keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

its so hard to describe exactly what i feel indside like im filled with stars

Hei vaan kaikki! Voin nyt tyytyväisenä kertoa, että kone on päättänyt taas - ainakin hetkellisesti - toimia todella mallikkaasti! :-) On aika paljon kerrottavaakin, joten olisi ollut ärsyttävää, jos yhteys olisi tökkinyt.. Olin eilen illalla jo vähän shoppailemassa ja löysin jotain pientä ja tarpeellista, joista tulee varmasti kuvia jonnekin postauksen loppupäähän. Mutta pääpointti oli kuitenkin tämän päivän ohjelma - koulussa oli ohjelmana koko päivä kulttuuria kaupungin gallerioissa, minkä jälkeen shoppailtiin Hillan kanssa yli kuusi tuntia! :' ) 


Ensimmäiseksi käytiin yhdessä pienessä galleriassa, jossa suurin osa ajasta meni siihen, kun saatiin kuulla galleristilta, miten näyttely järjestetään. Syötiin siellä myös eväät ja tutkittiin niitä töitä ihan rauhassa, minkä jälkeen jatkettiin Galleria Uusi Kipinään, jossa oli esillä mm. noita aivan älyttömän hienoja vauvoja! :---D Viimeisenä käytiin vielä yhdessä galleriassa katsomassa Punahilkka -aiheista näyttelyä, jossa oli esillä paljon värikkäitä ja yksityiskohtaisia töitä, joihin ihastuin suunnattomasti. Ainoa miinus oli, että yhdessä työssä oli nainen, joka oli puukottanut kaksi suloista, harmaata kissaa. : <


Näyttelyiden jälkeen jatkettiin Hillan kanssa kohti keskustan kauppakeskuksia ja pohdittiin mm. sitä, millaisia vaatteita haluaisimme pukea (mahdollisille) tuleville lapsillemme. :--) Tai no oikeastaan siitä, mitä ei haluta niille pukea. Kaupoissa oli paljon pillifarkkuja, paitoja ja kenkiä, joissa ei ollut muuta eroa aikuisten vaatteisiin, kuin koko - sellaisia en kyllä lapsilleni pukisi! Lapsien pitää antaa olla lapsia. Piste. Haluaisin lapselleni mielummin kukkamekkoja ja kaikkea yltiösuloista.. Mutta mitäs tykkäätte tuosta leopardikuvioisesta bodysta? >:--P
Shoppaillessa tuli juteltua kaikkea, mitä ei varmaan kukaan täällä blogissa ymmärtäisi / jaksaisi lukea, joten mennäämpä viimein ostoksiin:

 Kolme rusettisormusta H&M:n lasten osastolta. Hintaa oli vain kaksi euroa, joten... Olen kyllä hieman huono käyttämään sormuksia, mutta ehkä sen vielä oppii, kun vaan kokeilee. Olisin halunnut ostaa myös mintunvihreitä ruusukoristeita hiuksiin, mutta ehkä sitten seuraavalla shoppailukierroksella! :-)


Löysin viimein ihan kivan ruusutopin (anteeksi kuvan laatu, nappasin vain nopeasti kotiin tullessa keittiön lattialta.. : /) ja vieläpä 50% alennuksesta. :--) Olisin ollut valmis maksamaan ihan täyden hinnan, mutta en toki valita!


Eilen tuli siis ostettua mm. kolme kynsilakkaa, graffitikynsilakka (joka osoittautuikin oletettua hienommaksi! ..olin nimittäin jossain välissä päättänyt, etten sellaista tarvitse..), eläintestaamaton eyeliner, irtopohjavuoka ja viisi pahansilmänamuletti -korua. Äiti tarjoutui maksamaan kaiken muun paitsi noita koruja, joten omaa rahaa ei taaskaan juuri kulunut, mutta tuli silti jonkin asteinen morkkis.. Mutta perustelen sanomalla niin, että (ainakin melkein) kaikki tuli tarpeeseen. :-) Mutta mitenkäs se kestävä kulutus ja luonnon säästäminen?


Kotona vielä nopeasti täytin ja koristelin eilen leipomani kakkupohjan ja se näytti suunnilleen tältä. :-) Mutta joo, eipä tässä nyt muuta, joten toivottavasti tykkäätte merkinnästä! ♥

7 kommenttia:

  1. Mä aina käyn lastenkaupoissa ja hihittelen sulosille vaatteille ja kuvittelen kuinka voisin pukea tulevia lapsiani! Jos koskaan tulen saamaan lapsia... PS. ihana kakku <3

    VastaaPoista
  2. AAA! Mistä sä noita silmii löysit??? :OOO
    Nimittäin tää mun on aika huonolaatuinen ja lisää haluisin muutenkii :DD!

    Siistii, taidegalleria kierros kelpais meitsillekin.

    Mietin tässä tänään juuri sinua. Ei sillä ettenkö miettis sua koko ajan, mutta tänään päässäni pyöri mielikuva minun yksiöstäni jossa juomme kahvia kun olemme tulleet kirppis kierroksilta! - En ymmärrä, mutta ajatus lämmitti mieltä :--) ♥

    VastaaPoista
  3. emily: Ne on niin ihania! :--) Ja ainahan sitä voi haaveilla, vaikka ei välttämättä saisi/tahtoisi lapsia sitten kuitenkaan ihan vakavissaan. ♥ Ja kiitos, aika nopeasti koristelin, mutta kuitenkin.. :')

    Karpo: Hih, ihan vain kirpparilta - sieltä löytää aarteita. :-) Oi, aivan ihana ajatus! En malta odottaa sitä, kun muutat tänne ja voidaan chillailla yhdessä!

    VastaaPoista
  4. Kirppikseltä, daam! :DDD hey c'moon. No totta, aarteita löytyy aina.
    Ja eikös ollutkin ♥! Mäki odotan niin että pääsen muuttamaan, mulla on muutenkin ollut hirmunen muuttointo päällä pitkään.
    Kaikki asiat ois niin järjestyksessä siellä ja hoidettu jne. :--) maltan tuskin odottaa!
    + Pääsen hoitamaan kaikki suhteet sukulaisiin (ainaki niistä tärkeimpii) kuntoon jälleen.

    VastaaPoista
  5. Karpo: Hähähää, niin se vaan yleensä on. :-)
    Eikai se nyt ole mikään ihme, että viimeisen neljän vuoden aikana alkaa jo vähän odottamaan, että pääsee takaisin? ♥ Ja tietysti muutenkin, onhan se aivan uusi tilanne, kun muuttaa yksin asumaan jne. :--)

    VastaaPoista