torstai 14. toukokuuta 2015

Viisitoista päivää

...mihin? No, se selviää, kun luet postauksen loppuun. ;-) Mutta ensin palataan alku viikon fiiliksiin Lohjalla - palasin jo eilen illalla, joten tänä aamuna sain herätä omassa huoneessa. Vielä kun tietää, että seuraavalla viikolla on ''lomaa'' koulusta, pääsykokeiden takia, niin johan tämä tuntuu ihan luksukselta..!
Alpron jukua ja omenaa Kampin edustalla - miten paljon paremmalta ruoka maistuukaan ulkona auringonpaisteessa!
 Lohjailua onkin jäljellä enää kaksi päivää, mikäli noita ensi viikon väliin jääviä tunteja ei lasketa. Ihan hassua! Reissaan junalla Helsinkiin ja bussilla Lohjalle enää yhden ainoan kerran, sillä viimeisenä päivänä pääsen kotiin vanhempien kyydillä. Nukun asuntolassa enää yhden yön, sillä koulu loppuu jo tiistaina. Käyn enää kahdella iltatunnilla. ...ja sitten en enää lähde Lohjalle, ellen nyt sitten Memen luokse. Hämmentävää. Helpottavaa. Haikeaa. Kolme H:ta yhdellä kertaa. Mitä kaikkea tulenkaan kaipaamaan? Ihania ihmisiä, kaunista luontoa ja päiviä asuntolassa. Toki on myös paljon asioita, joita en tule kaipaamaan, mutta ei mennä niihin nyt. :-D
 
Vietin aika paljon aikaa naapurisolussa ja etenkin Memen seurassa. Meme on ehdottomasti yksi niistä asioita vai ihmisistä?, joita jään kaipaamaan Lohjailun loputtua. Aiotaan tottakai pitää vielä yhteyttä, mutta eihän sitä ikinä tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Kun koulu alkoi, pelkäsin etten löydä yhtään kavereita - mutta löysinkin monta ystävää! :'-)
 
Tiistaina kävin viimeistä kertaa Lohjan keskustassa, ainakin näin opiskeluajan näkökulmasta. Tyhjensin astia- ja vaatekaapit kaikista niissä turhaan pyörivistä tavaroista, joten nyt oli hyvä syy ostaa pari uutta juttua. :-D Ainakin niin uskottelen itselleni... Kirpparilta tosiaan meni tällä kertaa ihan ihmeen hyvin kaupaksi kaikki, ja melkein tyhjää pöytää kävin tänään tyhjentämässä. Pöytävuokran jälkeen käteen jäi 150 euroa, ei hassumpaa! ;-)
Ostin kaksi paitaa H&M:n alennuksista ja Prismasta Iittalan oransin Koko-mukin. Astioita omistan kyllä enemmän kuin tarpeeksi, mutta jotenkin ne vaan ovat niin vastustamattomia..
 Keskiviikon iltatuntien jälkeen sain vanhemmilta kyydin kotiin, sillä oli hyvä tyhjentää kaappeihin kertyneitä tavaroita. Tosin en ole ihan varma, oliko tuo osissa tyhjentäminen edes tarpeellista, kun kahden pussin jälkeen kaapit ammottavat tyhjyyttään... Oli miten oli, oli kiva palata kotiin kyydillä. Pysähdyttiin ABC:lla ja jatkettiin siitä kotiin. Matkalla katselin Supernaturalia ja kuuntelin musiikkia, joten nopeastihan se vajaan kahden tunnin matka taittui. Vaikka väsyttikin, oli todella hyvä fiilis: ihan pysähdyin miettimään, miten onnellinen olinkaan sillä hetkellä. Kaikki on oikeastaan aika hyvin, ja on niin paljon asioita, joista olla kiitollinen.
 Mutta mennäänpä asiaan näiden sekavien höpinöiden jälkeen: Mihin on viisitoista päivää? No, tietenkin kisun luovutukseen! Käytiin tänään viimeistelemässä papereita ja katsomassa, miten paljon pikkuinen on kasvanut. Nyt kun nimi on virallisesti papereissa, ajattelin kertoa sen teillekin..
 ..ja sehän on lyhyesti ja ytimekkäästi Nana. Minun oma pieni, yksitoistaviikkoinen prinsessani.
 Nana oli kasvanut huimasti viime näkemästä! Enää ei ollut pienintäkään merkkiä kömpelyydestä, vaan kisu pyöri ja pomppi ympäriinsä kuin mikäkin tuuliviiri. Alun ujostelun jälkeen Nana tuli haistelemaan ja istui kiltisti sylissä.. Ää, miten voi olla olemassa mitään niin suloista, kuin pieni kissanpentu? Onneksi luovutuspäivään on enää VIELÄ!!! viisitoista päivää, ja sitten pikkuinen tulee tänne meille pyörimään ja pomppimaan. En malta odottaa!
Sellaisia höpinöitä tällä kertaa..
Eikös olekin aika vastustamaton tuo pikkuinen?

4 kommenttia:

  1. KoKo-astiat on niin ihania! Haluaisin niitä kaikki eri värejä, mutta tällä hetkellä mulla on vaan sitä vaaleansinistä ja totta puhuen se ei mun mielestä oo mikään kivoin väri niistä ees :D

    On varmaan helpottavaa kun ei enää tarvitse matkustaa koko ajan Lohjan ja kodin väliä. :) Mulla on tainnut jäädä lukematta/huomioimatta että minne kouluun oot nyt hakemassa? :)

    Mun piti siihen toipumista käsittelevään postaukseen vielä kommentoida, mutta se jäi. Vastaanpa nyt siis jotain siihenkin. Olit kyllä itsekin sen huomion tehnyt, että nyt ahdistaa, mutta se ahdistus kannattaa "käydä läpi" ja kärsiä, sillä palkintona on elämä. Mutta jos jää sairauteen, niin ahdistuksesta saa kärsiä aina. Ymmärrän kyllä, että huonoina hetkinä olisi helpompaa vaan peruuttaa, mennä takaisin vanhaan systeemiin, mutta minkä arvoista elämää se sellainen on? Sairauden tuoma turvallisuuden tunne on pelkkää harhaa. Terveen turvallisuuden tunteen voi oppia löytämään muista asioista.

    Vaikka mä en tunne sua oikeasti, mutta mulla on silti aina ollut sellainen kutina, että olet taistelija, joka vielä selättää tämän sairauden. Sussa on paljon potentiaalia, olet lahjakas ja fiksu. Älä enää jätä itseäsi, sun omaa persoonaasi, sairauden varjoon. <3

    Voi ei, taas tuli melkein kilometrin pituinen kommentti ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, niin on! :-) On se vaaleansininenkin ihan kiva, mutta kyllä niistä paljon kivempiakin löytyy... Itse olen selkeästi ajatellut kattauksia, ja ostanut kaikki eri värisinä. XD
      On se kieltämättä ihan helpottavaa, sillä matkustaminen käy pitkän päälle aika raskaaksi. Voi olla, etten ole missään vaiheessa edes maininnut asiasta - en ole ihan varma.. :-) Mutta siis, haen tänä vuonna Muotsikkaan ja AMK:n ympäristöteknologiaan.
      Joo näinpä. Surullisintahan onkin se, että olen koko ajan tiennyt asian, mutta en ole tehnyt mitään sen eteen. Olen vain ajatellut, miten vaikealta ahdistus tuntuu sietää ja aina palannut takaisin, vaikka tiedän sen aiheuttavan vain lisää ahdistusta.. Mutta jospa tällä kertaa todella kestän sen ahdistuksen, sillä se on kaiken vaivan arvoista. :-)
      Kiitos paljon, ihana kuulla, että ajattelet niin! Välillä kun tuntuu, että olen säälittävä ja heikko.. Mutta se ei oikeasti ole totta, osaan kyllä olla päättäväinen, kun sitä tarvitaan! ♥
      Hahah, kilometrikommentit on vaan kivoja. ;-)

      Poista
  2. Voi mikä pieni lutunen!! Vähän samaa näköä kuin meidän Sofiassa, mutta kokoa varmasti tulee olemaan tällä "pienellä" tuplasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos. ♥ Se on kyllä hyvinkin mahdollista, että Nana menee aika nopeasti teidän kisun ohi koossa... Onhan tuo vielä ihan pieni, mutta katsotaan vuoden kuluttua uudestaan. :-D

      Poista