Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ala-aste, yläaste ja lukio

Hellou! Eilen havahduin siihen, etten ollut ottanut yhtäkään kuvaa postausta varten. Olin ollut vaan kotosalla tai viettänyt muuten aikaa perheen kesken. Siinä alkoi sitten vähän jännittää, että mitä ihmettä keksin tänne kirjoittaa! No, päädyin sitten paljastamaan teille vähän kuvia ala- ja yläasteelta sekä lukiosta. Näitä kun nyt on tullut kerättyä yhteen kirjaan ensimmäiseltä luokalta asti. :-) Toivottavasti tykkäätte ja ehkä saatte makeat naurut tuosta ykkösluokan maireasta hymystä... !
 Ensimmäinen luokka oli hyvää aikaa. Odotin innolla koulun alkua ja viihdyin luokassa hyvin. Meidän luokalle päätyi toinen parhaista ystävistäni tarha-ajalta, eikä Karpokaan kaukana ollut (samassa rakennuksessa, vaikkei samalle luokalle päästykään). Olin luokan lyhyin tyttö - mutta en sentään kaikkein lyhyin, sillä yksi poika oli minuakin lyhyempi! :-) Tykkäsin välitunneista ja kuvaamataidosta, mutta opiskelu oli kaikkea muuta kuin kiinnostavaa.
 Toisella luokalla olin ilmeisen tyylitaitoinen. :-D En muista tuosta vuodesta paljoakaan. Taisin viettää aika paljon aikaa silloisen parhaan ystäväni kanssa, vaihdeltiin tarroja ja tuoksukumeja.
 Kolmannella luokalla olin melko onneton, surin katoavaa lapsuutta ja sitä, että kaikki aikuistuivat liian nopeasti. Koulun ulkopuolella leikittiin paljon Karpon kanssa, ja leikkien maailmaan unohtuminen oli jotenkin lohdullista. Hetken aikaa olin joku ihan muu: taikametsään loukkuun jäänyt tai hylätyssä talossa piileskelevä tyttö.
Neljännen luokan kuvia ei ole edes olemassa, sillä piilotin kaikki tuon aikaiset kuvat.. Ei siis mitenkään erityisen hyvä vuosi sekään.
 Viides luokka oli joko elämän ihaninta tai kamalinta aikaa: riippuen siitä, kuuluitko luokan suosituihin tyttöihin vai niihin muihin. Kuuluin tietysti jälkimmäisiin. Tai ehkä jonnekin sinne välille. Noihin aikoihin ihmisillä ei tuntunut olevan mielessä mitään muuta, kuin vastakkaisen sukupuolen edustajat ja muotivaatteet. Luokalle tuli vuoden vanhempi, lävistetty ja kaunis tyttö, joka pisti kaiken uusiksi. Se oli sellaista perinteistä esiteiniaikaa. :-D Käytiin luokkaretkellä Harrinivassa (Lapissa), josta mieleen on jäänyt upeat maisemat, huskytarhat, puolukoiden kerääminen metsästä,.. Paljon ikimuistoisia hetkiä, vaikka tuo viikko olikin kaikkea muuta kuin helppo ja ihana. Olisi ihana päästä Lappiin uudestaan näin vanhempana! Vuoden aikana tutustuin myös toiseen tyttöön, joka oli luokallemme tullut. Siinä sitten meinasi mennä koko elämä ihan raiteiltaan.. En saanut nähdä muita kavereitani, enkä edes pukeutua haluamiini vaatteisiin. Aina piti olla toisen luona ja kuunnella sitä, miten paljon parempi ja kauniimpi hän oli. Näin jälkeenpäin olen onnellinen, että hän muutti pois, eikä enää voitu nähdä! 
Kuudennelta luokalta ei löydy myöskään kuvallista informaatiota, mutta silloin viihdyin jo ihan toisissa kaveriporukoissa (Karpon ja Nitan kanssa, joiden kanssa oltiin kyllä oltu yhdessä jo tarhasta asti). Pukeuduin hevibändien paitoihin, maastohousuihin ja ketjuihin, silmissä oli kilo kajalia ja,.. no kyllä te tiedätte. Oltiin niitä, joita nuoremmat koululaiset pelkäsi käytävillä. XD Haaveiltiin oman hevibändin perustamisesta ja luettiin mustaa Raamattua välitunneilla. Huhhuh, ehkä ihan hyvä, ettei tuosta ole mitään kuvallisia todisteita!
 Seitsemännen luokan kuvat ovat myös kadonneet jotenkin mystisesti. Ensimmäinen vuosi yläasteella, samojen ystävien kanssa kuin kuudennellakin. Yläasteelle siirtyminen oli samaan aikaan äärimmäisen upeaa ja pelottavaa. Kasiluokka meni aika pitkälti sairaaloissa ja koulussa pyöriessä, vapaa-ajalla hengattiin kouluporukan kanssa kahviloissa ja kaupoissa. Saatoin olla ehkä hieman innostunut japanilaisista sarjakuvista, elokuvista, musiikista, tyylistä,...
Kävin rippileiriä kolme päivää, minkä jälkeen lähdin kotiin. Pääsin kuitenkin ripille, vaikken osannut yhtäkään rukousta tai uskontunnustusta. En ollut tuolloinkaan mitenkään uskonnollinen  - kävin rippikoulun, että saisin rahaa ja kauniin mekon.
 Ysiluokan kävin kahteen kertaan. Palasin uusien ihmisten pariin vuoden osastojakson jälkeen, ja pääsin luovalle luokalle. Porukka oli aivan ihanaa ja yhteishenki loistava! :-) Olin onnellinen, kun löysin uusia ystäviä kaikkien osastojakson katkaiseminen ystävyyssuhteiden tilalle. 
Luovalla luokalla oltiin hyvin luovia ja tottakai suuri osa päivistä kului taideluokassa istuessa. Ainakin noin suunnilleen. Parhaiten on kuitenkin jäänyt mieleen päivä, jona kouluun tehtiin ampumauhkaus. Kesken maantiedontunnin pihalle ilmestyi poliiseja rynnäkköliiveissä, kypäröissä ja kiväärit kädessä. Ensin se oli oikeastaan vaan hauskaa, naureskeltiin ja pelleiltiin. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun luokkalaiset alkoivat saada paniikkikohtauksia ja kaiuttimesta kuulutettiin: ''menkää lattialle, nojatkaa seiniä vasten'', alkoi tilanne olla vähemmän huvittava. Uhkaus oli kuitenkin ''pelkkä vitsi'', kuten olin ajatellutkin, eikä mitään pahaa sitten tapahtunutkaan. Meidän koulussa kun tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen uhkaus, vaan joidenkin oppilaiden keskuudessa ihan yleinen vitsinaihe.
 Tämä ei oikeastaan ole koulukuva, mutta löytyi samaisen kirjan välistä. Ysiluokan päättärit, mairea hymy ja kädessä lappusia stipendeistä kirjapalkintoihin. Olihan se ihan hyvä fiilis, kun oli oikeasti nähnyt vaivaa hyvien arvosanojen eteen. :-) Päättäri-iltana lähdettiin juhlimaan rantaan mansikoiden ja promillepitoisten kanssa. Hyvä päätös ihanalle vuodelle!
 Lukion ensimmäinen vuosi oli vaikea monestakin syystä, mutten ala niitä nyt tässä enempää availemaan. Oltiin päästy kaverin kanssa sisään kuvaamataitolinjalle pääsykokeissa tekemillämme töillä. Moni ysiluokalta tuttu jätti lukion kesken jo ensimmäisenä vuonna, osa toisena. Käytin lisäkkeitä, irtoripsiä ja korkokenkiä, olihan lukiossa näytettävä edustavalta! Hah. Löysin kuitenkin jossain välissä vuotta kaveriporukan, jonka matkassa sitä tässä vieläkin ollaan. Eli ei se ensimmäinen vuosi ihan hukkaan mennyt!
 Toisen lukiovuoden kuvat ovat saavuttamattomissa hyllykön takana, sillä sinne ne jonkun aikaa sitten putosivat. Koko seinän pituista hyllykköä kun ei niin helpolla siirretäkään.. Toinen lukiovuosi oli ihan jees: välillä oli enemmän stressiä, kuin laki sallii, mutta porukka oli hyvä. Taisin siinä jossain välissä täyttää sen maagisen iän, minkä jälkeen baareissa tuli käytyä useastikin..
Tanssittiin tottakai myös wanhat, joissa oltiin aika lyömätön parivaljakko Jassen kanssa. Luulin, etten ikinä oppisi kaikkia tansseja, mutta lopulta olinkin ihan hyvä. Onneksi lähdin mukaan, sillä harjoituksista, esityksistä ja jatkoista on ainutkertaisia muistoja!
Kolmas vuosi oli YO-kirjoituksineen aika raskas, mutta selvittiinhän siitäkin lopulta! Ei ehkä tosiaan tullut niitä neljää ällää, vaikka onhan se yksikin jo jotain. :-) Tuntuu, että lukiostakin on jo pieni ikuisuus.. Onhan tuosta jo suunnilleen vuosi! Että sellaiset olivat minun opintieni.
Mitä mieltä olitte: 
onko tällaisia postauksia kiinnostava lukea vai jätitkö suosiolla lukematta? :-D

torstai 18. huhtikuuta 2013

Kulmakarvoja ja kuulumisia


Heips! Ajattelin päivitellä vähän viime aikojen kuulumisia, koska on ollut niin paljon menoja, joiden takia muut asiat ovat jääneet vähän vähemmälle täällä blogin puolella. :-)

Ensinnäkin tosiaan se asia, jota yritin tuolla kuvalla melko heikoin tuloksin esittää. Olen jo yli viiden vuoden ajan nyppinyt kulmakarvat lähes kokonaan pois, koska olen tavallaan jäänyt aikoinaan koukkuun pinsetteihin. Vähän aikaa sitten tein kuitenkin päätöksen kasvattaa takaisin edes jonkinlaiset kulmakarvat! Motivaationa toimi mm se että kulmakarvat korostavat kasvojen piirteitä ja halu jättää taakse 7. luokan ernuajoilta jämähtänyt tyyli..
Nyt olen saanut kasvatettua edes jonkinlaiset kulmakarvat, joihin olen ihan tyytyväinen! Mitä mieltä te olette (jos muistatte sattumoisin, millaiset nysät ne aikaisemmin olivat..)? :-D

Juups ja mitäpä vielä.. Nyt on ollut muutaman viikon ajan aika hyvät fiilikset yhden uuden tuttavan ansiosta.. Ajattelin vain näin alustavasti mainita teille asiasta, mutta kerron ehkä myöhemmin vielä lisää tarkennuksia. :'> Pointti oli kuitenkin se, että lippu on korkealla ja on vaan ihana odotella ilmojen lämpenemistä (eikä nyt oteta huomioon monta päivää jatkunutta sadetta, jonka takia olen parina aamuna taiteillut kouluun jopon ja rikkinäisen sateenvarjon kanssa.. XD)! 
Huomenna olisi ehkä tarkoitus lähteä taas baareilemaan vaikka aikaisemmin tulikin mainittua pienestä tauosta, joten odotan sitä jo innolla. :-))

Ei tässä nyt sen kummempia sitten ollutkaan... Ilahduttakaa allekirjoittanutta kommenteilla viimeaikoina on ollut vähän hiljaista sieltä teidän puolelta ;_; ! Ihanaa kevään alkua rakkaille lukijoille - älkää antako sateiden lannistaa! :----)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Palan halusta liimata sinuun muistilappu

Täysin asiaan liittymättömät otsikot on vaan niin parhaita. :-) Vähän vaan kielioppia tähän sunnuntai-iltaan! Joo, asiaan, tervetuloa kaikki 6 uutta lukijaa! ♥ Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään erikoisempaa, joten saatte tyytyä pariin eeppisen väriseen otokseen....

 
torstai-aamulla klo 7.35 ; )

Loma tosiaan loppui taas, joten torstaina oli pakko palata kouluun. Paluu sujui yllättävän kivuttomasti, ottaen huomioon, että pari sitä edeltävää päivää valmistauduin ''aivan hirveän aikaiseen heräämiseen'' ja ''kidutusoppitunteihin''.. Se hirveän aikainen herätys oli seitsemältä, eikä oppituinneilla nyt ihan niin kamalaa ollut. :-D Ottaen kuitenkin huomioon, että seuraava päivä oli jo perjantai ja alkoi viikonloppu.

Neulepusero (2 e, Lanttila) & t-paita (1 e, Lanttila)
Viime viikko on kulunut lähinnä kirpparilla pyöriessä, jossa olen taas pitänyt pöytää keskiviikosta asti. Käväiskää ihmeessä Lanttilassa 75-pöydässä, vaikka parhaat palat onkin jo riistetty käsistä! >:-) En tiedä, mitä viikosta jää käteen, kun pöytävuokraan hupenee nykyisin melkein 40 euroa. Niin ja siihen kun vielä lisää kiertelyyn kuluneet pennit... Tällä kertaa mukaan on tosin tarttunut vain kaksi paitaa.


Kirja (9,95 e, Suomalainen kirjakauppa) & koru (Gina Tricot, n. 2,50 e)
 Jotain hyvää siitäkin, että koulupäivät kestää aina neljään asti - ei jää aikaa kierrellä kaupungilla. :-D Okei, no perjantaina yhden jälkeen sekin puutos kyllä korjautuu... Alennuksista mukaan tarttui vain yksi käsikoru ja normaalihintainen pokkari!
 


Ps. Yksi perhostyyppi alkaa olla korviaan myöten täynnä Bebantheenia... Miksi, oi miksi tatuointia täytyy rasvata 3-10 kertaa päivässä.. D:

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Naked truth

Olen jo useissa blogeissa törmännyt haasteeseen, jossa kehotetaan julkaisemaan kuvan itsestään ilman meikkiä ja muokkaamattomana. Mietin heti, että tätä on pakko kokeilla! Tässä siis meitsi ilman niitä ainaisia kissansilmärajauksia ja pakkeleita - niin ja muokkaamattomana tottakai. ;-)


Olen oikeasti vähän ehdoton meikin suhdeen, enkä esimerkiksi koskaan lähde kouluun tai tapaamaan kavereita ilman meikkiä. Tietysti nyt jonnekin lähikauppaan tai kävelylle voi lähteä meikittä, mutta silloinkin on ihan suotavaa, ettei törmää keneenkään tuttuun! :-P 
En ole koskaan kärsinyt mistään suuremmista iho-ongelmista, mutta ei se tarkoita, että iho olisi täysin virheetön.. Mm. tummat silmänaluset on aika arkipäiväinen ''toveri''.... 

Niin että ei tässä muuta, kuin rohkeasti osallistumaan tähänkin haasteeseen! ;-) Kyllä luonnollinen on kaunista - vai miten se meni? :---D

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syksyn ensimmäinen päivä



Voih, itku ja parku, eilen taisi virallisesti olla kesän viimeinen päivä.. Nyt se sitten alkaa, kylmät ilmat ja sateet, pitkääkin pitempi, loputon talvi..... Ja hitot! Minun kesänihän ei pääty ennen kuin toisin todistetaan! :-D


Käytiin tänään kaupungilla kuvailemassa Makko-herran kanssa; voitte vain arvata, kuinka paljon katseita kerättiin ohikulkevilta ihmisiltä!

Okei, ehkä oli vähän tarpeetonta lätkäistä tänne sata omakuvaa.... :-D
Vähän oli ehkä kylmä ja syksyinen ilma, kun kuvien ottamisen jälkeen täytyi kiiruhtaa kotiin laittamaan lisää neuleita päälle! :-)

Ostoksia.....

Pitsinen paita (2 e, kirpparilta)
Ihanin neule ikinä (H&M, 19,95 e)


Laadukkaasti kuvatut, mutta niin ihanat lusikat (Haisuli ja Nuuskis, n. 15 e, Prisma)
Puman dödö, suihkugeeli ja hajuvesi (yht. 17 e, Karisman Sittari)
rakas
Hmm.. Haluaisin kertoa teille jotain olennaista ja viihdyttävää kuluneesta viikosta, mutta käytännössä kaikki aika on kulunut koulussa. : O Olen kuitenkin ehtinyt sen lisäksi myös mm: käydä potkunyrkkeilytunnilla, leipoa puolukkapullia, kierrellä kirppareita, maalata Aku-Ankka-taulua iskälle synttärilahjaksi, katsoa kolme tuntia putkeen Criminal mindsiä ja tehdä kaikkea kovin järkevää.. :-)

PS.



Esittelinkö teille koskaan tätä lahjaa, jonka sain maailman ihanimmalta bestikseltäni synttärilahjaksi silloin joskus? :-) Ei tästä nyt kuitenkaan sen enempää, kohti seuraavaa viikkoa vaaaaan......

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Mission impossible

...on muuten loistavaa taustamusiikkia samalla, kun muokkaa kuvia ja suunnittelee postausta. Siitä saa ihmeesti tehoja tekemiseen. XD No niin, ja asiaan, huomenna on viimeinen kesälomapäivä! Mihin ihmeeseen kaksi kuukautta oikein katosi? Eipä tuossa silti mitään, kun ensimmäinen jakso on muutaman lukuaineen lisäksi lähinnä kuvista ja liikuntaa. :-))


Käytiin Karpon kanssa viikolla ottamassa bannerikuvia pellolla ja pusikossa (tai heinikossa, jos se kuulostaa älykkäämmältä. :-D), eikä kyllä ollut todellakaan niin lämmin ja kaunis sää, kuin oltiin toivottu.. Yksi kaatosadekuurokin tuli siinä sateenvarjon alla värjöteltyä...


...mutta hauskaa oli (ainahan meillä on) ja saatiin bannerikuvat otettua. Mitä mieltä olette lopputuloksesta? ; )


Oikeastaan viikolla ei olekaan tapahtunut mitään sen erikoisempaa, kuin Vasemmistonuorilta tullut paketti.  Liittymisen kunniaksi postista siis tupsahti tukku esitteitä, Ibero-lehti, kangaskassi, tarroja ja kynä. :-) Oli ihan kiva piristys aamuun, ja nyt on hyvä fiilis, kun sain tuossa jonkun aikaa sitten viimein aikaiseksi liittyä! ♥

Ostoksia

Siinäpä selitys sille, mihin viimeinen lomaviikko on oikein kulunut... :''D

Trikoohame (Seppälän ale, 3 e), kirpparilta musta nyörimekko, kukallinen paita ja neuletakki (yht n. 10 e)
Mustat pillifarkut (Ginatricot, 39,95 e)
DVD (kirpparilta 2 e)
The Sims 2. (Puokkareista 13 e), Haydenin Nukkelapsi (kirpparilta 2 e) ja koru (jonkun paikan alesta 4,50 e)
 Okei, kieltämättä on tullut vähän tuhlailtua, mutta koulun alkamisen kunniaksi saakin kai vähän ostella. :-) Saatiin veljen kanssa vielä housurahaa (mikä on hyvin hyvin hyvin harvinaista), joten kierreltiin kauppakeskuksia, kirppareita ja pari pelikauppaakin, mihin kului sellaiset 5-7 tuntia..... :--D


Innostuin yhdestä muokkausohjelmasta, jonka Karpo esitteli, joten tässä on lopputulos.... :--D Mutta joo, eipä tässä muu auta kuin alkaa valmistautumaan huomiseen viimeiseen lomapäivään.. ja simssin pelaamiseen....

Ps. Ette muuten ikinä arvaa, kuka on ihan koukuttunut Criminal Mind:siin ja the Sims 2:seen..... ♥