sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Eilen oli ehkä vähän liian hauskaa

Ihan vähän vaan. Tai ehkä vähän enemmänkin, mutta oli monta hyvää syytä juhlia: loma alkoi, antibioottikuuri päättyi, Nana täytti vuoden ja pääsin läpi ruotsin suullisesta tentistä! Kun sitten päätettiin järjestää viikonlopuksi yhteistä tekemistä luokan kesken - olihan sinne pakko päästä mukaan. :-)
 
Voisin ensin kertoa teille vähän perjantaisesta sählingistäni: kävelin aamulla kouluun hirveällä kiireellä, mutta paikan päällä huomasinkin, ettei paikalla ole ketään. Koko luentosali oli ihan tyhjä, ja siellä minä sitten hölmistyneenä seisoin. Laitoin viestiä luokkalaisille, ja sain kuulla, että tunnit oli peruttu. Siitä oli mainittu viime kerralla, jolloin olin tuntien aikana päivystyksessä. Kello oli vasta vähän yli yhdeksän, eivätkä ruotsin tunnit alkaisi kuin vasta yhdeltä. Ajattelin mennä kiertelemään kaupoihin, mutta mikään ei ollut vielä auki. Niinpä sitten kävelin kotiin ja kulutin aamupäivän koulujuttuja tehden. Puolen päivän aikoihin lähdin bussilla takaisin kouluun.
Ei olisi yhtään tehnyt mieli enää lähteä takaisin, mutta meillä oli ruotsin suulliset tentit. Halusin hoitaa homman pois alta ennen lomaa, ja nyt olen päätöksestä enemmän kuin tyytyväinen. Harjoiteltiin pienellä porukalla ennen tunteja, mistä oli tosi paljon apua tentissä. Ihan hyvin se siis lopulta meni ja pääsin melko varmasti läpi. :-) Sitten koulupäivä jo päättyikin ja lähdin kauppoihin kiertelemään. Ostin H&M:stä mekon juhlia varten ja lähdin bussilla kotiin. Olihan päivä!
Lauantaipäivä kului juhliin valmistautuessa ja kouluhommia tehdessä. Laittauduin kaikessa rauhassa ja seitsemän jälkeen olin valmis lähtöön. Ranskanletin väkertämisessä menikin muuten ihan kiitettävän paljon aikaa - mutta lopulta onnistuin! Mitä mieltä olette mekosta?
Aloiteltiin iltaa Eevin luona pienellä porukalla. Odottelin, kun toiset laittautuivat, juteltiin ja napsittiin kuvia. Toiseen aloittelupaikkaan oli matkaa sen verran, että meinattiin jo jättää menemättä. Päätettiin kuitenkin urheasti lähteä taivaltamaan pakkassäähän, eikä siinä matkassa nyt lopulta niin pitkään mennytkään.
Muu porukka olikin sitten jo paikalla, kun löydettiin oikeaan osoitteeseen pienen haahuilun jälkeen. Juteltiin koulujutuista ja paljon muustakin. Aika kului todella nopeasti hyvässä seurassa, eikä haluttu lähteä baariin kuin vasta puolen yön aikoihin. Olen jo aikaisemminkin sanonut tämän, mutta meillä on todella mukava luokka ja ollaan melko yhtenäinen porukka. Tottakai on pieniä ydinporukoita, mutta lopulta ollaan kuitenkin yksi yhtenäinen joukko. :-)
 
Kävelymatkaan kuului lumisadetta, pakkasen nipistelyä sormissa, naurua, hyppelyä ja kiertävä ''matkalimu''. Vähän ehdittiin jo jäätyä matkalla, mutta ulkoilu teki hyvää kaiken juomisen keskellä.
Loppuilta olikin vähän liian hauska. Käytiin Dublinissa ja Chicagossa. Tanssittiin valehtelematta melkein koko aika. Naurettiin. Juotiin. Juotiin vähän lisää. No, lopun varmaan tiedättekin.. Join 5-6 juomaa, mutta edellisestä kerrasta oli jo aikaa. Hyvä, että pystyssä pysyi ja jutut olivat muutenkin sen tasoisia. Fiilis oli kuitenkin niin hyvä, että olisin voinut jäädä vaikka pilkkuun asti. Päätin lopulta lähteä kotia kohti.. Sängyn pyöriessä saattoi käydä mielessä, että tämä oli viimeinen kerta. Vaikka niinhän se kai aina on, jotenkin se vaan aina unohtuu seuraavaan baarikertaan mennessä. :-D
Yö meni ehkä tuskaillessa, mutta tänään on ollut melkein normaali olo. Kaiken kaikkiaan ilta oli todella onnistunut ja teki kyllä todella hyvää päästä vähän nollailemaan. Että sellaista tällä kertaa. :-)

4 kommenttia:

  1. Ihana toi mekko ja kiva et sul oli hauskaa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. ♥ Ja tosiaan, ehkä vähän liiankin hauskaa.. :-D

      Poista
  2. Ugh, toi on niiiin maailman kaamein tunne kun meet kännissä sänkyyn ja kaikki vaan pyörii. Ja pyörii. Ja pyörii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! En tiedä kyllä mitään karmeampaa. Yritä nyt siinä vakuutella itselle, ettei se sänky oikeasti pyöri.. :-D

      Poista