perjantai 6. maaliskuuta 2015

''sanoin sille, et kato jätkä sä oot sä ja mie oon Antti Tuisku''

Hellou! Ajattelin tällä kertaa tehdä ihan perinteisen Lohja-päivityksen, sillä seuraavalla viikolla en ole sinne menossa. Maanantaina on nokka Lohjan sijaan kohti Turkua! Tässä nyt siis pikainen päivitys alkuviikosta - ja oikeastaan viikon loppupuolestakin, sillä eilinen ilta ja yö menikin vähän toisenlaisissa merkeissä, kuin olin alunperin suunnitellut! :-D
 Lohjalla kaikki sujui suunnilleen normaalin kaavan mukaan: tunnit maanantaina ja keskiviikkona, keskustakierros tiistaina, tv-sarjoja Netflixistä, Karoliinan kanssa soittelua,... 
Maanantaina viimeisteltiin edellisellä tunnilla aloitetut työt,
 ja jos jäi aikaa, sai aloittaa seuraavan työn hahmottelun. Elävän mallin linjalla siis mennään tälläkin kertaa - ja se on kyllä ollut mielenkiintoista ja opettavaa! Viimeisten viikkojen työt eivät vaan jostain syystä ole osuneet oikein kohdilleen, joten en viitsi niitä tänne edes kuvata. :-)
 Tiistaina kävin tosiaan keskustassa, minkä jälkeen lähinnä katsoin Netflixistä Skinssiä ja Orange is the new back -sarjaa. Illemmalla katseltiin naapurisolussa pari jaksoa The game of thronesia, minkä jälkeen lähdettiin vielä keskustaan kauppaan Ainon ja Memen kanssa.  
Siinähän se päivä melko nopeasti hujahtikin!
 Keskiviikkona yritin ahkeroida seuraavalla viikolla jatkettavaa työtä mahdollisimman pitkälle, sillä joudun sen viimeistelemään omalla ajalla. Pääsinkin suhteellisen pitkälle - mutta tekemistä kyllä vielä riittää! Alkuviikko kului aika nopeasti, kun tiesi, että seuraavalla viikolla on menossa Lohjan sijaan Turkuun.  Vähän taukoa ja lomaa arjen keskelle!
 Torstaina palasin taas aamun ensimmäisellä bussilla kotiin. Koko päivä olikin yhtä kiirettä ja hässäkkää, kun lähdin heti kotiutumisen jälkeen keskustaan psykologille sekä hoitamaan vakuutusasioita. Aikaa kuluikin niin, että olin vasta puoli kuuden aikoihin kotona. Sitten oltiinkin jo sovittu, että lähdetään Jassen kanssa Oonan luo muutamaksi tunniksi. Lopulta siinä kävikin sitten vähän toisin...
 ...sain nimittäin sen verran hyvät perustelut ja yllytykset, että päädyin mukaan viettämään tyttöjen iltaa. ''Me ei kuitenkaan nähdä pian, kun alkaa työt ja opiskelut'', ''Miten hyvä tilaisuus olisikaan nyt vaan juoda ja pitää hauskaa porukalla'', ''Jooko? Jooko? Jooko?''. Vähän aikaa siinä mietin, kuinka paljon tehtävää oli seuraavalle päivälle ja mietin asian läpi ihan juurta jaksaen. No, lopputulos olikin sitten: ''No, hemmetti, miksipä ei!''. :-D
 
Kierrettiin ympäri Lahtea hakemassa tavaroita, vaihtamassa vaatteita ja laittautumassa. Pisimmäksi aikaa jäätiin Jassen luo, kun sieltä nyt sattumoisin löytyy baaritisti juomineen... Kun oltiin saatu itsemme lopulta tällättyä, käytiin vielä nappaamassa Jossu mukaan matkaan. 
Paita on joku randomlöytö BikBokista
 Postauksen otsikkoon viitaten: meistä kukaan ei pidä tuosta Antti Tuiskun uudesta Peto on irti -biisistä, mutta jostain syystä se tuli kuunneltua matkan aikana useampaan kertaan. Pieni vinkki, ja ihan käytännössä kokeiltu: kukaan ei usko, mikäli esittelet itsesi Antti Tuiskuna baarissa. :-D
Vietettiin Dublinissa useampi tunti hyvässä seurassa. Tutustuin taas moniin uusiin ihmisiin, joista yhdellä oli reilu joskin hieman petollinen aamua ajatellen tapa tarjota drinkkejä meille muille. Tulihan siinä tämän henkilön piikkiin otettua muutama drinkki illan aikana... No, mukavaa oli joka tapauksessa - ja oli ihana nähdä ystäviä pitkästä aikaa oikein ajan kanssa! Baarista lähtemisen jälkeen pysähdyttiin vielä hakemassa ruokaa ja lantrinkia loppuillaksi. Samalla heitettiin myös Jossu kotiin, joten jatkettiin Oonalle samalla porukalla, millä oltiin lähdettykin. :-)
 Tänä aamuna ei ollut ehkä mitään suurinta luksusta herätä pieneen sänkyyn koiran ja Jassen kanssa likistyneenä, kun olo oli hieman sen mukainen, että oli saattanut ottaa jotain edellisenä iltana. En juonut mitenkään järjettömiä määriä, mutta sekaisin juuri kaikkia niitä juomia, jotka eivät minulle niin hyvin sovi. :-D Oli kuitenkin mukava aamupäivä, pienine etovine oloineen, kun heräiltiin rauhassa, keitettiin teetä ja oltiin vaan. 
Ehkä joskus on ihan hyvä vaan lähteä, vaikka tietäisikin, että on tehtävää seuraavalle päivälle? ;-) 
Äsken kuitenkin rantauduin viimein kotiin asti, eikä ihan heti tee mieli juoda uudestaan...

4 kommenttia:

  1. Ens kerralla ku me pyydetää extemporena ni lähet kyllä! Tän postauksen perusteella en enää kuuntele selityksiä tekemisistä! :-D ettäs tiiät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, katotaan nyt :-D En ole vieläkään kovin extempore.... mutta ehkä. :--D

      Poista
  2. Loistavaa, että oot vaan spontaanisti lähtenyt mukaan! Tuollaset illat on monesti sen arvoisia, vaikka aamulla olo ei olis kovin hehkeä ja energinen. :D Hyvä vaan jos Karoliina houkuttelee sua jatkossa tekemään samanlaisia ex tempore -reissuja! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä oli kyllä sen arvoista! Jotenkin on aina vaan hirveän suuri kynnys lähteä suunnittelematta.. :-) Joo, ehkä Karoliina vielä onnistuukin joskus....

      Poista