Kouluvuoden kuluessa asiat alkoivat kuitenkin muuttua, ensin hitaasti ja huomaamatta. Suutuin muihin ystäviini, sillä kaikki varoittelivat tytön olevan huonoa seuraa. Ajauduin yhä kauemmas lapsuuden ystävistäni, enkä edes kunnolla tajunnut asiaa. Samaan aikaan uusi ystäväni alkoi haukkua ja kielsi näkemästä heitä. Olinhan kuitenkin hänen paras ystävänsä, eikä muita tarvittu. Jos näin muita ystäviä, siitä seurasi syyllistämistä ja lisää ilkeitä sanoja.
Ennen kesälomaa tyttö valehteli opettajalle, että entinen paras ystäväni oli lyönyt häntä. Siitä seurasi ihan kauhea haloo ja turhia syytöksiä. Hän kertoi minulle valehdelleensa ja oli siitä ylpeä. Yksi asia, joka tuntuikin kaikkein pahimmalta, oli jatkuva valehtelu.
Loman aikana olin käynyt ystäväni kanssa reissuissa ja viettänyt aikaa hänen luonaan. Kerran hän taivutteli tulemaan luokseen, koska halusi syödä lettuja. Lopulta lupasin tulla ja kävelymatkan jälkeen aloin leipomaan. Kun olin viimein saanut urakan valmiiksi, tyttö otti letut käteensä. Hän heitti niitä minun ja koiriensa päälle. Pidättelin itkua ja sanoin vihaisena, ettei niin saa tehdä, mutta hän vain jatkoi heittelyä ja nauroi. Lähdin kotiin ja sen matkan aikana tajusin, etten enää ollut onnellinen ystäväni seurassa. Ystävyys oli muuttunut manipuloinniksi ja jatkuvaksi piikittelyksi siitä, miten huono ja ruma olin.
Loma loppui ja jatkettiin tietysti samalla luokalla. Yhä useammin sain kuulla piikittelyä ja yhä useammin tyttö käski minun olla poissa muiden ystävieni luota. En uskaltanut sanoa vastaan, joten tein juuri niin, kuin hän halusi. Kaipasin ystäviäni, mutten saanut nähdä heitä juuri ollenkaan. Vuoden lopulla saatiin todistukset, joita katsoessaan tyttö otti minut kainaloonsa ja vei opettajan luo. ''Miten Mervillä voi olla paljon parempi todistus, vaikka ollaan molemmat yhtä surkeita?'' Olisitte nähneet opettajan ilmeen..
Näin jälkeenpäin paras asia, joka saattoi tapahtua oli, että tyttö muutti toiseen kaupunkiin. Aluksi tietysti itkin, sillä oltiinhan edelleen parhaat ystävät. Kävin hänen luonaan kaksi kertaa, joista toisen jälkeen laitoin välit poikki. Ensinnäkin, paikalla oli tytön uusia ystäviä, joiden kanssa tyttö pilkkasi kaikkea sanomaani, ulkonäköäni ja ylipäätänsä kaikkia asioita, joista pidin. Löysin myös talosta tavaroita, jotka omistin ja joiden luulin hukkuneen. Ne olivat kaikki esillä, eikä hän hävennyt asiaa ollenkaan. Lähdin kotiin ensimmäisen yön jälkeen, enkä enää vastannut viesteihin.
Harmi vaan, ettei se päättynyt vielä siihenkään. Olin kai suututtanut tytön, kun en enää ottanut yhteyttä. Löysin netistä viestejä, joiden mukaan olin varas, valehtelija ja vielä paljon pahempaakin..
Surullisinta on kuitenkin se, ettei kiusaaminen rajoitu aina peruskouluun. Puhutaan työpaikkakiusaamisesta ja pahimmassa tapauksessa ulkopuolelle jättäminen ja ivailu alkaa jo tarhassa. Kysymys kuuluukin: miksi? Miten tähän kaikkeen ollaan ajauduttu?
Mitä ei vegaanista ruokaa sulla on ikävä?
Tähän vastaus aikaisemmassa kysymyksessä. :-)