka ovat käteviä etenkin kiireaamuina. Aamupala kun on ehdottomasti päivän tärkein ateria, täytyy sille järjestää aina edes pieni hetki aamulla. Tuorepuuron voi laittaa jo illalla valmiiksi jääkaappiin, jolloin aamulle jää vain sopivien päällysten valikointi, kahvin keittäminen - ja tietysti herkun nautiskelu! Tässä onkin pari tämän hetken lempparia:

 Mangoinen tuorepuuro

3/4 - 1 dl kaurahiutaleita (luomu)

1 prk mangopilttiä

½ - 1 dl soijajukurttia

1 dl tuoretta tai pakastemangoa kuutioina

Sekoita aineet ja laita jääkaappiin tekeytymään yön yli tai vähintään kolmen tunnin ajaksi.

Tarjoile esimerkiksi banaanin ja pähkinöiden kanssa.

 

 

Mangojen sesonki on nyt! Ne ovat siis edullisimmillaan ja parhaimmillaan, joten niitä kannattaa hyödyntää mahdollisimman paljon. Ainakin allekirjoittaneella iskee hirveä mangokuume aina ennen pääsiäistä. ;-)

 Mansikkainen tuorepuuro

½ - 1 dl kaurahiutaleita (luomu)

2 dl kotimaisia pakastemansikoita sulatettuna

½ - 1 dl mansikoiden nestettä

½ - 1 dl soijajukurttia

Sekoita ainekset keskenään ja anna tekeytyä jääkaapissa mielellään yön yli.

Tarjoile banaanin ja pähkinöiden tai vaikkapa tuoreiden mansikoiden kanssa.

 Vieläkö on pakkanen pullollaan edellisen vuoden marjoja? Täällä on ainakin vielä monen monta purnukkaa tyhjennettävänä! Rakastan kotimaisia pakastemansikoita, sillä niistä tulee aina lapsuus mieleen. Jo silloin meillä oli tapana äidin kanssa käydä hakemassa iso laatikollinen mansikoita, joita sitten säilöttiin talvea varten. Aavistuksen jäinen mansikkasose oli kuin karkkia, enkä oikeastaan vieläkään tiedä mitään sen parempaa. Nykyään marjat tulee tosin syötyä ihan marjoina, mutta sama maku niissäkin on. ♥

Syöttekö usein tuorepuuroa? 

Millaisia aineksia ja täytteitä kuuluu lemppari tuorepuuroosi? ♥

Alkuvuoden lempparit -video

Kuvasin teille pitkästä aikaa videon! Jo jonkun aikaa mielessä on pyörinyt ajatus tämän videon kuvaamisesta, mutta nyt sain sen viimein tehtyä. Toivottavasti tykkäätte! ♥ 

Ps. Kuvasin videon aamulla, jolloin veli ja veljen pari kaveria vielä nukkuivat, siksi puhun hiljaa ja radio soi taustalla. Taisi olla vielä vähän unihiekkaakin silmissä, kun juttu junnaa välillä.. Mutta siitäkin huolimatta, tässä on alkuvuoden lempparit!

Pelot & parantuminen

Moikka! En ole vähään aikaan kirjoitellut mitään syömishäiriöön liittyvää, joten tässä olisi pieni päivitys asiaan. Tämän postaaminen jännittää vähäsen, mutta haluan vaan kertoa teille, että edistystä on todellakin tapahtunut ja oikeastaan kaikki on paremmin kuin vuosiin! :-)

En uskonut ikinä sanovani tätä, mutta olen alkanut pitämään kropastani. Ensimmäistä kertaa, no, ikinä. Liian lyhyt. Liian pehmeä. Läski. Liian vähän lihaksia. Kuvittelin saavuttavani täydellisen kropan laihduttamalla, mutta luulinkin olevani vain entistä lihavampi. En uskonut, että puheet kehonkuvan normalisoitumisesta voisivat olla totta - ainakaan omalla kohdallani. Niin se vaan kuitenkin koitti päivä, kun katsoin itseäni peilistä, ja olin tyytyväinen näkemääni. En muuttunutkaan katuja pitkin vyöryväksi ryhävalaaksi, vaan sporttiseksi ja sopivan hoikaksi nuoreksi naiseksi.
En kiellä, etteikö välillä olisi huonoja päiviä. Saatan ajatella, että laihdutan ihan vaan muutaman kilon. Joskus haluan vielä enemmän. Ne ovat kuitenkin vain ajatuksia - ja mikä parasta, menevät nopeasti ohi. Hommaa on vielä jäljellä, mutta olen päässyt uskomattoman pitkälle. Päätöksessä parantua on harmittanut vain yksi asia: miksi pelkäsin ja venytin tätä niin pitkään?

Pelko onkin juuri se asia, joka estää muuttumasta. Helposti sitä vaan jumittuu ikävään elämäntilanteeseen, koska niistä luopuminen on pelottavaa. Niin ei kuitenkaan pitäisi olla, sillä vain uskaltamalla voi saada muutoksen aikaan. Kuka on lopulta katunut sairaudesta parantumista tai vaikka huonosta parisuhteesta lähtemistä? Lopulta pelot osoittautuvat täysin turhiksi: pelko on pahempi, kuin sen aihe todellisuudessa on. Näitä asioita pelkäsin pitkään, mutta ne osoittautuivat lopulta täysin kestettäviksi ja kaiken vaivan arvoisiksi:

1) Pieniksi jäävät vaatteet: En enää mahdu XXS-kokoisiin vaatteisiini. Olen itkenyt, kun housun nappi ei enää menekään kiinni, vaikka se niin teki vielä vuosi sitten. Se tuntuu ehkä kamalalta, mutta mitä sitten? Ei aikuisen ihmisen kuulukaan mahtua vaatteisiin, joita löytää vain harvoista valituista kaupoista tai lastenpuolelta. Paljon parempaa on se, kun löytää ihan tavallisen kaupan, nuorten- tai aikuistenosastolta istuvat farkut tai hameen. Se, kun XS-kokoinen vaate ei roiku löysänä pussina olemattomien muotojen päällä. Tämä on ainakin omalla kohdallani tuntunut kannustavalta, sillä onhan se kiva löytää vaatteita, jotka näyttävät hyviltä. Yhtenä päivänä sitä huomaa, miten kivoilta ne paljon pelätyt muodot näyttävätkään, ja ettei naisellinen kroppa tarkoita lihavuutta.

2) Muiden kommentit: Pelkäsin ennen todella paljon, mitä mieltä muut ovat muutoksestani. Pelkäsin, että joku tulee sanomaan lihavaksi tai huomauttaa, miten paljon olen lihonut. Ehkä joku käskisi laihduttamaan, sillä se näytti paljon paremmalta. Todellisuudessa olen saanut vain ja ainoastaan kehuja: näytät niin onnelliselta, näytät paremmalta kuin pitkään aikaan, sulla on tosi hyvä kroppa,.. Näitähän olen kuullut, enkä enää käännä niitä nurinpäin. Se, että näytän paremmalta, ei tarkoita, että olen lihava. Osaan ottaa kehut vastaan sellaisina kuin ne ovat, sillä totuus on: näytän paremmalta. Ihan oikeasti ja tiedän sen.

3) Lihavuus: Suurin pelko on tottakai lihominen. Ajatus siitä, että luopuessa sairauden säännöistä ja alkaessa syödä enemmän lihoo, oli alussa kaikkein pelottavin. Sehän tarkoittaisi tottakai sitä, että paino alkaa nousta hallitsemattomaksi eikä ikinä lopeta nousuaan. Yhtenä päivänä vain havahtuisi siihen, että on potenttiaalinen kanditaatti Suurin pudottaja -ohjelmaan. Todellisuudessa asiat ovat kuitenkin toisin: paino nousee sen verran, kuin keho tarvitsee. Paino voi myös nousta hitaammin, kuten omalla kohdallani. En ole missään vaiheessa edennyt puolen kilon viikkotahdilla, vaan paljon paljon hitaammin. Se on ollut omalla kohdalla todella helpottavaa. Painon nouseminen on myös hidastunut, eikä se ole juurikaan liikkunut suuntaan tai toiseen pitkään aikaan. En ole enää laiha, mutten myöskään lihava. Niinkin saattaa käydä, että näkee itsensä hoikempana, kuin näki ollessaan huomattavan alipainoinen.

4) Luiden katoaminen: Solisluut ja rintalastan luut, niitä ilman en voi elää. En ehkä tosiaan voi, sillä se aiheuttaisi vähintään keuhkojen painumisen ja pään hervottoman roikkumisen. Toinen asia onkin, että täytyykö niiden paistaa ihon läpi sadan kilometrin päähän. Solisluiden näkyminen ei tee minusta mitenkään parempaa ihmistä, se nyt ainakin tullut huomattua. Eivät nuo luut vieläkään ole täysin kadonneet, mutta en enää arvota itseäni niiden kautta. En enää ota kuvia, joissa valaistuksen täytyisi olla juuri kohdillaan ja luiden erottua mahdollisimman selkeästi. En jätä postaamatta kuvaa, jossa luut eivät näkyisi. Miten vapauttavaa onkaan, kun yhtenä päivänä huomaa katsovansa kuvasta kasvojaan, ei solisluita. Niin sen kuuluu mennä ja se on tervettä!

5) Erityisestä tavalliseksi: Ilman sairautta olen vain yksi ihminen muiden joukossa, en millään tavalla erityinen. Tämä on oikeastaan aika naurattavaa, kun ottaa huomioon, miten paljon olen joskus sairauttani hävennyt. Olen halunnut olla terve ja normaali, mutten kuitenkaan ole halunnut olla tavallinen. Kuka haluaa olla ''se anorektikko'' tai ''se laiha tyttö''? Eikö olisi paljon mukavampaa olla vaikkapa ''se, jolla on ihanat hiukset'', ''se tyyppi sieltä tupareista'' tai ''se, joka maalaa hienoja maalauksia''? Olen pitkästä aikaa lähellä normaalia, eikä se tarkoita todellakaan, että olisin tylsä. Olen puheliaampi, hymyilevämpi ja lähden helpommin mukaan juttuihin. Niin haluan tulla muistetuksi, en laihuuteni/sairauteni takia.

Loppujen lopuksi kyse on aina valinnoista. Saatan ehkä olla uupunut kaikista antibioottikuureista, kärsiä kovista vatsakivuista ja kynsioireista, mutta se ei ole syy turvautua syömishäiriöön. Voisin ajatella pakenevani näitä asioita laihduttamalla, mutten näe siinä enää mitään järkeä. Miksi tehdä enää enempää tuhoa, kun voi huolehtia ja hoitaa kehoa syömällä ja liikkumalla tarpeeksi? Osaan jo käsitellä vastoinkäymisiä järkevimmin keinoin, enkä tarvitse sairauden tuomaa, valheellista turvaa. En enää halua kääntyä takaisin, kun olen päässyt jo näin pitkälle.

Halusin kirjoittaa tämän tekstin lähinnä muistutuksena siitä, että parantuminen on todella kaiken vaivan arvoista. Pelot ovat lopulta vain pelkoja, eikä niiden takia saa jättää elämättä. 

On vain tehtävä oikeita päätöksiä - ja lupaan, ettei sitä tule katumaan.