Miten tässä kävi niin, että kun haaveet toteutuivat elämääni enää tahdo en

Jouluyönä päätin, että jotain muutosta on pakko saada aikaan - tai pahimmassa tapauksessa sairastan anoreksiaa vielä kymmenenkin vuoden päästä. Liian usein on vaan helpompi tehdä päätös, että mielummin ottaa vähemmän ja valitsee kevyemmän vaihtoehdon, kuin kokeilisi jotain uutta ja taistelisi sen aiheuttamaa ahdistusta vastaan. Olen aina lykännyt parantumista, koska olen pelännyt muutosta - ja pelkään vieläkin, se on pakko myöntää.
Joulun jälkeiset päivät olen potenut ahdistusta, mutta samalla ääretöntä ylpeyttä ja tyytyväisyyden tunnetta, kun olen uskaltanut potkia vastaan sairauden määrittämiä normeja.

Kävin eilen Makuunissa ostamassa irtokarkkeja (täksi päiväksi) ja olen yrittänyt syödä jotain muutakin, kuin sen, millä tiedän painon joko pysyvän tai laskevan hieman. Yllättävää kylläkin, mutta paino ei ole lähtenyt nousuun, vaikka niin luulinkin.

Pelkään, etten saa muutosta aikaan ja että motivaatio loppuu pian, mutta olen keskustellut asiasta vanhempien kanssa ja saanut heiltä tukea. Ongelma on yleensä se, etten puhu ''todellisista'' tunteistani kenellekään, vaikka olisi ihmisiä, jotka kuuntelevat. Nyt olen kuitenkin puhunut ja se on helpottanut huimasti! : ) Eli jospa tämä tällä kertaa lähtisi tästä etenemään! Toisaalta pelkään, että olen motivaationi kanssa jo nyt liian myöhässä, sillä perjantaina on kontrolli sairaalalla, eivätkä syömisasiat ole olleet ihan kunnossa vähään aikaan. : /  Haluaisin jo niin eroon tästä. En halua, että koko elämä pyörii ruoan ympärillä - tahdon elää, rakastaa, olla onnellinen! 

Tämän vuodatuksen jälkeen voisin kertoa vähän eilisestä ja tästä päivästä:

Olen jo pitkään tahtonut nähdä elokuvan Precious, joten kun veli osti sen vanhemmille lahjaksi, sain viimein tilaisuuden! Enkä muuten pettynyt, sillä elokuva pisti ajattelemaan! Elokuvan päähenkilö, Precious (Gabourey Sidibe), on 16-vuotias tyttö, joka on raskaana toista kertaa - omalle isälleen. Preciousin äiti on katkera tytölleen ja pitää tätä kotonaan palvelijana, jota voi haukkua ja lyödä mielensä mukaan. Elokuva on kaikesta huolimatta oodi elämän kauneudelle ja sille, ettei pidä luovuttaa. 

Eilen värjäiltiin vielä ripsiä ja tehtiin porukalla kaikkea pientä hauskaa. : ) Tänään kuitenkin lähdettiin jo aamupäivästä vähän ostoksille ja eksyttiin siinä välissä kahvilaankin. Olin lievästi sanottuna kuolla ahdistukseen, kun piti ottaa itsellenikin jotain juotavaa ainaisen Pepsi Max:in sijasta. Pienen painostuksen jälkeen otin kuitenkin pienen mango-fruitien, jonka juomisen jälkeen en ollut enää ahdistunut - vaan ihan hemmetin ylpeä! ; ) 

Okei, mutta tässä oli siis koko ostosreissumme syy! Päätin jo jonkun aikaa sitten, että ostan itselleni uuden kännykän, koska vanha alkoi jo reistailla pahasti. Rahaa meni kyllä rutkasti, mutta olen silti tyytyväinen - aivan ihana väri ja muutenkin ihana kosketusnäyttö! :----) ♥ Vielä kun kiinnitin muutaman kännykkäkorun, niin...
Vanhemmilla ostatin vielä vähän askartelutarvikkeita, aluslakan ja kameraan muistikortin (voitte siis piakkoin odotella hieman parempi laatuisia kuvia!). Hirveää tuhlailua, mutta kaikki tulevat oikeasti tarpeeseen!

Mutta hei, onneksi on loma! :---)