sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Päiväni kuvina: Torstai 10.3.

Heti alkuun on pakko vähän fiilistellä valon lisääntymistä ja kevään ensimerkkejä! On ollut ihan mahtava huomata, että jo seitsemän aikoihin alkaa olla valoisaa. Puhumattakaan sitten päivästä, jolloin aurinko paistaa kirkkaana ja lämpimänä pitkälle iltaan asti. Rakastan kevättä ja sitä, että pian voi jo vaihtaa talvitakin farkkutakkiin ja talvikengät Vansseihin.
Sitten asiaan: päätinpä taas eräänä koulupäivänä kuvailla päivän tekemisiä aamusta iltaan. Päiväni kuvina -postausten tekeminen on aina yhtä hauskaa, vaikka välillä koulussa meinasikin unohtua kamera repun pohjalle.. Joka tapauksessa, tällainen oli viime torstai:
Herätys oli soittamassa varttia vaille seitsemän, mutta heräsin taas viisi minuuttia aikaisemmin. Siinä sitten aamukoomassani petasin sängyn ja vaihdoin päälle päivän asun. En muista, milloin olisi viimeksi väsyttänyt näin paljon, mutta illalla otetulla melatoniinilla saattoi olla vaikutusta asiaan..
Seuraavaksi pesin hampaat, meikkasin ja laitoin hiukset. Kuten sanottua, olen aika kaavoihin kangistunut, mitä tulee päivärutiineihin: herätys-meikit-aamupalaperiaatteella mennään poikkeuksetta jokaisena kouluaamuna. Tässä vaiheessa aloin jo vähän heräillä aamukoomastani.

Sitten olikin taas aamupalan vuoro. Ihan samoilla seteillä mentiin, kuin melkein jokaisena aamuna jo useamman vuoden ajan: soijajukurttia, appelsiinia, päärynää, pähkinöitä ja mysliä. Tietenkään kahvia unohtamatta, sillä vasta sen jälkeen olen virallisesti hereillä! Aamu ei vaan lähde käyntiin ilman kahvia. Piste. Samalla sivistin itseäni lukemalla päivän lehteä, tosin mielenkiintoisinta taisi olla sarjakuvat... :-D
Ennen kouluunlähtöä pikaiset asukuvat: olen ihan rakastunut tuohon keltaiseen neuleeseen ja kirpparilta löytyneisiin farkkuihin!
Äkkiä olikin jo kiire kouluun, joten aika rivakasti sai kävellä matkan keskustaan. Mihin ihmeessä se aika aina katoaakaan, vaikka heräisi kuinka aikaisin? Lopulta olin myöhässä vain vajaat viisi minuuttia, eikä puolet porukasta ollut vielä tullut paikalle. Onni onnettomuudessa, etten ollut ainoa myöhästelijä kyseisenä aamuna!
Visuaalisen suunnittelun kurssi päättyi, joten päivän ohjelmassa oli viimeisen työn palautus ja kurssin arviointi. Oli mielenkiintoista katsella, mitä muut olivat tehneet vapaammassa omataideprojektissa: oli betonista, kipsistä ja pronssista valettuja veistoksia, maalauksia, piirroksia ja videoita. Itse tein edellisessä postauksessa näkyneen taulun. Tuntien tunnelma oli rento ja vähän haikea, sillä Visu on ollut osa pitkää, melkein koulun alusta alkanutta kurssia. Sen aikana on ollut paljon tehtävää, mutta toisaalta kurssi on ollut todella opettaja ja kiinnostava. Ihan outoa, kun ei enää seuraavana torstaina mennä tuttuun luokkaan! Annettiin myös palautetta, minkä jälkeen saatiin lähteä. Kello oli tässä vaiheessa vähän vaille kaksi..
 ..mutta ei päivä ihan niin lyhyeen päättynyt. Siirryttiin Eevin kanssa toisen projektin pariin ja tehtiin mittapiirroksia pakkauksille. Miten voikin matikkapää olla niin ruosteessa, että tuskailtiin tilavuuslaskujen kanssa melkein tunti! No, ainakin nyt ne on tehtynä. :-)
Siinä vaiheessa, kun huomio alkoi siirtyä kouluhommien sijasta Facebookin kissavideoiden ihmeelliseen maailmaan, oli aika lähteä kotiin. Poikettiin vielä Eevin kanssa kaupassa ja pyörittiin hetki keskustassa ennen, kun lähdin bussipysäkille kyytiä odottamaan.
Taideopiskelu ei ehkä kuulosta rankalta, mutta niin sitä vaan oli uuvuksissa, että kävelyn sijasta otti bussin kotiin. Meillä on ollut niin kiireinen viikko (pari deadlineä, reissu Tampereelle ja ruotsin koe), että alkaa vähän yksi jos toinenkin olla väsyksissä. Oliko edellisellä viikolla tosiaan loma?
Kotona suihkuun ja sitten taas kouluhommien pariin. Välipalaksi omena ja lemppari Quest bar. Seuraavana päivänä oli tosiaan ruotsin kirjalliset, joten niihin oli vielä vähän kertailtavaa. Koulupäivän jälkeen uupuneena jaksoin tosin lueskella vain muutaman kohdan, kunnes siirryin muka tärkeämpien juttujen pariin. Toisin sanoen lueskelin Pirkka-lehteä ja kirjoitin päiväkirjaan..
Ihan sama, vaikka imuroisi edellisenä päivänä.. Nana tuo karvapilven tullessaan! XD
Ilta kuluikin perinteiseen tapaan: koulupäivän jälkeen jaksaa ehkä juuri ja juuri laittaa Netflixin pyörimään.. Niin oli tälläkin kertaa, joten syvennyin parin jakson ajaksi tämän hetken lempparisarjan pariin. The Fosters -sarjan löysin Netflixistä ihan sattumalta, enkä enää mitään muuta haluaisi katsoakaan! Aika harvoin innostun mistään teinidraamahömpästä, mutta The Fosters osui ja upposi. Sarja kertoo siis sateenkaariperheestä, jolla on yksi biologinen ja neljä adoptiolasta. Suosittelen!
Lopulta olikin taas aika syödä vähän lisää. Tällä kertaa iltapalaa ja tv:n katselua. Aika harvoin muutoin katson telkkaria, mutta illalla katson ainakin vähän aikaa. Kello taisi olla vasta yhdeksän, mutta olin jo ihan valmiina unten maille.
Ennen nukkumaanmenoa vielä kevyen iltasadun lueskelua. Ei ole muuten yhtään hassumpi tämäkään kirja! Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogia on ainakin ehdottomasti lukemisen arvoinen, vink vink. ;-) Sitten vaan valot pois ja nukkumaan, että jaksoi taas seuraavana päivänä herätä ennen seitsemää.
Sellainen oli viime torstai. 
Heippa ja tsemppiä alkavaan viikkoon!

5 kommenttia:

  1. Moikka moi ihana Atsu! Tykkään tosi paljon lukea näitä sun päivä kuvina -postauksia, kirjotat niiiin ihanan pirteästi! :) Yksi asia mitä kuitenkin mietin - enkä tiedä haluatko edes minkäänlaisia kommentteja asiasta - on kultapieni nämä sun syömiset. Näyttää tosi herkullisilta ja ihanilta, mutta ei läheskään riittäviltä :( Puhuit jossakin vaiheessa siitä, että olisit käynyt ratella ja olisitte tehneet muutoksia suunnitelmaan. Onko mahollisesti tullut takapakkia..? Toivottavasti et loukkaantunut tästä kommentista, huolen vuoksi vain kysyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla. :-) Kyllä saa kommentoida, en suutu tai loukkaannu. Joskus saatoinkin, mutten enää.
      Tästä puuttuivat tosiaan aamun, ihan reilu annos mysliä ja kouluruokailu. En tiedä, mutta ehkäpä niiden kanssa mennään jo ihan riittävissä määrissä? Toisaalta olen kyllä joskus itsekin miettinyt, että syönköhän sitten kuitenkaan ihan tarpeeksi. En vaan osaa sitä oikein arvioida. Tämä kommentti herätti taas vähän pohtimaan asiaa.. Ratella tehtiin tosiaan suunnitelma, mutta sen noudattaminen on vähän jäänyt. Kai se on sitten sitä muutosten pelkoa. En kuitenkaan sanoisi, että varsinaista takapakkia olisi tullut: syön melko samoja määriä kuin aina ennenkin. :-)
      Enkä siis tosiaan loukkaantunut, on vaan kiva kun joku vähän ohjaa oikealle suunnalle ja pitää huolta. ♥ Kiitos kommentista!

      Poista
    2. Hienoa kuulla, että päivääsi sisältyikin myös yksi lämmin ateria! :) Tietysti kaikille sopii erilainen ruokavalio, jo ihan mieltymysten ja muiden puitteissa. Tiedän kuitenkin, että postauksen pääpointti oli päivässäsi, ei syömisissäsi, sen vuoksi arvelin sinun saattavan loukkaantua. Jatka siihen malliin, joka sinusta tuntuu hyvältä, mutta kuitenkin riittävästi, omassa olossahan sen tuntee! ♥

      Poista
  2. näitä päiväni kuvina postaukset on aina tosi kivoja lukea. :) noi questbarit on ihan parhaita vaikka ovatkin tosi kalliita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos. :-) Siinäpä se onkin yksi Questien harvoista huonoista puolista: hintaa on ihan liikaa. Melkein joutuu potemaan huonoa omaa tuntoa, kun näitä popsii.. Mutta siitäkin huolimatta ne ovat niin parhaita! ♥

      Poista