sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

''The light is gonna shine directly to you, let it shine on you''

Moikka! Pääsiäisloma on ollut pitkään odotettu hengähdystauko arjen keskelle, vaikka suurin osa ajasta kuluikin koulutehtävien parissa. Onneksi on kuitenkin ollut rauhallisia aamuja, auringonpaistetta ja perheen kanssa vietettyjä hetkiä. :-)
Tuntuu, että asiat on tällä hetkellä todella hyvin. Olen onnellinen ja melkein yllättynyt siitä, miten hyviä asioita elämään mahtuu. Se on vähän sama tunne, kuin ensimmäiset aurinkoiset päivät pitkän talven jälkeen. Jostain sieltä kylmän ja pimeän keskeltä herätään valoon ja lämpöön. On sellainen olo, että mitä tahansa voi tapahtua ja olen valmis kulkemaan uutta ja ihmeellistä kohti. Talvi ei kestä ikuisesti - ja nyt voi ihan virallisesti sanoa kevään tulleen!
Tehtiin viime vuonna kvinoasushia, josta muodostui jonkinlainen pääsiäisperinne. Meillä ei olla koskaan tehty lammasta, enkä oikein muita perinteisiä pääsiäisruokia edes tiedä. Jälkkäreitä tiedän kyllä senkin edestä.. Sushi on yksi niistä harvoista ruoista, josta koko perhe tykkää, joten se on aina varma valinta. Tällä kertaa sushi sai täytteeksi porkkalaa, jonka kokeilemista sushissa olen miettinyt jo joulusta asti. Istuttiin pöydässä pitkään, kuunneltiin musiikkia ja juteltiin. Olen ehkä tullut vanhaksi, mutta jotenkin arvostan näitä yhteisiä hetkiä kotona enemmän kuin baari-iltaa kavereiden seurassa. :-) 
Scandinavian Music Croupin keikka jäi kyllä väliin ihan muista syistä. Olin ajatellut lähteä sinne ystävien kanssa, mutta vatsa oli eri mieltä asiasta. Onneksi pieni mahakipu ei haitannut keväistä ja juhlavaa pääsiäistunnelmaa. :-) Niin siinä sitten kävi, että jäin kotiin ottamaan kissakuvia ja istumaan iltaa vanhempien seurassa. Olen kotihiiri ja kissatäti, mitäpä sitä salaamaan. 
Leivoin äidin pyynnöstä tarjolle mango-marenkikakkua, jonka kuvan äiti oli nähnyt Pirkka-lehdessä. Sain jo viikkoja sitten kuulla monta kertaa: ''tuota kakkua haluan pääsiäiseksi'', ''toivottavasti saan sitä kakkua pääsiäisenä'',.. Tein tietysti vegaanisen version, jonka resepti löytyy leivontablogin puolelta.
Onneksi huomenna on vielä vapaata, sillä suurin osa lomasta on kulunut tiiviisti koneen äärellä. Suurin osa kouluhommista on nyt tehtynä, joten huomenna ajattelin nauttia vapaasta. :-) Okei, myönnettäköön, etten ole ollut koko aikaa ihan niin ahkera: lauantaina oli tarkoitus katsoa yksi jakso Netlfixistä löytynyttä sarjaa, mutta jotenkin havahduin kahdeksan aikaan siihen, että jatkoin yhä katselua. :-D

PS. Tähän loppuun vielä pari lintukuvaa, jotka otin perjantaina. Saa laittaa kommenttia ja mielipiteitä. :-)

''Think of the people that you love the most
Send them your light and hope it glows
Say I will shine on you, I will shine on you
No matter the distance, the space, or the time
Love travels in the speed of light
I will shine on you, I will shine on you
I will shine on you, I will shine on you''

LYRICS: JASON MRAZ - SHINE

7 kommenttia:

  1. Oi, ihania kuvia! Välittyy se hyvä tunnelma mistä kirjoittelitkin ^^ Onko sulla tohon sushiin jotain ohjetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. ♥ Ei ole mitään varsinaista ohjetta, mutta periaatteessa selviää ihan vaan kotimaisella kvinoalla, nori-levyillä, wasabilla ja porkkalalla. Porkkalan ohjeen julkaisin joskus blogin puolella, muistaakseni joulukalenterin loppupuolella. :-)

      Poista
  2. Oi, tuo ylin sinitiaiskuva on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylin kuva. Kanssa.

      Poista
    2. Se on oma lempparini. :-) Kiitos paljon! ♥

      Poista