tiistai 25. tammikuuta 2011

Pikkuisen turhaa höpinää ja jotain sitäkin turhempaa


Kevät on aina minulle hieman ongelmallista aikaa. Puolessa välissä talvea alan haaveilla siitä, kuinka luonto taas herää. Aamuauringon säteet siivilöityvät tummien, lehdettömien puiden rakosista, lumi muuttuu raskaaksi ja valuu kapeina puroina pitkin asfalttia (vai lieneekö tuo sittenkin asvaltti?). Jossain visertää ensimmäinen lintu herkällä, kirkkaalla äänellään, taivas on sininen ja puihin puhkeaa ensimmäiset silmunsa. ...Siis tässä osa, jota rakastan keväässä. Ongelma on kuitenkin se, että keväässä herää mieleeni ensimmäisenä ajatus ''kevät on muutosten aikaa''. Pää täyttyy pakottavasta tarpeesta muuntautua, tehdä jokin täysin radikaali muutos ulkonäössä, pukeutumisessa tai sisäisessä olemuksessa. Tänään olen siis kamppaillut jos jonkinlaisen päähänpinttymän kanssa - olen halunnut leikata hiukset ihan lyhyiksi tai värjätä ne jollain todella shokeeraavalla värillä, olen tahtonut poistaa kaikki entiset kuvat ja merkinnät, aloittaa ihan alusta.. muuttaa koko vaatekaapin sisällön, lähteä kokonaan pois Suomesta tai karata Helsinkiin. Olen myös tuskastunut suunnattomasti siihen, että sairaus on ja pysyy, enkä minäkään muutu tästä mihinkään. Tahtoisin antaa itselleni mahdollisuuden, lakata vaatimasta aina parempaa; levätä kerrankin silloin, kun väsyttää. Saa nyt sitten nähdä, mitä kevät tuo tullessaan, mutta pelkään tekeväni vääriä valintoja, joita kadun myöhemmin. Pelkään astuvani väärään suuntaan elämän risteyksessä.

No, oli miten oli! Vahvan muutoksenhalun pyörteissä olen kaivannut myös kuollakseni shoppailua! Siis ihan ajan kanssa ja keskustan suurimmassa kauppakeskuksessa. Kaipasin muutakin, kuin pelkkää yhtä ja samaa kirpputoria tai Supermarketin yllätyksettömiä hyllyjä. Molemmista voi toki tehdä mitä ihmeellisimpiä löytöjä ja tykkään siellä kuluttaa aikaani, mutta halusin tällä kertaa osoittaa, että voin tosiaan käyttääkin rahaa, enkä vain säästää ja kasvattaa omistamaani rahamäärää kokoajan. Loistavan tilaisuuden shoppailuun sainkin sitten heti, kun maantiedon opettaja päästi meidät kotiin tuntia aikaisemmin! Lähdin siis kiireellä käymään kotona viemässä kirjat ja odottelemaan bussia kaupungille.


Kiertelin kerrankin läpi ''kaikki'' kaupat, enkä vain muutamaa isompaa liikettä, jossa käyn piipahtamassa aina kun se on vain mahdollista. Kumma kyllä löysin Seppälästä housut, jotka istuivat hyvin päälle. Uskokaa tai älkää, näin ei ole ihan joka housujen kohdalla! Hintaakin olisi ollut siinä 30-40 euroa, mutta sain nämä kympillä, kun niissä oli tahra. Sain siis 20-30 euroa alennusta sen vuoksi, että housuissa oli tahra, jota hädintuskin edes katseella erottaa! Lisäksi kävin vielä nopeasti nappaamaan muutaman halvan kynsilakan, jotka olivat ihan perusvärisiä (valkoinen ja vaaleanpunainen). En tiedä niiden laadusta, mutta saavat nyt kelvata edes vähän aikaa, sillä tarvitsen myös vaaleampia värejä ainaisen puna-turkoosi-violetti-musta -linjan jälkeen. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen ostoksiin ja shoppailureissuun muutenkin, sillä muuten niin huono mieliala virkistyi siellä kummasti! :--)

Mutta eipä tässä muuta.. Kone on oma ärrrrsyttävä itsensä ja sain tätäkin merkintää varten päivitellä virustorjuntaa suunnilleen tunnin, eikä netti vieläkään toimi kovin kiitettävästi. : / 

Mitä mieltä te lukijat olette keväästä? :') Onko kenelläkään samankaltaisia ongelmia sen suhteen?

3 kommenttia:

  1. Iiihanat housut ♥♥ Ihan sun näköset :--)
    Itse olen aina pitänyt keväästä, mutta lähinnä rakastan sitä odotuksen tunnetta kun kohta tulee kesä ja koulu loppuu jee jee... Kevät on ihana. Toivottavasti säkin pystyt tänä vuonna nauttia keväästä ilman mitään turhia paineita mistään :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on samanlainen muutoshalu kans aina keväisin, se tulee yleensä useamminki pitkin vuotta, mutta varsinkin keväisin.. toisaalta kevät taas piristää, koska olen jotenki nii herkkä valon suhteen. Rakastan valoa ja värejä, joten kevään tuomat valot ja värit on tosi jees. Silti olen kateellinen luonnolle, joka puhkeaa kukkaan joka vuosi yhtä ihanasti ja vaikka se on aina samanlaista, tuntuu etten mä ole vuodesta toiseen itsekään muuttunut.

    VastaaPoista
  3. rakastan keväällä sitäkun linnut alkaa laulaa, aamuisin ei ole enää ainakaan ihan niin pimeää ja auringonpaiste lämmittää sisälläkin ikkunoiden läpi ♥
    munmielestä on ihan turhaa tehdä muutos uutenavuotena tai keväällä tai ensiviikolla koska sen voi tehdä juuri sillä hetkellä kuin siltä tuntuu :---)

    VastaaPoista