sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

♥♥♥♥ !

Moikka! Lauantaina käytiin ensimmäistä kertaa katsomassa meidän pikkuista, ja voin sanoa, että sydän suli tuon suloisuuden edessä. Nyt en vaan millään malta odottaa kesäkuuta, jolloin kisu on luovutusikäinen... Onneksi päästään kuitenkin melko pian uudestaan katsomaan!
 Aluksi olin huolissani, ettei kisu pitäisi minusta ollenkaan: piiloutuisi vain nurkkaan tai jotain sen suuntaista.. Pelko osoittautui kuitenkin aiheettomaksi, sillä tämän seurallisempaa kissaa en ole aikoihin nähnytkään! Kisu tuli heti luokse katsomaan, jäi syliin makoilemaan ja nukahti vielä hetkeksi jalkaa vasten. Voi että, niin söötti tuo pikkuinen oli, että ei vertaista löydy.
 Pennulla on nyt ikää neljä viikkoa, joten koordinaatiokyvyssä oli vielä kehittymisen varaa: kävely muistutti enemmän ryömimistä ja kiipeilypuun kiertäminen vaikutti lähes mahdottomalta haasteelta.. :-D Kisu on maine coon, väritykseltään hopeanvalkoinen. Kasvattajan mukaan tyttö on jo nyt niin kaunis, että menestyisi varmasti näyttelyissäkin. Meidän piti alkujaan ottaa poikakissa, mutta kyseisestä pentueesta syntyikin vain yksi ainut pentu - eipä ainakaan tarvinut valita!
Emo piti kyllä tarkan huolen ainokaisestaan, joka sattui olemaan vielä kyseisen kissan ensimmäinen pentu.. Saa nyt nähdä, millainen pieni prinsessa tästäkin pikkuisesta vielä kasvaa! :-)
En voi sanoin kuvailla, miten innoissani olen, kun saan tämän pikkuisen meille kesäkuun alussa! Nimenkin olen jo päättänyt aikaa sitten, mutta kerron sen teille, kunhan nimi on virallisesti paperilla. 
Eikös olekin aika vastustamattoman suloinen pikkuneiti?

4 kommenttia:

  1. Maine coon on yksi hienoimmista kissaroduista! Odotan mielenkiinnolla millainen upeus teidän tytöstä kasvaa. Ja onhan se tosiaan jo nyt ihan vastusmaton. Onnittelut uudesta perheenjäsenestä jo näin etukäteen! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! ♥ Olen jo useamman vuoden haaveillut omasta maine coonista.. Ne vaan ovat niin upeita. Hihi, etkä ole ainoa! Voi että, kun saisi pikkuisen jo tänne...
      Kiitos paljon. ;-)

      Poista
  2. Voi apua mikä suloisuus!! <3

    VastaaPoista