sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kuulumisia & Pihapiirimessut

Moikka! Kulunut viikko on ollut todella todella kiireinen, niin koulun osalta kuin sen ulkopuolellakin. On tapahtunut niin paljon kaikkea, etten edes oikein tiedä, mistä aloittaa. Niinpä siis, heitetään alkuun ne kuulumiset, tarkalleen kolmessa osiossa. ;-)
1. Kynsijutut. Joko olette ihan kyllästyneitä ainaiseen kynsitoitotukseen? No, niin olen minäkin, mutta tässä sitä taas mennään. Kävin keskiviikkona ihotautilääkärillä, joka oli kaiken kaikkiaan neljäs lääkäri kyseisen ongelman tiimoilta. Ajattelin, että homma olisi sillä selvä, mutta tälläkin kertaa lääkäri oli yhtä ymmällään. Kynsien oireet ovat kuin suoraan psoriaasista, iho-oireiden puuttuessa tästäkään ei kuitenkaan voida olla varmoja. Sain joka tapauksessa reseptin kortisoniin, josta pitäisi olla apua tulehdukseen. Nyt siis vaan parin viikon kuurin aikana kokeillaan, onko lääkkeestä apua. Sen jälkeen sitten jatketaan samaa rumbaa ja kierrellään taas uusilla lääkäreillä.. No, eiköhän tähänkin jossain vaiheessa joku selko saada. :-)
2. Hoitoneuvottelu. Torstaina kävin puolestani tsekkaamassa tilannetta syömishäiriön osalta. Juteltiin edistyksestä, suunniteltiin tulevaa ja oltiin yhtä mieltä siitä, että kaikki on sujunut todella hyvin. Ja kyllä, sain kuulla ne karmean pelottavat sanat normaalipainosta. En tiedä painoani, mutta lääkärin mukaan olen joko normaalipainoinen tai ainakin hyvin lähellä sitä. Voi sitä ahdistuksen määrää, kun piti tämän jälkeen palata kouluun.. Aluksi päätin vakaasti, etten enää ikinä syö yhtään mitään - välipala jäikin väliin siltä päivältä niin, että kärvistelin koulussa aivan kamalassa olossa. Onneksi sain vähän purkaa tuntojani, minkä jälkeen olo helpottui kummasti. Ei, en ole lihava. Olen oikeastaan aika pieni, vieläkin. Tulin lopputulokseen, että voin joko kääntyä takaisin tai taistella entistä päättäväisemmin loppuun asti.
Toisaalta nämä uutiset toivat uskoa tulevaisuuteen. Voidaan jo hiljalleen puhua hoitojen lopettamisesta ja veganismin mahdollisuudesta, joskus kesän jälkeen. Tämä tietenkin edellyttää, että kaikki sujuu hyvin siihen asti. Veganismi toimii kannustimena jatkaa eteenpäin: haluan sitä oikeasti, oikeista syistä. Sitä ennen käydään toki asiaa läpi ravitsemusterapeutin kanssa, että asia todellakin palvelee oikeita tarkoituksia, ei sairautta. Ensimmäistä kertaa tuntuu, että asiat sujuvat ja elämä kantaa. ;-)
3. Koulu. Siinä onkin ne kolme asiaa, jotka vievät tällä hetkellä kaiken aikani. Meillä on ollut yhdeksän tuntisia päiviä koulussa, ja toisinaan ehdin kotiin vasta seitsemän paikkeilla. Eipä siinä paljoa aikaa tai jaksamista jää muulle, kuin Netflixille ja nukkumiselle. Koko viikko on mennyt stressatessa ja töitä tehdessä, sillä aikataulut painavat päälle pahemman kerran. Ensi viikolla olisi edessä taidehistorian tehtävän palautus, isomman projektin koonti ja esittely asiakkaille, mainosjulisteen tekeminen ja parin muun tehtävän palautus. Tänään olen kahvin voimalla kirjoittanut taidehistorian esitelmää useamman tunnin, mutta edelleen on tehtävää vaikka kuinka. Puuh.
Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Käytiin perjantaina opintoretkellä Helsingissä. Kierreltiin Ateneumissa muutaman tunnin ajan ja käytiin syömässä, minkä jälkeen livahdin kaupoille kevätvaatteita etsimään. Meillä olisi ollut vierailu vielä toiseen museoon, jolloin päivä olisi venynyt pitkälle iltaan, mutta olin sopinut illalle jo yhtä sun toista tehtävää. Niinpä siis kiertelin parit vaatekaupat (löysin H&M:stä pari ihanaa paitaa) ja lähdin junalla kotia kohti. Oli oikeasti ihan mukava aloitus viikonlopulle! ♥
Mennäänpä sitten asiaan: Pihapiirimessuihin! Messut järjestetään tosiaan Lahden messukeskuksessa, missä on tullut käytyä jo useamman kerran. Idea Pihapiirimessuihin lähdöstä oli täysin spontaani päähänpisto lauantaiaamuna. Ajattelin, että saattaisihan sieltä ainakin parit siemenet löytää kasvimaata varten..
 ..mutta eihän se kuulkaa siihen jäänyt! Messupaikka oli pullollaan toinen toistaan ihanampia kojuja, kahviloita ja puutarhaideoita. Olin ihan myyty jo ensimmäisen kojun kohdalla, sillä myytiinhän siellä käsintehtyä vegaanisuklaata. Hippibussi satumaisessa puutarhaympäristössä oli myös kiva bonus. ;-)
Kierreltiin kojuilla useamman tunnin ajan ja istuskeltiin kahvilla rennossa ilmapiirissä. Halvaksihan se ei tullut, kun oli niin paljon ostettavaa ja nähtävää, mutta voisi sitä lauantain pöljemminkin viettää. Ihana irtiotto arjesta! ♥
Mitä sitten lopulta ostettiin?

Käsintehtyä vegaanista suklaata. Makuvaihtoehto ei tosin välttämättä ollut se kaikkein fiksuin, kun ottaa huomioon siitepölyajan ja maapähkinäyliherkkyyden...
Kesäkurpitsan, sokeriherneiden, papujen ja salaatinsiemeniä. Odotan jo innolla, että pääsen möyhimään kasvimaan multaa ja seuraamaan, miten ensimmäiset versot työntyvät esiin. Ei ole sen parempaa tunnetta, kuin oman kasvimaan sadon kerääminen ja hyödyntäminen!
Viimeiseksi, muttei vähäisimmäksi, pihkasalva. Kyseisen ihmevoiteen väitetään tehoavan niin hyttysenpistoihin, ihottumaan, huuliherpekseen, psoriaasikseen kuin haavoihinkin. Päätettiin ostaa pieni purkki kokeiluun.
Sellainen oli tämä viikko. Suosittelen ehdottomasti käymään Pihapiirimessuilla, vaikkei viherpeukalo olisikaan! Siellä on nähtävää ihan kaikille. ;-)  

Heippa! ♥

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Karoliinan & Sannin tuparit

Moikka! Eilen illalla juhlistettiin Karoliinan ja Sannin tupareita, joita olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Edellisistä illanistujaisista tutulla porukalla oli kuitenkin vierähtänyt jo sen verran pitkä aika, että tupareiden aikainen ajankohta oli enemmän kuin sopiva. ♥
Rakastan jotenkin sitä fiilistä, kun on lähdössä viihteelle illemmalla ja saa päivällä valmistautua kaikessa rauhassa. Kääntää musiikin volyymia astetta kovemmalle ja tanssahdella samalla, kun laittaa hiukset ja meikit oikein pitkällä kaavalla. Naapurit tykkää varmasti, mutta ainakin oma mieliala on korkealla ja saa hyvän alun illalle! ;-)
 
Sain kyydin keskustaan viiden aikoihin, joten olin taas paikalla hieman ennen muita vieraita. Sanni oli loihtinut illaksi juustokakkua ja soijapasteijoita, minkä lisäksi toin mukanani vegaanisen vadelma-mariannesuklaakakun. 
Kakun lisäksi halusin antaa sellaisen tuparilahjan, jossa olisi jokin syvempi ajatus takana. Maalasin pienen taulun Aurajoen maisemista - että olisi jokin hyvä muisto Turusta. Ei mikään hienoin tekemäni taulu tullut, kiitos lyhyen ajan ja kiireen, mutta ajatushan se on tärkein. ♥
Porukkaa alkoi valua paikalle hetken kuluttua, ja aloiteltiin iltaa jutustellen ja tv:tä katsellen. Napsittiin kuvia tarjoiltavista ja toisistamme. Tunnelma oli rento ja puheensorina yltyi sitä mukaan, mitä useampi pullo korkattiin auki..
Paikalla oli tuttua porukkaa: Karoliina, Noora, Elli, Oona, Sanni & Riina. Tai niin oli ainakin tämän kuvan ottohetkellä, sillä olihan siellä vielä monta muutakin tuttua kasvoa.
Toista Sannia unohtamatta, tietenkään! ♥ Koossa oli juuri sellainen sopivan pieni porukka, jossa mahduttiin hyvin samaan huoneeseen ja kaikki saivat osallistua keskusteluun.
Loppuillasta laitettiin käyntiin juomapeli ja opittiin siinä samassa vaikka mitä uutta toisistamme. Kuvitella, että tähänkin porukkaan mahtui yksi, joka ei ole koskaan katsonut Salkkareita! :-D Jatkettiin jutustelua ja musiikin kuuntelua lähemmäs puoleen yöhön asti, kunnes päätettiin siirtyä baarin puolelle.
Loppuaika kuluikin sitten Dublinissa. Tanssittiin paljon, juteltiin ja hätisteltiin epätoivottuja ihailijoita pöydästämme. Siinä vaiheessa oli hyvä aika poistua paikalta, kun pöytään istui kaksi sammumispisteessä olevaa miestä, joilla oli hyvin sulavat iskurepliikit mietittyinä...
Ilta oli todella onnistunut: olen niin onnellinen, kun saan tuntea näin mahtavia tyyppejä. ♥ Tällaisia iltoja lisää, kiitos. ...tosin ei ehkä ihan heti, sillä olo on vähän sen mukainen, että on saattanut juoda eilen jotain limua vahvempaa. ;-)

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Tivoliuhkapeliriippuvuus

Heippa! Oli tarkoitus tulla kirjoittelemaan jo aikaisemmin, mutta yhdeksän tunnin koulupäivien jälkeen aikaa tai jaksamista on ollut lähinnä Netflixille. Ei voi muuta sanoa kuin, että thank god it's friday! Oli meillä kuitenkin yksi projektipäiväkin, joten ehdittiin toteuttamaan vuosittainen perinne: Yksi laite, hattaraa ja pelien pelailua.
 
Tällä kertaa seurueeseen kuului Oona, Topias, Sanni ja Karoliina. Napattiin hattarakojulla kuva, joka muistuttaa perhepotrettia: vanhemmat ja kolme lasta. Tai sitten pitkät ja kolme hobittia. :-D
Kuka sanoo, että laitteet ovat vain lapsille? Uskallampa väittää, että meillä oli paljon hauskempaa kuin yhdelläkään lapsella koko tivolissa! Naurettiin vatsat kippurassa ja laitteen henkilökunta pyöritti meitä ihan kunnolla, että saivat itsekin nauraa reaktioillemme. Ei enää haitannut, että lippu maksoi viisi euroa, sillä se oli todellakin kaiken rahan arvoista. ♥
Kourastahan ei ikinä voita yhtään mitään, mutta kuitenkin aina toivoo tekevänsä poikkeuksen sääntöön. Joskus olen jotain voittanut, vaan enpä voittanut tällä kertaa. Sormet oikein syyhysivät päästä pelaamaan.. Minun nimeni on Mervi ja olen tivoliuhkapeliriippuvainen.
Sinne jäivät kuitenkin kaikkien osalta Paavo Pesusienet ja Masi Pallopäät. Hetken pettymyksen ja salaliittoteorioiden pohdiskelun jälkeen annettiin vuoro muille uhkapelureille.
Lähdettiin lopulta kotejamme kohti, kun ilman kylmentyminen vei innon kiertelystä. Tämän paremmin ei olisi voinut iltapäivää käyttää - tuntui melkeinpä lomalta, kun sai viettää aikaa ystävien kanssa aurinkoisessa kevätsäässä. ♥
 
Loppuun vielä parit keväiset/kesäiset asukuvat. Halusin blogiin uuden bannerin, mutta en oikein ollut tyytyväinen mihinkään. Jotenkin tuntuu, etten saa blogin ulkoasua mieleisekseni, vaikka tekisin mitä. No, jatkan yrittämistä, niin kyllä siitä vielä hyvä tulee! Ja onpahan ainakin vähän keväisempää ilmettä kuitenkin. ;-)
 
Mitä mieltä olette bannerista?
Sellaisia kuulumisia tällä kertaa. ;-) Tälle viikonlopulle on suunnitelmissa kaikkea kivaa, joten postailen niistä sitten sunnuntaina. Heippa! ♥

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

''Koti on koti ja sinne voi palaa vaik lähtis kaikkialta''

Mikä olikaan se asia, jonka jätin kertomatta teille edellisessä postauksessa?
Karoliina ja Sanni muuttivat takaisin Lahteen! En voi edes sanoin kuvailla, miten hyvältä tuntuu, kun voi vaan poiketa kylään vaikka koulupäivän jälkeen. Välimatkaa ei ole enää neljän tunnin verran, vaan voi nähdä vaikka päivittäin. Lahti tuntuu jotenkin täydemmältä, kokonaiselta. En enää ikinä päästä Karoliinaa takaisin Turkuun!
 Muistinko jo mainita, että asunto sijaitsee torin kulmalla?
Tällä viikolla olenkin käynyt Karoliinan ja Sannin luona useampaan otteeseen. Pitkän ja rasittavan koulupäivän jälkeen piristyi kummasti, kun pääsi katsomaan uutta asuntoa ja ihan vaan juttelemaan. Perjantain koulupäivän jälkeen jäin kylään useammaksi tunniksi niin, että ehdittiin jutella ja katsella Netflixiä. Ihan paras päätös kouluviikolle! ♥
 Mistä tietää, että koulumotivaatio on kateissa?
Koulussa tuntuu olevan ilmassa yleinen motivaation lasku: melkeinpä ketään ei pahemmin kiinnosta istua koulussa iltaan asti tekemässä rästihommia, eikä päivisinkään juuri riemunkiljahduksia kuulu. En tiedä, johtuuko se keväästä ja loman lähestymisestä vai rasittavasta kurssista, mutta tällä hetkellä koulussa olo tuntuu vähintäänkin puuduttavalta. Ei vaan jaksa, eikä kiinnosta. Töiden tekeminen on lähinnä stressaavaa, kun on saatava kaikki valmiiksi ennen lomaa. Kyllähän kouluun ne hyvätkin puolensa mahtuvat, ja uskon toisen vuoden alkavan taas motivoivana ja mielenkiintoisena. Nyt vaan olisi jotenkin löydettävä mielenkiintoa käynnissä olevaan, melko tärkeään kurssiin..
 Mitä tehdä, kun ei vaan ihan oikeasti kiinnosta?
Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä lopulta kyse on vaan opiskelusta. Se ei lopulta ole ihan niin justiinsa, vaan välillä voi ottaa vähän omaa lomaa. Käväisin keskiviikkona koululla pitämässä esitelmän kurssin edistymisestä, kuuntelin vähän aikaan muiden esitelmiä ja lähdin sitten keskustaan. Oltiin jo aikaisemmin sovittu äidin kanssa, että lähdetään keskustaan vähän shoppailemaan. Meillä piti olla keskiviikkona projektipäivä, mutta sain kuulla, että meillä oli sittenkin koulua. Menin siis tosiaan paikalle muutamaksi tunniksi, sitten lähdin viettämään shoppailupäivää.
Keskiviikko oli oikeastaan aika ihana päivä: käytiin ulkona syömässä, otettiin bussi Karismaan ja kierreltiin siellä useamman tunnin ajan. En pahemmin edes tuntenut syyllisyyttä loppupäivän väliin jättämisestä - tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Hetki omaa aikaa ja lomailua äidin seurassa. ♥
 Shoppailupäivän saldo?
Kevät on mystistä aikaa, sillä auringon paistaessa ja ilmojen lämmetessä iskee hirveä tarve saada kaikkea uutta! Shortseja, kukkamekkoja, ohuempia neuleita,.. Ainakin yritän pysyä kohtuudessa, ja olen ostanut vain eniten tarvitsemiani juttuja. H&M:stä ostin keltaiset shortsit (14,95 e) ja ohuen harmaan neuleen (9,95 e). Punnitse&Säästä on yksinkertaisesti pakko tarkistaa läpi aina tilaisuuden tullen: kokeiluun lähti Quinoa Popseja ja tutumpia kuivahedelmiä ja Quest bareja. ♥
 
Lopuksi vielä pari kuvaa tältä päivältä. Vietettiin aurinkoista sunnuntaipäivää Karoliinan ja Sannin kanssa Radiomäellä ja satamassa. Sää oli yksinkertaisesti niin kaunis, ettei sitä vaan voinut viettää sisällä. ♥ Juteltiin, kuvailtiin ja oltiin vaan. Nyt on kyllä sellainen olo, että jaksaa taas huomenna herätä aikaisin ja pakertaa koulussa pitkää päivää. :-)
 Kaiken kaikkiaan on ollut ihan mukava, joskin raskas viikko. Pitkien koulupäivien vastapainoksi on saanut viettää pari upeaa päivää ystävien ja perheen kanssa. Ei valittamista!
Miten teidän viikko on sujunut? ♥

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

''Sunday morning is everyday for all I care''

Heippa! Tämä viikonloppu on ollut aika rauhallinen, enkä ole tehnyt mitään kovin erikoista. Kouluviikko ei ollut raskas, vain opetusta oli varsinaisesti vain yhtenä päivänä, mutta kaipasin kuitenkin kiireettömyyttä ja lepoa. Niinpä siis toivon, että näistä kuvista välittyy vähän sitä kaivattua viikonloppuista zen-henkeä. :-D
Joskus aamun voi aloittaa sängyssä loikoillen, aamupalaa syöden ja kirjaa lueskellen. Niin tapahtuu kyllä ihan liian harvoin, mutta voisi ihan ottaa tavaksi aloittaa aamun näin aina silloin tällöin. Rakastan aamuja, kuten ehkä tiedättekin, etenkin näitä kiireettömiä viikonloppuaamuja. Ikkunoista tulviva auringonvalo tekee aamuista vieläkin parempia. ♥
Kävin viikolla pitkästä aikaa kirjastossa, kun veljen antama kirjasuositus jäi pyörimään mieleen. Aikaisemmin en ollut Stephen Kingin kirjoja lukenut, mutta kiinnostuin heti Carrien juonesta. Se oli vaan pakko lukea! Carrie kertoo siis Carrie-nimisestä yllättävää.. tytöstä, joka on uskovaisen ja hieman sekopäisen naisen tytär. Carrieta kiusataan koulussa, mutta kukaan ei tiedä, millaisia voimia tytöltä löytyy. Kingille tyypillisesti kirja kasvattaa hitaasti jännitystä, joka purkautuu järkyttävään loppuun. Ihan mahtava kirja, niin mahtava, että luin sen kahdessa päivässä. Tiedättekö sellaiset kirjat, joita ei malttaisi millään laskea käsistään? On vaan jatkettava lukemista, sillä haluaa niin kovasti tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Joten kyllä, lauantai kului käytännössä nenä kiinni kirjassa. Aamupäivän puuhailin tavallisten lauantaiaskareiden parissa, mutta sen jälkeen vaan luin ja luin. Meillä kävi pari sukulaistakin, mutta en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Jep, yksi lukutoukka ilmoittautuu! Tänään sitten aloitinkin jo Herääminen-kirjaa, jota tosin ehdin lukea vasta parikymmentä sivua, koska onhan sitä joskus jotain muutakin tehtävä. ;-)
Tiedättekö sen tunteen, kun ensin odottaa jotain innolla, mutta seuraavassa hetkessä ei enää haluakaan mennä? Yhtäkkiä iskee vaan ajatus, että koko homma on ihan turhaa ja tekisi mielummin mitä tahansa muuta. Niin kävi tänään: oltiin päätetty lähteä koiranäyttelyyn jo pari päivää sitten. Olin innoissani, kunnes kohta en enää ollutkaan. Porukat halusivat lähteä kävellen, jolloin matkaa oli suuntaansa suunnilleen tunti. Oli vielä liian aikaista syödä lounasta, mutta näyttelyn jälkeen se olisi jo liian myöhäistä. Ajatus lähtemisestä alkoi tuntua hirveän painostavalta, ihan tuosta vain. Istuin aloillani, enkä osannut päättää. Sanoin kuitenkin lähteväni ja menin syömään sen liian aikaisen lounaan.
Lopulta sitten lähdettiin, käveltiin tunti raikkaassa ilmassa ja juteltiin. Aloin pikkuhiljaa piristyä. Niin siinä sitten kävi, että reissu oli juuri niin mukava, kuin olin alunperin ajatellutkin. Kierreltiin katselemassa jos jonkin kokoisia ja näköisiä koiria, juotiin kahvia ja törmättiin pariin tuttuunkin. Paluumatkalla juteltiin niitä näitä ja aurinko paistoi. En ehkä ole henkeen ja vereen koiraihminen, mutta viihdyin kuitenkin hyvin. En yhtään tiedä, mistä epäröintini johtui, mutta se meni kuitenkin ohi. Onneksi - sillä sain taas uuden kokemuksen, joka meinasi mennä ihan sivusuun!
Hm, eli kirjojen lukemista ja koiranäyttelyitä. Sain myös kuulla kivoja uutisia, mutta kirjoitan siitä vasta seuraavalla viikolla! Pidän teitä jännityksessä vielä yhden viikon ajan.. :-D
Hyvää alkavaa viikkoa! ♥