tiistai 13. syyskuuta 2016

Iskän synttäribrunssi

Moikka! Lupasin kirjoittaa viikonlopun brunssista, joten tässä sitä tulee. Isällä oli tosiaan synttärit sunnuntaina, joten järkkäsin pienen yllärin aamupalalle. Rakastan pienten ylläreiden järjestämistä, joten odotan aina merkkipäiviä innolla. ;-)
Syksyisenä viikonloppuaamuna isä sai nukkua pitkään, kun hiivin keittiöön valmistelemaan brunssin tarjottavia. Siivoilin, koristelin kakkua ja surauttelin smoothieita kirpeistä puolukoista..
Katoin pöydän ja asettelin lahjat synttärisankarin paikalle. Keitin kahvia ja herätin isän.
 
 Mikään ei voita sitä tunnetta, kun saa toisen hyvälle mielelle. Isä oli taas tuttuun tapaan innoissaan kaikista lahjoista ja tarjottavista. Aina sen ei tarvitse olla mikään iso juttu, kunhan muistaa toista. Aamupäivä venyi pitkään ja oli todella ikimuistoinen.
Tein tarjolle vegaanisia ja sesongin mukaisia herkkuja. Kesäkurpitsasämpylöitä oman puutarhan sadosta, avocadolevitettä, smoothieta ja puolukka-kinuskikakkua. 
Reseptit löytyvät leivontablogin puolelta.

2 kommenttia:

  1. Mä en ymmärrä, miten sä aina jaksat järjestää noin ihania leivontayllätyksiä :D Mä yritin joku äitienpäivä tehä croisantteja, jotka oli lopulta valmiita vasta kun aamupala oli lähes syöty. Ja viime isänpäivänä varmistin vielä illalla, että aineet riittää banaanipannareihin. Hedelmäkorissa oli aamulla jostain syystä jäljellä vain yksi banaani, ja sisko oli syönyt poikaystävänsä kanssa loput kananmunat, joten tarjoilut jäi sitten vaan idean tasolle :'--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään näiden järkkäilystä tosi paljon. :-D Haha, ei se ainakaan yrityksestä kiinni ole! Seuraavalla kerralla laitat tarvikkeet jemmaan, ettei varmasti kukaan muu ehdi ensin. ;-)

      Poista