perjantai 18. maaliskuuta 2011

ehkä teoistamme pienimmät juuri ikuisiksi jää

Kirjoittelinkin jo tänään tänne, mutta halusin vielä kirjoittaa nopeasti huomisesta + lisäillä vähän kuvia. : ) Nopeasti varmaan myös siksi, että täytyisi tämän jälkeen ehtiä toteuttamaan vaikka mitä suunnitelmia - miten nämä viikonloput ovatkin niin kiireisiä? Olen viime aikoina saanut kutsuja vaikka minne, jotkut ystävät, joiden kanssa en ollut keskustellut aikoihin, ottivat yhteyttä ja pitkään suunnitellut tapaamiset olisi tarkoitus suorittaa juuri tällä viikolla. Eli en minä ihan kotikissa ole kuitenkaan! :-P

Lähden huomenna vähän kiertelemään Suomea (ehkä Helsinkiin tai Tampereelle, en ole ihan varma vielä) ja yritän matkustelu-ulkoilu-kahvila-fiilistelyn lisäksi löytää kevääksi kengät ja muutamia muita listan juttuja! Odotan matkaa niin innolla, että valitsin jo huolella vaatteet ja suunnittelin aikataulun niin, että ehdin varmasti käymään juuri siellä, missä tahdon - ja ilman kiirettä. :-) Ei haittaa edes, vaikka joudun heräämään lauantainakin jo kahdeksan aikoihin, sillä olen ollut lähiaikoina niin pirteä aamuisin, että aion yllättää porukat tekemällä hedelmäsalaattia tuoreesta ananaksesta, paistamalla patonkia ja siivoamalla keittiön. ♥ Eli tättärää, siinä oli se ''suuri'' suunnitelmani - pienempi taas liittyy ulkonäköön: Ostin eilen hiuslehden ihan vain hetken mielijohteesta ja nyt on ihan pakko saada jotain uutta ilmettä hiuksiin! ..eli nyt vain ostelemaan tarvikkeita ja toivotaan, että onnistun siinä, mitä yritän. :-)


                                              Päivän asu:
                                 Valkoinen neule - kirpputori
                               Vaaleanpunainen toppi - H&M
                                  Violetti toppi - kirpputori
                                     Pinkki hame - H&M
                      Rusettisukkahousut - H&M (yllätys yllätys..)
                                     Pöllökoru - Tiiamaria

Koska en usko kenenkään jaksavan kiinnostua tämän päivän 2 h fysiikkaa + 2 h matikkaa -valituksista, eikä minulla nyt olisi siihen aikaakaan... Niin lätkäisin tänne vain pari kuvaa päivän asusta, pitkästä aikaa. :-) Olen jo nyt ihan älyttömän kiintynyt tuohon toppiin, se on aaaivan ihana! 


Harmistuin, kun huomasin, että blogista oli kadonnut kaksi lukijaa yhden päivän aikana.. Olen kysynyt varmaan sata kertaa, mutta onko teillä jotain, mitä haluaisitte minun tekevän toisin? Entä mikä blogissani on sellaista, että sitä jaksaa lukea? ♥ :-) Kiitos palautteesta - kaikki palaute on tervetullutta (myös kritiikki)! Mutta nyt jatkan matkaani sinne kauppaan... Heipsan! Ja ihanaa viikonloppua kaikille! <3

3 kommenttia:

  1. Söpöläinen ♥
    Löysin sulle kaksi paitaa tänään, en tiiä tykkäätkö, mutta näytti ihan sinunlaisilta ja tunnenhan sut :DDDD!
    Mutta saat kokeilla sitten kun tuon :--))

    VastaaPoista
  2. Rakastan tota paitaa sopii sulle niin hyvin ♥
    Sun pöllös on muuten kohta entistä ehompi !

    VastaaPoista
  3. Karpo: OI! Kiitos, kiitos, kiitos, olet ihana! ♥ Ja tykkään niistä varmasti. :-)

    Hilla: Kiitos! :') Se on kyllä ihana (ja hippi!) :--D Ja jeij, kiitos ihana! En olisi saanut itse aisaiseksi varmaan puoleen vuoteen..

    VastaaPoista