keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Metsähetkiä

Heippa! Vähän erilaista postausta tällä kertaa, sillä käytiin eilen Karoliinan kanssa kuvailemassa. Kuvia tulikin napsittua melkoiset määrät, ja muutama julkaisukelpoinenkin selvisi lopulta tiukan karsinnan läpi. :-D
 Lähdettiin eilen tutulle pururadalle kuvailemaan - edellisestä kerrasta olikin jo ihan liian pitkä aika! Niin ne tutut kuvauspaikat metsän siimeksestä kuitenkin löytyivät, kuin ei olisi yhtään aikaa välissä ollutkaan. Metsässä on sitä jotain jotain: mullan tuoksua, puissa havisevia lehtiä ja hiljaisuutta. Ja hyttysiä ja perhosia ja sudenkorentoja ja hirvikärpäsiä..
 
 Halusin kerrankin edes pari hyvää kasvokuvaa - kameraan katsominen ja lähikuvat ovat vaan niin vaikeita.. Mutta oli se sen arvoista, sillä saatiinhan pari ihan kivaa kuvaa aikaiseksi. Mikä siinä onkin, kun omia kasvokuvia kohtaan on niin kriittinen? Täytyy aina palata katsomaan ja miettimään, että onkohan tämä nyt sittenkään hyvä.. :-D Oma nassu on kuitenkin oma nassu, ja sen kanssa on vaan opittava elämään.
Maanantaina eksyin H&M:n vaaterekeille ihan vaan lyhyttä toppia etsimään.. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että mukaan tarttui jotain ihan muuta. Kuvissa näkyvän topin lisäksi ostin yhden kerrassaan ihanan paidan, jonka esittelen teille vähän myöhemmin. Jotenkin siinä vaan käy aina niin, että kaikkien mahdollisten kirppareiden kiertelyn jälkeen turhautuu ja löytää tiensä H&M:än. Vaatteiden laatu ja tuotantohan nyt on mitä on, mutta ei se maata kaada. :-D Nyt on ainakin pari kivaa kesävaatetta käyttövalmiina!
 
Eilinen päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Juuri sellainen täydellinen kesäpäivä.
 Tänä aamuna olikin sitten pienoinen järkytys herätä kaatosateeseen ja harmauteen. Siinä sitten villasukkia ja hupparia pukiessa päätin, että tästä tulee kuitenkin hyvä päivä. Tänään teen juuri sitä, mitä tekee mieli ja jätän velvollisuudet kuuroille korville. En maalaillut aamulla, koska ei vaan tehnyt mieli. Imuroin kämpän lempparibiisejä kuunnellen. Joogasin ja kävin pitkässä suihkussa. Tänään en aio tuntea syyllisyyttä tekemättömistä töistä tai syömisestä. Illalla kääriydyn sohvan nurkkaan katselemaan elokuvia. Niin se vaan kuulkaa sade ja harmaus unohtuu, kun keskittyy tekemään mieleisiä asioita ja hymyilee ihan pienillekin jutuille.
Kaiken tämän pohdinnan ja posiitivisuusyliannostuksen jälkeen ei enää jääkään paljon sanottavaa. Nauttikaa kesästä ja aurinkoisista päivistä! :-)

12 kommenttia:

  1. Sulla on kauniit kasvot, kyllä kestää kameraan päin katsoa! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana nähdä kuinka kasvoilta paistaa itsevarmuutta ja rauhaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva kuulla, että se välittyy kuvasta. :-)

      Poista
  3. Ihana asenne! Ja nää kuvat susta on mahtavia, niistä huokuu rauhallisuus ja kauneus :-)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Niiin kaunis :)

    VastaaPoista
  5. Olet tosi kaunis :) hyvää kesää ;)

    VastaaPoista