Satumetsä satamassa

Heippa! Kaksi postausta kahden päivän aikana, kuka oikein olen? :-D Kirjoittelen fiiliksen mukaan ja nyt on tehnyt mieli postata useammin (saattaa olla, että välttelen kouluhommien tekemistä..). Tässä olisi muutama otos tämän päivän reissusta satamaan ja Lanupuistoon.

En ole käynyt pitkään aikaan kuvailemassa, mutta tänään aamulla vaan tuli sellainen innostus, että oli päästävä kuvailemaan.

 

Olin ihan unohtanut, miten kivalta tuntuu laittaa hyvää musiikkia 

kuulokkeista ja lähteä kiertelemään luontoon.

Ihailla niitä pieniä kauniita yksityiskohtia, jotka liian 

usein jäävät huomaamatta.

Kuunnella metsän ääniä ja hengittää puhdasta ilmaa.

Olla välittämättä tippaakaan siitä, miltä näyttää. Ei meikkiä, eikä hienoja vaatteita, vaan mennä mukavuus edellä.

Fiilistellä syksyn lehtiä ja mullan tuoksua.

Unohtaa hetkeksi kaikki murheet ja rauhoittua.

Pysähtyä ikuistamaan hetkiä.

Välillä on hyvä työntää velvollisuudet syrjään ja tehdä juuri sitä, mistä tulee itselle hyvä mieli. Nyt on vieläpä syysloma, enkä tosiaankaan aio käyttää sitä pelkästään kouluhommien tekemiseen. ;-)

Muotsikan joulumyyjäiset

Moikka! Tänä viikonloppuna järjestettiin Muotoiluinstituutin joulumyyjäiset, joihin päätin osallistua. Stressiltä ja kiireeltä ei vältytty, mutta oli kaikesta huolimatta kiva kantaa kortensa kekoon ja edustaa Muotsikkaa jouluisilla myytävillä. :-)

Aloitin valmistelut jo hyvissä ajoin, mutta loppua kohden tuli silti kiire ja vähän liikaa harmaita hiuksia. :-D Varsinaisten tuotteiden lisäksi piti hoitaa myös tarjoiluastiat, rasiat sekä pussukat tarjottaville ja kaiken maailman hinnoittelut. Perjantai-iltaan mennessä kaikki oli kuitenkin valmiina myyjäisiä varten! Kuvissa lauantaiaamun stressaantuneet, mutta samalla innostuneet hymyt.. :-D

Tein kaiken kaikkiaan yhdeksän pellillistä vegaanisia piparipullia, 34 korua ja 38 rasiaa koruille. Eli mistään ihan pienistä määristä ei ollut kyse!

Myyjäiset järjestettiin Muotsikassa 25.-26.11. Osallistuin itse vain toisena päivänä, koska on yllättävän rankkaa istua myymässä koko päivä ja olla ns. esillä omien tuotteidensa kanssa. Paikalla oli tänäkin vuonna todella paljon kävijöitä, joskin moni sanoi, ettei kauppa käynyt erityisen hyvin. En itsekään ollut aivan tyytyväinen päivän menekkiin, mutta kokemus oli sitäkin arvokkaampi! <3

Sain myytyä melkein kaikki pullat ja koruja jonkin verran. Jaettiin pöytä luokkalaisen kanssa ja tutustuin vieruspöytien myyjiin paremmin. Kuuden aikaan pakkasin tavarat, siivosin pöytään ja lähdin väsyneenä kotia kohti. Päivän saldo oli reilut sata euroa, joten ihan turhaa työtä ei lauantaina tullut tehtyä! :-D Oli oikeasti tosi mukava päivä.

Kiitos teille, jotka kävitte ihailemassa Muotsikan joulumyyjäisten tarjontaa. <3 Tästä tuli nyt lähinnä tällainen sekava sepustus, koska olen koko päivän muokkaillut kuvia ja alkaa olla jo muut asiat mielessä..
:-D Heippa!

''Oliko se hyvä?''

Moikka! Loma on nyt alkanut melkein virallisesti. Melkein siksi, että on vielä muutamia juttuja tekemättä ja yksi kurssi kesän aikana. :-) Koululle ei kuitenkaan tarvitse enää raahautua pariin kuukauteen, joten nyt saa ottaa kesän ajan rennosti. Lomasta täytyy tietenkin ottaa kaikki ilo irti: nähdä ystäviä ja Tonya mahdollisimman paljon!

Viikonloppu sujui suunnitelmien mukaan, sillä Tony tuli sunnuntaina kylään. Saatiin olla kaksi päivää yhdessä, eikä sinä aikana täytynyt stressata kouluhommista ollenkaan. Aika täydellistä, ettenkö sanoisi. :-) Siihen päälle vielä kesäinen ja aurinkoinen sää, niin ei kyllä kaivannut mitään enempää.

Tehtiin molempia osapuolia sitova sopimus: suostun katsomaan The Walking dead -sarjaa, jos Tony suostuu katsomaan Skamin. Olen vältellyt The Walking deadia, sillä olen ajatellut sen olevan pelkkää silpomista ja sisäelimiä. Nuo kaksi asiaa, kun eivät kuulu lemppareihini. Nyt päätin kuitenkin uskaltautua katsomaan ensimmäisen jakson. Tässä sen taas näkee, ettei pitäisi olla ennakkoluuloinen. The Walking dead on kyllä raaka, mutta ei mitään päätöntä silpomista ja lenteleviä sisäelimiä. Siinä on oikeasti hyvä juoni ja hahmoja, joihin on helppo samaistua. Niin siinä sitten kävi, että katsottiin ensimmäinen kausi läpi muutaman päivän aikana. Nyt jo odotan, että pääsen näkemään, mitä tapahtuu seuraavaksi. ;-) Kuvassa on Applen Macbook, josta kerron ehkä myöhemmin vähän lisää..

Sarjojen lisäksi meidän yhteiseen aikaan mahtui ruokaa, todella aikaisia aamuja ja kirpputorilla kiertelyä. Tarkoitus oli löytää teemajuhliin asut, ja oli kyllä hauskaa etsiä vähän eri tyylisiä vaatteita. :-D Kesällä kun kuuluu aina järjestää teemajuhlat!

Asiat on oikeasti todella hyvin, ja se on suurimmaksi osaksi tämän tyypin ansiota. Olen niin onnellinen, kun olen löytänyt näin ihanan ihmisen elämääni. Yöt katoavat ja päivät hujahtavat ohi hetkessä, vaikka noustaisiin viideltä katsomaan The Walking deadia. Onneksi nähdään taas pian! ♥

Olen jotenkin ihan täpinöissäni kesän tulosta. Yhdessä yössä puihin on puhjennut lehdet, aurinko hohkaa lämpöä ja ihmiset valtaavat terassit jäätelötöttöröt käsissään. Ihan parasta aikaa. :-) Olen onnistunut saamaan jo pienen rusketuksen ja viettänyt paljon aikaa ulkona. Talvitakit on viety kellariin ja ulkona tarkenee t-paidassa. Suomen kesän tietäen olen nyt ottanut kaiken ilon irti aurinkoisista päivistä, mutta toivotaan, että ne jatkuvat sellaisina. :-D Tästä tulee paras kesä! ♥

Sellaiset kuulumiset tällä kertaa. 

Miten teidän kesä on alkanut? :-)

''The light is gonna shine directly to you, let it shine on you''

Moikka! Pääsiäisloma on ollut pitkään odotettu hengähdystauko arjen keskelle, vaikka suurin osa ajasta kuluikin koulutehtävien parissa. Onneksi on kuitenkin ollut rauhallisia aamuja, auringonpaistetta ja perheen kanssa vietettyjä hetkiä. :-)

Tuntuu, että asiat on tällä hetkellä todella hyvin. Olen onnellinen ja melkein yllättynyt siitä, miten hyviä asioita elämään mahtuu. Se on vähän sama tunne, kuin ensimmäiset aurinkoiset päivät pitkän talven jälkeen. Jostain sieltä kylmän ja pimeän keskeltä herätään valoon ja lämpöön. On sellainen olo, että mitä tahansa voi tapahtua ja olen valmis kulkemaan uutta ja ihmeellistä kohti. Talvi ei kestä ikuisesti - ja nyt voi ihan virallisesti sanoa kevään tulleen! ♥

Tehtiin viime vuonna kvinoasushia, josta muodostui jonkinlainen pääsiäisperinne. Meillä ei olla koskaan tehty lammasta, enkä oikein muita perinteisiä pääsiäisruokia edes tiedä. Jälkkäreitä tiedän kyllä senkin edestä.. Sushi on yksi niistä harvoista ruoista, josta koko perhe tykkää, joten se on aina varma valinta. Tällä kertaa sushi sai täytteeksi porkkalaa, jonka kokeilemista sushissa olen miettinyt jo joulusta asti. Istuttiin pöydässä pitkään, kuunneltiin musiikkia ja juteltiin. Olen ehkä tullut vanhaksi, mutta jotenkin arvostan näitä yhteisiä hetkiä kotona enemmän kuin baari-iltaa kavereiden seurassa. :-) 

Scandinavian Music Croupin keikka jäi kyllä väliin ihan muista syistä. Olin ajatellut lähteä sinne ystävien kanssa, mutta vatsa oli eri mieltä asiasta. Onneksi pieni mahakipu ei haitannut keväistä ja juhlavaa pääsiäistunnelmaa. :-) Niin siinä sitten kävi, että jäin kotiin ottamaan kissakuvia ja istumaan iltaa vanhempien seurassa. Olen kotihiiri ja kissatäti, mitäpä sitä salaamaan. 

Leivoin äidin pyynnöstä tarjolle mango-marenkikakkua, jonka kuvan äiti oli nähnyt Pirkka-lehdessä. Sain jo viikkoja sitten kuulla monta kertaa: ''tuota kakkua haluan pääsiäiseksi'', ''toivottavasti saan sitä kakkua pääsiäisenä'',.. Tein tietysti vegaanisen version, jonka resepti löytyy leivontablogin puolelta.

Onneksi huomenna on vielä vapaata, sillä suurin osa lomasta on kulunut tiiviisti koneen äärellä. Suurin osa kouluhommista on nyt tehtynä, joten huomenna ajattelin nauttia vapaasta. :-) Okei, myönnettäköön, etten ole ollut koko aikaa ihan niin ahkera: lauantaina oli tarkoitus katsoa yksi jakso Netlfixistä löytynyttä sarjaa, mutta jotenkin havahduin kahdeksan aikaan siihen, että jatkoin yhä katselua. :-D

PS. Tähän loppuun vielä pari lintukuvaa, jotka otin perjantaina. Saa laittaa kommenttia ja mielipiteitä. :-)

''Think of the people that you love the most
Send them your light and hope it glows
Say I will shine on you, I will shine on you
No matter the distance, the space, or the time
Love travels in the speed of light
I will shine on you, I will shine on you
I will shine on you, I will shine on you''

LYRICS: JASON MRAZ - SHINE

3 asiaa - haaste

Heippa! Näitä 3 asiaa -haasteita on näkynyt blogeissa jo jonkin aikaa. Näiden lukeminen on ollut hauskaa, joten päätin ottaa osaa itsekin. :-) Toivottavasti tykkäätte!

3 asiaa, joista pidän...
○ kissat
○ joulu ja sen odottaminen
○ tofu: rakastuin siihen vasta vähän aikaa sitten, mutta nykyään en tiedä mitään parempaa

3 asiaa, joista en pidä...
○ aukinaiset kaapinovet
○ kylmyys: suurin syy siihen, miksi pidän kesästä enemmän kuin talvesta
○ paistettu sipuli

3 asiaa, joita tein viikonloppuna... 
○ kiertelin Tukholman vanhan kaupungin kaduilla

○ nauroin puujalkavitseille ja unohdin kaikki huolet hetken ajaksi

○ nukuin lähemmäs 12 tunnin yöunet reissusta palattuani


3 asiaa, jotka osaan...
○ kuunnella: se on ehkä tärkein taito, minkä voi ihminen osata
○ leipoa
○ maalata, tosin aina on kehittämisen varaa

3 asiaa, joita en osaa...

○ kutoa lapasia, vaikka sukat kudon vaikka unissani
○ katsoa sarjoja tai elokuvia putkeen paria tuntia enempää
○ piirtää tai kirjoittaa oikealla kädellä (olen vasuri)

3 asiaa, jotka haluaisin osata...

○ puhua espanjaa
○ kuvanmuokkausta ja grafiikoiden tekoa koneella
○ tanssia, laulaa tai soittaa kitaraa

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
○ aloittaa blogin joulukalenterin suunnittelu ja luukkujen kuvailu
○ imuroida
○ katsoa Game of Thrones

 3 asiaa, joista stressaan...
○ koulu

○ terveys: tuntuu, että aina on jotain pientä tai suurempaa vaivaa

○ raha-asiat (velvollisuudet ylipäätään)

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
○ hyvän sarjan katselu illalla koulupäivän jälkeen

○ jooga, niin kliseistä kuin se onkin

○ ystävien seura

3 asiaa, joista puhun usein...
○ voisin puhua loputtomasti kissoista

○ ruoka: oli se sitten vegaanisuus tai kouluruoka, aihe puhuttaa aina

○ kirjat

3 asiaa, joita pelkään...

○ perhoset

○ läheisen menettäminen tai että heille sattuisi jotain

○ muutokset: useimmiten ne ovat hyviä, mutta pelottavia

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle...

○ lämpimät neuleet

○ Hain keltaiset saappaat: ihanan lämpöiset ja mukavat jalassa

○ pitkähelmaiset mekot ja hameet

3 asiaa, joita en pue päälleni...
○ turkis ja nahka

○ pinkkiä tai punaista väriä (paitsi jouluna)

○ glitterillä koristeltuja vaatteita

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
○ Applen läppäri: keveä ja yhteensopiva ohjelmien kanssa

○ lämmin talvitakki

○ uusi Kånken (vanha alkaa olla jo ratkeamispisteessä, nyyh)

3 asiaa, joista unelmoin...
○ reissu Intiaan, Auschwitchiin tai Los Angelesiin

○ pieni punainen tupa maaseudulla olisi aika unelma

○ täysin terve suhde omaan kehoon, ruokaan ja liikuntaan

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...

○ lumi saisi tulla takaisin

○ koulukiireiden hellittäminen

○ rauhallinen joulunaika

10 vuotta

Moikka! Selasin yhtenä päivänä ulkoisen kovalevyn sisällön, ja jäin katselemaan vanhoja kuvia useamman tunnin ajaksi. Niiden katseleminen toi mieleen niin hyviä kuin huonojakin muistoja. Päätin ottaa kuvat talteen postausta varten, vaikken ollutkaan varma, uskaltaisinko julkaista niitä. Näissä kuvissa näkyy aika hyvin se, miten pitkän ja kuoppaisen matkan olen tehnyt anoreksian kanssa. En ole aivan varma, olenko vielä valmis kirjoittamaan tästä aiheesta, mutta menkööt.
Osa kuvista saattaa olla aika pahan näköisiä, joten herkempien kannattaa jättää lukematta.

5-6 luokka

 Ensimmäiset selkeät merkit anoreksiasta oli nähtävissä jo ala-asteella. Halusin laihtua, mutten vielä osannut tehdä asian eteen mitään konkreettista. Roskaruoan syömisen jätin jo aikaa sitten, mutta söin normaalia koti-/kouluruokaa ja herkkuja. Vanhoja kuvia en ole pystynyt katsomaan pitkiin aikoihin - ja olen poistanut melkein ne kaikki, sillä häpesin ulkonäköäni niin paljon.

7 luokka

 

Yläasteen alettua innostuin yhtä enemmän urheilusta: otin osaa juoksutapahtumiin ja kävin isän kanssa lenkeillä. Kumma kyllä, juoksu ei koskaan ollut itselle ''pakkoliikuntaa'', vaan nautin siitä todella. Päivittäiset jumpat ja kuntopyöräilyt sitä vastoin olivat kaikkea muuta kuin mieleisiä.

 Elin koko seiskaluokan karkeilla: söin viikolla lähes pelkästään karkkia ja ananasta, viikonloppuna söin perheen kanssa kotiruokaa. Roikuin illat kahviloissa, ettei tarvitsisi olla kotona syömässä. Muistot noilta ajoilta ovat kuitenkin pääosin hyviä: vietin paljon aikaa ystävien kanssa, minkä voimalla jaksoin kasvavan ahdistuksen.

 

8 luokka

 

Kasiluokalla päädyin ensimmäistä kertaa terveydenhoitajan puheille: nurinkurista kylläkin, se oli suurin syy alkaneeseen alamäkeen. Jouduin pitämään ruokapäiväkirjaa, joita terkka aina kommentoi.. ''Miten voit laihtua, vaikka syöt melkein normaalisti?'' Minkä tietenkin käänsin: Syön aivan liikaa, täytyy vähentää. Päätin vähentää aina yhden ruoka-aineen seuraavaan kertaan mennessä. Päätin laihtua ihan vähäsen aina ennen seuraavaa tapaamista. 

Tämähän ei tietenkään pitkään vedellyt, ja pian oli ensimmäinen lääkäriaika varattuna.

      En ikinä unohda sitä tunnetta, kun kävelin verikokeiden jälkeen sairaalan käytävällä ja mietin:    tällaistako elämäni tulee jatkossa olemaan?

9 luokat

 Ysiluokka menikin sitten yhdessä sumussa: en pystynyt keskittymään koulussa, ravasin parin viikon välein sairaalassa ja yritin pitää kaiken kasassa edes jotenkin. Rippikoulu? Olin leirillä kaksi päivää, minkä jälkeen lähdin kotiin. Pääsin kyllä ripille, mutten muista siitäkään juuri mitään. Seurustelu? Jos viikottain nähty lääkäri käy, niin sitten kyllä.

 Tiesin jo ensimmäisenä koulupäivänä, että joutuisin pian osastolle. Lopulta siihen menikin puolisen vuotta: jokaisella sairaalakäynnillä uhkailtiin, mutta mitään ei tehty. Lupasin aina muuttaa tapani, mutten muuttanut mitään. Olin liian syvällä sairaudessa ja melkein toivoin, että pääsisin osastolle pakoon koulun stressaavuutta, ahdistusta ja uupumusta.

 Kun lopullinen päätös osastojaksosta päätettiin, en olisikaan enää halunnut jäädä. Itkin koko lopun päivän ja yön, sillä vasta silloin tajusin asian vakavuuden. Sain kaksi vaihtoehtoa: joko alan syömään tai joudun nenä-mahaletkuihin. Niinpä siis aloin syömään. Se oli yhtä helvettiä, mutta olin päättänyt välttää letkut. Siitä päätöksestä sitten pidinkin kiinni loppuun asti, enkä ole ikinä letkuruokinnassa ollut.

 Ah, tuosta tyylistä voisi antaa kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. :-D Mutta siis..

 Lastenosaston jälkeen siirryin nuorisopsykiatrian osastolle, sillä olin niin masentunut ja ahdistunut. Yllättävää kyllä, aloin viihtyä tuolla osastolla aika hyvin. Hoitajat ja muut nuoret olivat niin mukavia. Viikonloppulomille pääsin vain harvoin ja aika kului hitaasti, mutta jotenkin sen vaan pakon edesssä kesti. Söin osastolla viisi kertaa päivässä, mutta jätin aina jotain syömättä. Ironista kyllä, laihduin osaston liikkumattomuudella ja loputtomalla syömisellä lähemmäs kymmenen kiloa.

 

Välillä jouduin takaisin lastenosastolle, sitten taas nuorisopsykiatrialle. Aika kului ja luokkalaiset saivat jo päättötokarit koulusta. Elämä tuntui vellovan paikallaan, eikä tulevaisuudella tuntunut olevan mitään annettavaa. Tiesin, että osastolta päästäkseen olisi nostettava painoa, mutten ollut siihen valmis. Niinpä siis vain venytin ja venytin osastollaoloaikaa omilla valinnoillani..

 Kirjauduin osastolle 14-vuotiaana ja lähdin sieltä 15-vuotiaana. Olin sairaalassa yhdeksän kuukautta - ja sieltä lähtiessäni päätin, etten enää ikinä tulisi takaisin!

 Osaston jälkeinen kesä oli yhtä aikaa vaikea ja onnellinen. Olin ehkä menettänyt lähes kaikki ystäväni, mutta ainakin olin vapaa sairaudesta. Olin ehkä mielestäni lihava, mutta ainakin pystyin tuntemaan jotakin.

 Sitten aloitin yhdeksännen luokan uudestaan. Kaikki ystäväni olivat jo lähteneet jatkamaan lukioihin ja ammattikouluihin, enkä tuntenut ketään. Pääsin kuitenkin ihan mahtavalle kuvisluokalle, jossa tutustuin ihaniin ihmisiin. Alkuvuosi meni ihan hyvin ja kävin syömässä koulun ruokalassa, mutta pikkuhiljaa alkoi taas alamäki..

 ..kunnes oltiinkin taas tässä tilanteessa. Jälkeenpäin katsottuna näytän oikeastaan aika kamalalta. Olin kuitenkin omalla tavallani onnellinen ja viihdyin luokassani. Panostin opiskeluun ja valmistuin hyvin arvosanoin, kuten olin ennen kouluvuotta päättänyt.

Lukion 1.

 Lukion ensimmäisellä olin taas aika syvällä kaivamassani kuopassa. Kävin sairaalassa parin viikon välein, mutten suostunut näkemään ongelmaani. Söin naurettavan huonosti, enkä jaksanut juuri keskittyä koulussa. Saatoin opiskella saman asian kymmeneen kertaan, mutten muistanut siitä sanaakaan.

 Suurin herätys tuli yllä olevaa kuvaa edeltäneellä sairaalakäynnillä: sain viikon aikaa nostaa painoa, muuten joutuisin takaisin osastolle. Tein päätökseni ja söin herkkuja päivittäin, sillä halusin jatkaa opiskelua. Sain painoa nostettua ja vältyin osastolta. Samalla tuo viikko herätti ajattelemaan, että haluanko todella päätyä takaisin osastolle / elää jatkuvassa pelossa sinne joutumisesta, vai alkaisinko vain syömään.

 Loppuvuosi menikin sitten jo paljon paremmin. Söin, jotten joutuisi osastolle.

 

Lukion 2.

 Toisen lukiovuoden alku oli oikeastaan hyvää aikaa: olin itsevarma, enkä inhonnut ''pyöreämpää'' olemustani. Kävin salilla ja innostuin siitä ihan täysillä. Seurustelin vähän aikaa ja juoksin baareissa parin viikon välein. Se oli jännittävää - ja tunsin ensimmäistä kertaa eläväni elämääni tosissaan.

 Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan, ja niin kävi tälläkin kertaa. Seurustelusuhde päättyi lyhyeen ja pakenin taas sairauden tuomaan turvaan. Oli paljon helpompaa järjestää päivät syömisen ja urheilun ympärille.

Lukion 3.

 Kolmantena vuotena stressasin YO-kirjoituksista ja hoitosuhteen päättymisestä. Olin ensimmäistä kertaa omillani, sillä olin yli-ikäinen lastenosastolle. Kävin kerran kuussa lukioterveydenhoitajan vastaanotolla, mikä ei todellakaan ollut riittävästi. ''Ai, olet laihtunut viisi kiloa. Se ei ole kyllä hyvä asia. Oletko kuitenkin syönyt?'' ''Olen joo, aika yllättävää, että paino on pudonnut.'' ''No, ei sille sitten mitään voi. Nähdään taas kuukauden päästä.'' Niin..

 

Oikeastaan surullisinta oli se, että näiden kuvien aikaan yritin tosissani parantua. Yritin lisätä syömistä ja olin motivoitunut parantumaan. En kuitenkaan uskaltanut pyytää apua keneltäkään, joten olin ihan yksin sairauteni kanssa. En ollut tarpeeksi vahva taistelemaan sitä vastaan, vaan vajosin todella alas.. Alemmasta kuvasta näkee sen, mitä anoreksia oikeasti on: se on surullista, rumaa ja kaikkea muuta kuin kaunista. En halua enää ikinä näyttää tuolta!

 Kaiken keskellä valmistuin kuitenkin lukiosta. Yksi aikakausi oli ohi ja oli aika siirtyä seuraavaan..

Lohja

 Opiskelu Lohjalla oli minun kohdallani tarvittava sysäys parantumiseen. Aloitin samoihin aikoihin käynnit aikuispsykiatrianpolin syömishäiriötyöryhmässä - ja aloin ensimmäistä kertaa ottamaan hoidon vastaan. Aikaisemmin asetelma oli aina ollut minä vastaan lääkärit, mutta nyt olin tarpeeksi viisas ottamaan hoidon vastaan. Loppujen lopuksi hoito on kuitenkin aina ollut minua varten, ei mikään salaliittoteoria minua vastaan.

 Viihdyin Lohjalla aivan älyttömän hyvin, mutta samalla jouduin sietämään jatkuvaa ahdistusta muuttuvasta kropasta. Välillä se tuntui liian vaikealta, mutta jaksoin ihanien luokkakaverien voimalla. Vuosi Lohjalla kasvatti ihan älyttömästi, ja aloin näkemään elämää myös sairauden ulkopuolella.

 Nyt opiskelen koulussa, johon olen aina halunnut. Eikä se painon nouseminen lopulta ollutkaan niin kamalaa. Välillä on ehkä vaikeita päiviä, välillä tekisin mitä vain ollakseni taas laiha. 

Toisaalta elämänhalu voittaa aina lopulta: nyt on oikea hetki parantua, ei huomenna tai viikon päästä. Koskaan ei tule parempaa hetkeä parantua, on vaan uskalletta ja annettava elämän voittaa. ♥

Tässä se nyt oli. Vielä on matkaa jäljellä, mutten olisi ikinä uskonut pääseväni tähän pisteeseen. Osaan välillä arvostaa kehoani: välillä olen tarpeeksi viisas peittämään sen suuremmilla vaatteilla. Välillä haluan kääntyä takaisin, mutten tee niin.  

Kymmenen vuotta tätä helvettiä, eikö nyt voisi alkaa jo elämään oikeasti? ♥ :-)