sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

''I'm living in the moment, I'm living my life''

Moikka! Niin siinä vaan kävi, että viikonloppu kului taas reissatessa. Oikeasti olisi varmaan pitänyt jäädä kotiin tekemään kouluhommia, mutta välillä on elettävä elämää ja laitettava syrjään kaikki kouluun liittyvä. Oli kyllä sellainen viikonloppu, että kaikki huolet unohtui, koska oli vaan yksinkertaisesti niin hyvä olla. :-)
Mikäli ette jo arvanneet, lähdin siis Vääksyyn Tonyn luo. Mentiin yhdessä bussilla, käytiin kaupassa ja illalla katsottiin elokuvaa. Olen tähän asti onnistunut välttelemään kaikkea Fifty Shades of Grayhin liittyvää, mutta nyt päätettiin katsoa se yhdessä. Ennakkoluuloja ja paljon, myönnettäköön. :-D Elokuva oli siitä huolimatta yllättävän hyvä ja jännittävä. Melkein jopa mietin, milloin näen seuraavan osan. Uskon, että Fifty Shades of Grayn juoni on tuttu kaikille, joten en lähde sitä tämän enempää availemaan. :-D Sanottakoon nyt vaikka sen verran, että ehkä elokuva on sittenkin rakkaustarina, eikä kaikkea muuta, mitä siitä yleisesti puhutaan.
Toisen viereltä on aina yhtä kiva herätä, vaikka kello ei olisi vielä edes kuusi ja väsyttäisi. On kiva keittää teetä ja syödä aamupalaa, kun aurinko alkaa vasta pilkistää puiden takaa. Ne on niitä hetkiä, jolloin ei voi olla kuin onnellinen ja hymyillä typeränä leveää hymyä.
Hassua ajatella, että ollaan seurusteltu jo yli kuukauden ajan. Tuntuu, kuin oltaisiin tunnettu aina, mutta kuitenkin aika on kulunut uskomattoman nopeasti. Aika on muutenkin suhteellinen asia, sillä Tonyn seurassa se kuluu harppauksina ja muualla madellen. Niin sitä kai kaikissa kliseisissä rakkauslauluissa sanotaan, en vaan ole ennen siihen uskonut.
Lauantaina katsottiin Supernaturalin 11. tuotantokautta energiajuomaa ja alkoholitonta siideriä juoden. Täydellinen tapa viettää aamupäivää. :-) Supernaturalin uusin tuotantokausi on osoittanut yllättävän hyväksi ja paranee aina vaan, mitä edemmäs pääsee. Jotenkin ajattelin edellisen tuotantokauden kohdalla, että ehkä olisi jo aika lopettaa sarjan katsominen. Ei se laatu yleensä ainakaan parane, kun aletaan mennä yli kymmenen tuotantokauden. Supernatural on kuitenkin vakuuttanut uudestaan ja ihan mielelläni katson sarjaa eteenpäin. 
Syötiin tietysti hyvin ja kartoitettiin kauppojen vegaaniuutuuksia. Mustapapupihvit voi nyt vetää yli listalta, mutta uusia tuotteita ilmestyy koko ajan kiihtyvään tahtiin. Toivottavasti vegaaniruoan suosio jatkuu vielä sen jälkeenkin, kun siihen liittyvä buumi laantuu. Ehkä se ei sittenkään laannu, jos oikein kovasti asiaa toivoo. :-)
 
Oli tosi mukava viikonloppu rakkaan luona. Vähän se ehkä kostautui, sillä tänään olen tehnyt kouluhommia aamusta alkaen. Onneksi olen saanut sentään suurimman osan niistä tehtyä. Ensi viikolla vielä vähän lisää ja eiköhän se suurin työmäärä ala pikkuhiljaa huveta. Alan tosissani odottaa kesälomaa, sillä tehtävää riittää vähän liiaksikin asti. Ehkä jaksan taas paiskia töitä yhden viikon, sillä seuraavana viikonloppuna juhlitaan vappua. Niin ja onhan siinä yksi ylimääräinen vapaapäiväkin. :-)
 Ei muuta lisättävää. Heippa! ♥ 

PS. Yhtenä aamuna katsoin, että puussa istui kumman suuri räkätti. Sitten ajattelin sen olevan pulu.. Vähän aikaa katseltuani huomasin, että sehän olikin haukka. ;-)
''So I just let go of what I know I don't know
and I know I'll only do this by
living in the moment
living our life
easy and breezy
with peace in my mind
with peace in my heart
peace in my soul
wherever I'm going, I'm already home
living in the moment

I'm letting myself off the hook for things I've done
I let my past go past
and now I'm having more fun
I'm letting go of the thoughts
that do not make me strong''

JASON MRAZ - LIVING IN THE MOMENT

13 kommenttia:

  1. Vanhus lukee. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ohoh, aikamoinen pulu tosiaan..! :D waau.

    Ja kyllä sitä hetken jaksaa pakertaa liikaa jos pääsee nauttimaan noinkin mukavasta viikonlopusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. :-D
      Kivan viikonlopun jälkeen jaksaa kyllä tehdä enemmän tehtäviä!

      Poista
  3. Mun mielestä fifty shades of grey on vägän niinku huono kopio Twilightista (paitsi ilman vampyyrejä ja ihmissusia). Kiva postaus taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, en tiedä, kun en ole katsonut Twilightia. Mutta oli tuo elokuva ihan katsomisen arvoinen. :-) Kiitos!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Höm. Onko sua koskaan kiusattu? Kauniita kiusataan. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole erityisemmin koskaan kiusattu, mutta olen kirjoittanut aiheesta postauksen joskus vähän aikaa sitten. :-) Kauniita tosiaan kiusataan, koska syyksi riittää useimmiten ihan mitättömät asiat.

      Poista
  6. Nyt tänne uskaltaa kirjottaakkin.

    VastaaPoista
  7. Sun hiukset on ihanat. <3 Haluatko että ne kasvaa vielä lisääkin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. ♥ Haluan kasvattaa hiuksia vielä alaselkään asti. :-) Saa nähdä, onko sen jälkeen vielä uusia tavoitteita..

      Poista