sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Kissavahtina

Heippa! Vatsatauti on selätetty ja olo alkaa olla kaikin puolin parempi. :-) Tällä viikolla olen käynyt hoitamassa ystävien kissaa, joka on ollut yksin kotosalla muutaman päivän.
Karoliina ja Sanni lähtivät Norjaan, joten lupauduin tietysti kissavahdiksi. Onhan kissaihmisten pidettävä yhtä ja ystäviä autettava! :-D Siitä onkin jo useampi vuosi, kun olen viimeksi vahtinut Sanni-kissaa. Olin kuitenkin tehnyt takuuvarman sotasuunnitelman, jolla voittaa Sanni puolelleni.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja nerokkuudessaan suunnitelma oli tämä: paljon herkkupaloja. Mielellään vielä oikein erityisen herkullisia, kuten kissanminttunappeja ja kuivattua kalaa. Sattumalta meillä oli niitä kaapissa, sillä Nanalle ja Pupalle herkut eivät maistuneet. Varoittelin jo etukäteen Karoliinaa, että Sanni saattaa kerätä lomakiloja viikon aikana. :-D
Suunnitelma toimi, ja meistä tuli Sannin kanssa heti ylimpiä ystäviä. Kissa on ollut puolet ajasta sylissä ja puolet kiehnännyt ympärillä. Muutama tunti kuluu helposti niin, että lueskelen Muumi-kirjaa ja Sanni kehrää sylissä. Aivan ihana pikkuinen, ei voi muuta sanoa.
Sellaiset kissamaiset kuulumiset tällä kertaa! :-)

10 kommenttia: