tiistai 11. heinäkuuta 2017

Asu jota et käyttäisit -teemajuhlat

Kesä on teemajuhlien aikaa! Tällä kertaa pukeuduttiin asuihin, joita ei käytettäisi ja kuunneltiin musiikkia, jota ei kuunneltaisi. Idea nerokkaisiin juhliin tuli Karoliinalta, ja olihan juhlat pakko toteuttaa. ;-)
Porukkaan kuului Oona, Jasse, Tony, Elli, Karoliina, Sanni, Vilska ja Mia. Oli kiva nähdä, että teemaan oli panostettu ja paikalle asteli toinen toistaan kamalampia hienompia asuja. Ihan mahtava porukka, jonka kanssa ei sanoja tai naurua säästellä. :-)
Koristelut noudattivat päivän teemaa: paljon kultaa, kimallusta ja vaaleanpunaista. Eli kaikkea sitä, mistä eniten pidän. :-D Oli myös hauska kuunnella soittolistaa, johon koottiin kaikkien inhokkibiisejä. Outoa kyllä, lista ei edes ollut mitenkään huono, vaan saatiin siitä paljon iloa irti.
 
Kesään kuuluu kotimaiset mansikat ja synttäreiksi teen usein tarjolle mansikkatäytekakkua. Juhlittiin samalla 23-vuotissynttäreitäni, joten päätin leipoa vegaanisen mansikkatäytekakun. Suolaisena tarjottavana oli vegaanista mozzarellapizzaa. Ei yhtään hullummat synttäritarjoilut, vai mitä? ;-)
Käytiin Tonyn kanssa kirpparilla etsimässä vaatteita, joita ei ikinä käytettäisi. Niitä löytyi muuten yllättävän paljon! Glitterillä ja tyllillä koristeltu kissatoppi ja kultainen mekko veivät kuitenkin voiton. En pidä kullasta, glitteristä tai eläinkuoseista vaatteissa. Asuun kuului tietysti tiikerikuvioinen takki, joka näkyy ylemmissä kuvissa. :-D
Juhlat alkoivat virallisesti klo 18, mutta ilta alkoi tuttuun tapaan Karoliinan ja Sannin kanssa. Oltiin Tonyn kanssa valmistauduttu juhliin jo aamu seitsemästä, kun ei saatu nukuttua sen pidempään. Aamupäivällä kuorrutettiin kakku ja leivottiin pizzaa, eikä talon koristeluissakaan mennyt pitkään. Ennen vieraiden tuloa viimeisteltiin meikkejä ja valmistauduttiin tutulla porukalla. :-)
Onneksi oli hyvä sää, sillä istuskeltiin suurin osa illasta ulkona. Sain paljon onnitteluita ja lahjoja, joista hämmennyin, sillä olin unohtanut synttärit jo kokonaan. Kuunneltiin huonoja biisejä, juteltiin, naurettiin ja kehuttiin toistemme asuja. ''Nämä on ehkä ainoat juhlat, joissa kamala asu on kehu.''
Ilman viilettyä siirryttiin sisälle. Pelattiin peliä, jossa piti kirjoittaa hahmoja paperille ja yrittää arvata, kuka on. Otettiin ensimmäinen erä Muumeilla: kirjoitettiin lapulle, sekoitettiin laput ja kiinnitettiin laput otsaan. Sitten vaan kysymyksiä, joihin muut vastaavat kyllä/ei. Voitin ensimmäisen erän, jossa olin Haisuli. Toinen erä oli Salkkarihahmoista, ja pakko myöntää, etten ihan loistanut siinä..
Kello lähenteli puolta yötä, kun muut alkoivat suunnittelemaan baariin siirtymistä. Aika kului nopeasti, enkä voinut uskoa kellon olevan niin paljon. Yllättävän hyvin sitä jaksaa juhlia energiajuoman voimalla, vaikka ei alkoholia ottaisikaan. :-D Vieraiden lähdettyä siivoilin vielä paikkoja, sillä ei väsyttänyt. Tai no, niin ainakin luulin, sillä sänkyyn päästyäni sammuin kuin saunalyhty.
Oli kyllä todella onnistuneet juhlat. Hyvä porukka, paljon naurua ja sopivasti ohjelmaa. Kiitos vielä kaikille osallistuneille! :-)
Mitä mieltä olette teemasta?

6 kommenttia: