sunnuntai 15. tammikuuta 2017

''Tänään on sun syntymäpäivä, tänään voit tehdä mitä huvittaa''

Heippa! Kiitos kaikista postaustoiveista - toteutan niistä ensimmäisen ensi viikolla. :-) Ehdotuksia saa laittaa muulloinkin, jos tulee jotain mieleen. Palataan tällä kertaa kuitenkin eiliseen iltaan, johon kuului ystäviä, skumppalasien kilistelyä ja puheita!
Paluu arkeen ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, sillä taisin olla koulussa suunnilleen kuusi tuntia koko viikon aikana.. Meillä oli kyllä pari projektipäivää, mutta suurin syy poissaoloihin oli sairastelu. Raahauduin parina aamuna kouluun, josta lähdin kotiin ennen puolta päivää. Oli yksinkertaisesti niin huono olo, etten pystynyt keskittymään opetukseen. Välillä oli kuumetta ja välillä alilämpöä. Onneksi tauti meni ohi muutamassa päivässä - sillä en olisi halunnut jättää viikonlopun juhlia väliin mistään hinnasta!
Eilen juhlittiin nimittäin Karoliinan 23-vuotissynttäreitä. En tiedä, mitä olisin ilman tätä tyyppiä. Menin paikalle jo hyvissä ajoin, että sain rauhassa antaa lahjan ja kuvailla kakun, jonka leivoin tarjottavaksi. Jossain vaiheessa porukkaa alkoi virrata paikalle ja availtiin illan ensimmäiset juomat.
Korkattiin skumppapullo ja synttärisankari piti puheen. Vieraiden tehtävänä oli puolestaan kertoa paras yhteinen muisto. Kerroin lapsuuden leikeistä ja siitä, miten vanhemmat sanoivat adoptoineensa Karoliinan, kun hän kävi meillä niin usein. Tarinoita kuunnellessa sai nauraa ihan kunnolla, sillä jostain syystä ne parhaat tarinat ovat aina niitä kaikkein noloimpia. ;-)
Illan ohjelmaan kuului myös Aliaksen pelaamista (voitettiin!), juttelua ja rottien silittelyä. Nuutti käpertyi syliin ja naksutteli siinä tyytyväisenä hampaitaan, kunnes oli ihan pakko päästä jaloittelemaan puutuneita jalkoja. Jossain vaiheessa osa porukasta katosi ja loput päättivät lähteä jatkoille baariin. 
Lähdettiin Karoliinan kanssa mukaan, vaikka molempia houkutti ajatus kirjan lukemisesta ja nukkumaanmenosta. Päädyttiin Sheriin, missä olen käynyt viimeksi joskus vuonna kivi ja soijanakki. 
Halusin ehdottomasti tanssimaan, joten vallattiin heti tanssilattia Paulan kanssa. Suurimman osan loppuillasta no okei, aamuyöstä vietettiinkin sitten valojen välkkeessä ja musiikin pauheessa. Kun tanssilattia alkoi täyttyä hoippuvasta juhlakansasta, paettiin Karoliinan kanssa paikalta. Teki hyvää päästä tunkkaisesta baarista raikkaaseen ulkoilmaan - ja ajatus kirjan lueskelusta tuntui melkoisen houkuttavalta. Ehkä ollaan tulossa vanhoiksi..
Kotona oli sellainen olo, kuin olisi juonut enemmän kuin ne kolme juomaa.. Onneksi oli uusin Potter luettavana ja väsymys, joka takasi pitkät yöunet. Tänään en perinteisesti ole krapulasta kärsinyt, vaan olen tehnyt yhtä sun toista. Oli kyllä todella onnistunut ilta!

Lyrics Olavi Uusivirta - Syntymäpäivä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti