Toivepostaus: lemppariasut

Se on kuulkaa niin, että viimeistä postaustoivetta viedään. Näiden tekeminen on ollut hauskaa ja vaatinyt uutta ideoita postausten toteuttamiseen - toivottavasti tekin olette tykänneet näistä! Kokosin teille neljä lemppariasua, joita tulee vedettyä useimmiten päälle arkena tai juhliin. ;-) Kuvista myös huomaa sen, ettei yksikään asu ole valmis ilman kissankarvoja.

Oli yllättävän vaikea valita omat suosikkiasut, sillä ne vaihtelevat lähes viikoittain - ainakin vuodenaikojen mukaan. Tällä hetkellä lemppariväreihin kuuluu maastonvihreä, okra, marjapuuron punainen ja terracotta. Ylipäätään kaikki maanläheiset sävyt ovat vallanneet tilaa vaatekaapista viimeisten kuukausien aikana.
Nykyään kuvailisin tyyliäni rennoksi: valitsen vaatteet sen mukaan, mitkä tuntuvat parhailta päällä. Korkokengät ja minihameet kuuluvat entiseen elämään! Tämä on se tyyli, joka tuntuu omalta. En enää kaipaa suurempia muutoksia, vaan viihdyn juuri tälläisena ja tämän tyylisenä. ;-)

Juhla-asu osa 1.

 Housut, Seppälä

Paita, Kontti / H&M

Vaikka nykyään tulee juhlittua harvemmin, on tämä vaatekappale eksynyt päälle useammin kuin kerran. Melkein täytyy pitää kirjaa, ettei käytä samaa asukokonaisuutta kaikissa juhlissa! Ostin rennot housut jo lukioaikoina, mutta käytin niitä silloin lähinnä kotona. Jossain vaiheessa löysin ne uudestaan ja puin päälleni ystävän tupareihin. Korkeavyötäröiset housut saavat parikseen lyhyen paidan, joista parhain on Kontista löytynyt musta paita. Tuolla taisi olla hintaa vaivaiset pari euroa, joten se on ainakin maksanut itsensä takaisin. :-) Etsin lyhyitä paitoja viime kesänä kirppareilta, mutta eihän niitä tietenkään löytynyt. Vasta, kun lakkasin etsimästä, löysin talvella tämän lemppariksi muodostuneen yksilön.

 Arkiasu osa 1.

Neule, BikBok

Housut, Kontti

Toppi, H&M

Maastonvihreä neule on pitkäaikainen suosikkini, sillä se on ihanan värinen ja mallinen. Lehtiommel on kaunis ja takaa avonainen kaulus toimii kivana lisänä. Ainoa harmi on, että neule näkyy läpi, joten alle täytyy laittaa toppi tai mekko. Rennoin asukokonaisuus syntyy mustasta topista ja farkuista. Jotenkin huomaan yhä useammin valitsevani päälle housut kuin hameen. Kai se on mukavuuskysymys..

Arkiasu osa 2.

Neule, H&M

Mekko, Lanttila / Indiska

Harmillisen usein mekkojen ja hameiden helmat ovat todella lyhyitä, eikä sopivan pituisia tunnu löytyvän millään. Uskokaa tai älkää, hobittivarteni omaa pitkät jalat, jolloin suurin osa helmoista jää lyhyiksi. Toinen ongelma onkin sitten maximekoissa, jotka laahaavat lähes poikkeuksetta maahan. Kirpparilta löytynyt Indiskan mekko onkin juuri tästä syystä yksi suosikkini: täydellisen pituinen helma, jonka nousemista ei tarvitse pelätä tuulessa tai tuiskussa. :-D Muutoin koko on kyllä aavistuksen liian suuri, mutta neuleen kanssa kokonaisuus on sopivan rento. Alle vielä mustat sukkahousut - ja arjen pelastava asu on valmis.

 Juhla-asu osa 2.

Nappihame, H&M

Lyhyt paita, H&M

Toinen asu, joka valikoituu suurella todennäköisyydellä juhliin, on vihreä hame ja lyhyt printtipaita. Pidän hameesta todella paljon, mutta siinä on juurikin edellemainittu ongelma. Helman pituus on aivan liian lyhyt, joten loppujen lopuksi hametta tulee käytettyä vain juhlissa. Oli tyylivirhe tai ei, hameen alle valikoituu aina mustat sukkahousut. En osaa olla ilman sukkahousuja edes kesällä..

Tähän loppuun voisi todeta, että on selkeästi tullut kierreltyä kirppareilla ja H&M:ssä. Moni sanoo H&M:n vaatteita huonolaatuisiksi, mutta omani ovat olleet ahkerassa käytössä ja silti ehjiä. Nykyään ostan suurimman osan vaatteistani kirppareilta, H&M:stä ja Indiskasta. Olen ottanut periaatteeksi, että käytän vaatteita mahdollisimman pitkään - ja ne, jotka eivät päädy käyttöön, myyn kirpparilla.

Mitä mieltä olette asuista?

Toivepostaus: Pikanuttura & lettikampaus

Enää pari toivepostausta jäljellä! 

Tällä kertaa kuvasin videon kahdesta 

yleisimmästä kampauksestani. ;-) 

Toivottavasti videosta on jotain hyötyä!

Vegaanibrunssi ystävänpäivän teemalla

Heippa! Järjestin taas perinteisen ystävänpäiväbrunssin vanhemmille, kuten on ollut tapana muutaman vuoden ajan. Tällä kertaa yllätys onnistui sen verran hyvin, että valmiin aamupalan ääreen asteli kaksi hämmentynyttä ja ilahtunutta tyyppiä. Siinä tuli kyllä hyvä mieli itsellekin! ♥

Aamulla leivoin maailman nopeinta leipää, surauttelin mangonicecreamia tehosekoittimella ja keitin kahvia, kun toiset vielä nukkuivat. Oli kiva hääräillä hiljaisessa asunnossa ja kattaa pöytää aamuauringon valossa. Reseptit löytyvät leivontablogin puolelta. ♥

Oli kyllä todella mukava aamu ja kaikilla hymy herkässä. Huomasin taas, miten hyvä mieli toisten yllättämisestä tulee. Kuten tiedätte, rakastan yllätysten järjestämistä. Loppujen lopuksi hyvin vähällä vaivalla saa aikaan ikimuistoisia hetkiä, jotka muistaa vielä vuosienkin päästä.

Flunssasta olen jo pikkuhiljaa toipunut, onneksi! Kulunut viikko meni hyvin pitkälti kotioloissa, mutta yhden esitelmän kävin pitämässä englannin tunnilla. Esitelmä sujui paremmin, kuin olin uskaltanut toivoakaan, joten ainakin jotain hyödyllistä sain tehtyä viikon aikana. ;-) Toinen juttu, jonka parissa on saanut ajan kulumaan, on Ruokaoivallus-kilpailu. Alkoi käydä jo aika pitkäksi kotosalla, kunnes päätin ottaa osaa kilpailuun. Kerrankin olen innostunut grafiikoiden suunnittelusta ja panostanut parhaani mukaan. Saa nähdä, miten käy!
Muutoin ei ole paljoa päiviteltävää tämän hetken tilanteesta, sillä suurin osa selviää (toivottavasti) ensi viikon kokeissa. Nyt tutkitaan kaiken maailman kilpirauhaset, tulehdukset ja keliakiat. Olo on kuitenkin selkeästi parempi kuin viikko sitten. Ensi viikolla voisi vaikka yrittää selvitä kouluun asti. ;-)

Huomenna saan vielä nukkua pitkään, sillä meillä on projektipäivä. Rakastan pitkiä viikonloppuja, sillä kaksi vapaapäivää ei riitä oikein mihinkään. Maalailua, rauhassa syötyä aamupalaa ja kirppareilla kiertelyä - kyllä kiitos!

Muistakaa ystäviä ja läheisiä tiistaina. 

Sen ei tarvitse olla mitään suurta ja ihmeellistä, 

pienikin muistaminen voi piristää toisen päivää! ♥

Kissatarinoita

Heippa! Yhtenä päivänä yllätin itseni selailemassa vanhoja kuvia ja ikävöimässä meidän kissavanhuksia. Ajattelin kirjoittaa postauksen kissoista: niistä, jotka ovat olennainen osa elämää. Olen joskus kuullut väittään, jonka mukaan kaikki kissat näyttävät ja käyttäytyvät samalla tavalla. Onhan näitä: kissat eivät ajattele, kissat eivät kaipaa läheisyyttä,.. Täysin absurdeja väitteitä! Sehän on sama, kuin sanoisi, että kaikki suomalaiset syövät makkaraa saunassa. :-D

Eetu oli ensimmäinen oma kissani. Ensimmäisenä päivänä heiteltiin pojulle pöydän taakse palloa, jonka pieni käpälä syötti aina takaisin. Tuntien pallottelun päästä Eetu uskaltautui esiin pöydän takaa ja siitä alkoi meidän yhteinen matka. Eetu oli arka muita eläimiä kohtaan, mutta rakasti ihmisiä. Kutsuttiin pojua välillä Eeskaksi, Eeska-neidiksi ja millä tahansa e-alkuisella nimellä, joka keksittiin. Meistä tuli erottamattomia. Eetu nukkui joka yö vieressä ja herätti puskemalla. Siinä onkin muuten yksi taito, mihin yksikään toinen ei ole yltänyt: poju puski niin, että siinä meinasi ihan pää irrota. ;-) Eetu myös maukui paljon ja vastasi aina puheeseen. Eetu oli herkkä ja osasi tulla aina lohduttamaan huonoina päivinä. Poju ei koskaan purrut tai raapinut.

En olisi voinut saada parempaa ensimmäistä kissaa, vaikka Eetu välillä sairastelikin. Muistan ensimmäisen kerran, kun Eetu sai kohtauksen, varmaan ikuisesti. Silloin saatiin kuitenkin poju terveeksi ja vietettiin yhdessä vielä monta hyvää vuotta. Vieläkin Eetu tulee mieleen aina välillä, mutta nykyään enää harvemmin. Elettiin kuitenkin yhdessä yli kymmenen vuotta. Rakkain. ♥

Minni tuli meille, kun mummo joutui sairaalaan, eikä enää pystynyt pitämään huolta suuresta talostaan. Toinen kissoista, Pätkä, lopetettiin. Vanhemmat ajattelivat lopettaa Minninkin, mutta kieltäydyin. Päätettiin ainakin kokeilla, sopeutuisiko Minni meille. Niin tuo musta neiti muutti meille ja eli vielä monta hyvää vuotta. Eli ei voi sanoa muuta, kuin että joskus periksiantamattomuus on paikallaan.

Minni oli pieni, mutta luonnetta löytyi sitäkin enemmän. Neidillä oli monta nimeä: Mini, Telaketjufeministi, Musta hirmu,.. Nimistä voi päätellä, millainen Minni oli. Pienenä jopa pelkäsin Minniä, sillä neulanterävistä kynsistä sai osumaa jo muutaman rapsutuksen jälkeen. Iän myötä neiti muuttui kuitenkin hempeämmäksi ja meistä tuli läheisiä.
Muiden kissojen kanssa Minni oli dominoiva: Eetua jahdattiin ympäri asuntoa ja Puppa heitettiin seinään sähinän säestyksellä. Eetusta ja Minnistä tuli kuitenkin jossain vaiheessa kaveruksia, ja jahtaaminen vaihtui leikiksi. Neiti oli tosiaan pieni: minikokoiset tassut ja pennun vartalo. Poikkeuksena oli kuitenkin pyöreä koripallomasu, mikä vaan korosti  persoonaa. Pieni, mutta pippurinen.

 

Loppuaikoina Minnistä tuli hempeä ja seurankipeä. Aina piti päästä syliin ja rapsuteltavaksi. Välillä saattoi löytyä kynä tai muu leikkikalu, jota heiteltiin ympäri asuntoa pennun tavoin. Minni oli loppuun asti kova syömään, vaikka lopulta laihtuikin suunnilleen puolet elinpainostaan. Neiti eli 17-vuotiaaksi ja oli terve koko ikänsä. Minni on nyt samalla eläinten hautausmaalla kuin Eetukin.

Puppa oli alunperin veljen kissa. Ensimmäiseltä vierailulta jäi mieleen pieni tehopakkaus, joka sinkoili ympäri asuntoa ja yritti syödä jättimäisiä koiranraksuja kupista. Vähän oli kömpelyyttä, mutta joka paikkaan oli päästävä tutkimaan. Kyllähän siinä sydän suli tuolle pikkuiselle. ♥ Joulun aikaan Puppa vieraili meillä ja sinkoili energisenä ympäri taloa. Kokoa oli vain kolmasosa meidän kissavanhuksista, mutta koko ajan oli pakko päästä isompien seuraan. Eetu oli jonkinsortin heila Pupalle, varsinkin kun ikää ja kokoa alkoi tulla vähän enemmän. Puppa on saanut nimekseen mm. Puppa-EI, Pupu, Pur ja Hubu.

Aluksi Puppa kävi meillä aika usein ja jäi pidemmäksi aikaa. Välillä meinasi hermo mennä, kun jokaiseen kaappiin ja pientäkin pienempään koloon oli päästävä. Se oli kuitenkin osa Pupan hellyyttävää persoonaa: villi ja utelias, mutta kuitenkin niin herkkä ja hellyydenkipeä.
Puppa otti Eetun kuoleman aika raskaasti (itki perään ja kierteli huoneissa etsimässä), mutta sai Nanasta myöhemmin uuden kaverin. Nana olikin suurin syy siihen, miksi Puppa lopulta muutti tänne kokonaan. Nykyään en enää osaisi kuvitella kotia ilman tätä kaksikkoa.

 

Puppa on maatiaiskissaksi isokokoinen: painoa on yli viisi kiloa ja kokoa löytyy. Paino tulee enemmänkin jäntevyydestä kuin lihavuudesta. Puppa on vain yksinkertaisesti todella suuri. Toinen jännittävä piirre on, ettei poju mau'u juuri koskaan. Puppa kiertää ympäri asuntoa ja purisee. Välillä purina on hyvätuulista, välillä ärtyisää, mutta aina yhtä äänekästä. Sitä ei oikein osaa edes kuvailla. Tähän varmaan vaikuttaa se, että Puppa kasvoi koiran kanssa ja omi tältä erilaisia piirteitä.

Nanan tarinan olen kertonut jo niin usein, että yritän kertoa jotain uutta. Nana oli ensimmäinen kissa, jonka sain nimetä itse. Nykyään neidin kutsumanimia ovat mm. Nanu, Pör, Pörrö, Pöjyhuisku, Nana-Banana, Nanski,.. Viimeisin keskintö taisi olla Nana Sebastian, jonka syntyperää saatte miettiä ihan itse. :-D Aika usein kutsutaan kisuja nimillä Pur ja Pör, joista ensimmäinen purisee ja toinen on pörröinen.

Luonteeltaan Nana on rauhallinen, enemmän tarkkailija kuin toimija. Nana seuraa Pupan tekemisiä ja liittyy pahantekoon vasta hetken epäröityään. Neiti on vieraskorea, eikä heti tule vieraiden lähelle. Hyväksymisen merkiksi Nana nostaa häntää ohikulkiessaan: meidän kohdalla häntä nousee aina. Sanon usein, etten olisi voinut saada parempiluontoista kissaa. Nana on oikea enkeli, varsinkin Pupan rinnalla. Maine coon -rodulle on tyypillistä leikkisyys, lempeys, rauhallisuus ja kurlaavat äänet. Nana on useimmiten rauhallinen, mutta intoutuu toisinaan leikkimään pennun lailla. Oma peilikuva pelottaa vieläkin ja pörröistä häntää on kiva jahdata.

Meidän molemmat kissat ovat siis suurikokoisia ja pitävät erikoisia ääniä. Nana on nykyään jo Puppaa korkeampi! Neidin suusta pääsee välillä vienoja maukauksia, välillä mouruntaa ja välillä kurlausta. Hauskinta on kuunnella, kun Puppa juoksee edellä puristen ja Nana perässä kurlaten. Viimeinen asia, jonka haluan mainita, on Nanan erikoinen juomatyyli. Oltiin aluksi hyvinkin huolissamme, kunnes kasvattaja sanoi kaikkien kyseisen sukupuun kissojen juovan samalla tavalla. Nana ensin maukuu kupille, kaapii samalla maata tassuillaan ja lopulta työntää koko kuononsa vesikuppiin. Tietää aina, milloin Nana on juonut, sillä naama on märkä korvantupsuja myöden. :-D

Sellaiset kissamaiset terveiset täältä meiltä! 

Toivottavasti tykkäsit. :-)

''Ehkä sä oot maan pinnalla ja mä oon ylhäällä pilvissä''

Moikka! Täällä kirjoitellaan postausta teekupin ja kurkkupastillien voimalla. Toivottavasti tauti menee ohi, eikä ylly enää tämän pahemmaksi.. Ensi viikolle on nimittäin luvassa niin monta lääkäriaikaa ja koulutehtävien palautusta, etten ehdi potea kotona flunssan kourissa. Oli miten oli, tässä pieni ja mahdollisesti sekava koonti viikon tapahtumista. ;-)

 

Jotkut ovat lohtusyöjiä, jotkut shoppailevat pahan päivän päätteeksi. Kuulun itse jossain määrin tuohon jälkimmäiseen kastiin, sillä ostan usein jotain piristykseksi ollessani kipeänä. Usein mietin tarkalleen, mitä oikeasti tarvitsen - mutta taudin iskiessä heitän ajatuksen hetkeksi narikkaan. 

Alkuviikosta en ollut vielä flunssassa, mutta oma jaksaminen oli vähän niin ja näin. Lähdin Eevin kanssa koulusta ja jotenkin kummassa päädyin Sokoksen astiaosastolle. Mystinen juttu. Päätin heittäytyä hetkeen ja ostin alennuksesta Marimekon kupin ja kulhon. Hintaa näille tuli hieman alle 30 euroa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä - ja olen löytänyt uudet lempiastiani. Kai sitä joskus saa shoppailla, varsinkin kun rahat tulivat triplasti takaisin kirpparipöydän myynneistä.

Jos ollaan ihan rehellisiä, tällä hetkellä ei mene kovin hyvin. Syömisten kanssa ei ole ongelmia, mutta muutoin on senkin edestä. On vaikea jaksaa keskittyä kouluun, kun vatsa on jatkuvasti kipeä, väsyttää ja on ongelmia nivelten sekä sormien kanssa. Tähän päälle vielä ahdistus siitä, ettei jaksa keskittyä kouluhommiin, niin on jo melkoisessa solmussa. Vatsakipuja on nykyään jo aamusta lähtien, eikä tiedä, mitä uskaltaa syödä. Nivelissä on turvotusta, polttelua ja arkuutta. Kynnet tulehtuvat parin viikon välein. Onneksi huomenna on lääkärin aika, josta toivon saavani selvyyttä näihin ongelmiin. 

Olen yrittänyt ottaa vähän rennommin koulun suhteen, sillä jaksaminen menee kuitenkin aina etusijalle. Tehnyt vähän lyhyempiä päiviä ja ottanut osaa sen verran, kuin jaksan. Tämä kaikki on onneksi ohimenevää: tiedän, että jo lääkärin ajan jälkeen voi keskittyä paremmin opiskeluun. Olen yrittänyt tehdä enemmän niitä asioita, joista nautin. Kaikkea sellaista, mistä tulee hyvä olo. Ihan jo niinkin yksinkertainen asia, kuin lupa ottaa vähän rennommin ja pysähtyä hetkeksi, on parantanut oloa huomattavasti. Ei ollut tarkoitus kirjoittaa mitään valitusvirttä, mutta tässä oli tämän hetken vointi ihan rehellisesti.

Päätin, että tästä viikonlopusta tulee onnistunut. Vähän kouluhommia, mutta pääasiassa lepoa ja palautumista koulukiireistä. En tietenkään suunnitellut tulevani kipeäksi, mutta en antanut sen lannistaa hyvää fiilistä. Joskus on oikeasti paikallaan, että unohtaa kaikki velvollisuudet viikonlopun ajaksi ja tekee juuri sitä, mitä tahtoo. :-)

Mitä onnistuneeseen viikonloppuun sitten kuului? Ulkoilua, elokuvia, kirjojen lueskelua, maalailua ja hyvää ruokaa. Tein pitkästä aikaa sushia, jonka syömistä olen pitkittänyt milloin milläkin tekosyyllä. Nyt päätin, että tekosyiden aika on ohi ja tein ison satsin sushia, joka sattuu olemaan koko perheen lempiruoka! Parhaan sushin väliin tulee kotimaista kvinoaa ja kylmäsavutofua, nam. ♥
Kouluhommat ovat onneksi olleet pääosin mieluisia: printtien suunnittelua, maalausta ja piirtelyä. Katsoin viikonlopun aikana Hobbitti-elokuvat uudestaan ja piirsin tai maalasin samalla. Ihan huomaamattaan edistyi printtien suunnittelussa ja maalaustehtävässä, kun keskittyi Tolkienin maailmaan. ;-) Englannin tehtäviä tein puolestaan pienissä erissä, eikä niitäkään ole jäljellä enää kovin paljoa. Saan kyllä kaiken ajallaan valmiiksi, joten turha niistä on stressata.

Eilen kaivoin pitkästä aikaa teleobjektiivin esille, kun mustarastas lennähti naapurin puuhun. Olen nähnyt mustarastaan vain kolme kertaa elämässäni, joten oli juostava hakemaan kamera ja vaihtamaan objektiivi, että sai ikuistettua näyn. Meillä oli kunnon kuvauskompanja, kun isä piti sädekaihtimia ylhäällä ja Puppa istui isän olkapäällä tutkimassa lintua. Nämä on taas niitä asioita, joita vain valokuvauksesta ja linnuista kiinnostuneet ihmiset voivat ymmärtää. :-D

Tänään innostuin kuvailemaan lisää. Ulkona oli sen verran kylmä ja kurkku sen verran kipeä, että reissu jäi aika lyhyeksi. Harmittaa, etten ole ehtinyt kuvailemaan uudella objektiivilla kuin muutaman kerran. Nyt on sentään kuvattu oravia, varpusia ja paria muuta lintulajia. Ehkä keväällä ehtii vähän paremmin, kun ei pakkanenkaan estä pidempiä kuvausreissuja. 

Nyt tämä nuhanenä painuu iltapalalle ja television ääreen. Saattaa olla vähän sekavaa tekstiä, mutta siitä syytän tietysti flunssaa. :-D Ei tässä muuta. Heippa!

 

Lyrics: Pariisin Kevät - Pilvissä

Vegemessuilla Helsingissä

Heippa! Viikko on jo hyvällä mallilla, mutta palataan hetkeksi lauantain Vegemessujen tunnelmiin.

Suunniteltiin Karoliinan ja Sannin kanssa Vegemessuilla käyntiä jo silloin, kun ne järjestettiin Tampereella. Julkisia kulki kuitenkin sen verran huonosti, että jouduttiin kuoppaamaan idea. Karoliina ehdotti viime viikolla, että lähtisin mukaan Helsingin messuille. Meille oli tulossa sukulaisia, mutta innostuin ideasta niin paljon, että oli pakko päästä mukaan. Helsinkiin onneksi kulkee junia ja busseja aamusta yömyöhään.

Tosin tällä kertaa sopivaan aikaan meni vain IC-junia, joita en käytä kalliin hinnan vuoksi. Onneksi on sentään opiskelijakortti, eihän se nyt niin kalliiksi voi tulla, ajattelin. Karoliina ja Sanni maksoivat lipuistaan 15 euroa, joten itse maksaisin vähemmän. Vaan mitä vielä! Ostin lipun junasta. "Se tekee sitten 18 euroa." "Siis opiskelijalippu Helsinkiin?" Palvelumaksut ja mitä näitä nyt on. Ensi kerralla en tee samaa virhettä.. No, ainakin oli nopea junamatka ja hyvää seuraa.

Jäätiin Pasilassa ja käveltiin Kattilahallille. Ollaan sen verran ajoissa, ettei tarvitse jonottaa, ajateltiin. Hah! Virhe numero kaksi. Jono kiemurteli ovilta kadulle, kadun viertä takaisin päin ja siitä vielä pihalle. En ole ikinä nähnyt niin montaa ihmistä jonottamassa tapahtumaan, tai oikeastaan mihinkään. Onneksi jono kuitenkin liikkui eteenpäin ja päästiin puolen tunnin jonottelun jälkeen sisälle lämpimään.

 

Meidän vegejengiin kuului Paula, Karoliina ja Sanni. Eeroa ja Riinaa tavattiin vasta vähän myöhemmin, vaikka oli suunnitelmana mennä messuille isommalla porukalla. Joka tapauksessa parhaita tyyppejä ja samanhenkistä seuraa!

Kävijöitä riitti, kuten varmasti kuvasta selviää. Välillä piti miettiä, mistä raosta pääsi pujahtamaan yhtenä kappaleena. Vaikka Vegemessut olivat muuten onnistuneet, vähän jäi harmittamaan ahdas tila ja väenpaljous. Monta kiinnostavaa juttua jäi näkemättä, kun kaikkien kojujen luo ei yksinkertaisesti mahtunut. Tosin ei sillä, olihan kiva huomata, että vegaanisuus kiinnostaa ihmisiä niin paljon.

Myyntikojuista löytyi Alpro, Planti, Yosa, method, Vegaanituotteet.net, Oumph!, Animalia, Kolmen kaverin jäätelö,.. Näin vain muutaman mainitakseni. Vegekaupan kojulta kävin ostamassa pari proteiinipatukkaa ja kävin juttelemassa Chocochilin Elina Innaselle. Kyseisen blogin lukemisen aloitin jo vuosia sitten ja se taisikin olla yksi ensikosketukseni vegaaniseen elämäntapaan. Pakko sanoa, että vähän jännitti!

Tuttujen tuotteiden seasta löytyi useita uusia tuotteita ja makuja. Innostuin etenkin hasselpähkinäsuklaasta, Evoken Peanut Butter -patukoista ja Yosan Sport-rahkan Vanilja-päärynämausta. En malta odottaa, että näitä tulee kauppoihin. ;-) Myös uusia lihankorvikkeita on tulossa yksi jos toinenkin.

Ahkeran kiertelyn jälkeen päätettiin, että oltiin saatu tarpeeksemme. Ovilla jäin katsomaan kuvausryhmää, joka suunnitteli Hans Välimäen haastattelua. Kun edellä mainittu sitten tuli ovesta, olin ensin törmätä häneen ja hämmennyksissäni jätin ovimiehen pitelemään painavaa ulko-ovea. :-D Sattuuhan näitä. Tähän väliin vielä huomautan, etten edes lukeudu Välimäen fanikuntaan.

Käveltiin tihkusateessa ja harmaassa koleudessa keskustaan. Hetken shoppailun jälkeen päädyttiin O'Learys-nimiseen urheiluravintolaan syömään. Ympäristö oli ehkä vieras, mutta listalla oli useampi vegaaninen annos. Päädyin Oumph!-salaattiin, joka oli ihan onnistunut. Ei paras, mutta ihan okei.

Lopuksi vielä vähän lisää shoppailua ja kaupoissa kiertelyä. Törmättiin Riinaan ja Eeroon, joiden kanssa juteltiin hetken aikaa. Päivän pimetessä päätettiin, että oli aika lähteä asemalle odottamaan junaa. Eihän sieltä lähijunia tullut vähään aikaan, joten päädyttiin menemään IC:llä takaisin. Tällä kertaa ostin lipun automaatista. Virheistä oppii, vai miten se meni.

Vaatekaupoista ei tällä kertaa tarttunut mitään, mutta ihan hyvä vaan. Onhan kaappi täynnä Kontista löytyneitä vaatteita. Vegemessuilta olisin löytänyt vaikka mitä ostettavaa, mutta päätin selvitä mahdollisimman vähällä.
Innostuin Kookiecatin välipalakekseistä, joita sai 2 e /kpl tai 10 e /6 kpl. Vegekaupan messutarjouksena oli PureFit Almond Crunch -patukoita eurolla, joten ostin niitä pari. Olisin voinut ostaa enemmänkin, näin jälkikäteen ajatellen.. Foodinin sheikkerin voitin arpajaisissa, ja se päätyy juomapulloksi salitreeneihin. Aika hyvä tuuri, sillä olen suunnitellut juomapullon hankintaa.. Alpron kookosjuoman sai ilmaiseksi kojulta. Mukaan tuli paperipussi, johon sai kätevästi koottua kaikki ostokset. 

Oli tosi onnistunut päivä ja onnistuneet markkinat. Menen ehdottomasti uudelleen, kun Vegemessuja järjestetään järkevien yhteyksien päässä. Lahti olisi potentiaalinen paikka, vink vink. ;-)

Kävittekö Vegemessuilla?