Asenne ratkaisee. Aina.

Heippa! Universumi on selkeästi päättänyt, etten kirjoita tätä postausta: ensin kuvansiirto-ohjelma lakkasi toimimasta ja nettiyhteys jumittui melkein tunniksi. :-D Periksi ei kuitenkaan voinut antaa, joten hetken raivoamisen ja lukuisten kirosanojen saattelemana, täällä ollaan taas! Vihdoin.

Haluaisin olla se positiivinen ja elämäniloinen tyyppi, joka jakaa iloisia asioita ja hymyilee kaiken aikaa. Periaatteessahan kaikki on niin hyvin, ettei ole aihetta valittaa tai synkistellä. Todellisuudessa se ei kuitenkaan mene niin. Välillä on vaikeampaa, eikä yksinkertaisesti huvita - ja se on ihan okei. Tällä viikolla on ollut juuri sellainen fiilis, että voisi vaan jäädä kotiin nukkumaan.

Asenne ratkaisee. Aina. Kävelin koulusta kotiin, aurinko paistoi ja yläpuolella lentävän kuumailmapallon viesti oli kuin itselle kohdistettu muistutus. Tämä viikko ei ole ollut helppo, vaan kaikkea muuta. Kehonkuva on sitä luokkaa, että peiliin katsoessa tekee mieli itkeä ja huutaa. Syöminen sujuu lähinnä pakottamalla. Tiistaina sain paniikkikohtauksen luokassa. Ahdistus iski jo aamulla, mutta menin kuitenkin kouluun. Koko päivän olo oli kummallinen ja poissaoleva. Tietenkin meillä oli vuorossa esitelmiä. Kävelin luokan eteen ja avasin tiedoston koneella. Sydän hakkasi rinnassa ja sormista katosi tunto. Sanoin, etten pysty pitämään esitelmää ja juoksin pois luokasta. Onneksi on kuitenkin ystäviä, joiden tuen avulla pystyy rauhoittumaan. Menin jonkun ajan kuluttua takaisin luokkaan ja kotimatkalla näin kuumailmapallon.

En edes yritä väittää, että kaikki muuttui paremmaksi yhden kuumailmapallon takia. Ahdistusta ei saa katoamaan sormia napsauttamalla. Edelleen kroppa tuntuu vieraalta ja syöminen vaikealta, eikä stressikään ihan olematonta ole. Muistin kuitenkin jotain olennaista: lopulta kaikki on kiinni omasta asenteesta.

Päätin, että keskityn niihin asioihin, joissa olen onnistunut. Ne kun yleensä unohtuu sinne epäonnistumisten taakse. Toinen esitelmä viikolla sujui hyvin, enkä edes erityisemmin jännittänyt. Tein kerrankin kivat grafiikat pakkaukseen. Jaksoin käydä koulussa ja salilla. Söin, vaikka ahdisti. Aika paljon sitä loppujen lopuksi ehtii yhden viikon aikana. :-)

Viikot noudattavat koulu-arki-kotikaavaa, eikä muulle sitten pahemmin jääkään aikaa. Koulussa on kiirettä ja stressin aiheita riittää. Salitreeneistä on muodostunut eräänlainen nollaushetki ja energiaa antava tapa, josta en edes haluaisi luopua. Hyvä treeni - parempi mieli, näin ainakin omalla kohdalla. Käydään salilla veljen kanssa pari kertaa viikossa. On aika mahtavaa, että voi mennä sinne rennolla ja sallivalla asenteella: tekee niitä juttuja, jotka innostavat, ilman pakkoa ja vaatimuksia. Meininki on ihan toinen, kuin lukioaikoina. :-)

Koulukiireiden keskellä on onneksi ollut pari projektipäivääkin. Se tarkoittaa tietenkin pitkään nukkumista ja kirppareilla kiertelyä! Maanantaina tein löytöjä: kaksi syksyistä neuletta  ja Serranon perhe -sarjan tuottareita. Kaikki alle kympillä vieläpä.

Katsoin Serranon perhettä joskus nuorempana ja tuottarit nähdessäni innostuin uudestaan. Useimmat illat ovatkin kuluneet sarjan parissa - hyvää vastapainoa koululle! Niin ja saattoihan siinä käydä niin, että tilasin pari ensimmäistä kautta tässä uudessa innossa..

Tämän kaiken pointtina oli kai, että aina ei voi olla onnensa kukkuloilla, mutta on myös osattava nähdä asioiden hyvät puolet. Syksyllä on ehkä harmaata ja koleaa, mutta on myös lämpimiä neuleita, värikkäitä lehtiä ja teekupposia. ;-)

Heippa! ♥