torstai 22. tammikuuta 2015

Pitkästä aikaa

Hellou! Täällä sitä ollaan - ja pitkästä aikaa kipeänä. Juuri kun ehdinkin päivitellä, etten ole sairastellut pitkään aikaan.. Videotakin yritin teille pitkästä aikaa päivitellä, mutta eipä tuosta tainnut mitään tulla. Aina ei vain voi onnistua. :-D
 Lähdin Lohjalle tuttuun tapaan maanantaina, mutta illalla alkoikin olla jo vähän sekavat olotilat tunnilla. Opettajan sanoja lainaten ''Mervillä on tänään zombipäivä''.. Illalla nousikin sitten jo kuume, eikä auttanut muu, kuin etsiä sopiva bussi seuraavalle päivälle. Tiistaiaamupäivällä lähdinkin sitten kotia kohti, vähän tokkuraisena ja epätodellisessa olotilassa, mutta selvisin perille. :'-)
 Tiistai menikin sitten hyvin pitkälti lepäillessä: katsoin Breiking Badia DVD:ltä ja maalailin. Kuumetta oli koko päivän ja illan, joten olo oli sen mukainen. Kahdentoista tunnin yöunien jälkeen oli jo vähän virkeämpi olo!
 
Keskiviikkona uskaltauduin Ärrälle hakemaan postipaketin ja pikaiselle kirpparikierrokselle. Illalla haettiin vielä Makuunista Maleficent-elokuva, joka katsottiin porukalla. Elokuvasta sen verran, että olihan tuo ihan katsomisen arvoinen upeine grafiikoineen. Prinsessa Ruususen juoni oli melko kaukana tästä Pahattaresta tehdystä versiosta, mutta elokuvan ideana olikin näyttää vähän toinen puoli vanhasta sadusta. Pääsanoma oli ehkä siinä, ettei ole olemassa selkeästi hyvää tai pahaa. Pahiksen takanakin on tarina. 
Tänään sitten käväisin tyhjentämässä puolet The Body shopista: ostin 3 suihkugeeliä, ripsivärin ja huulirasvan, mutta hintaa jäi lahjakortin kanssa alle neljä euroa. :-D Päivän kruunasi vielä Karoliinan näkeminen, ehdittiin kerrankin kunnolla jutella ja viettää aikaa.
 
Kovasti tuo video nyt tuossa yrittää olla, mutta ei siitä varmaan mitään tule. :-D Oli miten oli, tässä olisi siis pikkuhiljaa tarkoitus parantua.. Melkoisen sekavaa pälpätystä, mutta annettakoon se anteeksi tämän kerran. 
Heippa!

5 kommenttia:

  1. Kyselit siitä autismikirjasta tuolla aiemmassa postauksessa - käy ihmeessä vaan ostamassa se! Oon ahminut siitä sata sivua ihan liian nopeasti, vielä ois suunnilleen toinen mokoma tai vähän päälle lisää? Älyttömän hyvä kirja. Sopivan ns. helppoa luettavaa, mutta silti samalla jotenkin niin hyvin ... mielenkiintoista.

    Pahatar on muuten kohonnut yhdeksi mun suosikkileffoista, tosin tästä syytän vain ja ainoastaan Jolieta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit, täytyy ehkä metsästää se käsiin jossain välissä. :-) ...kunhan ensin saan nuo toiset kirjat luettua! Autismi on aiheena kiinnostava, joten luulen, että tuo kirja on todellakin lukemisen arvoinen. :-D
      Hahah, Joliella saattaa kieltämättä olla jotain vaikutusta asiaan.... Mutta on se muutenkin ihan katsomisen arvoinen elokuva! ♥

      Poista
  2. Onks toi video tarkotuksella tollanen giffi, vai pitäiskö olla ihan oikee video?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin, ei ainakaan ääntä kuulu :D

      Poista
    2. Kyllä sen piti olla ihan video, mutta en saanut Bloggeria lataamaan sitä tuon paremmaksi. :-D Eli ääntä ei kuulu, eikä video muutenkaan kulje ihan suunnitelmien mukaan..

      Poista