sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Sä olet mun punatukkainen......

Fiilistelin perjantaipäivää bussissa matkalla kaupungille ja yhtäkkiä mieleeni iskostui ajatus, että nyt on saatava jotain muutosta aikaan... ja jo kaupungilla olin tehnyt sen päätöksen, jota olin loppujen lopuksi jo vähän liian pitkään harkinnut:


Eli lätkäisimpä sitten päähän punaisen/oranssin värin! :-) Värjäysvaiheessa huomasin, että väriä on liian vähän, joten lopputulos jäi vähän epätaiseksi, mutta käyn huomenna ostamassa vielä toisen värin, jolla tasoittelen värieroja. Olin tosiaan jo pitkään painiskellut sen ongelman kanssa, että tahtoisin värjätä hiukset, mutta sitten olisi kuitenkin edessä hirveä vaalennusrumba.. Mutta vaikka todella pidin vaaleista hiuksista, totuus on, että olin täysin kyllästynyt niihin yli vuoden jälkeen. Jostain syystä palaan aina tähän punaiseen! : o Olen vielä hieman epävarma näiden suhteen, mutta alan pikkuhiljaa tottumaan.. Mitäs te tykkäätte? :'D

Lauantain projekti oli leipoa Hillan kanssa macaronseja! :--D 


Joskus puolen päivän jälkeen Hilla ilmestyi meille ja kirjattiin ylös tarvittavat aineet.. Sitten lähdettiin vain Jopoilla kohti Citymarkettia! Siellä oli ehkä maailman ihanin ilma, eikä tullut edes pahemmin kylmä, vaikka puki päälle vain nahkatakin. Kevät siis todellakin tulee viimein! :-------D


Ongelma numero 1: Meiltä puuttui oikeanlainen tylla, joten jouduttiin turvautumaan kuviolliseen..


Mutta lopputulos oli kuitenkin ihan hieno - vai mitä sanotte? :--) Tehtiin kyllä myös suklaisia, mutta jätettiin ne kuvaamatta, koska.... No ei siitä sen enempää sitten tällä kertaa!


Leipominen oli arvatenkin niin hauskaa, että huomattiin katsoa seuraavan kerran kelloa vasta puoli kuuden aikoihin... Tehtiin vielä salaattia, tutkittiin Hillan tekemiä, aivan ihania koruja ja korjailtiin rappeutuneet kännykkäkorutkin. Onneksi pihalla ei ollut vielä pimeää ja päästiin vielä kuvailemaan!  Ihana Hilla ♥


Tänäänkin oli hyvä ilma ja aurinko paistoi! Oli ihan täydellinen sunnuntaipäivä, kun heräsin vasta kahdeltatoista, leivoin juustokakkua ja lähdin pyörällä Kärkkäiselle. Jopoilu on ihan mahtavaa! :--) Jotenkin tuntuu, että auringonpaiste ja kevät tekee olon niin hyväksi. TOOOOSIN, miulla on taas hirveä flunssa, prkle! >: //// Olen todellakin onnellisempi, kuin moneen vuoteen ja se on jo saavutus, jos mikä! :--)

Ps. Pitäisiköhän tehdä kaupalle pyyntö, että hankkisi myytäväksi enemmän eläintestaamattomia tuotteita? On jotenkin outoa, ettei edes kaikista isoimmista marketeista löydy eläintestaamattomia meikkejä - ja Freeman on vielä suunnilleen ainoa ihovoide-merkki, jota löytyy! Toisaalta jos ihmiset vaan ostaa niitä normi tuotteita, eikä vaadi muuta niin eipä kai voi myyjiäkään syyttää. Aijonkin siis pistää kaupalle vähän palautetta ja toivoa mm. eläintestaamattomia meikkejä, muutamia lisiä luomutuotteisiin ja mahdollisesti paria B&J-makua pikkupurkkeihin! :--)

9 kommenttia:

  1. Ihana juustokakku tulee ihan nälkä :O ♥
    Ehkä oli ihan hyvä idea jättää ne suklaiset macaronsit julkaisematta : D

    VastaaPoista
  2. Hilla: Hihih, tuon sulle kouluun palan huomenna! >: D No joo, ehkä en kumminkaan.. ; P
    Joo, niin ehkä mahdollisesti oli! XD

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus♥
    Ihanat hiukset♥
    Söpöjä olette kuvassa♥
    Nomnomnom herkkuja♥
    Nomnomnom jopo, olen katkera♥

    VastaaPoista
  4. oolalaa upea tukka ja vähänkö onnistuneet macaronssit :D hha mun leivontaskilsseillä en ees lähtis yrittämään!

    VastaaPoista
  5. IHANAT HIUKSET ;___; onko noi makaroonit helppoja vai vaikeita tehdä? : o

    VastaaPoista
  6. Kyllä eläinkoetestaamattomat tuotteet on ihan yhtä hyviä ja kun tietää, ettei niiden takia ole kidutettu eläimiä, on niitä kivempi käyttää :)

    VastaaPoista
  7. Nuo hiukset sopii sulle todella hyvin! :) Ja todella herkullisen näköisiä leivoksia, ihan tulee vesi kielelle.

    VastaaPoista
  8. Karpo: Kiitos ihana! ♥ Ja Hilla kiittää varmasti myös! Pääset jopon kyytiin kesällä, joten älä suotta katkeroidu kurpaksi! 8DD

    emily: Kiitos :--) Ihan hienoja niistä tuli ensikertalaisten tekemiksi ♥ Kannattaa ehdottomasti yrittää!

    fashion fan: Kiitos ♥♥ :-)

    APPLEJACK: Kiitos! :-) Alan itsekin pikkuhiljaa tottua näihin.. Niistä sanottiin, että ne on kamalan vaikeita, mutta ei ne nyt niin vaikeita olleet kuitenkaan! ...tosin ei tiedetä, mikä meni vikaan niiden suklaisten kanssa..

    Leena: Niin, ainakin tähän asti ovat vaikuttaneet hyviltä (jopa paremmilta)! :') Ja tulee niin hyvä mieli, kun voi tietää valinneensa oikein..

    Innocenfairy: Hih, kiitos :--) Niistä tuli ihan söpöjä.. ♥

    VastaaPoista