sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Liian terveellinen ruokavalio? (tämän hetken tilanne)

Heippa! Toinen toivepostaus, jonka toteutan, on tämän hetkinen tilanne syömishäiriön kanssa. Aika harvoin näitä tulee kirjoitettua, sillä en osaa muotoilla ajatuksia sanoiksi asti - jos teksti on sekavaa, se johtuu juurikin tästä. :-) Tässä se kuitenkin olisi, tämän hetken tilanne.
Sain kommentin, jonka mukaan ruokavalioni alkaa näyttää jo liiankin terveelliseltä. Ensimmäisenä ajatuksena oli tietenkin, ettei niin voi missään tapauksessa olla. Siitä lähtien ajatus on kuitenkin pyörinyt mielessä: ehkä ruokavalioni on liian rajoittunut ja ''terveellinen''? Sitä aina haluaa ajatella, että ruokailut sujuvat ja on jo selvillä vesillä syömishäiriön suhteen. Itseään on helppo huijata.
En enää ahdistu, jos syön itselle tuttuja ja hyväksi havaittuja tuotteita. Voin syödä vatsan täyteen ja unohtaa asian parissa minuutissa. Uusien raaka-aineiden kokeileminen kuitenkin pelottaa, paljon. Kädet vapisevat ja tekee mieli lopettaa. Tämä johtuu enimmäkseen pelosta, että ruoka on epäterveellistä, osittain pelkään lihovani. Olen useimmiten tyytyväinen kehooni, eikä paino vaihtele juuri ollenkaan. Pelko liittyykin siis enemmän ruokaan kuin varsinaisesti lihomiseen.
Olen aikaisemmin kirjoittanut median vaikutuksesta pelkojen syntymiseen: aikanaan kaiken piti olla rasvatonta, sitten hiilihydraatitonta ja nyt sokeritonta. Rasvakammon olen voittanut lähes kokonaan, vaikka se hetkittäin ahdistaakin. Käytän rypsi- ja kookosöljyä, leivälle sipaisen aina margariinia. Rasvojen lisääminen ruokaan tekee kylläiseksi ja ajatus kulkee. Enää en ilman rasvoja osaisi tai haluaisi elää. Hiilihydraattien kanssa taistelen edelleen: määriä saisi nostaa huomattavasti, varsinkin vegaaniruokavaliota noudattaessa. Silti ajatus perunasta, riisistä, puurosta ja pastasta tuntuu ylitsepääsemättömältä. Yritän kuitenkin lisäillä viljatuotteita ja hyviä hiilareita hiljalleen. Banaani tuntui jossain vaiheessa taas vaikeammalta, mutta ainakin sen kanssa olen edistynyt. :-)
Sitten tullaan siihen polttavaan aiheeseen, eli sokeriin. Puhun nyt nimenomaan lisätystä sokerista, jonka terveysvaikutuksia parjataan jokaisessa lehdessä ja uutisessa. Eihän sokeri ylenmäärin käytettynä terveellistä ole, mutta omalla kohdalla sen käytön rajoittaminen on täysin tarpeetonta. En juuri herkuttele, mutta haluan syödä silloin tällöin suklaata hyvällä omallatunnolla. Huomaan kuitenkin jatkuvasti pohtivani, että voisin pitää parin viikon sokerittoman. Tässä on kyllä tervettäkin ajattelua taustalla: sokerin tilalle tulisi muuta, ravitsevampaa ruokaa. Jatkuvista vatsakivuista kärsivänä olen myös huomannut, että vähäsokeriset/sokerittomat tuotteet sopivat vatsalle paremmin. Usein hyvällä lähtökohdalla aloitetut ruokavalion rajoittamiset muuttuvat kuitenkin syömishäiriötä tukeviksi, joten olen pitänyt sokerin osana syömisiä. Nyt ei todellakaan ole aika kikkailla, sillä syön muutenkin liian rajoittuneesti.
En laske kaloreita (enkä suosittele sitä kenellekään), mutta syön ehkä määrällisesti liian vähän. Syön säännöllisin väliajoin ja melko energiatiheitäkin ruokia. Olen tosi harvoin nälkäinen, joten ruokailu saattaisi helposti ''unohtua''. Näinä päivinä oma ruokarytmi ja syödyt määrät tuntuvat riittäviltä tai jopa isoilta, mutta nälän yllättäessä on vaikeampaa. En oikein vieläkään osaa ajatella, että silloin kun on nälkä, on syötävä. Se on kuitenkin kehon merkki siitä, että lisää polttoainetta ja ravintoa tarvitaan. Välillä onkin tuntunut ihan saavutukselta, kun on tällöin saanut syötyä jotain ''ylimääräistä''. Oli se sitten hedelmä tai vaikka pähkinöitä. Koko ajan kuitenkin opin kuuntelemaan sitä tervettä ääntä ja tunnistamaan kehon tarpeita.

Viime aikoina on ollut vähän vaikeampaa. Olen usein miettinyt, että selviäisin ihan hyvin vähemmällä ruoalla, ja voisin laihduttaa muutaman kilon. Joskus tuntuu, että on liikaa huolehdittavaa ja velvollisuuksia, joita olisi helpompi paeta sairauden turvaan. Tiedän kuitenkin, että turva on valheellista ja vain lisää ongelmia. Näinä hetkinä muistutan itselleni, minkä vuoksi alunperin halusin parantua. Olen päässyt jo niin pitkälle ja tehnyt niin paljon töitä, etten halua heittää kaikkea hukkaan ahdistuksen takia. Olen jollain tapaa uupunut niin henkisesti kuin fyysisesti: opiskelu ja koko ajan paikasta toiseen ravaaminen tuntuu raskaalta. Välillä on vaikea keskittyä ja jaksaa tehdä kaikkea sitä, mitä vaaditaan. Olen ottanut koulunalun nyt vähän rennommin, osittain sairastelun takia, mutta pääosin ihan henkisen jaksamisen kannalta. Se on ihan okei, kunhan saa tehtävät ajoissa tehtyä.
Onneksi myös kehitystä parempaan suuntaan on tapahtunut. Olen uskaltanut rikkoa rajoja ja kokeillut uusia ruoka-aineita. Pienin askelin, mutta kuitenkin. Pääosin valintoja ohjaa tällä hetkellä se, mikä on hyväksi vatsalle ja mikä ei. Erilaiset siemenet, etenkin pellava ja chia, ovat lähestulkoon päivittäinen lisä syömisiin. Olen syönyt enemmän banaania ja marjoja, vähemmän omenaa. Paprikan, sipulin, voimakkaat mausteet ja muut vatsan ärsyttäjät olen jättänyt kokonaan. Soijatuotteille yritän löytää korvaajia kaura- ja papupohjaisista versioista. Vatsan kanssa on ollut nyt paljon ongelmia ja aina saa pelätä, että jokin ruoka-aine aiheuttaa kipuja. Kuitenkin rajatessa jotain pois, valitsen tilalle korvikkeen. Onneksi ensi viikolla saa vähän selvyyttä kipuihin, sillä varasin ajan terkalta.
Muutenkin huomaan koko ajan pieniä muutoksia ajattelussa: urheilen nykyään sen takia, että siitä tulee hyvä olo ja nautin treenaamisesta. En pakota itseäni lenkille tai salille, vaan menen jaksamisen ja fiiliksen pohjalta. En urheile näyttääkseni paremmalta tai kuluttaakseni kaloreita, sillä olen löytänyt sen oikean liikunnanilon ja motivaation tehdä asioita. En enää kompensoi "suurempaa ateriaa" jättämällä jotain pois seuraavalta, tai jos jätän, se on jotain ihan pientä. Useimmiten kuittaan anoreksian kuiskuttelut suunnilleen näillä sanoilla: pää kiinni, ei kiinnosta, ihan sama,.. Välillä niitä sortuu kuuntelemaan, mutta yhä pienemmissä määrin. Kun ei anna sairauden määräillä, sen ote hupenee jossain vaiheessa. Tärkeintä on kai tiedostaa, että näitä ajatuksia on edelleen, muttei anna niiden vaikuttaa tekemisiin.
Tänään istuin huoneessani ja katsoin, kuinka aurinko laski läheisten puiden taakse. Oli ihan hiljaista ja rauhallista. Heräsi ajatus: Entä, jos onkin hyvä juuri näin? Odottamatta jotain suurta ja mullistavaa, juuri nyt ja tässä. Tavoittelematta täydellistä kroppaa ja ulkonäköä, kelvaten sellaisena kuin on. Elämää on elettävä jokaisena päivänä, joten siitä voi tehdä haluamansa kaltaisen jo tänään.
Se, mitä yritin tässä kai sanoa, on että koko ajan on tehtävä valintoja. Välillä on vaikeampaa, mutta jossain vaiheessa on vaan pakko nousta takaisin pinnalle. Olen tullut pitkän matkan tähän päivään, mutten ole vielä terve. Se kaikki vie aikaa ja vaatii totuttelua, mutta jonain päivänä sairaus jää osaksi menneisyyttä.
Siinä oli tämän hetken kuulumiset. :-)

4 kommenttia:

  1. Kuvat parani loppua kohti, ihanaa nähdä sun hymyilevän :)
    Mä olen kuluneella viikolla ostanut vegaaniruokien ohelle maidollisia välipaloja, jottei ne kävisi liian "kielletyiksi". Maito menee vielä smoothieissa ja teen kanssa, mutta raejuustopurkin sai lusikoida ällötyksen kanssa väkisin naamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Se on kyllä fiksua, ettei maitotuotteiden kieltämisestä tule syömishäiriötä palvelevaa. Jotenkin hassusti maitotuotteiden syöminen tuntuu nykyään ällöttävältä, vaikka niitä aluksi kaipasi tosi paljon. Raejuusto varsinkin.. :-D Syön välillä ihan tavallista suklaata, sillä tässä vaiheessa ei kannata olla liian ehdoton.

      Poista
  2. Voi sua kun sä olet niin vahva! <3 on todella tärkeää, että tiedostaa ne ajatukset jotka houkuttelee luovuttamaan eikä pakene niitä vaan pistää vastaan niin kuin säkin teet. Syöminen on vaikea asia ja jokaiselle yksilöllinen, mutta mun näkökannastani voin sanoa, että vaikutat terveemmältä ja onnellisemmalta. Voimia ja jaksamisia paljon sulle tähän rankkaan talviaikaan! Plus, ihanii noi sun kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Niinhän se on, ajatuksia tulee aina, mutta niitä ei pidä toteuttaa. Jossain vaiheessa saattaa ehkä huomata, ettei niitä enää kuulukaan. :-) Ihana kuulla.
      Kiitos ja samaa myös sinne! ♥

      Poista