sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Syysloma

Moikka! Syysloma kesti 14 päivää, mutta voisin vaikka vannoa lomailleeni vain muutaman tunnin - aika on niin suhteellinen käsite! :-) Todennäköisimmin aika hujahti hetkessä, koska tekemistä ja näkemistä oli niin paljon, ettei paljoa kotona ehtinytkään tylsistyä. Huomenna olisi siis taas paluu arkeen ja reissun päälle, mutta onneksi ihan pian koittaa jo talvilomakin...
 Viime viikon torstaina sain aamulla puhelun ystävältä: ehdin jo ensin kieltäytymään Orimattilaan lähdöstä, kun oli niin paljon tehtävää kotona. Aika nopeasti kuitenkin muutin mieleni - kyllähän niitä kotihommia ehtii lomalla ihan tarpeeksi hoidella! Lähdettiin siis Jassen kanssa Oonaa moikkaamaan, ja siellä sitten kuluikin koko aamupäivä jutellessa ja Milaa taluttaessa. Onneksi lähdin!
 Kun sieltä sitten kotiin palasin, lähdin kierrokselle Makuuniin. Tarkoitus oli löytää joku kiva elokuva illanvietoksi, mutta kummasti vähän päälle 20 euroa maksanut Orange is the new black -tuottari sai kädet syyhyämään.. Niin sitä sitten palasi kotiin hyvin leveästi hymyilevä tyttö, repussaan tv-sarja, jota on niin moni parhaaksikin tituleerannut. :-)
Katsoin Orange is the new black:ia heti samana iltana ja vielä muutamana iltana pari jaksoa lisää, enkä yhtään ihmettele sen saamia kehuja. Miten koukuttava ja hauska sarja! Melkein tekisi joka kerta mieli katsoa koko tuottari läpi, mutta olen malttanut mieleni ja katsonut vain muutaman jakson kerrallaan..
 Veli palautti pitkään lainassa olleen The Sims 3. -pelin, jonka päädyin viikonloppuna asentamaan uudestaan koneelle. Mitään muita pelejä en pelaa, enkä ole niistä koskaan jaksanut innostua, mutta The Sims onkin jo asia erikseen. Loin siinä samassa perheen ja uppouduin useampanakin päivänä pelin kiehtovaan maailmaan. :-D
 Saatiin myös Puppa kyläilemään alkuviikosta! Tiistaina olin ehkä vähän huono lapsenvahti ja lähdin Karpon kanssa kuvailemaan ja kiertelemään kirpparille. Matkaan tarttui mm. kuvassa näkyvä, Garlingsin villapaita, joka maksoi huimat 6 euroa. Ehkä lämpimin ja mukavin paita ikinä.
 Keskiviikkona saatoin taas eksyä Karpon seuraan...
 Karpon luona onkin muuten melkoinen eläintarha! Nuutti, Lukas, Hippa ja Sanni saattoivat kiinnittää kuvaajan mielenkiinnon aika pitkäksikin aikaa.. :-)
 
Eläinten kuvailun lisäksi meillä oli kyllä ihan suunnitelmakin päivälle: yllättävää kyllä käytiin ostamassa jäätelöä ja katsottiin Supernaturalin ensimmäistä tuottaria muutaman, oikein viihtyisän tunnin ajan.
 Kysymyspostauksessa jo mainitsinkin, että käytiin katsomassa Muumit Rivieralla -elokuva torstai-iltana. Mitään aikaisempaa suunnitelmaa ei ollut, mutta pitihän tuo elokuva vaan päästä näkemään. Eipä siis tarvinut paljoa suostutella, kun oltiin jo esittämässä keltaisia lippusia teatterisalin ovella! :-D Tykkäsin elokuvasta paljon, vaikka Pikku-Myy ehkä hieman brutaali olikin ja ääninäyttelijästäkin saattaisi olla muutama sananen.. Kuitenkin, elokuva kesti suunnilleen puoli kahdeksaan, ja melko nopeasti oli sekin päivä ohi...
 Perjantaina kävin psykan ajalla, minkä jälkeen sovittiin treffit porukoiden kanssa ruokailun merkeissä. Mentiin Picniciin, tilattiin ruuat ja aloin heti tottakai annosta kuvaamaan. Siinä vaan sitten huomasin, ettei kameran objekti enää toiminutkaan ihan toivotulla tavalla. Muutama osanenkin siinä taisi pöydälle tipahtaa, ja kaikissa kuvissa oli ''kauniit'' mustat kehykset.
Jatkettiin siis ruokailun jälkeen kameraliikkeeseen ja kysyttiin, onko kameraa järkevää enää korjata. Vastaus oli melkoisen selkeä: ei. Hintaa sille olisi tullut melkein 200 euroa, eikä silloinkaan ollut takuuta kameran toimimisesta... Tästä suivaantuneena päädyin lopulta illalla ostamaan uuden kameran, joka maksoi suunnilleen saman verran kuin korjaus olisi maksanut. Ja kameran mukana myytiin kylkiäisinä vielä pieni jalusta ja kameralaukku. 
Olihan se ehkä jo korkea aika hankkia uusi pokkari vanhan tilalle. Omistan kyllä järkkärin, mutta sitä ei kyllä kovin mielellään kanna mukana esim. Lohjalla. Pieni, valkoinen Canon on oikein kevyt, laadukas ja kulkee huomaamattomasti repussa.
 Eilen tapasin vielä kerran Karpoa, kun lähdettiin Sannin ja Roosan seurassa Heinsuolle kuvailemaan. Hieman kylmyys nipisteli sormia ja varpaita, mutta muuten oli aurinkoista ja kaunista.
 Kierreltiin suolla ja kuntopolulla useamman tunnin jälkeen, ja oli kyllä virkistävä lauantaipäivä! Ihan hyvä päätös lomalle...
Tässä nyt oli tällainen sadan kuvan ja turhan lauseen postaus, mutta siinä se minun syyslomani kumminkin on. Huomenna on taas lähtö Lohjalle, ja puoliksi pakattu matkalaukku odottelee jo eteisessä. On ihan mukava lähteä, vaikka lomailua olisikin mielellään voinut jatkaa vaikka toisenkin viikon.. :-)
PS. ENSIMMÄISET JOULUKALENTERIT BONGATTU KAUPASTA!!! Pitäisiköhän huolestua...? :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti