keskiviikko 18. marraskuuta 2015

''It's as if the entire world's fallen in love with their insanity''

Heippa! Tällä hetkellä elämä on suunnilleen tätä: herätys, kouluun, Netflix, nukkumaan ja sama uudestaan seuraavana päivänä. Pimeät aamut ja sateiset päivät eivät ainakaan auta asiaa, mutta hiljalleen lähestyvän joulun odotus piristää ihmeellisen paljon. Kyllä vain, aloitin joulun odottamisen jo marraskuun alettua.. :-)
Ajattelin jo sunnuntaina kirjoittaa Ranskassa tapahtuneista iskuista, mutten löytänyt sopivia sanoja sitä kuvaamaan. Maailmalla tapahtuu niin paljon kamalia asioita, että luulin jo kyynistyneeni sille kaikelle: maailma on sekaisin ja ihmiset sanoinkuvaamattoman julmia. Syyrian ja muiden Arabimaiden tilannetta seuratessa on tavallaan turtunut kaikelle kamaluudelle. Ensimmäinen reaktioni Ranskan iskuista kuullessa oli kulmien kohautus ja tuttu lause: maailma on sekaisin.
Sitten katsoin silminnäkijöiden kuvaamia videoita. Ajattelin, etten enää järkyttyisi niistäkään. Videolla ihmisiä juoksee ulos rakennuksesta: osa ammutaan maahan ja veri leviää lammikoiksi asfaltille. Huudetaan ja juostaan. Joku raahaa käsistä haavoittunutta. Ihmisiä kiipeää ulos toisen kerroksen ikkunoista. Toisessa videossa maahan kaatunut teloitetaan. Katsoin nuo videot, mutten todellakaan tunteettomana ja kyynisenä. Itkin videoiden ajan ja niiden jälkeenkin. Rikossarjoista tutut ampumiset ja kohtaukset eivät olleetkaan niin viihteellisiä: tuntui väärältä ja julmalta, kun ne tapahtuivat oikeasti, oikeille ihmisille. Jos videoiden katsominen tuntui näin kamalalta, miltä tuntui ihmisistä kadulla?
On surullista elää maailmassa, jossa turtuu julmuuksille ja murhille. Niistä kuitenkin kuulee niin paljon, ettei enää osaa oikein edes järkyttyä. Melkein tyynenä kysyy: Mitähän seuraavaksi? Kuitenkaan näiltä asioilta ei voi sulkea silmiään: niitä ei unohda. En ole ikinä ymmärtänyt sotia, pelkkä niiden ajattelu saa voimaan pahoin. Miksi ihmiset himoitsevat valtaa, usuttavat toisen toistensa kimppuun? Miksi satutetaan ja murhataan oman uskon vuoksi?
Islaminusko on aivan yhtä oikea ja hyvä uskonto kuin mikä tahansa muukin, ääriajattelijat vain pilaavat sen maineen julmuudellaan. En itse usko Jumalaan, enkä ylempään voimaan, mutta puolestani muut saavat uskoa mihin tahtovat. Ei se ole minulta pois.  Pointti tässä oli siis: mikään uskonto ei käske tappamaan. Mikään ei oikeuta tappamaan.
 Nyt kuitenkin keveämpiin aiheisiin: Maanantaina päätin poiketa koulun jälkeen katselemaan joululahjoja. Äiti pyysi tänä vuonna kauneudenhoitojuttuja, joten lähdin niitä parista liikkeestä metsästämään. Muualta ei löytynyt mitään mieluista, joten jatkoin matkaani The Body Shopille. Siellä on ehkä hieman kalliimpaa, mutta tuotteet ovat kuitenkin ekologisia, eläinkoetestaamattomia ja yksinkertaisesti ihanimman tuoksuisia. Voisin hehkuttaa kauppaa vaikka loppuillan, mutta kerrottakoon nyt vaan, etten ole ainoa liikkeen tuotteiden ihannoija meidän perheessä. Useampana vuonna olen ostanut äidille jonkun suihkusaippuan tai voiteen joululahjaksi, joten ajattelin tälläkin kertaa katsoa jotain sellaista.
 
Pian huomasin kuitenkin seisoskelevani The Body Shopin joulukalenterin edessä. Hintaa kalenterilla on lähemmäs 70 euroa, joten epäröin sen ostamista pitkään. Opiskelijabudjetilla kun ei ihan kaikkeen rahat riitä. Mukava myyjä tuli siinä sitten juttelemaan ja kertoi, että kalentereita oli enää muutama jäljellä. Mieleen muistui kaksi edellistä joulua, jolloin olin kalenterin halunnut, mutta se oli loppunut kaikista Lahden liikkeistä jo ennen joulukuuta.  
Niinpä siis kannoin tuotteen kassalle...
 En kuitenkaan unohtanut äidin lahjatoivetta, vaan ostin kalenterin meille yhteiseksi. Avataan äidin kanssa vuorotellen luukkuja jouluun asti. En malta odottaa joulukuun alkua! :-D
Kalenteri on siis hieman etukäteinen lahja äidille ja samalla myös minulle.
 Löysin H&M:stä neuleen, johon ihastuin ensi silmäyksellä. Jäljellä oli enää pienintä kokoa, joten vaihtoehtoina oli jättää ostamatta tai ottaa istuva kappale. Käytän mieluiten vähän löysempiä vaatteita, jolloin kehon muotoja ei joudu miettimään. Olen muuten ihan sinut kroppani kanssa, mutta lantion ja reisien koko ahdistaa. Pelkäsin, että neuletta käyttäessäni murehtisin koko ajan pömpöttävää mahaa ja liian isoa lantiotani. Vaan arvatkaas, mitä sitten kävikään? Laitoin neuleen kouluun, ja olinkin yhtäkiä ihan tyytyväinen kroppaani. En ehkä ole enää laiha ja muodoton, mutta mitä sitten? Kyllä naisella kuuluu olla muotoja. Kelpaan hyvin juuri näin - ja häpeämisen sijaan voin olla vain ylpeä kehostani. :-)
 Koulussa on ollut aivan hirveä kiire jo useamman viikon. Stressiltä ei pysty välttymään mitenkään, sillä projekteja on jo ihan liian paljon. Eilen saatiin kuitenkin yksi harmaita hiuksia aiheuttanut homma päätökseen: Arjen luksusta -teemainen pakkaus. Nämä tehtiin tosiaan paritöinä, ja meidän tehtävänä oli suunnitella neljä pinottavaa etikkapulloa. Tehtiin pinoittain luonnoksia, suunniteltiin grafiikat tämä homma jäi lähinnä parin hoidettavaksi, kun en ole vieläkään mitenkään loistava ohjelmien kanssa..., tehtiin protoja, käristeltiin kuumaliimaa ja hiottiin lopputulosta useamman viikon ajan. Meille tuli jo kiire pakkausten toteuttamisessa, mutta saatiin kuitenkin kaikki ajallaan valmiiksi!
Ihan yllätyin, miten hieno tunne tuli katsoessa valmista näyttelyä eilen päivän päätteeksi. Koko porukka oli saanut aikaiseksi niin hienoja tuotteita, ettei siinä voinut olla kuin aivan äärettömän ylpeä. Tämä oli meidän ensimmäinen suurempi projekti, ja onnistuttiin siinä hyvin. Samalla tunsi, kuinka stressi ja painontunne putosivat hartioilta - nyt se on viimein ohi!
 Koulupäivien jälkeen fiilis on tämä: ei siinä paljoa muuta jaksa, kuin laittaa Netflixin pyörimään. Huh, kyllä opiskelu voikin olla rankkaa. En kuitenkaan valita, tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Onneksi pian on taas viikonloppu ja voi kerätä voimia hetken aikaa.
 Opiskelua, ystäviä, joulunodotusta ja Netflix-sarjoja
- mitä muuta sitä voisi elämältä toivoa? 
 Huomenna aion nukkua pitkään ja maalailla kurssitehtäviä, koska niin päätin tänään. Meillä olisi kyllä koulua, mutta sallittakoon pieni omaloma silloin tällöin. Tiedän, että saan enemmän tehtyä kotona - ja suoraan sanottuna yksi lomapäivä tulee tarpeeseen..
Siinä olikin sitten kaikki, yhtenä sekavana sepostuksena. Kiitän ja kuittaan.
Ihanaa (pian alkavaa) viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Pyyh. muu mailma aloittaa joulu-hälinän jo lokakuussa viimeistään, että et ole mitenkään erikoinen tapaus :)

    Tosi hienoa musta, että puhut tästä Pariisi-jutusta. Sama on itellekin vähän käynyt, olen yleensä aika välinpitämätön ja kyyninen kamalia uutisia kohtaa. Mutta pakko vähän onkin olla, ei muuten oikein kestäisi elää tässä maailmassa, jos jokaisen hirveyden takia itkisi. Kamalaa, mutta totta se on. Silti tämä Pariisi juttu pysäytti, kun sitä oli bussissa istuessa aika ajatella ja alkoi oikein tehdä pahaa.
    Luulen, että ne jotka nämä iskut suunnittelee, eivät oikeasti usko edes jumalaan, uskonto on niille vain tekosyy tehdä pahaa. Miten joku järjissään oleva jumalaan uskova ihminen muka voisi todella luulla, että toisten tappaminen on sitä mitä Jumala haluaa? Mikään uskonto (ellei nyt joku satanismi) ei tue ihmisten tappamista.

    Body shop on aivan ihana, juuri eläinystävällisyyden ja hyvien tuotteiden takia. Ostaisin sieltä kaikkea mahdollista aina jos vain olisi sitä rahaa. Esim. tuo joulukalenteri olisi niiiin parasta.

    Se siinä rakastamassaan opiskelussa/työssä on se juttu -- se väsyttää koska siinä haluaa ihan oikeasti antaa kaikkensa mutta silti tekee iloiseksi, koska siitä todella tykkää.

    Tulipa tästä kommentista romaani. No jaa ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä kuulla! :-D
      Jotenkin tuntui, ettei tätä asiaa oikein voinut sivuuttaa.. Se kaikki kyynisyys on nimenomaan suojakuori kaikkea kamaluutta kohtaan, mutta ei kuitenkaan tarkoita, etteivät nämä asiat järkyttäisi.
      Totta, oot kyllä ihan oikeassa. Ei uskonnolla ole loppujen lopuksi luultavasti paljoakaan tekemistä näiden ihmisten päätöksissä. Sillä haetaan oikeutusta tehdä pahaa, joka muuten se olisi ''vain hulluutta''.
      The Body shop on ihana - mutta myös hintava, myönnettäköön. Kyllähän tuon joulukalenterin ostaminen vähän kirpaisi, vaikka se onkin kaiken rahansa arvoinen. Ihan unelma. :-) Voithan ostaa sieltä jotain pienempääkin! Tuotteiden laatu ja liikkeen etiikka on kannatuksen arvoista.
      Niinpä! Olisi kamalaa, jos täytyisi raataa jonkin sellaisen eteen, mitä ei tahdo tehdä. Tämä on juuri sitä, mitä tahdon, joten ainakin motivaatio on kohdallaan.
      Pitkät kommentit on juuri parhaita. Kiitos siis tästäkin romaanista. ♥

      Poista
  2. Eikä mul on sama neule parin vuoden takaa ja joka vuos oon ostanu uuden toisenvärisen koska oon niin tykästyny siihen malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele, että malli miellyttää. Itsekin meinasin ostaa samantien kaksi.. :-D

      Poista
  3. Ja mitä vielä, sähän näytät ihan superhyvältä toi neule päällä! Tiedän tunteen kun haluaisi vaan piiloutua johonkin säkkiin, vaikka istuva vaate sopii oikeesti paremmin ja sellaisessa asussa näyttääkin itsevarmemmalta, sillä se itsensä piilottelu paistaa olemuksesta.

    Kyllä joulun odotus nyt viimeistään marraskuussa pitää aloittaa! ;) Harmi vaan että täälläpäin ei oo vielä lumesta näkynyt jälkeäkään... Saa nähdä jääkö valkoinen joulu taas vain haaveeksi :( Onneksi joulu on silti ihanaa aikaa, voidaan pistää verhot kiinni ja leikkiä että siellä on kunnon kinokset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää, voi ei, kiitos tosi paljon. ♥ Täytyy vaan uskaltaa pukeutua välillä vähän istuvampiin vaatteisiin, että oppii arvostamaan omaa kroppaansa enemmän. Huonoina päivinä voi tottakai turvautua ''säkkeihin'', mutta ei ainakaan ihan joka päivä. ;-)
      Hahah, hyvä kuulla! Ja oon kyllä ihan samaa mieltä: mitä iloa on vuoden parhaasta ajasta, jos se kestää vain yhden kuukauden? Lumi on kyllä ihan parasta, ja sitä toivoo jokaiselle joulullle. Tänne sateli nyt lumet.. ♥ Toivottavasti sielläkin pian satelee/ on jo sadellut! Ja jos ei sada, voi turvautua mielikuvitukseen.. :-D

      Poista
  4. En jaksa kommentoida hirveästi tuota Pariisi-juttua (ja ylipäänsä maailmalla vellovia levottomuuksia). Aloin jo kirjoittamaan jotakin mutta väsyin heti alkuun - ei oo sanoja enää. En ole puutunut, olen vain jotenkin voimaton noiden asioiden kanssa. :<

    Neule sopii tosi hyvin! Ja juu, naisella kuuluu olla muotoja, huomaat tervehdyttyäs että ne muodot alkavat tuntua jopa hyviltä omasta mielestä. Ainakin toivottavasti huomaat. Itsellä ne jopa myöhemmin toi itsevarmuutta plus että koen nyt olevani jotenkin vahva kun kroppa pelaa paremmin ja jaksan esim. kantaa painavaa kauppakassia (elämän pieniä iloja sairauden jälkeen :DD). Toki edelleen on huonoja päiviä, mutta niitä on yhä harvemmin ja ne ei jää "päälle". Oot kyllä super sinnikäs! Jatka samaan malliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän niin hyvin! Ei näille asioille oikein riitä sanoja.. Totta, ei se kaikki oikeastaan ole puutumista, vaan voimattomuutta. Jotenkin omalla kohdalla on kuitenkin niin, että se kaikki voimattomuus johtaa puutumiseen: en voi tehdä asialle mitään, joten se on kestettävä jollain muulla tapaa.
      Kiitos paljon. ♥ Niin kuuluu, alan sen pikkuhiljaa itsekin ymmärtää. En läheskään aina, mutta pieni askel kerrallaan. Onhan siinä jo paljon iloa, kun kroppa viimein toimii, kuten sen pitääkin. :-) Kiitos, ihana!

      Poista
  5. Ihana tuo kalenteri, mahtava pikkujoululahjaidea ostaa se yhteiseksi sulle ja äidillesi!
    Näytät TODELLA hyvältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiva kuulla. Itsekin olin kyllä aika tyytyväinen tähän ideaan. :-D
      Kiitos paljon. ;_; ♥

      Poista
  6. Liityn tähän kommenttijonon jatkeeksi ja sanon, että tuo neule on uskomattonan hyvännäköinen ! Näytät itsevarmalta, super kauniilta nuorelta naiselta ja tuo yksinkertaisuus on todella tyylikästä ja vanhentaa. (Koska niin kuin tiedämme, olemme aina 15-vuotiaita xD) Mutta tossa neuleessa oot kyllä iha sen ikäi ku kuuluukin! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kiitos mufu. ;_; ♥ Joo, kieltämättä meidän kohdalla tuo vanhemmalta näyttäminen ei ole yhtään paha juttu.. :-D

      Poista